Parista ajankohtaisesta asiasta

Haluan esittää oman kantani ja mielipiteeni muutamaan asiaan, joita näillä keskustelu palstoilla on niin kovasti käsitelty lähiaikoina. Ensimmäisenä minua ihmetyttää suuresti Mannerheim nukkeanimaatiosta alkanut ”kuhina” puolesta ja vastaan. Hyvät ihmiset, se on vain nukkeanimaatio, ei muuta. Jos osaa etsiä, internetkin on pullollaan jos jonkinlaisia ”dokumentteja” aiheesta kuin aiheesta. Sieltä löytyy kyllä sellaista materiaalia jonka ympärille syntyvän kohun jo ymmärrän, mutta en tätä. Tulee mieleen hiljattain esillä olleet Muhammed-pilakuvat, ja siitä aiheutunut kohu. Luulisi että 2000-luvulla ihmisetkin osaisivat ottaa asioita hieman kevyemmin. Kyllähän monet osaavat nauraa siihen pisteeseen asti kun pila kohdistuu kauas heistä ja heidän mielipiteistään/vakaumuksistaan.

Ja tästä seuraavaan asiaan, joista jauhetaan varsinkin oikealla puolella todella paljon. Eli onko Islam uskonnon demonisointi varsinkaan tuossa mittakaavassa kovinkaan järkevää ja kypsän ihmisen käytöstä? No, suurimmat vastaan kiihkoilijathan ovat itse ahdasmielisiä kristittyjä tai juntteja, jotka eivät todellakaan tiedä asiasta yhtään mitään. Mielipiteet luodaan muutamien valtamediasta saatujen tiedon jyvästen perusteella ja höystetään omalla suppealla ajattelumallilla, johon kuuluu kaiken oudon ja vieraan periaatteellinen vastustaminen. Kuinkahan moni näistä ”kiihkoilijoista” on edes avannut koraania? Lisäksi he eivät näytä tajuavan kuinka monta ”lahkoa” tähänkin uskontoon sisältyy, tai liitetään. Onhan kristinuskokin täynnä lukuisia lahkoja ym. vastaavia ryhmittymiä. Henkilökohtaisesti mielestäni uskonnot eivät kuulu enää nykyaikaan, mutta pidän todella kohtuuttoman ja pöyristyttävänä että kristityt alkavat arvostelemaan muita uskontoja, kun katsoo heidän historiaansa. Kuinka monta kulttuuria ja uskontoa he ovat jo tuhonneet? Ja kun puhutaan koraanin sivuilla esiintyvistä raakuuksista ym., niin olisi varmaan paikallaan aukaista se raamattu ja katsoa mitä sieltä löytyy. En todellakaan halua kiihkoilla asiasta, mutta pientä rajaa toivoisin kristittyjen ylimielisyyteenkin.

Ja seuraavasta asiasta kirjoitin jo Perussuomalaisten palstalle. Eli vaikka elämmekin maailmassa jossa arvot ja rajat ovat monellakin tapaa muuttuneet, toivoisin että yksilöillä olisi edes jossain asioissa selkärankaa. Eli jos mieli tekee mennä näillä foorumeilla henkilökohtaisuuksiin, eli suomennettuna hyökätä verbaalisesti jotain henkilöä kohtaa, tulisi se mielestäni tehdä omalla nimellä. Tunnen suurta myötäkiukkua lukiessani monien ihmisten, useasti vielä hyvin perusteltuja näkemyksiä asioista, jotka sitten anonyymit nettiterroristit tyrmäävät muutaman rivin herjaavalla kommentilla. Itse en anna mitään painoarvoa sellaisille kommenteille, mutta tiedän että monet ottavat asian todella raskaasti. Asioista saa ja kuuluukin olla eri mieltä ja kaikki järkevä keskustelu on tervetullutta. Eli enemmän asiaa ja parin sanan turhat ”vittuilu”-kommentit pois. Ja korostan että puhun nyt keskustelupalstojen käytöstä yleisesti, en mistään tietystä osastosta. Ja mitä olen seurannut niin tällä palstalla on yleislinja monin kerroin asiallisempaa kuin esimerkiksi PerusJunttiSuomalaisten vastaavalla;)

Elämme yhteiskunnassa joka pyöri kansainvälisen markkinatalouden ehdoilla, ja valtamedia sen mukana. Jokainen joka viitsii nähdä vähän kaivaa pintaa syvemmältä huomaa että esimerkiksi Bilderberg-ryhmän kokoontumiseen on ottanut muiden Suomen päättäjien ohella myös valtamedian keskeisiä vaikuttajia/omistajia. Muun muassa sen seikan takia ei ole aina niin yksiselitteistä mitkä asiat ylittävät uutiskynnyksen ja mitkä eivät. Mielestäni kuitenkin esimerkiksi poliitikkojen yksityiselämällä mässäily on todella turhaa paperin käyttöä, kun ajatellaan kuin huonossa jamassa metsät ovat muutenkin. Ja jotain kertoo Suomen kansasta se, että näistä turhista asioista jauhetaan keskustelupalstoilla sylki suupielestä lentäen ja näppäimistö sauhuten. No okei, ainahan kansaa on kiinnostanut ”julkkisten” yksityiselämä, sen todistaa jo vaikkapa 7-päivää lehden tosi suuri levikki. Mutta siinä vaiheessa kun ihmisen työkykyä aletaan kyseenalaistaan joidenkin vastakkaisenasupuolen edustajille lähetettyjen tekstiviestien takia niin ollaan todella väärillä raiteilla. Työ on työ, oli se sitten politiikka, urheilu tai vaikkapa kadun lakaisu, ja se on pidettävä erillään yksityiselämästä.

- Juha Tauriainen -
7547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

HYVÄ KIRJAILIJA, MISTÄ TIEDÄT, ETTEIVÄT MUSLIMIT TUHOA KIRJOJASI JA KIRJAKAUPPOJASI? Tukemalla muslimeita, tuet taantumusta.

kirjailija: Ja tästä seuraavaan asiaan, joista jauhetaan varsinkin oikealla puolella todella paljon. Eli onko Islam uskonnon demonisointi varsinkaan tuossa mittakaavassa kovinkaan järkevää ja kypsän ihmisen käytöstä? No, suurimmat vastaan kiihkoilijathan ovat itse ahdasmielisiä kristittyjä tai juntteja, jotka eivät todellakaan tiedä asiasta yhtään mitään.

---

Muhammed on kiistatta pedofiili nykykäsityksen mukaan (makasi 9-vuotiaan kanssa) ja lukutaidoton todennäköisesti kaatumatautinen.

Muhammed-oppien kannattajat ovat suvaitsemattomia ja jokaisessa suuremmassa islamilaisessa maassa vallitsee mielipidevaino, rasismi ja diktatuuri muhammedin hengessä: esim. kommunistit on kaikki tapettu Iranissa ja Indonesiassa Saudeissa you just name the country,

jos kiellät muhammedin saudeissa etkä kadu, sinut telotetaan perjantaisin tapahtuvassa julkisessa teloituksessa, jossa pää kierii ja kansa hurraa.

Älä kuule kommunistinakaan viitsi enää kehua muhametteja kun viimeksi kehuitte Stalinia,
joka tapatti kaikki sinne menneet suomalaiset kommunistit jotain Kuusista tai vakoojaa lukuunottamatta,

niin te kommunistit teitte itsenne vain naurunalaiseksi kuin Tennilä eduskunnassa.

---------
Kirjailija: Henkilökohtaisesti mielestäni uskonnot eivät kuulu enää nykyaikaan, mutta pidän todella kohtuuttoman ja pöyristyttävänä että kristityt alkavat arvostelemaan muita uskontoja, kun katsoo heidän historiaansa.

---

Niin, mutta islam on törkyinen rikollisoppi sharian lakeineen, vähän samanlainen suukapulauskonto kuin kommunismi.

Tottakai egyptin jumaluus, kristinusko ja muslimioppi ovat sama uskonto samalta seudulta ja kommunismilla on egyptiläisen uskonnon muodot ortodoksisuuden kautta:

ikonit (stalinin ja leninin kuvat) ja abu simbelin rakennelmat Leninin mauseleumi, jolta faaraot breznevit ylistivät tyranniaansa.

Eli yksityinen muslimi (esim. oxfordin professori) tai kommunisti (esim. jerusalemin professori) on ok,

mutta köyhien oppimattomien usein luku- ja kirjoitustaidottomien (osaamattomien) raakalaismassojen

luokkataisteluproletariaatti
ja
massamuslimismi

ovat vaarallisia tuholaisten pesiä, joissa vapaat kansat poljetaan maan rakoon eikä armoa anneta,

suvaitsemattomat muslimi- ja kommunistimassat iskevät yhteen keskenään ja tuhoavat siinä samassa pieniä kulttuureja kuin tyhjää vain.

Kuinka monta pienkulttuuria on irstas islam ja kommunismi tuhonnutkaan, kuten suomalaiset marit jne.

ENEMMÄN APUA SUOMENSUKUISILLE, NIITÄ EI MUUT HOIDA. Meidän on annettava tukemme suomensukuisille mareille jne, koska niiden asiaa ei aja kukaan muu kuin Suomi ja Viro,

ja tuomittava kommunistis-islamilaiset massat ja venäläis-muhamettilainen pyrkimys alistaa pienkulttuurit alleen

Jihad stalinisteja vastaan:
Muslimiopiskelijat tuhoavat jihadissa vääruskoisten marxilaisten kirjakauppaa
14.10 1965 tuhottuaan kommunistimassojen luokkasotayrityksen Jakartassa

http://www.viewimages.com/Search.aspx?mid=3066755&epmid=1

Äänestä
  • Aluksi haluan sanoa että en ole kommunisti. Tälle foorumille kirjoitan koska olen vasemmistoliiton listoilla kunnallisvaaleissa ehdokkaana sitoutumattomana. Syy miksi tähän puolueeseen päädyin on se, että vasemmistoliiton näkemykset kohtaavat tämän hetken puolueista eniten omat linjani, joskaan eivät ihan täysin joka osa-alueelta.

    Oma historiani on kohtalaisen ”kansallismielinen”, mutta onneksi jossain vaiheessa heräsin siitä paskasta ja aloin katselemaan asioita laajemmalla objektiivilla. kansallismielisiä vaivasi silloin, ja valitettavasti vaivaa pääpiirteittään edelleen mustavalkoinen ja ahdasmielinen käsittelytapa koskien liian montaa asiaa.

    Ja ehkä muotoilin tuon viestini väärin, mutta minä en todellakaan kunnioita tai kannata yhtään uskontoa tällä planeetalla. Asian pointti oli se, että ei pitäisi ikinä puhua asioista joista ei tiedä. itse olen perehtynyt kristinuskoon niin paljon, että tiedän siitä tarpeeksi miksi sitä tulen aina vastustamaan. Islamiin olen sen verran perehtynyt, ettei esimerkiksi Suomen mediassa luotu yleiskuva siitä ole kovinkaan realistinen. Ja jos aletaan puhumaan irstaasta uskonnosta/kansasta/kulttuurista niin kannattaisi itse kunkin katsoa Israelin suuntaan ja katsoa heidän toimiaan Palestiinalaisia kohtaan. Enempää en ala tästä asiasta avautumaan, sillä en halua aiheettomasti antisemitistin leimaa itselleni. Juutalaiset kun ovat tunnetusti todella herkkänahkaista porukkaa eivätkä siedä pienintäkään kritiikkiä toimistaan tai teostaan. Esimerkiksi David Icke lisko-teorioineen joutui täysin aiheettomasti heidän tähtäimeensä jne…

    Puhuit asiaa tuosta Marin kansan kohtalosta ja tilanteesta. Itselläni ei ole asiasta kovinkaan paljon tietoa, mutta yksi kaveri on jonkun verran asiasta puhunut. Siinä olisi jollekkin aktiiviselle yksilölle työnsarkaa. Mielestäni juurikin Suomensukuiset kansat olisivat tärkeämpiä kohteita avustukseen kuin useat muut kohteet jota tuetaan. Ja onhan Suomessakin paljon apua tarvitsevia, joten kait olisi kohtuullista hoitaa se puoli ensin kuntoon.

    Itsellä neljän lapsen isänä huoli ja mielenkiinto rajoittuu tällä hetkellä vain omalle kotiseudulle. Tavoitteenani on päästä vaikuttamaan asioihin paikallisella tasolla. Ja keskityn pelkästään niihin asioihin joihin tiedän pystyväni vaikuttamaan. Minulla ei ole politiikasta kovinkaan paljon kokemusta, mutta pidän sitä vain positiivisena asiana. En näytä enkä kuulosta perinteiseltä poliitikolta ja sen pelkästään hyvä. Mielestäni koko genre tarvitsee uuttakin verta. Itseä ei aiemmin politiikka kiinnostanut juuri siitä syystä, kun samat jäärät jauhoivat vuodesta toiseen samoja asioita saamatta juurikaan tuloksia aikaiseksi. Mutta nämä kaikki on edelleen minun mielipiteitä ja näkemyksiä. Mutta todella hyvä että keskustelua syntyy. Palaillaan asiaan.

    Äänestä

  • UPDATE_7895440 kirjoitti:

    Aluksi haluan sanoa että en ole kommunisti. Tälle foorumille kirjoitan koska olen vasemmistoliiton listoilla kunnallisvaaleissa ehdokkaana sitoutumattomana. Syy miksi tähän puolueeseen päädyin on se, että vasemmistoliiton näkemykset kohtaavat tämän hetken puolueista eniten omat linjani, joskaan eivät ihan täysin joka osa-alueelta.

    Oma historiani on kohtalaisen ”kansallismielinen”, mutta onneksi jossain vaiheessa heräsin siitä paskasta ja aloin katselemaan asioita laajemmalla objektiivilla. kansallismielisiä vaivasi silloin, ja valitettavasti vaivaa pääpiirteittään edelleen mustavalkoinen ja ahdasmielinen käsittelytapa koskien liian montaa asiaa.

    Ja ehkä muotoilin tuon viestini väärin, mutta minä en todellakaan kunnioita tai kannata yhtään uskontoa tällä planeetalla. Asian pointti oli se, että ei pitäisi ikinä puhua asioista joista ei tiedä. itse olen perehtynyt kristinuskoon niin paljon, että tiedän siitä tarpeeksi miksi sitä tulen aina vastustamaan. Islamiin olen sen verran perehtynyt, ettei esimerkiksi Suomen mediassa luotu yleiskuva siitä ole kovinkaan realistinen. Ja jos aletaan puhumaan irstaasta uskonnosta/kansasta/kulttuurista niin kannattaisi itse kunkin katsoa Israelin suuntaan ja katsoa heidän toimiaan Palestiinalaisia kohtaan. Enempää en ala tästä asiasta avautumaan, sillä en halua aiheettomasti antisemitistin leimaa itselleni. Juutalaiset kun ovat tunnetusti todella herkkänahkaista porukkaa eivätkä siedä pienintäkään kritiikkiä toimistaan tai teostaan. Esimerkiksi David Icke lisko-teorioineen joutui täysin aiheettomasti heidän tähtäimeensä jne…

    Puhuit asiaa tuosta Marin kansan kohtalosta ja tilanteesta. Itselläni ei ole asiasta kovinkaan paljon tietoa, mutta yksi kaveri on jonkun verran asiasta puhunut. Siinä olisi jollekkin aktiiviselle yksilölle työnsarkaa. Mielestäni juurikin Suomensukuiset kansat olisivat tärkeämpiä kohteita avustukseen kuin useat muut kohteet jota tuetaan. Ja onhan Suomessakin paljon apua tarvitsevia, joten kait olisi kohtuullista hoitaa se puoli ensin kuntoon.

    Itsellä neljän lapsen isänä huoli ja mielenkiinto rajoittuu tällä hetkellä vain omalle kotiseudulle. Tavoitteenani on päästä vaikuttamaan asioihin paikallisella tasolla. Ja keskityn pelkästään niihin asioihin joihin tiedän pystyväni vaikuttamaan. Minulla ei ole politiikasta kovinkaan paljon kokemusta, mutta pidän sitä vain positiivisena asiana. En näytä enkä kuulosta perinteiseltä poliitikolta ja sen pelkästään hyvä. Mielestäni koko genre tarvitsee uuttakin verta. Itseä ei aiemmin politiikka kiinnostanut juuri siitä syystä, kun samat jäärät jauhoivat vuodesta toiseen samoja asioita saamatta juurikaan tuloksia aikaiseksi. Mutta nämä kaikki on edelleen minun mielipiteitä ja näkemyksiä. Mutta todella hyvä että keskustelua syntyy. Palaillaan asiaan.

    Kirjailija: Islamiin olen sen verran perehtynyt, ettei esimerkiksi Suomen mediassa luotu yleiskuva siitä ole kovinkaan realistinen. Ja jos aletaan puhumaan irstaasta uskonnosta/kansasta/kulttuurista niin kannattaisi itse kunkin katsoa Israelin suuntaan ja katsoa heidän toimiaan Palestiinalaisia kohtaan.

    ---
    HANNU SALAMA TAISTELI MEILLE OIKEUDEN PILKATA JUMALAA JA SOVELTAA USKONVAPAUTTA: sitä ei meiltä enää pois ota vasemmistoliiton maailmankylätaistolaiset viherpiipertäjät tai islamilaiset.

    Venäläiset eivät mene islam-maihin, vaan Israeliin, hebrean lisäksi venäjä on Israelin toiseksi tärkein kieli ja Israelissa on vapaan maailman suurin venäläisvähemistö.

    P
    EGYPTI ON GAZAN NAAPURIMAA,miksi se sulkee rajan, miksi se ei ota palestiinalasiia omaan maahansa, miksi Suomi antaa Egyptille kehitysapua ja vaikenee sen ihmisoikeusrikkomuksista se kun ei ota palestiinalasia, jotain 1,5 miljoonaa ihan vähän Gazassa? Tiedämme että USA tukee Egyptiä ja vaikenee Egyptin törkeydestä veljiään palestiinalaisia kohtaan. Irak rahoitti pääasiassa palestiinalaisten terroritekoja, ei heidän uudelleenasuttamistaan saudeihin jne.

    PALESTIINALAISILLA EI TERRORISMINSA TAKIA OLE MITÄÄN OIKEUTTA VALTIOON enää. Palestiina on pelkkä klishee. He eivät tarvitse omaa maata, he eivät saa saada sitä, vaan heidät on siirrettävä Egyptiin ja Saudi-Arabiaan, ja heidän elämänsä on maksettava
    - YK:n avustuksella aluksi ja vain aluksi
    - Venäjän öljytuloista (myynyt islamisteille rutosti aseita)
    - Saudien öljytuloista

    Maailmalla ei ole varaa menettää raaka-aineita venäläisten sotavarusteluun ja saudien hurvitteluun, vaan rahat on käytettävä palestiinalaisvaltion perustamiseen arabialueelle pois Israelia kiusaamasta.

    Vasemmistoliittolaisena tiedät että karjalaiset ja petsamolaiset ajettiin alueiltaan venäläisten miehittäjien vaatimuksesta (myös muita kansoja kuten Moldovasta) muutamassa tunnissa,

    nämä eivät aloittaneet sissisotaa
    suomalaiset elättivät karjalaiset (Vennamon pientalonpojat jne.)
    karjalaiset ovat nykyisin vauraita
    suomalaiset ovat kriitisiä venäläisiä ja ruotsalaisia (Rkp ei ottanut karjalaisia alueelleen) vastaan

    ja sekä
    kristinusko
    että
    juutalaisuus on maallistunut,

    mutta rietas islam teloittaa ihmisiä ja kivittää.

    Jos kerran kommunisti hyväksyy että karjalaiset on ajettu kotoaan, hän kyllä hyväksyy senkin, että palestiinalaiset ajetaan pois Israelista.

    --
    Kirjailija: Puhuit asiaa tuosta Marin kansan kohtalosta ja tilanteesta. Itselläni ei ole asiasta kovinkaan paljon tietoa, mutta yksi kaveri on jonkun verran asiasta puhunut. Siinä olisi jollekkin aktiiviselle yksilölle työnsarkaa.

    ---

    Ei kun Sinulle, kun alat edustajaksi, ilmoita että
    - palestiinan ja afrikan mustien asia on loppuun käsitelty, muut hoitavat sitä, Yk Nato ja kaikki poliitikot ja lehdet jauhavat asiaa aamusta iltaan,

    minä aion käynnistää kampanjan neuvostovenäjän törkypolitiikan paljastamiseksi, miten Karjala on tuhottu savikuopiksi ja panssarivaunuteiksi,
    miten öljyrahat tuhlataan ydinaselaivueeseen
    ja miten venäjän rikollinen yhteiskunta levittää väärää historiatietoa toisesta maailmansodasta, jossa venäläiset hyökkäsivät Suomeen ja uhkasivat tuhota koko Suomen kansan.

    ---

    Kirjailija:
    Itsellä neljän lapsen isänä huoli ja mielenkiinto rajoittuu tällä hetkellä vain omalle kotiseudulle. Tavoitteenani on päästä vaikuttamaan asioihin paikallisella tasolla. Ja keskityn pelkästään niihin asioihin joihin tiedän pystyväni vaikuttamaan.

    ---

    Epäilen. Vasemmistotaistolaiset eivät ole koskaan ajaneet suomalaisten asiaa, niitä kiinnostaa enemmän lesbojen hedelmöittäminen (saa femakkoilla) ja afrikkalaisten asiat (saa puhua rasismista) ja kaiken karvainen maailmankylähanke.

    Tilanne on se, että suomalainen ei ole enää köyhä ja siksi on ruvettu puhumaan SUHTEELLISESTA köyhyydestä, sehän on loppumaton suo, niitä riittä aina,

    aina puolet kansasta on pienituloisempaa kuin keskimäärin ansaitseva, tästä ei seuraa mitään järjellistä. Eikä tuloeroista puhumisesta (pohjois-Koreassa ei ole tuloeroja eikä tuloja jne.).

    Köyhiä Suomessa ovat romanit, venäläiset ja afrikkalaiset, ja kyllä juttu on nyt niin, että koska Suomi ei ole kolonialistimaa

    vaan kolonialismin uhri, ruotsalaisvenäläisen kolonialismin uhri,

    niin me emme aio maksaa ruotsalaista orjakauppaa 1800-luvulla ja Englannin siirtomaapolitiikkaa Ghanassa.

    eli maailmankylätaistolaiset jakavat ulkkareille suomalaisen työläisen verorahat puhumalla "köyhän asiasta". Puhumalla köyhistä, taistolainen vaseli sokeroi oman kateutensa, ne ovat kiinostuneita vaikka sairaanhoitajien lakosta (jotka ovat kokoomuslaisia) tai vaikka mistä pellestä, jos saavat sanoa,

    lisää veroja, lisää pääomaveroja lisää sitä veroa ja tätä. Asioiden hoito on sivuseikka.

    Äänestä

  • taistolaisten puolue kirjoitti:

    VASEMMISTOLIITTO EI OLE PUOLUSTANUT SUOMALAISUUTTA ALIKEHITTYNEIDEN KANSOJEN PILKATESSA JA HÄVÄISTESSÄ SUOMALAISIA, MILLOIN VENÄLÄISET KARJALASSA MILLOIN PALESTIINALAISET MISSÄKIN, sen sijaan vasemmistoliitto on auliisti jakanut veroamaksavien työläisten verorahoja ulkkareille.

    Alikehittyneiden maiden massat - kuten islamilaiset jihadissa ja venäläiset luokkasodassa - pilkkaavat suomalaista kulttuuria - mutta samalla kinuavat ja vaativat rahaa suomalaisilta elääkseen (esim. palestiinalaiset kehitysapua ja venäläiset sotakorvauksia, Halonen maksatti jopa Venäjän diktatuurin vedenpuhdistuslaitoksia

    Leningradissa, vaikka kaikki vähänkin ympärsitöoppia ja askartelua lukeneet tietävät, että uhri - ts. Suomi - ei missään tapauksessa saisi maksaa aiheuttajan ympäristörikoksia, vaikka aiheuttaja olisi köyhä tai tuhonnut maansa, venäläisille jää rahaa rakentaa ydinaselaivueita ja hyökätä Tshtsheniaan ja Georgiaan, kun Halonen auttaa heitä.

    Vasemmistoliitto ei ole pannut tikkua ristiin tuomitakseen suomalaisuuden häpäisijät.

    Palestiinalainen pakolainen pilkkaa julkisesti suomalaista kulttuuria ja häpäisee sitä ja vieläpä aikana -
    jolloin palestiinalaiset latelevat uhkauksia pohjoismaisille ihmisille, kun pohjoismaissa on oikeus pilkata palestiinalaisten satuolentoa muhammed,

    niin samaan aikaan julkisesti Suomessa pakolaisena asuva palestiinalainen pilkkaa ja häpäisee suomalaista satuolentoa Väinämöistä

    (muuten: Kalevalassa Väinämöinen teki aina töitä, mitä muslimit ja venäläiset eivät tee, he islamilaisina ja ortodokseina odottavat paratiisia eikä heidän kilvoitteluunsa kuulu työnteko, koska se ei ole perusta pääsylle paratiisiin)

    Palestiinalainen pilkkaa suomalaista kulttuuria ja suomalaista satuolentoa:

    http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2008/01/13/

    Minua todella ahdisti, mikseivät ihmiset järkyttyneet taulusta, jossa vanhus yrittää raiskata teinitytön”, Umayya Abu-Hanna toteaa ja osoittaa Väinämöistä, joka ahdistelee Akseli Gallen-Kallelan triptyykissä järveen juoksevaa Aino-neitoa.

    “Tämän kuvan kohdalla moni ulkomaalainen hämmentyy. Miksi nuo ihmiset istuvat alasti ja hakkaavat toisiaan raipalla? Ja miten tuolla miehellä on kaksi vaimoa, eikö se olekaan Suomessa kiellettyä?”

    ääääääääääää

    Palestiinalaiset latelevat murhauhkauksia suomalaisille ja pohjoismaalaisille

    ja uhkauksia lateleva al Aqsa marttyyrien prikaati on PALESTIINAN PÄÄMINISTERIN ABBASIN AL FATAH-PUOLUEEN SOTILAALLINEN SIIPI ja siis Abbas on muka "maltillinen", presidentti Bushinkin tukema (kun muut palestiinalaiset ovat vielä hullumpia)

    http://www.spiegel.de/international/europe/0,1518,515668,00.html

    Al-Jabbari warned that the al-Aqsa Brigade, considered a terrorist group by the European Union and the United States, may add the party to the "list of enemies."

    Äänestä

  • taistolaisten puolue kirjoitti:

    Kirjailija: Islamiin olen sen verran perehtynyt, ettei esimerkiksi Suomen mediassa luotu yleiskuva siitä ole kovinkaan realistinen. Ja jos aletaan puhumaan irstaasta uskonnosta/kansasta/kulttuurista niin kannattaisi itse kunkin katsoa Israelin suuntaan ja katsoa heidän toimiaan Palestiinalaisia kohtaan.

    ---
    HANNU SALAMA TAISTELI MEILLE OIKEUDEN PILKATA JUMALAA JA SOVELTAA USKONVAPAUTTA: sitä ei meiltä enää pois ota vasemmistoliiton maailmankylätaistolaiset viherpiipertäjät tai islamilaiset.

    Venäläiset eivät mene islam-maihin, vaan Israeliin, hebrean lisäksi venäjä on Israelin toiseksi tärkein kieli ja Israelissa on vapaan maailman suurin venäläisvähemistö.

    P
    EGYPTI ON GAZAN NAAPURIMAA,miksi se sulkee rajan, miksi se ei ota palestiinalasiia omaan maahansa, miksi Suomi antaa Egyptille kehitysapua ja vaikenee sen ihmisoikeusrikkomuksista se kun ei ota palestiinalasia, jotain 1,5 miljoonaa ihan vähän Gazassa? Tiedämme että USA tukee Egyptiä ja vaikenee Egyptin törkeydestä veljiään palestiinalaisia kohtaan. Irak rahoitti pääasiassa palestiinalaisten terroritekoja, ei heidän uudelleenasuttamistaan saudeihin jne.

    PALESTIINALAISILLA EI TERRORISMINSA TAKIA OLE MITÄÄN OIKEUTTA VALTIOON enää. Palestiina on pelkkä klishee. He eivät tarvitse omaa maata, he eivät saa saada sitä, vaan heidät on siirrettävä Egyptiin ja Saudi-Arabiaan, ja heidän elämänsä on maksettava
    - YK:n avustuksella aluksi ja vain aluksi
    - Venäjän öljytuloista (myynyt islamisteille rutosti aseita)
    - Saudien öljytuloista

    Maailmalla ei ole varaa menettää raaka-aineita venäläisten sotavarusteluun ja saudien hurvitteluun, vaan rahat on käytettävä palestiinalaisvaltion perustamiseen arabialueelle pois Israelia kiusaamasta.

    Vasemmistoliittolaisena tiedät että karjalaiset ja petsamolaiset ajettiin alueiltaan venäläisten miehittäjien vaatimuksesta (myös muita kansoja kuten Moldovasta) muutamassa tunnissa,

    nämä eivät aloittaneet sissisotaa
    suomalaiset elättivät karjalaiset (Vennamon pientalonpojat jne.)
    karjalaiset ovat nykyisin vauraita
    suomalaiset ovat kriitisiä venäläisiä ja ruotsalaisia (Rkp ei ottanut karjalaisia alueelleen) vastaan

    ja sekä
    kristinusko
    että
    juutalaisuus on maallistunut,

    mutta rietas islam teloittaa ihmisiä ja kivittää.

    Jos kerran kommunisti hyväksyy että karjalaiset on ajettu kotoaan, hän kyllä hyväksyy senkin, että palestiinalaiset ajetaan pois Israelista.

    --
    Kirjailija: Puhuit asiaa tuosta Marin kansan kohtalosta ja tilanteesta. Itselläni ei ole asiasta kovinkaan paljon tietoa, mutta yksi kaveri on jonkun verran asiasta puhunut. Siinä olisi jollekkin aktiiviselle yksilölle työnsarkaa.

    ---

    Ei kun Sinulle, kun alat edustajaksi, ilmoita että
    - palestiinan ja afrikan mustien asia on loppuun käsitelty, muut hoitavat sitä, Yk Nato ja kaikki poliitikot ja lehdet jauhavat asiaa aamusta iltaan,

    minä aion käynnistää kampanjan neuvostovenäjän törkypolitiikan paljastamiseksi, miten Karjala on tuhottu savikuopiksi ja panssarivaunuteiksi,
    miten öljyrahat tuhlataan ydinaselaivueeseen
    ja miten venäjän rikollinen yhteiskunta levittää väärää historiatietoa toisesta maailmansodasta, jossa venäläiset hyökkäsivät Suomeen ja uhkasivat tuhota koko Suomen kansan.

    ---

    Kirjailija:
    Itsellä neljän lapsen isänä huoli ja mielenkiinto rajoittuu tällä hetkellä vain omalle kotiseudulle. Tavoitteenani on päästä vaikuttamaan asioihin paikallisella tasolla. Ja keskityn pelkästään niihin asioihin joihin tiedän pystyväni vaikuttamaan.

    ---

    Epäilen. Vasemmistotaistolaiset eivät ole koskaan ajaneet suomalaisten asiaa, niitä kiinnostaa enemmän lesbojen hedelmöittäminen (saa femakkoilla) ja afrikkalaisten asiat (saa puhua rasismista) ja kaiken karvainen maailmankylähanke.

    Tilanne on se, että suomalainen ei ole enää köyhä ja siksi on ruvettu puhumaan SUHTEELLISESTA köyhyydestä, sehän on loppumaton suo, niitä riittä aina,

    aina puolet kansasta on pienituloisempaa kuin keskimäärin ansaitseva, tästä ei seuraa mitään järjellistä. Eikä tuloeroista puhumisesta (pohjois-Koreassa ei ole tuloeroja eikä tuloja jne.).

    Köyhiä Suomessa ovat romanit, venäläiset ja afrikkalaiset, ja kyllä juttu on nyt niin, että koska Suomi ei ole kolonialistimaa

    vaan kolonialismin uhri, ruotsalaisvenäläisen kolonialismin uhri,

    niin me emme aio maksaa ruotsalaista orjakauppaa 1800-luvulla ja Englannin siirtomaapolitiikkaa Ghanassa.

    eli maailmankylätaistolaiset jakavat ulkkareille suomalaisen työläisen verorahat puhumalla "köyhän asiasta". Puhumalla köyhistä, taistolainen vaseli sokeroi oman kateutensa, ne ovat kiinostuneita vaikka sairaanhoitajien lakosta (jotka ovat kokoomuslaisia) tai vaikka mistä pellestä, jos saavat sanoa,

    lisää veroja, lisää pääomaveroja lisää sitä veroa ja tätä. Asioiden hoito on sivuseikka.

    että "PALESTIINALAISILLA EI TERRORISMINSA TAKIA OLE MITÄÄN OIKEUTTA VALTIOON enään".

    Israelin pääpuolueet ovat suoraan terroristijärjestöjen peruja Haganahin komentajana oli Jitzhak Rabin, josta tuli myöhemmin Israelin pääministeri.:

    Haganah

    "Myöhemmin järjestöllä oli operaatioita myös palestiinalaisia ja brittimiehittäjiä vastaan. Juutalaisten keskuudessa se harjoitti sivistys- ja sosiaalityötä, mikä takasi liikkeelle vahvan kannatuksen. Vastakkaista osapuolta myöhemmin edustaneet arabien vastarintajärjestöt ovat ottaneet Haganahista mallia myös tältä osin. Israelin puolustusvoimat (IDF) muodostuivat itsenäistymisen jälkeen Haganahin sotilaallisesta siivestä."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Haganah

    Irgun

    "Irgunia pidetään näkökannasta riippuen terroristi- tai vapautusjärjestönä.

    Joulukuussa 1943 ryhtyi Irgunin johtajaks Menachem Begin, ja Irgun alkoi hyökätä poliisiasemia, toimistoja ja esikuntia vastaan sekä hankkivat näin briteiltä aseita ja ammuksia. Britit vastasivat joukkopidätyksillä.

    Toukokuussa 1946 Irgun räjäytti Kuningas Daavid Hotellin, missä majaili brittien mandaattihallinto. Räjäytys aiheutti satakunta kuolonuhria. Britit vastasivat joukkopidätyksillä. Haganahin toiminta lamautui sen johtajien tultua vangituiksi elokuussa 1946, mutta Irgun jatkoi taistelua ja brittien oli lisättävä joukkojensa määrää 100 000 sotilaaseen.

    Jewish Agencya ja Haganahia lähellä olevat perustivat Israelin hallitsevan työväenpuolueen, kun taas Irgunia lähellä ovat perustivat oikeistopuolue Likudin."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Irgun

    Äänestä

  • sanot.. kirjoitti:

    Vasemmistoliittolaisten on vain lopetettava jankuttaminen ja ymmärrettävä tosiasiat:

    - Israel ja USA ovat demokratioita toisin kuin muslimimaat, erityisesti suuret muslimimaat, kommunistipuoluetta ei ole muslimimaissa mutta on Israelissa ja USA:ssa

    - palestiinalaiset ovat pilanneet mahdollisuutensa harjoittamalla törkeää terrorismia ja Hizbollah-muslimit ovat pilanneet mm. Libanonin. Muistamme ajan, kun Beirut oli lähi-idän helmi.

    - ihmiskaappauksia ja itsemurhapommittajia ja venäläisten ohjusten ampumista ei kukaan - ei hyvin kehittynyt Israel varsinkaan - voi hyväksyä

    - jos vasemmistoliitto sulkee silmänsä siltä, että venäjä miehittää Petsamoa ja karjalaa, se voi sulkea myös silmänsä siltä, että palestiinalaisvaltiota ei perusteta Israelin naapuriin enää koskaan.

    Palestiinalaisvaltio perustetaan saudien maalle, saudien öljyvaroilla ja suuren egyptin rahoilla, maksamalla muutaman miljoonan palestiinalaisen kodit ja työpaikat, lisärahaa otetaan venäjältä, koska se on myynyt tuottoisaa asekauppaa näille ja saanut voittoa.

    YK voi avustaa vähän mutta aluksi.

    Tästä lähtee järkevä kehitys. Palestiinalaiset saudi-arabieen arabien öljyrajoilla.

    Vasemmistoliitto voisi tehdä ehdotuksen: kehitysaputuki egyptille heti poikki,
    lupaus: kun palestiinalaisvaltio perustetaan saudien maalle, egyptiltä kertyneet säästöt annetaan sinne. Ehdottakaa vasemmistolaiset, vaatikaa medvedefiä maksajaksi mukaan.

    Äänestä

näin alkaa suura minun koraanissa.
vanha testametti ja koraani on jumala käsityksiltää samanlaiset. ja samoja tarinoita. joosefin suura ja marian suura.
sarian laki onko se sitten perinnäistapoja ennen islamin uskoa?
mitäpä siitä. ei paksu teos.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kirjailija kirjoitti:

Haluan esittää oman kantani ja mielipiteeni muutamaan asiaan, joita näillä keskustelu palstoilla on niin kovasti käsitelty lähiaikoina. Ensimmäisenä minua ihmetyttää suuresti Mannerheim nukkeanimaatiosta alkanut ”kuhina” puolesta ja vastaan. Hyvät ihmiset, se on vain nukkeanimaatio, ei muuta. Jos osaa etsiä, internetkin on pullollaan jos jonkinlaisia ”dokumentteja” aiheesta kuin aiheesta. Sieltä löytyy kyllä sellaista materiaalia jonka ympärille syntyvän kohun jo ymmärrän, mutta en tätä. Tulee mieleen hiljattain esillä olleet Muhammed-pilakuvat, ja siitä aiheutunut kohu. Luulisi että 2000-luvulla ihmisetkin osaisivat ottaa asioita hieman kevyemmin. Kyllähän monet osaavat nauraa siihen pisteeseen asti kun pila kohdistuu kauas heistä ja heidän mielipiteistään/vakaumuksistaan.

Ja tästä seuraavaan asiaan, joista jauhetaan varsinkin oikealla puolella todella paljon. Eli onko Islam uskonnon demonisointi varsinkaan tuossa mittakaavassa kovinkaan järkevää ja kypsän ihmisen käytöstä? No, suurimmat vastaan kiihkoilijathan ovat itse ahdasmielisiä kristittyjä tai juntteja, jotka eivät todellakaan tiedä asiasta yhtään mitään. Mielipiteet luodaan muutamien valtamediasta saatujen tiedon jyvästen perusteella ja höystetään omalla suppealla ajattelumallilla, johon kuuluu kaiken oudon ja vieraan periaatteellinen vastustaminen. Kuinkahan moni näistä ”kiihkoilijoista” on edes avannut koraania? Lisäksi he eivät näytä tajuavan kuinka monta ”lahkoa” tähänkin uskontoon sisältyy, tai liitetään. Onhan kristinuskokin täynnä lukuisia lahkoja ym. vastaavia ryhmittymiä. Henkilökohtaisesti mielestäni uskonnot eivät kuulu enää nykyaikaan, mutta pidän todella kohtuuttoman ja pöyristyttävänä että kristityt alkavat arvostelemaan muita uskontoja, kun katsoo heidän historiaansa. Kuinka monta kulttuuria ja uskontoa he ovat jo tuhonneet? Ja kun puhutaan koraanin sivuilla esiintyvistä raakuuksista ym., niin olisi varmaan paikallaan aukaista se raamattu ja katsoa mitä sieltä löytyy. En todellakaan halua kiihkoilla asiasta, mutta pientä rajaa toivoisin kristittyjen ylimielisyyteenkin.

Ja seuraavasta asiasta kirjoitin jo Perussuomalaisten palstalle. Eli vaikka elämmekin maailmassa jossa arvot ja rajat ovat monellakin tapaa muuttuneet, toivoisin että yksilöillä olisi edes jossain asioissa selkärankaa. Eli jos mieli tekee mennä näillä foorumeilla henkilökohtaisuuksiin, eli suomennettuna hyökätä verbaalisesti jotain henkilöä kohtaa, tulisi se mielestäni tehdä omalla nimellä. Tunnen suurta myötäkiukkua lukiessani monien ihmisten, useasti vielä hyvin perusteltuja näkemyksiä asioista, jotka sitten anonyymit nettiterroristit tyrmäävät muutaman rivin herjaavalla kommentilla. Itse en anna mitään painoarvoa sellaisille kommenteille, mutta tiedän että monet ottavat asian todella raskaasti. Asioista saa ja kuuluukin olla eri mieltä ja kaikki järkevä keskustelu on tervetullutta. Eli enemmän asiaa ja parin sanan turhat ”vittuilu”-kommentit pois. Ja korostan että puhun nyt keskustelupalstojen käytöstä yleisesti, en mistään tietystä osastosta. Ja mitä olen seurannut niin tällä palstalla on yleislinja monin kerroin asiallisempaa kuin esimerkiksi PerusJunttiSuomalaisten vastaavalla;)

Elämme yhteiskunnassa joka pyöri kansainvälisen markkinatalouden ehdoilla, ja valtamedia sen mukana. Jokainen joka viitsii nähdä vähän kaivaa pintaa syvemmältä huomaa että esimerkiksi Bilderberg-ryhmän kokoontumiseen on ottanut muiden Suomen päättäjien ohella myös valtamedian keskeisiä vaikuttajia/omistajia. Muun muassa sen seikan takia ei ole aina niin yksiselitteistä mitkä asiat ylittävät uutiskynnyksen ja mitkä eivät. Mielestäni kuitenkin esimerkiksi poliitikkojen yksityiselämällä mässäily on todella turhaa paperin käyttöä, kun ajatellaan kuin huonossa jamassa metsät ovat muutenkin. Ja jotain kertoo Suomen kansasta se, että näistä turhista asioista jauhetaan keskustelupalstoilla sylki suupielestä lentäen ja näppäimistö sauhuten. No okei, ainahan kansaa on kiinnostanut ”julkkisten” yksityiselämä, sen todistaa jo vaikkapa 7-päivää lehden tosi suuri levikki. Mutta siinä vaiheessa kun ihmisen työkykyä aletaan kyseenalaistaan joidenkin vastakkaisenasupuolen edustajille lähetettyjen tekstiviestien takia niin ollaan todella väärillä raiteilla. Työ on työ, oli se sitten politiikka, urheilu tai vaikkapa kadun lakaisu, ja se on pidettävä erillään yksityiselämästä.

- Juha Tauriainen -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu