minulla on ystävä,

jonka poikaystävä tatuoi hänen nimensä käteensä kun olimme nuoria.
He pysyivät yhdessä vaikka molemmat saivat tahoillaan lapsenja perheen kunnes tuli ero kummallekkin.
Mun ystävä on naimisissa jo toista kertaa ja mietin onko oikein odottaa vielä neljättä osapuolta kuvioihinsa kun oma ja tämä ko.mies ovat alkoholisoituneita.
Ystäväni on kaunis, mutta kovin yksinäinen.
Mitä te sanoisitte hänelle, jos joutuisitte ulkopuolisena keskelle tällaista tilannetta vai hiljaako pitäisi olla?
12454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

rakastaa sinuakin. Hän on siellä, missä onmurtunut mieli ja särkynyt sydän. Sillä niin paljon Hän maailmaa ja meitä on rakstanut, että antoi ainoa poikansa, ettei yksikään meistä, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iänkaikkisen elämän.

Hei, sanoisin ainakin tuon, mutta enemmän sanoja, tarvitset kuuntelijaa ja oikeita kysymyksiä. Rukoilen, että Jumala johdattaa sinulle ja yställesi juuri oikeat ihmiset vierelläkulkijaksi, että saatte tuntea sen, miten Jumala koskettaa, lohduttaa ja parantaa haavat. Että tilaisuus tehdä rauha Jumalan kanssa tulee osaksenne, aamen. Siunausta

Äänestä
  • Aloittaja

    joka päivä täytyy käskyistänne tehdä parannus ja rauha jumalan kanssa.
    Rauha tyhjyyden kanssa? Ja joka päivä tietyt ihmiset käännyttävät uskovaisia uskoon, joka päivä.
    Kysymys kuuluu nyt että millä perusteella katsot että minulla ei olisi jo sitä rauhaa Jumalan kanssa ja että olen sen mukaan menossa helvettiin?
    Eikö Raamatussa ole tuomitseminen kielletty,mutta niin vaan täällä ihmiset jakelevat taivaspaikkojaa.(kitsaasti)
    Voisitko ystävällisesti vastata minulle, millä perusteella näet että minä olisin sotajalalla Jumalaan nähden?

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    Käy niin sääliksi sua.
    Olet niin kaukana oikeasta uskomisesta.
    Menisit lestadiolaispalstalle.
    Löytäisit totuuden ja rauhan.

    Olet niin pihalla uskonasioista, että olisi parempi että menisit seurakuntaan ja pysyisit poissa täältä.

    Ehkä joku terapeuttikin voisi auttaa sinua.

    Äänestä

  • Aloittaja

    auroraboreallis kirjoitti:

    ------------.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olet väärässä kirjoitti:

    Käy niin sääliksi sua.
    Olet niin kaukana oikeasta uskomisesta.
    Menisit lestadiolaispalstalle.
    Löytäisit totuuden ja rauhan.

    Olet niin pihalla uskonasioista, että olisi parempi että menisit seurakuntaan ja pysyisit poissa täältä.

    Ehkä joku terapeuttikin voisi auttaa sinua.

    mitä pahaa olen sulle tehnyt ja kuka edes olet?

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    mitä pahaa olen sulle tehnyt ja kuka edes olet?

    Sinun kirjoittelusi täällä on pahaksi sinulle itsellesi.

    Pysyisit poissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    sinua! kirjoitti:

    Sinun kirjoittelusi täällä on pahaksi sinulle itsellesi.

    Pysyisit poissa.

    takia on.
    sä oot tosi kummallinen uskovainen.

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    takia on.
    sä oot tosi kummallinen uskovainen.

    Tee kuten neuvoin.

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    takia on.
    sä oot tosi kummallinen uskovainen.

    Joku feikkiuskistrolli se on joka leikki sun tunteilla !! Älä välitä hänestä !! Siitä se ruoka ja nautinto saa . Ole siunattu !!

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    Joku feikkiuskistrolli se on joka leikki sun tunteilla !! Älä välitä hänestä !! Siitä se ruoka ja nautinto saa . Ole siunattu !!

    Etkö huomaa, että Aurora.....jotakin ei ole tasapainossa.

    Miksi ihmeessä hän tänne kirjoittelee?
    Onko se sinusta tervettä?
    Onko tervettä kysyä oinko tulla jokapäivä uskoon.

    Eikö olisi hänelle itselleen parasta mennä pois palstalta.
    Minusta lestadiolaisilta hän voisi saada hyvää ja tervettä opetusta. Ei täältä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Jukka!!!!!! kirjoitti:

    Etkö huomaa, että Aurora.....jotakin ei ole tasapainossa.

    Miksi ihmeessä hän tänne kirjoittelee?
    Onko se sinusta tervettä?
    Onko tervettä kysyä oinko tulla jokapäivä uskoon.

    Eikö olisi hänelle itselleen parasta mennä pois palstalta.
    Minusta lestadiolaisilta hän voisi saada hyvää ja tervettä opetusta. Ei täältä.

    jos oot sama jukka kun luulen niin lopeta se ryyppääminen.

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    jos oot sama jukka kun luulen niin lopeta se ryyppääminen.

    Tuolla tavoin kirjottele ? Kirjaudu ennenkuin uskon !!! Jukkis-Trolli oli se !! : )

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

auroraboreallis kirjoitti:

jonka poikaystävä tatuoi hänen nimensä käteensä kun olimme nuoria.
He pysyivät yhdessä vaikka molemmat saivat tahoillaan lapsenja perheen kunnes tuli ero kummallekkin.
Mun ystävä on naimisissa jo toista kertaa ja mietin onko oikein odottaa vielä neljättä osapuolta kuvioihinsa kun oma ja tämä ko.mies ovat alkoholisoituneita.
Ystäväni on kaunis, mutta kovin yksinäinen.
Mitä te sanoisitte hänelle, jos joutuisitte ulkopuolisena keskelle tällaista tilannetta vai hiljaako pitäisi olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu