en osaa jutella ihmisten kanssa..

Luetko kirjallisuutta, esim. runoja tms.? Kokeile niin sanavarasto laajenee ja jätä vähemmälle tää netti, koska tää on niin tunneköyhä kapistus kuin olla voi..
Samaa voisin sanoa itelleni :D

tunnistin itseni täysin tuosta kirjoituksestasi. minulla on ihan samoja tuntemuksia. ihmettelen miten joillakin on aina jotain sanottavaa, tilanteesta riippumatta. itse aina hymyilee ja kommentoi usein vaan lyhkäsin sanoin toisten puheita. olen ennen varmasti ollut vielä hiljaisempi kuin nyt, mutta kun työ on asiakaspalvelua niin siinä pakosti joutuu jossain vaiheessa suunsa avaamaan. toisinaan on päiviä jolloin olen puheliaampi, mutta suurimman osan ajasta sulkeudun omiin ajatuksiin ja havahdun vasta kun minulle puhutaan. nykyisin ajatukseni on aivan sekaisin, en tiedä mitä ajatella mistäkin tai mitä tuntea..omat mielipiteet asioista on ihan hakusessa. tällä hetkellä elän aika sekavaa elämää pääni sisällä, kuin joku itsensä etsintä olisi käynnissä, mutta ajatuksiaan ei saa järjestettyä. kamalaa. minulla on myös pahoja muistihäiriöitä..jos satun jotain puhumaan, voi olla etten muistakkaan jotain mitä olen kertomassa ja sitten menen lukkoon. se taas saa edelleen enemmän sulkeutumaan. oloni muiden ihmisten joukossa tuntuu siltä etten olisi edes lähellä samaa tasoa, normaalit sanat hukassa eikä edes tiedä mistään mitään. kamala epävarmuus koko ajan. tää olotila alkaa todella vaivata ja rajoittaa täysipainoista elämää.. olen jo lääkärin juttusilla käynyt ja hankkinut lähetteen psykiatrille. toivon että saisin jotain selvitettyä sitä kautta.

että samoja tuntemuksia täällä. ellei pahempia..?

kovin on tuttua - sun kirjoitus on kuin musta tehty, joten jos joku tietää miten sitä varmuutta saa niin olisi kiva tietää. Ja voin kertoa, että kirjallisuus ei auta. Mä nimittäin luen paljon ja silti olen aina ihan hiljaa. Kuuntelen mieluummin mitä muut puhuvat ; )

Ujoille (ja yksinäisille)aina neuvotaan että pitää vaan mennä ihmisten joukkoon. Kumpa se olisikin niin helppoa! Kuinka keksiä sanottavaa ja aloittaa keskustelu jonkun kanssa luontevasti ilman että se on ihan hirveetä näytelmää ja tyrkyttäytymistä........

ja kaiken ton lisäks mulla on vielä kauhee esiintymispelko..

Samoja asioita mullakin. SSRI lääkitys poisti minulla kaikki nuo em. ongelmat, mutta lopetin seksisivuvaikutusten takia. Yrittää pärjätä ja hyväksyä ittensä ihan tälläsenä ilman lääkkeitä. Mutta helpommin sanottu kuin tehny, Nimittäin eihän nykypäivänä pysty itseään ujo ihminen edes elättämään. Ei mistään mitään töitä näköjään saa kun ei osaa muuta sanoa kuin "joo", "öö", "en tiedä". Voi olla että pitää se seksintappolääkitys taas alottaa tämän takia.

jep, myös samoja ongelmia :)..olen parempi kuuntelija kuin keskustelija, mutta toisaalta se ei mua paljon haittaa, minusta on hyvä piirre ihmisessä joka osaa kuunnella toista ja ei puhu päälle, se jos mikään on ärsyttävää.

SIIHEN... SANO JOTAIN! JA KUN MENEE VÄÄRIN, NAURA MUKANA, JOS HEKIN NAURAA, MUL TULEE KIELIVIRHEITÄ JOKA PÄIVÄ xb Ja pukeudu varmemmin! Tongi kaaapista jotkin hienot kuteet mitä oot toivonu pitäväs, mut oot aatellu et se on liian huomiota herättävä, kerran ku otin mun vihreen hupparin kaapist ja aattelin, no, voi eih! pitääks ottaa tää? Ja kun menin kouluun, kaikki aatteli, vähä hieno huppari, onks toi uus? Nykyään mä pidän sitä aika paljon!

Hei!
Olen täysin samanlainen kuin ensimmäinen kirjoittaja, kaikki lauseet ihan kuin minun elämästä. Olin aika pettynyt elämääni, kunnes löysin Mia Törnblom kirjan 'Itsetunto nyt!' ja se vapautti minut niistä itsesyyttelyistä. Nyt tuntuu paljon paremmalta, vaikken aina osaa puhua seurassa, koska minä olen minä ja hyvä ihminen sellaisena :)

Olin itse koko lapsuuteni yläasteen loppuun asti melko sulkeutunut ja tuntemattomille puhuminen ja uudet sosiaaliset tilanteet tuntuivat todella vaikeilta ja ahdistavilta. Minulla oli heikko itsetunto ja yritin aina olla herättämättä huomiota. Olin se hiljainen ja kiltti tyttö.

Kun vaihdoin koulua, päätin ottaa ujouttani niskasta kiinni, jotta en jäisi uudessa koulussa kokonaan yksin. Pukeuduin vaatteisiin, jotka saivat minut tuntemaan oloni itsevarmemmaksi. Kun tunsin itseni kauniimmaksi, niin vieraille puhuminenkin helpottui. En tiedä miten se toimii muille mutta minulle auttoi vähän.

Aloin myös seurata ajankohtaisia aiheita ja urheilua, jotta olisi helpompi yhtyä keskusteluun. Urheilu on neutraali aihe aloittaa keskustelu, ainakin jos kyseessä on miespuolinen henkilö (anteeksi yleistäminen :)). Koulussani tuolloin pidettiin myös esiintymis-kursseja, silloin esiintymiistilanteet tuntuivat ahdistavilta, ja ryhmän edessä esiintyminen jännitti ihan pirusti, mutta huomaan, että ihme kyllä niistä oli myös apua paljon. Rento porukka auttoi todella paljon.

paljon puhutaan myös, että pitää vaan mennä mukaan keskusteluun. Mutta niin vaikealta kuin se aluksi tuntuukin, niin lopussa kiitos seisoo. Pikku hiljaa (ainakin omalta osalta) sosiaaliset tilanteet ja keskustelu tuntemattomienkin kanssa muuttuu luonnolisemmaksi. Alussa toki on kiusaantunut olo, jos ei oikein saa sanaa suusta, mutta kun sysää estot edes hetkeksi syrjään, niin voi olla myöhemmin ylpeä itsestään...

Nyt ainakin neljä vuotta myöhemmin olen paljon onnellisempi kuin yläaste aikoina jolloin piilouduin muiden taakse. Mikään muutos ei tapahdu hetkessä muista se :)

Itselläni toimi se, että hankin ensin yhden luotettavan ystävän, jolle uskalsin jutella ja sain siitä varmuutta. Sitten muutenkin hakeuduin sellaisten rauhallisten ja avarakatseisten ihmisten pariin mieluiten, sellaisten jotka ei ikinä arvostele ketään ja käyttäytyvät kaikkia kohtaan ystävällisesti. Sitten oli matalampi kynnys olla oma itsensä heidän kanssaan. Ei kannata ottaa tässä liian suurta askelta vaan aloittaa ihan pienistä jutuista ja yhden ihmisen kanssa kerrallaan.

Olen myös huomannut, että ihmisethän tykkää puhua itsestään, joten aina jos ei tiedä mitä itse sanoisi niin voi esittää kysymyksen toiselle. Small talkissa esimerkiksi kun ei vielä kovin hyvin tunne toista niin voi tyyliin kysellä missäpäin sä asut, aijaa, asutko yksin, ootko viihtynyt, nii minkä ikänen sä olitkaan, ai kävit leffassa eilen no mitä pidit leffasta, jne. Sitten tää toinen ihminen ei edes välttämättä kiinnitä muhun niin paljon huomiota kun saa keskittyä vaan omien asioidensa puhumiseen ja minä kuuntelemiseen. Ja samalla kun toinen puhuu voi jo miettiä mitä itse seuraavaksi sanoo.

Jos multa kysytään jotain enkä keksi hyvää vastausta ni voin sanoa hmmm emmä oikein tiedä mut mitä mieltä sä oot, tai entäs sä eli kysyä heti perään vastakysymyksen. Koska jos joku ylipäätään kysyy jostain aiheesta niin sitä itseään varmaan haluttais myös kertoa asiasta omalta kohdaltaan.

Sitten on ihan hyvä myös hyväksyä ne hiljaset hetket ettei ahdistu joka kerta jos ei keksi mitään sanottavaa. Ehkä se toinenkin osapuoli miettii kuumeisesti mitä se voisi sanoa. Silloin pitää vaan ottaa rennosti eikä miettiä liikaa. Voi vaikka katsoa vähän ympärilleen ja kommentoida jotain mitä näkee. Eikä sitä paitsi aina tarvitsekaan olla suuna päänä, ole vaan oma hiljainen itsesi. Jotkut levottomat ihmiset voi jopa viihtyä hiljaisempien ihmisten seurassa kun ne saa itse olla äänessä eikä kukaan keskeytä niitä. Älä siis vertaa itseäsi muihin vaan näe omat hyvät puolesi ja ole oma itsesi niin sinusta myös tykätään omana itsenäsi.

minun ujous on erikoista, välillä puhun veljeni naiskaverin kanssa mutta sitten jos kuviin astuu veljeni joku miestuttu joka on tuntemattomampi mulle niin en puhu yhtään hänen kanssaan.
Kait se menee niin että veljeni naiskaveri on tullut jo niin tutuksi mulle että uskallan puhua...

ei musta kyllä puhujaa saisi.....

Täällä samanlainen ja elämää vaikeuttaa vielä änkytysvika

En minäkään oikein osaa keskustella ihmisten kanssa. En tietenkään ole koko ajan hiljaa, mutta sellaisiin ihmisiin en vaivaudu edes tutustumaan jotka ajattelevat minusta jo valmiiksi että olen hiljainen, arka ja ujo ja esim. välttelevät katsettani... Tietynlaisessa porukassa olen tottunut olemaan hiljaa ja usein vain vaivun omiin ajatuksiini enkä tajua ympärillä tapahtuvista asioista juuri mitään
.
Ihmiset jotka näkevät minut ekaa kertaa, ovat hämmästyneitä siitä ettei mulla ole kavereita. Kyllähän se on vähän outoa, olen kuitenkin omasta mielestänikin ihan nätti enkä ole mikään yliujo joka punastuu jos mua päin katsotaan.
Helpommin osaan tutustua ihmiseen kahden kesken kuin ryhmässä. Silti mielestäni keskusteluni ei ole ikinä luontevaa, juttua tietysti saattaa riittää pidemmäksikin aikaa jostain tietysti aiheesta mut sit tulee taas hiljainen hetki ja pitää keksiä uusi puheenaihe.
Tapailen tällä hetkellä erästä jätkää, hänen seurassaan on ihanaa ja hän kehuu mua kauniiksi ja huippu tyypiksi. Silti aina kun jään yksin kun hän lähtee kotiinsa, ajattelen että hän saisi parempaakin ja menevämpääkin seuraa. Pelkään ettei esim. voida koskaan lähteä mihinkään ravintolaan syömään kahdestaan koska en osaa keskustella koko ajan.
En mielestäni ole mitenkään ujo, koulussa uskalsin kysyä opettajilta apua jne. Mä oon vaan niin hiton epävarma itsestäni, on mulla varmaan ihan vääristynyt minä-kuva tms. Monet sanoo että olen kuin missi tai malli, silti en kelpaa itselleni.
Usein kun exäni kanssa olimme illanvietossa ja hänen tyttöpuolisiaan kavereitaan oli hänen luonaan myös, aina jollakin oli joku juttu kauniimmin, hiukset, vaatteet tai meikit. Usein vessaan mennessäni hyvä etten alkanut itkemään kun näin itseni peilistä - olisi tehnyt mieli vajota maan alle.

En tiedä millä tätä itsetuntoa saisi nostettua, mulla on vain nettikavereita mut näen heitä harvoin. Tapailemaani jätkää näen noin kerran viikossa. Haluaisin ehkä aloittaa jonkun harrastuksen mutten usko että jaksaisin yksin käydä missään kahta viikkoa pidempään.
Mulla on elämä aika tylsää, usein tilailen vaatteita netistä tylsyyteeni. Ei mulla mitään riippuvuutta ole mut helposti saisin kaikki rahani tuhlatuksi pelkkiin vaatteisiin. Niistä tulee hetkeksi hyvä olo kun ei ole juuri muuta sisältöä elämässä.
No, maanantaina aloitan harjoittelun 3 kk kestävän joten tuleepahan jotain rutiinia päivään...

Ärsyttävää kun ei osaa keskustella, ei osaa sanoa omia mielipiteitä vaikka niitä olisikin runsaasti. Tänäänki oli töissä erittäin tärkeä keskustelunaihe minulle ja olin aika lailla erimieltä kuin muut kyseistä aiheesta ja halusin niin sanoa vastakommentteja ja osallistua ja heitin jonku muutaman sanan lauseen ja sen jälkeen menin ihan lukkoon. Unohtaa sanoja ja ei osaa muodostaa lauseita ja oma ääniki särkyy. Voi että osaa ituttaa!!!

Itse olen joku on/off ujo... tuttujen ihmisten joukossa voin monesti olla se suurisuu, joka heittää läppää, mutta mun ongelma on se, että mää en osaa tutustua uusiin ihmisiin. Monesti on hyvin vaivautunut ja jännittynyt olo, kun ympärillä pyörii tuntemattomia ihmisiä, eikä oikeen saa sanaa suusta. Itse kaipaisin sitä, että joku tulis mulle juttelemaan ja pääsisin sitä kautta paremmin juttuun, itse kun en osaa tehdä aloitteita. Olen siis vauhtiin päästyäni melko sosiaalinen tyyppi :D

Yllättävän moni tyttö/nainen osoittaa mulle kiinnostumisen merkkejä, mutta mää olen vaan niin tomppeli, etten uskalla mennä juttusille :(
Itseäni toki häiritsee se, että muut kulkevat aina isoissa porukoissa, eikä sillon oikeen tunnu hyvältä edes yrittää päästä juttusille.

Itsetunto ja itseluottamus tuntuu olevan se suurin ratkaiseva tekijä. Minulla on muuten erittäin hyvä itsetunto ja itseluottamus, mutta sosiaalisuuden suhteen on suuria puutteita.

Ekat viestit oli suoraan kuin minun kirjoittamia. Olen ollut koko iän hirveän ujo puhumaan itsestäni. Usein tulee vastattua vain ihmisille yhdellä sanalla tyyliin "Niinpä" "Joo". Haluaisin lisää itsevarmuutta.