Kaikkein iloisin elämän kokemukseni oli,kun tyttäreni syntyi.
Hän syntyi kotona juhannusaattona ja vettä tuli taivaan täydeltä,tyttö syntyi aamupäivällä,ja kaikki oli lähdössä juhannusta juhlimaan,voi kuinka onnellinen olin saadessa pienen käärön käsivarsilleni,se oli sellainen kohokohta elämässäni,että minun piti antaa nimetkin hänelle tuntemuksieni mukaan,ja aivan hyvät nimet tulivatkin,mutta siitä on jo yli 40v.
Koska minulla poika oli jo niin siitä tämä riemukas onnellisuus kun niin hartaasti odotin tyttöä.
Mutta suru on elämääni sen jälkeen koetellut ankarammin kuin jaksais kantaa,aivan lähi vuosina,en jaksa kirjoittaa siitä vieläkään.
Hän syntyi kotona juhannusaattona ja vettä tuli taivaan täydeltä,tyttö syntyi aamupäivällä,ja kaikki oli lähdössä juhannusta juhlimaan,voi kuinka onnellinen olin saadessa pienen käärön käsivarsilleni,se oli sellainen kohokohta elämässäni,että minun piti antaa nimetkin hänelle tuntemuksieni mukaan,ja aivan hyvät nimet tulivatkin,mutta siitä on jo yli 40v.
Koska minulla poika oli jo niin siitä tämä riemukas onnellisuus kun niin hartaasti odotin tyttöä.
Mutta suru on elämääni sen jälkeen koetellut ankarammin kuin jaksais kantaa,aivan lähi vuosina,en jaksa kirjoittaa siitä vieläkään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hienot hetket tekevät elämästä kamppailun arvoisen!
Ehkä voisit yrittää purkaa tunteita paperille (tai näytölle), sillä kaikkea ei tarvitse yksin jaksaa kantaa.
Voimia Sinulle!
on kaksi yhtä onnellista muistoa samasta aiheesta kuin sinulla. Mutta aina ei mene sekään asia niinkuin haluaa ,vaan oli koko odotusajan alku 6kk sairaalassa maaten. Heti kun otti pari askelta vaikka omin jaloin vessaan alkoi veren vuoto... syitä ei löytynyt 27v sitten olevalla taidolla. Sitten meni lapsivesi ja oli ainoa toive että lapsi ehditään kastaa.
Synnytettävä oli vanhalla tyylillä ja se oli
pahempi kokemus kuin koskaan elävien lasten teko.
Lapsi kuolikin synnytykseen ei ehditty nimeä antaa.
Sain kylmää kohtelua sairaalassa ,en myötätuntoa kuin yhdeltä harjoittelija tytöltä.
Näin lapsen ja sen näyn muistan aina.
Lapsihan oli sen ajan mittapuun mukaan keskonen ja haudattiin näin ollen yhteis hautaan.
Minäkin olin niin sekaisin etten ymmärtänyt pyytää hautausta itselleni.
Lapsi oli niin iso että tämän ajan terveyden hoidon mukaan olisi mahdollisuus jäädä henkiin hyvinkin jos olisi sektio tehty.Ruumin avauksessa todettiin lapsen olleen terve.
Tämän joulun muistan joka joulun aikaan ,mutta kyllähän nämä asiat aina jonkinlainen elämänkokemus on jota ei toivo kenellekkään ,vaikka ne onneksi unohtuvat jokapäiväisestä elämästä.