miten

miksi näin miksi ei toisim,nämä kysymykset yhä vaivaavat mieltäni,oliko todella jumalan tahto ja misi.
en pääse suruni yli vaikka kuinka tekisin surutyötä.
miksi minulta otettiin poikani,sitä kyselen jatkuvasti,siitä on jo neljä vuotta mutta yli en pääse.ellei nämä hänen lapsensa kävisi luonani,että saan tavallaan heitä lohduttaa niin en tiedä mitä tekisin.on minulla yksi rakas ystävå joka on ohjannut minut vaikeimman yli kirjeitse josta olen hänelle hyvin kiitollinen,hän on jaksanut olla tukena.
kirjoitinkin jo tuonne yhteen viestiin vastauksen,mutta se taisi mennä väärälle kohdalle.käyn joka kuukausi lapseni haudalla vien kukkia ja kynttilöitä,siellä minulla on rauhallinen olo.täällä kotonani tunne on sellainen toisinaan,että olen hyvin lähellä poikaani.aivan kuin hän ohjaisi monia askeleitani ja tekemisiäni ja aina parhain päin.
mutta yhä edelleen kysyn miksi,miksi näin miksi en minä,miksi elämänsä parhaassa iässä oleva,pienten lasten isä.onneksi heillä on kavereita he saavat surutyönsä tehtyä paljon paremmin kuin tälläinen vanha äiti,joka ei osaa kuin itkeä aina kun tulee niin mahdottoman ikäväkin.olen menettänyt vanhempani ja veljeni vusikymmeniä sitten,mutta mikään ei ole koskenut näin kovasti kuin oman lapsen menetys,kaikkia olen surrut mutta en tällä tavalla.
4762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuohon kysymykseen et löydä vastausta joka toisi miehesi takaisin. Voit pohtia kysymystä loputtomiin, mutta tyydyttävää vastausta et löydä. Sinulla on lapset ja oma elämä. On vain jatkettava matkaa. Uskon että saat vastauksen sitten kun tulee sinun aikasi lähteä pois.

Äänestä
  • Eikös tuossa ollut kyse pojan menettämisestä? Joka oman kokemuksesi mukaan on raskaampaa kuin puolison menettäminen tai kenenkään muun menettäminen. Se on kuin osa äidistä olisi pois.

    Äänestä

  • aina äiti kirjoitti:

    Eikös tuossa ollut kyse pojan menettämisestä? Joka oman kokemuksesi mukaan on raskaampaa kuin puolison menettäminen tai kenenkään muun menettäminen. Se on kuin osa äidistä olisi pois.

    kyllä oli oman pojan menettäminen,siksi tämä kaikki on niin kovin vaikeaa,en pääse yli,itkien tätäkin kirjoitan kun ikävä on niin mahdoton.

    Äänestä

  • miksi kirjoitti:

    kyllä oli oman pojan menettäminen,siksi tämä kaikki on niin kovin vaikeaa,en pääse yli,itkien tätäkin kirjoitan kun ikävä on niin mahdoton.

    Olen nuori (28-vuotias), mutta voin kuvitella miltä sinusta tuntuu, koska menetin sen ainoan ihmisen, jonka luotin pysyvän luonani ja tukenani aina, veljeni. Veljeni, joka oli minulle kuin oma lapsi, koska vanhempamme olivat jo tuolloin alkoholisoituneita ja minä esikoisena huolehdin veljestäni käytännöllisesti katsoen aina. Ruokin, puin, lohdutin, autoin, opetin, vein hoitoon, hain sieltä pois, tein kaiken sen mitä äidin kuuluu tehdä. Aikuisena hän oli paras ystäväni, ainoa, jolle saatoin kertoa kaiken ja joka kertoi minulle kaiken.

    Sillä hetkellä, kun näin hänet kuolleena lattialla makaamassa, vain hetki viimeisen henkäyksen jälkeen, tuntui kuin maailmani olisi hajonnut pieniksi pirstaleiksi, kuin sydämestäni olisi revitty pala pois. Ennen en tiennyt, että suru voi sattua niin paljon. Paitsi sydämeen, kipu tuntui käsissä, jaloissa, joka paikassa. Lyhistyin lattialle, koska jalkani eivät enää kantaneet. Sama kipu iskee vieläkin, 9 kk veljeni kuolemasta, esimerkiksi haudalla käydessäni, miksi en voi yksin siellä käydäkään, koska pelkään etten jaksa yksin sieltä pois.

    Ensi viikolla hautaan isäni, jonka elämä menetti merkityksensä veljeni kuoltua.

    Tulen luultavasti aina tuntemaan syyllisyyttä siitä, etten osannut auttaa veljeäni ja että isäni auttamiseen en kerta kaikkiaan löytänyt voimia.

    Toivon, että sinä saat voimaa lapsenlapsistasi ja jaksat tukea heitä heidän surussaan ja toivon että myös sinulla on joku, joka kuuntelee sinua.

    Toivotan sinulle oikein kaunista syksyä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksi kirjoitti:

miksi näin miksi ei toisim,nämä kysymykset yhä vaivaavat mieltäni,oliko todella jumalan tahto ja misi.
en pääse suruni yli vaikka kuinka tekisin surutyötä.
miksi minulta otettiin poikani,sitä kyselen jatkuvasti,siitä on jo neljä vuotta mutta yli en pääse.ellei nämä hänen lapsensa kävisi luonani,että saan tavallaan heitä lohduttaa niin en tiedä mitä tekisin.on minulla yksi rakas ystävå joka on ohjannut minut vaikeimman yli kirjeitse josta olen hänelle hyvin kiitollinen,hän on jaksanut olla tukena.
kirjoitinkin jo tuonne yhteen viestiin vastauksen,mutta se taisi mennä väärälle kohdalle.käyn joka kuukausi lapseni haudalla vien kukkia ja kynttilöitä,siellä minulla on rauhallinen olo.täällä kotonani tunne on sellainen toisinaan,että olen hyvin lähellä poikaani.aivan kuin hän ohjaisi monia askeleitani ja tekemisiäni ja aina parhain päin.
mutta yhä edelleen kysyn miksi,miksi näin miksi en minä,miksi elämänsä parhaassa iässä oleva,pienten lasten isä.onneksi heillä on kavereita he saavat surutyönsä tehtyä paljon paremmin kuin tälläinen vanha äiti,joka ei osaa kuin itkeä aina kun tulee niin mahdottoman ikäväkin.olen menettänyt vanhempani ja veljeni vusikymmeniä sitten,mutta mikään ei ole koskenut näin kovasti kuin oman lapsen menetys,kaikkia olen surrut mutta en tällä tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu