Viimeaikoina on julkisuudessa kerrottu siitä, että jokin moottoripyöräjengi olisi vieraillut Ilkka Kanervan 60-vuotisjuhlissa. Kerrottiin, että Ilkka Kanervalla ja jengillä olisi yhteyksiä ja tuttavuuksia.
Viime viikoina olleet naiset taiteilija sekä strippari ovat jo muuttaneet kertomuksiaan. Toinen ainakin on jo nyt kertonut, että häntä on uhattu ja toinen, että peruu kertomiaan.
Kokoomuspuolueen on nyt vihdoin tajuttava virheensä lähtiessään tukemaan Ilkka Kanerva.
On syntymässä kuva, että valtaa pitävä eliitti käyttää kaikkia keinoja vallassa pysymisenä takaamiseksi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Suomeen on luotu ilmapiiri, jonka voisi kuvitella olevan vain Valko-Venäjällä, Venäjällä tai Pohjois-Koreassa.
Pelon ilmapiiri. Poliittiset päättäjät ovat eliittiiä ja heitä ei saa kritisoida. YLE on "putinin mediaa" nöyryydessään poliittiselle eliitille, MTV ja Nelonen ovat aivottomille tarkoitettuja viihdepakkauksia. Sanomat on hallituksen uskollinen tukijalka. Vanhasesta tehtiin valitus oikeuskanslerille mutta se ei ylittänyt edes uutiskynnystä???
http://www.adressit.com/europol
Poliittisen päättäjän kritisoija saa iltapäivälehtien mukaan tappouhkauksia ja ryvettyneet politiikot median tuen.
Mitä Suomessa oikein tapahtuu?
Kioskeissa myytävissä liittymissä, mistä ei selviä pelottelijan tiedot.
http://static.iltalehti.fi/turku/kanervallesikariMH_tu. jpg
http://static.iltalehti.fi/turku/kanervallesikariMH_tu.jpg
näytti tuo kuva selvän kuvauksen kanervasta... kuinka jokin virkahenkilö olla tuollainen..... ONKO SUOMEN HALLITUS MAFIAN ASILLA???
Vai onko syynä vilkas mielikuvitus. HAU HAU....