Kuinka vakuuttunut olet siitä, että uskosi siis Jehovalaisuus on se ainoa oikea totuus? Mitkä ovat perustelusi sille, että ainoastaan teillä jehnuilla on totuus ja muut ovat väärässä?
kysymys Juhanipille
26
1079
Vastaukset
- kiinnostunut
Miksi et ole, JuhaniP, viitsinyt vastata tähän asialliseen kirjoitukseen??????
"Kirjoittanut: kumoa nämä, 31.7.2003 klo 09.48
JuhaniP, perustele mihin raamatunkohtiin perustuivat / perustuvat hallintoelimen seuraavat opit :
A. Rokotuskielto ( hallintoelin esitti että rokotukset olivat RAAMATUN mukaan saatanasta - onko Raamattu siis muuttunut nyt kun hallintoelin sallii rokotukset )?
B. Elinsiirtokielto ( hallintoelin esitti että elinsiirrot ovat RAAMATUN mukaan kannibalismia, ihmissyöntiä )?
C. Mihin raamatunjakeeseen perustuu oppi kuolleiden ylösnousemuksesta tuhatvuotiskauden aikana ( et ole vieläkään antanut raamatunkohtaa, joka selvästi puoltaisi tätä hallintoelimen näkemystä. Raamattu sanoo etteivät "muut kuolleet herää eloon ennen kuin ne tuhat vuotta ovat kuluneet" - mikään kohta Raamatussa ei taida tukea hallintoelimen väittämää että tässä puhutaan "hengellisen ymmärryksen heräämisestä täyteen loistoonsa tuhatvuotiskauden aikana" )?
D. Missä Raamattu opettaa Jeesuksen kahta tulemusta - ensin näkymätöntä v. 1914 ( nykyisen opin mukaan - Jeesuksen tulemiselle asetettuja aikaisempia vuosia ovat mm. 1874, 1878, 1915, 1925, 1975 .. ), ja toista tulemusta harmagedonin yhteydessä ? Raamattu puhuu yhdestä ainoasta Jeesuksen tulemisesta, alkukielellä "parousiasta", joka tarkoittaa "kirjaimellista saapumista, läsnäoloa".
E. Järjestö salli verensiirrot vuoteen 1945 ( Vartsikassa oli mm. verensiirtoja ylistäviä artikkeleita ). Sitten tuli totaalinen verikielto - Raamatulla perusteltu. Tätä seurasi nykyinen oppi, jonka mukaan todistajat saavat ottaa elimistöönsä joitakin veren ainesosia. Jälleen oppia perustellaan Raamatulla. Missä Raamattu siis ilmoittaa mitä veren ainesosia kristitty saa elimistöönsä ottaa ja mitä ei ? Minun Raamatustani ei löydy paitsi verensyömiskielto.
F. Miksi hallintoelimen jäsenet kirjoittavat että järjestöä kritisoivien mielipiteet ovat arvottomia, koska nämä arvostelijat usein esiintyvät nimimerkin suojissa - anonyymisti -, kun hallintoelin itsekin esiintyy anonyymisti eikä Vartiotornin tai Herätkää-lehden sivuilla koskaan mainita artikkelien kirjoittajien nimiä ? Asiantuntijoilta paljon kritiikkiä saaneen todistajien oman Raamatun Uuden maailman käännöksen kääntäjien nimetkin on hallintoelin halunnut salata. Peruste on älytön : nimiä ei anneta julkisuuteen, koska kääntäjät eivät halunneet "kunniaa itselleen". Eihän se tarkoita, että kääntäjät, vaikka olisivatkin tulleet julkisuuteen, olisivat välttämäti saaneet "kunniaa" - oikeastaan tuntuu että asia on juuri päinvastainen, eli käännöskomitea ei halunnut kriittisiä arvosteluja osakseen. Tänä päivänä tiedetään ketkä käännöskomiteaan kuuluivat ja on selvinnyt ettei yksikään komiteaan kuuluneista osannut esim. oikeudenkäyntien yhteydessä kääntää YKSINKERTAISINTAKAAN lausetta Raamatun alkukielistä omalle äidinkielelleen, vaikka he väittivät kääntäneensä KOKO RAAMATUN SUORAAN alkukielistä englanniksi.
G. Hallintoelin opettaa että Jerusalem tuhottiin v. 607 eaa.. Tätä vuotta se käyttää pohjana laskutoimituksilleen, joiden avulla se pääsee vuoteen 1914 Jeesuksen näkymättömän paluun vuotena. Mutta Jerusalem ei minkään historiallisen dokumentin tai lähteen mukaan tuhoutunut hallintoelimen ilmoittamana vuonna 607 eaa., vaan v. 586 eaa., joten vuotta 1914 koskevalta hallintoelimen opilta "putoaa pohja pois".
Kommentoipa näitä, JuhaniP."- -X-
Laajentaisin sen kaikkien JT:n selitettäväksi. Juhanip kun ei yleensä vastaile muihin kuin helposti seliteltäviin asioihin.
- Usko, ei vainen
-X- kirjoitti:
Laajentaisin sen kaikkien JT:n selitettäväksi. Juhanip kun ei yleensä vastaile muihin kuin helposti seliteltäviin asioihin.
=>Juhanip kun ei yleensä vastaile muihin kuin helposti seliteltäviin asioihin.
Kysytyt asiat ovat kyllä helposti selitettävissä, mutta koska selitys on epäedullinen omalle uskolle, niin selitystä ei anneta. Uskoa on pönkitettävä vaikka itsepetoksella. - HipHei
Minulla on muutama kommentti kysymyksiisi.
a-b:
Eli nämä ovat kysymyksiä joihin on jouduttu ajan myötä tutkimaan asioita ja muuttamaan tiedon karttuessa. Alussa kun uskonto kehitettiin, ei ollut yhtä paljoa tietoa kuten on nykyään. Uskonto kehittyy ja varmasti moni nykyään uskottava juttu tulee muutumaan. On tehtävä kuten uskoo, koska vastauksia ei ole. Raamattu on vaikeasti tulkittaav kirja. Sama kuin nyt kirkko alkaa hyväksyä homot. Miksi aiemmin ei hyväksytty? Kaikki uskonnot muuttuu ajan myötä. Raamattu ei muutu, mutta tulkinnat muuttuu. Ihmisethän niitä tulkitsevat. Eihän sillä ole merkitystä mitä aiemmin on tapahtunut. Tulevaisuus on tärkeämpi.
c-d:
En kommentoi koska en tiedä henkilökohtaisesti heidän laskelmaa. Se löytyy kyllä tarkkojen tutkimisien tuloksena.
e:
Tämä on myös vaikeasti tulkittavaa tietoa. Eli moni aineosan ottaminen on tulkinnan varainen osa, koska moni veren aineosa on myös aineosana muissa nesteissä kehossa. Eli mikä lasketaan vereksi ja mikä ei. Moni aineosa on oman omatunnon varassa ottaako vai ei. Verensiirroista ei puhuta raamatussa suoraan samoin kuin ai autolla ajamisesta. Eli niitä ei vielä ollut käytössä raamatun kirjoittamisen aikoihin. JT,t pitävät verensiirtoa veren nauttimisena. Samoin kuin jos alkoholin nauttiminen olisi kiellettyä, niin olisiko se sallittua jos sitä ottaisi suoraan suoneen? Verellä taas tarkoitettiin myös ihmisverta.
f:
Koko järjestö perustuu samanarvoisuuteen. Eli ei ole toista arvokkaampia henkilöinä. Siksi myös kaikki kirjallisuus asetetaan nimettöminä. Ne tehdään ryhmissä. Siksi myös raamatun käännös tehtiin nimettömänä. Päätoimittajan ilmoittaminen on taas Suomen lain määrämä laki. Siksi joku määrätään päätoimittajaksi, mutta tämä ei ole mikään johtaja. Hänellä on vain vastuu toiminnasta painopuolella ja sisällöstä.
Jos kääntäjät olisi ilmoitettu, niin sitten täällä palstalla olisivat kakki kyselleet miksi raamatun sisällöstä joku ottaa kunniaa....
g:
Tämä on mielenkiintoinen asia. Löytyisipä asianmukaisia todisteita, niin olisi kiva tarkastella lähemmin. Kiinnostaisi minuakin. Pistä tulemaan osoitteita, niin tutkitaan asiaa. (Ei mitään yksityisten kehitelmiä) Jos hallinoelin on väärässä, niin he varmaan mielellään korjaavat opetustaan.
Mutta luulisi että näitäkin on tutkittu.
Sorry etten ollut kaipaamasi henkilö. Olisit varmaan halunnut JT,n selittävän näitä. Mutta herääpähän hyviä keskusteluja.... - -X-
HipHei kirjoitti:

Sorry etten ollut kaipaamasi henkilö. Olisit varmaan halunnut JT,n selittävän näitä. Mutta herääpähän hyviä keskusteluja....Ensinnäkin. Muitakin kirjoituksiasi lukeneena pidän hyvin todennäköisenä, että OLET Jehovan todistaja (vanhin), vaikka pyritkin asian toisin (valehtelua=teokraattista sodankäyntiä) esittämään. Perusteluna arviooni on hyvä perehtymisesi järjestöön ja sen oppeihin sekä aktiivisuutesi puolustella täällä niitä kumpaakin. Pelkkä kiinnostunut ei noin toimisi (arvioni perustuu 30 vuoden kokemukseen).
Sitten kommentit vastauksiisi:
a-b
Rokotus- ja elintensiirtokieltoja koskeneissa muuttuneissa opeissa viittaat tiedon lisääntymiseen. Eli siihen kuuluisaan 'valon' lisääntymiseen. Sanot, ettei sillä ole väliä miten aiemmin on ajateltu. VÄÄRIN! Sillä on paljonkin väliä, sillä se osoittaa sen, ettei hallitsevalta elimeltä eli uskolliselta ja ymmärtäväiseltä orjalta ajallaan tuleva ruoka olekkaan lähtöisin Jumalasta kuten opetetaan (siksi tuota ruokaa ei koskaan saa kritisoida).
Todistajat sanovat tuon kirkastuvan valon olevan kuin talo, jota lähestyttäessä nähdään yksityiskohtia kuten ovet ja ikkunat yhä tarkemmin. Niinhän sen tuon teorian mukaan pitäisi ollakkin, mutta todistajien kohdalla tuo talo näyttääkin välillä autolta, välillä lentokoneelta, kunnes se on taas talo ja sen jälkeen jotain ihan muuta.
Mieti sitä.
c-d
Koska tunnet muutkin asiat hyvin, niin et vain halua tuoda esille tässä kohtaa noiden laskelmien virheellisyyksiä ja muuttumisia. Vrt talo -> auto -> lentokone -> polkupyörä...
e
Mitä vaikeeta on veren tulkitsemisessa? Vaikka oppi onkin siinäkin muuttunut.
Tai varmasti voi asian vaikeaksi tehdä kun lähdetään pilkkomaan verta osiin ja päättämään, mikä noista veren osista on verta ja mikä ei. Vähän kuin purkaisi auton osiin ja sanoisi, että pelkkä moottori tai pelti on autoa ja muut osat eivät.
f
Tuo samanarvoisuus on ihan samanlaista kuin muinaisessa Neuvostoliitossa. Toisilla oli tuota samanarvoisuutta vain enemmän kuin toisilla.
g
Tuohotuiko Jerusalem 607eaa vai 587/6eaa?
Jehovan todistajien laskelmassa 607, kaikkien muiden 587/6. Tässä muutama esimerkki alan asiantuntijoista jotka ovat tätä mieltä:
Abba, Raymond - PRIESTS AND LEVITES (IDB Vol. 3 p. 882) 586, Achtemaier Paul - THE OLD TESTAMENT ROOTS OF OUR FAITH (p. 103) 587, Achtemeier Elizabeth - SERAIAH (IDB Vol. 4 p. 278) 587/586, Ackroyd, Peter R. - EXILE AND RESTORATION (OTL, p. 2) 587, Adams, J.McKee - BIBLICAL BACKGROUNDS (p. 266) 586, Adamson, James T.H. - MALACHI (NBC, p. 804) 587, Addis, W.E. - THE PSALMS (PCI p.368) 586, Adeney, W.F. - LAMENTATIONS (Exp Vol. 3 p. 546) 587, Aharoni, Yohanan - THE LAND OF THE BIBLE (p. 369) 587, Albright, William F. - THE OLD TESTAMENT WORLD (IB, Vol. 1 p. 268) 587, Alden, Robert L. - HAGGAI (EBC, Vol. 7 p. 573) 586, Alexander, George M. - THE HANDBOOK OF BIBLICAL PERSONALITIES (p. 137) 587 , Alexander, Ralph H. - EZEKIEL (EBC Vol. 6 p. 741) 586, Allen, Leslie C. - PSALMS (IBC p. 607) 587, Allis, Oswald T. - THE UNITY OF ISAIAH (p. 32) 588?, Andersen, H.G. - ASSYRIA (ZPEB Vol. 1 p. 383) 587?, Anderson, Sir Robert - THE COMING PRINCE (13th ed. p. 235) 587, Anderson, Hugh JOB (INT. 1 Vol. p. 239) 586, Anderson, Bernard - UNDERSTANDING THE OLD TESTAMENT (p. 355) 587, Anderson, G.W. - THE PSALMS (PCII p. 410) 586, Andrews, H.T. - DANIEL (PCI p. 524) 586, Angus, Joseph - THE BIBLE HAND-BOOK (p. 526) 587, Archer, Gleason L, Jr - DANIEL (EBC, Vol. 7 p. 4) 587, Armerding, Carl E. - OBADIAH (EBC, Vol. 7 p. 337) 586, Armstrong, Karen - JERUSALEM: ONE CITY, THREE FAITHS (p. 27) 586, Asimov, Isaac - GUIDE TO THE BIBLE (p. 641) 586, Austel, Hermann J, - 1,2 KINGS (EBC Vol. 4 p. 3) 586, Avi-Yonah, M. - THE HOLY LAND (p. 11) 586, Baker, Walter L - OBADIAH (BKC Vol. 1 p. 1453) 586, Baker, D.W. - ZEDEKIAH (NBD p. 1278) 586, Baldwin, Joyce G. - THE HISTORY OF ISRAEL (NBC p. 24) 587, Ball, C.J. - CHRONICLES (Ell, p. 211) 588, Barabas, S. - HAMATH (ZPEB Vol. 3 p. 22) 587?, Barber, Cyril J. - NEHEMIAH [p.15 (2 prior deportations, 605&597)] 586, Barker, Kenneth L. - ZECHARIAH (EBC Vol. 7 p. 612) 586, Barlow, George - KINGS (PREACHER'S HOMILETIC COMMENTARY p. 648) 587, Barnes, W. Emery - EZEKIEL (NC p. 523) 586, Baron, Salo W. - ECONOMIC HISTORY OF THE JEWS (p. 8) 586, Baron, David - THE VISIONS AND PROPHECIES OF ZECHARIAH (p. 34) 587, Barr, James - DANIEL (PCII p. 592) 586, Barrington, Porter L. - JEREMIAH (CLB p. 710) 586, Barrois, Georges A. - CHRONOLOGY, METROLOGY etc (IB p. 142) 587, Barry, Alfred 1 KINGS (Ell, p. 6) 586, Barton, George A. - ARCHAEOLOGY AND THE BIBLE (p. 199) 586, Barwell, B.O. - KING, KINGSHIP (NBD p. 655) 587, Baxter, J. Sidlow - EXPLORE THE BOOK (Vol. 3 p. 280) 587, Beard, J.R. - ZEDEKIAH (PCBE Vol. 3 p. 1745) 588, Beasley-Murray, G.R. - EZEKIEL (NBC p. 668) 586, Beck, H.F. - GOUGING EYES (IDB Vol. 2 p. 450) 586, Bedale, C.L. - THE NATIONS CONTEMPORARY WITH ISRAEL (PCI p. 61) 586, Bennett, W.H. - THE THEOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (p. 51) 586, Bentzen, Aage - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (Vol. 2 p. 224) 587, Bertholet, Alfred - A HISTORY OF HEBREW CIVILIZATION (p. 375) 586, Bevan, Edwyn - THE APOCRYPHA (NC p. 24) 586, Bewer, Julius A. - OBADIAH (ICC p. 37) 586, Bickerman, Elias - FROM EZRA TO THE LAST OF THE MACCABEES (p. 4) 586, Biederwolf, William - THE SECOND COMING BIBLE COMMENTARY (p.152) 588, Bimson, John J. - REDATING THE EXODUS AND CONQUEST (p. 75) 587, Binns, L.Elliot - DANIEL (NC p. 545) 586, Bird, T.E. - THE PSALMS (CCHS, p. 457) 586, Birdsall, J.N. - ALPHABET (ZPEB Vol. 114) 586, Blackman, E.C. - JUSTIFICATION, JUSTIFY (IDB Vol .2 p. 1028) 586, Blackwood, Andrew - PREACHING FROM PROPHETIC BOOKS (p. 173) 586, Blaikie, William G. - MANUAL OF BIBLE HISTORY [p. 342 (3 deportations, 607&599)] 588, Blank, Sheldon H. - PROPHETIC FATIH IN ISAIAH (p.49) 586, Blenkinsopp, Joseph - DEUTERONOMY (JBC p.119) 587, Blue, J. Ronald - HABAKKUK (BKC Vol. 1 p. 1506) 586, Bowling, A. GEDALIAH (ZPEB Vol. 2 p. 669) 583, Bowman, Raymond A. - EZRA (IB Vol. 3 p. 574) 586, Box, G.H. - EZRA (HDB p. 253) 586, Boyer, Paul - WHEN TIME SHALL BE NO MORE (p.24) 586, Breasted, J.H. - A HISTORY OF EGYPT (p. 490) 586, Bright, John - THE KINGDOM OF GOD (p.114) 587, Brockington, L.H. - JOEL (PCII p. 616) 586, Brooks, Richard - GREAT IS YOUR FAITHFULNESS (p. 8) 586, Brown, Colin - DAY OF THE LORD (ZPEB Vol. 2 p. 46) 587, Brown, Charles R. - JEREMIAH (p. vi) 586, Browne, L.E. - HISTORY OF ISRAEL: POST-EXILIC (PCII p. 126) 586, Brownlee, William H. - EZEKIEL (IB.1V p. 411) 586, Bruce, F.F. - THE BOOK AND THE PARCHMENTS (p. 126) 587, Brueggemann, Walter - JEREMIAH 1-25: TO PLUCK UP, TO TEAR DOWN (p. 1) 587, Bullock, C. Hassell - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT POETIC BOOKS p.30 586, Bullough, S. - ABDIAS (CCHS, p. 666) 586, Burrows, Millar - JERUSALEM (IDB, Vol. 2 p. 852) 587, Bush, Frederic W. - OLD TESTAMENT SURVEY (p. 418) 586, Caldecott, W. Shaw - TEMPLE (ISBE p. 2934) 586, Campbell, Donald K. - DANIEL: DECODER OF DREAMS (p. 8) 586, Campbell, Edward F. - THE BIBLE AND THE ANCIENT NEAR EAST (Chronological Bibliography&Charts p. 292) 587, Carmody, John - THEOLOGY OF HISTORY IN THE OLD TESTAMENT (BTR, p. 173) 587, Carpenter, N. Bob - LAMENTATIONS (CLB p. 771) 586, Carson, John T. - ZEPHANIAH (NBC p. 777) 587, Carstensen, Roger N. - HAGGAI (INT. 1 Vol. p. 502) 586, Cashdan, Eli - SONCINO BOOKS: THE TWELVE PROPHETS (p. 259) 586, Castle, E.B. ANCIENT HISTORY AND TODAY (p. 165) 586, Cawley, F. - JEREMIAH (NBC p. 658) 586, Cazelles, Henri - OLD TESTAMENT BIBLICAL CRITICISM (IDB, Vol. 5 p. 101) 587/586, Challoner, Richard, Ed. - THE HOLY BIBLE TRANSLATED FROM THE LATIN VULGATE (p. 457) 588, Charles, R.H. - DANIEL (Cent p.106) 586, Charlesworth, J.H. - THE OLD TESTAMENT PSEUDEPIGRAPHA (Vol. 1 p. 616) 587, Chesnut, J. - Stanley - THE OLD TESTAMENT UNDERSTANDING OF GOD (p. 110) 586, Cheyne, T.K. - JEREMIAH: HIS LIFE AND TIMES (p. 1) 586, Childs, Brevard S. - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT AS SCRIPTURE (p. 346) 587, Chisholm, Robert B. Jr - JOEL (BKC Vol. 1 p. 1409) 586, Christie, W.M. - SYRIA (ISBE p. 2883) 586, Clements, R.E. - ISAIAH 1-39 (p. 6) 587, Clinton, H.F. - FASTI HELLENICI (Vol. 1 p. 328) 587, Coad, F.Roy - HAGGAI (IBC p. 959) 587, Cogan, Mordecai - 2 KINGS (AB p. 341) 586, Cohen, S. - EDOM, EDOMITES (IDB, Vol. 2 p. 26) 586, Cohu, J.R. - THE BIBLE AND MODERN THOUGHT (p. 181) 586, Coker, W.B. - HAZOR (ZPEB Vol. 3 p. 52) 587?, Coleman, N.D. - THE APOCRYPHA (NC p. 58) 587, Conroy, Charles - 1,2 SAMUEL, 1,2 KINGS (OTM p. 263) 587/586, Constable, Thomas L. - 2 KINGS (BKC Vol. 1 p. 586) 586, Cook, Stanley A. - AN INTRODUCTION TO THE BIBLE (p. 48) 586, Cook, F.C. - HABAKKUK (Cook p. 654) 588, Cooke, G.A. - EZEKIEL (ICC, p. xviii) 586, Cornfeld, Gaalyah - ARCHAEOLOGY OF THE BIBLE (p. 167) 586, Cornill, Carl INTRODUCTION TO THE CANONICAL BOOKS OF THE O.T. (p. 317) 586, Couturier, Guy P. - JEREMIAH (JBC p. 301) 587, Craigie, Peter C. - TWELVE PROPHETS (DSB Vol. 1 p. 208) 587, Crane, Thomas ISRAEL'S DEUTERONOMIC THEOLOGIANS (BTR p.183) 587, Crapps, Robert W. - PEOPLE OF THE COVENANT (2nd ed. p. 396) 587, Crichton, James - GEDALIAH (ISBE p. 1181) 586, Culver, Robert D. - DANIEL (WBC p. 771) 587, Cumming, J. Elder - THE BOOK OF ESTHER (p. 25) 586?, Cundall, A.E. - EZRA AND NEHEMIAH (NBC p. 401) 586, Cunliffe-Jones, H. - JEREMIAH (TB p. 285) 587, Currey, G. - EZEKIEL (Cook p. 113) 588, Dahlberg, Bruce T. - JESHUA (IDB Vol. 2 p. 867) 586, Dake, Finis Jennings - DAKE'S ANNOTATED REFERENCE BIBLE (OT p. 805) ca 616, Daniel-Rops, Henri - ISRAEL AND THE ANCIENT WORLD (p. 275) 586, Davey, C.J. - LACHISH (NDB, p. 669) 587, Davidson, A.B. NAHUM, HABAKKUK AND ZEPHANIAH (p. 46) 586, Davies, T. Witton - THE PSALMS (Cent Vol. 2 p. 46) 586, Davis, John J. A HISTORY OF ISRAEL FROM CONQUEST TO EXILE (p. 487) 586, Davison, W.T. - PROPHECY, PROPHETS (HDB p. 758) 586, Dawe, H. A. - THE ANCIENT NEAR EAST (p. 123) 586, De Vries, S.J. - CHRONOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (IDB Vol. 1 p. 596) 586, Deane, H. - DANIEL (Ell, Vol. 5 p. 385) 588, Delitzsch, Franz - PSALMS (KD Vol. 2 p. 328) 588, Dentan, R.C. - KINGS, CHRONICLES [Lay p.154 (70 years till temple rebuilt)] 587, Dever, William G. - GEZER (IDB, Vol. 5 p. 363) 587/586, Dillard, Raymond B - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 304) 587, Dimont, Max I. - JEWS, GOD & HISTORY (p. 62) 586, Dodd, C.H. - THE BIBLE TO-DAY (p. 33) 586, Douglas, Emmett - EZEKIEL (CLB p. 778) 586?, Drake, W. - ZECHARIAH (Cook pp. 717-18) 588, Drinkard, Joel F. - JEREMIAH 1-25 (Word p. 5) 587, Driver, S.R. - INTRODUCTION TO THE LITERATURE OF THE OLD TESTAMENT (p. 298) 586, Drumwright, H.L., Jr. - DIASPORA (ZPEB Vol. 2 p. 119) 586, Duff, Archibald LAMENTATIONS (PCI p. 496) 586, Dumbrell, W.J. - COVENANT AND CREATION (p. 164) 587, Dumm, Demetrius R. - TOBIT, JUDITH, ESTHER (JBC p. 625) 587, Duncan, J.G. - THE ACCURACY OF THE OLD TESTAMENT (p. 107) 586?, Dunkin, John R. - DANIEL (CLB p. 829) 587?, Durant, Will - OUR ORIENTAL HERITAGE (p. 114) 586, Dyer, Charles H. - JEREMIAH (BKC Vol. 1 p. 1127) 586, Dyrness, William - THEMES IN OLD TESTAMENT THEOLOGY (p. 220) 587, Eadie, John - BIBLE CYCLOPEDIA (p. 362) 588, Easton, Stewart C. - A BRIEF HISTORY OF THE WESTERN WORLD (p. 401) 586, Eddrup, E.P. - 1 ESDRAS (COT) ca 588, Edersheim, Alfred - PROPHECY AND HISTORY [p. 322 (sets final deportation in 584)] 588*, Edwards, J.J. - BARUCH (ZPEB Vol. 1 p. 482) 586, Eichrodt, Walther - EZEKIEL (OTL p. 6) 587, Eiselen, F.C. - THE PENTATEUCH -- ITS ORIGIN AND DEVELOPMENT (ABC p. 143) 586, Eissfeldt, Otto - THE OLD TESTAMENT: AN INTRODUCTION (p. 503) 587, Ellis, Peter F. - 1, 2 KINGS (JBC p. 179) 587, Ellisen, Stanley A. - KNOWING GOD'S WORD (p. 236) 586, Ellison, H.L. - 1 & 2 CRONICLES (NBC p. 393) 587, Elmslie, W.A.L. - HOW CAME OUR FAITH (p. 14) 586, English, E. Schuyler, ed. - THE NEW SCHOFIELD REFERENCE BIBLE (p. 258) 586, Erith, L.E.P. - THE HISTORY OF ISRAEL (NC p. 184) 586, Evans, William - THE BOOK OF BOOKS (p. 197) 587, Everson, A. Joseph - DAY OF THE LORD (IDB Vol. 5 p. 209) 587, Fallows, Samuel, ed. - BARUCH (PCBE Vol. 1 p. 243) 588?, Farrar, F.W. - THE BOOK OF DANIEL (p. 333) 588, Fausset, A.R. - ZECHARIAH (JFB p. 717) 588, Feinberg, Paul D. - TRADITION AND TESTAMENT (p. 197) 586, Feinberg, Charles Lee - ZECHARIAH (WBC p. 899) 586, Fenton, Ferrar - THE HOLY BIBLE IN MODERN ENGLISH (p. 408) 588, Filson, Floyd V. - BIBLICAL ARCHAEOLOGIST READER [ed. Wright/Freedman (p. 192)] 587, Findlay, G.G. - BARUCH (HDB p. 85) 586, Finegan, Jack - LIGHT FROM THE ANCIENT PAST (Vol. 1 p. 192) 586, Fink, Paul R. - OBADIAH (LBC p. 1716) 586, Fisch, S. - EZEKIEL (Sonc, p. 225) 586, Fitzgerald, Aloysius - BARUCH (JBC p. 614) 587, Flanders, Henry J., Jr - PEOPLE OF THE COVENANT [2nd ed. (p. 396)] 587, Ford, Desmond - DANIEL (p. 35) 587, Forestell, J.Terence - PROVERBS (JBC p. 496) 587, Fosdick, H.E. - A PILGRIMAGE TO PALESTINE (p. 118) 586, Francisco, Clyde T. - STUDIES IN JEREMIAH (p. 1) 587, Freedman, H. - SONCINO BOOKS OF THE BIBLE - JEREMIAH (p. ix) 586, Freedman, David N. - CANON OF THE OLD TESTAMENT (IDB, Vol. 5 p. 131) 587, Freehof, Solomon B. - PREFACE TO SCRIPTURE: ... JEWISH TRADITION (p. 122) 586, Freeman, Hobart E. - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT PROPHETS (p. 241) 586, Fritsch, Charles T. - 1 CHRONICLES (IB.1 Vol. p. 208) 586, Frost, Stanley Brice - OLD TESTAMENT APOCALYPTIC (p. 87) 587, Fuller, J.M. - DANIEL (Cook p. 238) 588, Fuller, Reginald H. - THE BOOK OF THE ACTS OF GOD (p. 168) 587, Gaebelein, Arno C. - THE PROPHET DANIEL (p. 11) 587, Garner, G.G. - FORTIFICATION & SIEGECRAFT (NBD, p. 392) 586,
Gasque, W. Ward - OBADIAH (IBC p. 914) 587/586, Gates, John T. - 1 KINGS (WBC p. 308) 586, Geddie, William, ed. - CHAMBERS BIOGRAPHICAL DICTIONARY [3rd ed. 1935 (p. 689)] 586, Geikie, Cunningham - HOURS WITH THE BIBLE: FROM MANASSEH TO ZEDEKIAH (p. 394) 588, Geisler, Norman L. - A GENERAL INTRODUCTION TO THE BIBLE (p. 240) 586, Genung, John F. - ZEDEKIAH (ISBE p. 3142) 586, Gersh, Harry - THE SACRED BOOKS OF THE JEWS (p. 81) 586, Getz, Gene A. - NEHEMIAH (BKC Vol. 1 p. 673) 586, Giacumakis, G., Jr - BROOCH (ZPEB Vol. 1 p. 656) 587, Gifford, E.H. - BARUCH [APOCRYPHA ed, WACE Vol. 2 (p. 243)] 588, Gigot, Francis E. - SPECIAL INTRO. TO THE STUDY OF THE OLD TESTAMENT (Vol. 1 p. 43) 586, Gilbert, Martin - JEWISH HISTORY ATLAS (p. 6) 586, Glazebrook, M.G. - STUDIES IN THE BOOK OF ISAIAH (p. xv) 586, Gleig, G.R. - THE HISTORY OF THE BIBLE (Vol. 2 p. 109) 586, Goddard, Burton L. - MALACHI (WBC p. 914) 586, Gold, V.R. - BETH-SHEMESH (IDB Vol. 1 p. 403) 587, Goldingay, J.E. - BOOKS OF KINGS (NBD p. 661) 587, Golub, Jacob S. - IN THE DAYS OF THE FIRST TEMPLE (p. 155) 586, Goodman, H.G. - THE STORY OF PROPHECY (p. 185) 586, Goodspeed, Edgar J - HOW TO READ THE BIBLE (p. 91) 586, Gordon, A.R. - THE PROPHETS OF THE OLD TESTAMENT (p. 190) 586, Gordon, R.P. - PAPYRI AND OSTRACA (NBD p. 873) 587, Gotch, F.W. - JEREMIAH (PCBE Vol. 2 p. 920) 586, Gottwald, Norman K. - HEBREW POETRY (IDB Vol. 3 p. 837) 586, Gowan, Donald E. - BRIDGE BETWEEN THE TESTAMENTS (p. 12) 587, Graham, William C. - ZEPHANIAH (ABC p. 813) 586, Gray, John - ARCHAEOLOGY & THE OLD TESTAMENT (p. 180) 586, Gray, G.B. - THE BOOK OF ISAIAH (HDB p. 390) 586, Graybill, J.F. - JEREMIAH (WBC p. 659) 587, Griffith, F.L. - HOPHRA (HDB p. 362) 586, Grogan, Geoffrey W. - ISAIAH (EBC Vol. 6 p. 6) 587, Grubb, Edward - THE BIBLE: ITS NATURE AND INSPIRATION (p. 106) 586, Grun, Bernard - THE TIMETABLES OF HISTORY (p. 10) 581?, Guiladi, Yael - ONE JERUSALEM (p. 73) 587, Guillaume, A. - 1 & 2 KINGS (NC p. 273) 586, Guinness, H. Grattan - LIGHT FOR THE LAST DAYS (p. 49) 587, Gulston, Charles - JERUSALEM: THE TRAGEDY & THE TRIUMPH (p. 88) 586, Guthrie, Harvey H. - ISRAEL'S SACRED SONGS (p. 167) 587, Haggai, John - HAGGAI (CLB p. 907) 586, Hagner, D.A. - BOOK OF BARUCH (ZPEB Vol. 1 p. 484) 586?, Haldar, Alfred - RIBLAH (IDB Vol. 4 p. 78) 586, Hamilton, R.W. - LACHISH (IDB Vol. 3 p. 54) 586, Hammer, Raymond - THE BOOK OF DANIEL (p. 8) 586, Hannah, John D. - ZEPHANIAH (BKC Vol. 1 p. 1525) 586, Hanson, Paul D. - APOCALYPTICISM (IDB Vol.5 p. 32) 587, Harford, J. Battersby - STUDIES IN THE BOOK OF EZEKIEL (p. 2) 586, Harrelson, Walter - INTERPRETING THE OLD TESTAMENT (p. 227) 586, Harris, R. Laird - CANON OF THE OLD TESTAMENT (ZPEB Vol.1 p. 717) 586, Harrison, R.K. - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 832) 586, Hartman, Harvey D. - 2 KINGS (LBC p. 745) 586, Hartman, Louis F. - DANIEL (JBC p. 447) 587, Harvey-Jellie, W. - 1 & 2 CHRONICLES (Cent p. 324) 587, Hayes, John H. - AN INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT STUDY (p. 218) 586?, Heaton, E.W. - THE OLD TESTAMENT PROPHETS (p. 83) 586, Heinisch, Paul - THEOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (p. 315) 587, Helmbold, A.K. - OBADIAH (ZPBE Vol. 4 p. 479) 586, Hempel, Johannes - ETHICS IN THE OLD TESTAMENT (IDB Vol.2 p. 157) 587, Henderson, Ebenezer - THE 12 MINOR PROPHETS (p. 186) 588, Hengstenberg, E.W. - CHRISTOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (p. 921) 588, Henry, Matthew - COMMENTARY ON THE WHOLE BIBLE (Vol. 2 p. 1027) 588, Herbert, A.S. - LAMENTATIONS (PCII p. 563) 586, Heschel, Abraham J. - THE PROPHETS (p. 135) 587, Higginson, R.E. - ZECHARIAH (NBC p. 790) 586, Hoaglind, Richard B. - WORLD HISTORY THE EASY WAY (p. 26) 586, Hobbs, Helen - THE PROPHETS SPEAK (p. 68) 587, Hoffner, H.A., Jr - AMMON, AMMONITES (ZPEB Vol. 1 p. 139) 587?, Holladay, William L. - JEREMIAH THE PROPHET (IDB Vol. 5 p. 471) 587, Hooke, S.H. - THE RELIGIOUS INSTITUTIONS OF ISRAEL (PCII p. 147) 586, Horton, R.F. - MINOR PROPHETS (Vol. 1 p. 185) 586, How, J.C.H. - EZRA & NEHEMIAH (NC p. 293) 586, Hubbard, D.A. - BOOK OF LAMENTATIONS (NBD p. 671) 587, Huey, F.B., Jr - JEREMIAH (BSC p. 121) 587, Hunt, Joseph Ignatius - EXCURSUS: ISRAEL AND HER NEIGHBORS (JBC p. 210) 587/586, Hyatt, J.P. - AMOS (PCII p. 618) 586, Irwin, W.A. - THE PROBLEM OF EZEKIEL (p. 68) 586, Jacob, Edmond - THEOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (p. 187) 587, Jamieson, H.M. - BETHEL (ZPEB Vol. 1 p. 532) 587, Jantz, Elmer A. - EZEKIEL (LBC p. 1595) 586, Jeffery, Arthur - DANIEL (IB Vol. 6 p. 352) 587, Jenni, E. - DAY OF THE LORD (IDB Vol. 1 p. 785) 587, Jennings, A.C. - HAGGAI (Ell, Vol. 5 p. 550) 586, Jensen, Irving L. - JEREMIAH: PROPHET OF JUDGMENT (p. 117) 586, Jensen, Joseph - GOD'S WORLD TO ISRAEL (p. 298) 587, Johnson, Otto, ed. - 1997 INFORMATION PLEASE ALMANAC (p. 97) 586, Johnson, Aubrey R. - PROCLAMATION & PRESENCE [ed. R. Durham/Porter (p. 257)] 587, Jones, Alexander, ed. - THE JERUSALEM BIBLE (p. 1069) 587, Jones, Douglas R. - ISAIAH -- II & III (PCII p. 519) 586, Jordan, W.G. - THE OLD TESTAMENT AND SCIENCE (ABC p. 125) 586, Kaiser, Walter C.,Jr - TOWARD AN OLD TESTAMENT THEOLOGY (p. 236) 586, Kaiser, Otto - ISAIAH 13-39 (OTL p. 410) 587, Kapelrud, A. - PHOENICIA (IDB Vol. 1 p. 803) 587, Kaufmann, Yehezkel - THE RELIGION OF ISRAEL (p. 410) 587, Kautzsch, E. - LITERATURE OF THE OLD TESTAMENT (p. 192) 586, Kay, D.M. - CANON OF THE OLD TESTAMENT (HDB p. 112) 586, Keil, C.F. - KEIL-DELITZSCH COMMENTARY (KINGS p. 190) 588, Keller, Werner - THE BIBLE AS HISTORY (p. 295) 587, Kelley, Page H. - JEREMIAH 1-25 (Word p. 5) 587, Kellogg, Samuel - THE BOOK OF LEVITICUS (Exp p. 529) 586, Kelso, J.L. - BETHEL (IDB Vol. 1 p. 392) 587, Kenedy,& Sons (pub.) - THE HOLY BIBLE DOUAY/CONFRATERNITY [(p. 353) NT] 586, Kennedy, A.R.S. - ARK (HDB p. 49) 587, Kennett, R.H. - HAGGAI (PCI p. 572) 586, Kent, C.F. - BIBLICAL GEOGRAPHY AND HISTORY (p. 194) 586, Kenyon, Kathleen - ARCHAEOLOGY IN THE HOLY LAND (p. 289) 587, Kepler, Thomas S. - DREAMS OF THE FUTURE (p. 23) 586, Kidner, Derek - ISAIAH (NBC p. 588) 587, Kirkpatrick, A.F. - THE DOCTRINE OF THE PROPHETS (p. 534) 586, Kitchen, Kenneth A. - ARK OF THE COVENANT (NBD, p. 82) 587, Kitto, John - DAILY BIBLE ILLUSTRATIONS (Vol. 2 p. 304) 587, Klausner, Joseph - THE MESSIANIC IDEA IN ISRAEL (p. 70) 587, Kleinert, Paul - HABAKKUK (Lange Vol. 7 p. 5) 588, Kligerman, Aaron J. - MESSIANIC PROPHECY IN THE OLD TESTAMENT (p. 148) 586, Knight, George A.F. - DEUTERO ISAIAH (p. 28) 587, Kraeling, Emil G. - BIBLICAL ARCHAEOLOGIST READER [ed. Wright/Freedman (p. 142)] 586, Kraft, Charles F. - AMOS (IB.1 Vol. p. 476) 586, Kroll, F. Gerald - LAMENTATIONS (LBC p. 1526) 586, Kuist, H.T. - JEREMIAH (Lay p. 11) 587, La Sor, W. Sanford - 1 AND 2 KINGS (NBC p. 368) 587/586, Laetsch, Theodore - JEREMIAH (p. 11) 586, Lambert, D. etc - THE BOOK OF KEY FACTS (p. 11) 586, Landes, G.M. - AMMON (IDB Vol. 1 p. 112) 586?, Lapp, Nancy L. - POTTERY (IDB Vol. 5 p. 676) 587, Lattey, C. - JEREMIAS (CCHS p. 575) 587, Launay, A.J. - DICTIONARY OF CONTEMPORARIES (p. 7) 597, Lawson, J. Gilchrist - THE MARKED REFERENCE BIBLE (Chronology p. 8) 587, Leahy, M. - LAMENTATIONS (CCHS p. 592) 586, Lehrman, S.N. - HABAKKUK (Sonc p. 211) 586, Leonard, Paul E. - JOEL (IBC p. 889) 587, Leslie, Elmer A. - THE CHRONOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (ABC p. 111) 586, Leupold, H.C. - EXPOSITION OF ISAIAH (Vol. 2 p. 23) 587, Levine, Baruch A. - PRIESTS (IDB Vol. 5 p. 687) 587, Levy, David - JOEL: THE DAY OF THE LORD (p. ix) 587, Lewis, J.P. - EKRON, EKRONITE (ZPEB Vol. 2 p. 260) 587, Lilley, J. - JEHOIACHIN (ZPEB Vol. 3 p. 419) 587?, Lindblom, J. - PROPHECY IN ANCIENT ISRAEL (p. 389) 586, Lindsey, F. Duane - HAGGAI (BKC Vol. 1 p. 1537) 586, Livingston, G. Herbert - OBADIAH (WBC p. 839) 587/586, Livingston, D.H. - ELIAKIM (ZPEB Vol. 2 p. 281) 587?, Lofthouse, W.F. - JEREMIAH AND THE NEW COVENANT (p. vii) 586, Longman, Tremper III - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 304) 587, Lowe, W.H. - ZECHARIAH (Ell, Vol. 5 565) 588, Luck, G. Coleman - DANIEL (p. 15) 588, Ludwigson, R. - A SURVEY OF BIBLE PROPHECY (p. 179) 586, Lumby, J.R. - 2 KINGS (Cam p. lii) 587, Lupton, J.H. - 1 ESDRAS (APOCRYPHA ed. Wace Vol. 1 p. 23) 588, M'Caw, Leslie S. - THE PSALMS (NBC p. 501) 586, M'Neile, A.H. - THE HISTORY OF ISRAEL (PCI p. 68) 586, Macalister, R.A.S. - PALESTINE (HDB p. 674) 586, Mackenzie, Donald A. - MYTHS OF BABYLONIA AND ASSYRIA (p. 489) 587?, Maclean, H.B. - ZEDEKIAH (IDB Vol. 4 p. 948) 587, MacRae, A.A. - PROPHETS AND PROPHECY (ZPEB Vol.4 p. 900) 586, Magnusson, M., ed. - CHAMBERS BIOGRAPHICAL DICTIONARY (5th ed., 1990 p. 1070) 586, Mangan, Celine - 1,2 CHRONICLES, EZRA, NEHEMIAH [p. 145 (OT)] 587, Mare, W.H. GAZA (ZPEB Vol. 2 p. 664) 587?, Marshall, I.Howard - 1 KINGS-2CHRONICLES (SU p. 47) 587, Martin, John A. - EZRA (BKC Vol. 1 p. 651) 586, Martin, Charles G. - 1 & 2 KINGS (IBC p. 395) 587, Masterman, E.W.G. - JERUSALEM (ISBE p. 1616) 586, Mauchline, J. - I & II KINGS (PCII p. 338) 586, Mauro, Philip - THE WONDERS OF BIBLE CHRONOLOGY (p. 73) 507, May, Herbert G. - EZEKIEL (IB Vol. 6 p. 44) 586, May, H.G. - HISTORY OF ISRAEL TO THE EXILE (PCII p. 125) 586, McCasland, S.V. - THE RELIGION OF THE BIBLE (p. 113) 587, McConville, J.G. - EZRA, NEHEMIAH & ESTHER (DSB p. 1) 587, McCurdy, James F. - HAGGAI (Lange Vol. 7 p. 8) 588, McDowell, Josh - DANIEL IN THE CRITICS' DEN (p. 48) 586, McFadyen, J.E. - HAGGAI (ABC p. 815) 587, McGee, J.Vernon - THRU THE BIBLE (Vol. 3 p. 436) 586, McKenzie, J.L. - THE TWO-EDGED SWORD (p. 22) 587, McNamara, Martin - TARGUM AND TESTAMENT (p. 20) 587, McNeill, W.H. - THE RISE OF THE WEST (p. 179) 586, McNichol, John - THINKING THROUGH THE BIBLE (Vol. 2 p. 70) 586, Meek, Theophile J, - LAMENTATIONS (IB Vol. 6 p. 5) 586, Mendenhall, G.E. - ELECTION (IDB Vol. 2 p. 80) 587, Mercer, Samuel A.B. - EXTRA-BIBLICAL SOURCES FOR HEBREW & JEWISH HISTORY (p. 197) 586, Merrill, Eugene H. - 2 CHRONICLES (BKC Vol. 1 p. 648) 586, Meyer, F.B. - JEREMIAH: PRIEST AND PROPHET (p. 8) 589, Meyrick, Prebendary - OBADIAH (Cook p. 565) 588, Micklem, Nathaniel - PROPHECY AND ESCHATOLOGY (p. 66) 586, Mihelic, Joseph - MOLTEN SEA (IDB Vol. 3 p. 541) 587/586, Millard, A.R. - TEMPLE (NBD p. 1169) 587, Miller, Adam W. - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 141) 587, Miller, J. Maxwell - THE OLD TESTAMENT AND THE HISTORIAN (p. 87) 587/586, Mitchell, T.C. - CHRONOLOGY (NBD, p. 193) 587586, Moller, Wilhelm - EZEKIEL (ISBE p. 1072) 586, Montefiore, C.G. - THE ORIGIN & GROWTH OF RELIGION ... ANCIENT HEBREWS (p. 207) 586, Montgomery, James A. - DANIEL (ICC, p. 114) 586, Moore, George F. - THE LITERATURE OF THE OLD TESTAMENT (p. 100) 586, Moorehead, W.G. - OUTLINE STUDIES IN THE BOOKS OF THE OLD TESTAMENT (p. 262) 588/589, Morgenstern, Julian - SOCIAL & ECONOMIC DEVELOPMENT OF ISRAEL (IDB2/768) 586, Moriarty, Frederick L. - ISAIAH 1-39 (JBC p. 280) 587, Morris, Herbert - TESTIMONY OF THE AGES (p. 554) 588?, Morrish, G. (pub.) - THE DATES AND CHRONOLOGY OF SCRIPTURE (p. 42) 588, Morton, W.H. - NETOPAH (IDB Vol. 3 p. 541) 587, Morton, H.V. - THROUGH THE LANDS OF THE BIBLE (p. 72) 586, Moscati, Sabatino - THE FACE OF THE ANCIENT ORIENT (p. 248) 586, Motyer, J.A. - PROPHECY, PROPHETS (NBD p. 977) 587, Mowinckel, Sigmund - HE THAT COMETH (p. 10) 587, Muilenburg, James - THE HISTORY OF THE RELIGION OF ISRAEL (IB Vol. 1 p. 329) 586, Murphy, Roland E. - PSALMS (JBC p. 589) 587,
Murphy, Richard T.A. - ZEPHANIAH, NAHUM, HABAKKUK (JBC p. 293) 587, Myers, Jacob M. - 2 CHRONICLES (AB p. 221) 587, Napier, B. Davie - PROPHET, PROPHETISM (IDB Vol. 3 p. 914) 587, National Geog. Soc. - EVERYDAY LIFE IN BIBLE TIMES (p. 275) 587, Neil, W. - HAGGAI (IDB Vol. 2 p. 509) 586, Neusner, Jacob - CHRISTIAN FAITH AND THE BIBLE OF JUDAISM (p. 6) 586, Newberry, Thomas - THE ENGLISHMAN'S BIBLE (p. 306) 588, Newell, William - OLD TESTAMENT STUDIES (p. 292) 588, Nichol, F.D., ed. - THE 7TH-DAY ADVENTIST BIBLE COMMENTARY (Vol. 1 p. 98) 586, Nicol, T. - DISPERSION (ISBE p. 856) 586, Nix, William E. - A GENERAL INTRODUCTION TO THE BIBLE (p. 240) 586, North, Christopher R. - ISAIAH (IDB Vol. 2 p. 742) 586, North, Robert - THE CHRONICLER: 1-2 CHRONICLES, EZRA, NEHEMIAH (JBC p. 404) 587, Noth, Martin - LEVITICUS [(OT) p. 130)] 587, Oesterley, W.O.E. - INTRODUCTION TO THE BOOKS OF THE APOCRYPHA (p. 257) 586, Oppenheim, A.L. - NEBUCHADNEZZAR (IDB Vol. 3 p. 530) 586, Orelli, Conrad von - ISAIAH (ISBE p. 1525) 586, Orr, James - TEMPLE (ISBE p. 2934) 586, Osborne, W. - LAMENTATIONS (IBC p. 800) 587, Oswalt, John N. - ISAIAH 1-39 (NIC p. 406) 587, Ottley, R.L. - A SHORT HISTORY OF THE HEBREWS (p. 309) 586, Overstreet, Floyd W. - JEREMIAH (CLB p. 709) 587, Ozanne, C.G. - THE FIRST 7000 YEARS (p. 86) 586, Parrott, Andre - BABYLON AND THE OLD TESTAMENT (p. 123) 586, Pascoe, L.C.,ed. - ENCYCLOPEDIA OF DATES & EVENTS (p. 22) 586, Patai, Raphael - THE HEBREW GODDESS (p. 11) 586, Paterson, John - THE GOODLY FELLOWSHIP OF THE PROPHETS (p. 175) 586, Patterson, Richard D. - 1,2 KINGS (EBC Vol. 4 p. 3) 586, Payne, J. Barton - ENCYCLOPEDIA OF BIBLICAL PROPHECY (p. 350) 586, Payne, D.F. - JERUSALEM (NBD, p. 569) 587, Peake, A.S. - JEREMIAH (Vol. 1 p. 74) 586, Pearson, Anton T. - EZEKIEL (WBC p. 703) 586, Pentecost, J. Dwight - DANIEL (BKC Vol. 1 p. 1326) 586, Perowne, T.T. - HAGGAI AND ZECHARIAH (p. 27) 586, Petersen, David L - HAGGAI AND ZECHARIAH 1-8 (p. 7) 587, Pfeiffer, Robert H. - HISTORY OF THE NEW TESTAMENT (p. 5) 586, Pfeiffer, Charles F. - ZEPHANIAH (NBD, p. 1278) 587, Philip J. King - AMOS (JBC p. 252) 587, Pickering, B.M. - JEREMIAH (NC p. 507) 586, Pierson, Arthur T. - KNOWING THE SCRIPTURES (p. 39) 586, Pilcher, C.V. - THREE HEBREW PROPHETS (p. 85) 586, Pinnock, W.H. - AN ANALYSIS OF SCRIPTURE HISTORY (p. 205) 588, Plumptre, E.H. - JEREMIAH (Ell, Vol. 5 p. 133) 588, Poelman, Roger - TIMES OF GRACE (p. 15) 587, Porteous, Norman W. - DANIEL (OT p. 135) 587, Power, E. - THE HISTORY OF ISRAEL TO 130 B.C. (CCHS p. 93) 587, Price, Warwick James - THE ONE BOOK (p. 37) 586, Price, Ross - LAMENTATIONS (WBC p. 695) 586, Price, Ira M. - THE TRANSMISSION OF THE OLD TESTAMENT (ABC p. 101) 586, Provan, Iain - LAMENTATIONS (NCB, p. 10) 587, Pusey, E.B. - LECTURES ON DANIEL THE PROPHET (p. 201) 588, Rabinowitz, I. - GOVERNMENT (IDB, Vol. 2 p. 457) 587, Rad, Gerhard von - OLD TESTAMENT THEOLOGY (Vol. 1 p. 337) 587, Radin, Max - THE JEWS AMONG THE GREEKS & ROMANS (p. 56) 586, Ragozin, Zenaide - STORY OF BABYLON, MEDIA & PERSIA (p. 181) 586, Rast, Walter E. - TRADITION HISTORY OF THE OLD TESTAMENT (p. 64) 587, Rattey, B.K. - A SHORT HISTORY OF THE HEBREWS (p. 106) 586, Raven, John H. - OLD TESTAMENT INTRODUCTION (p. 174) 586, Rawlinson, George - EZRA & NEHEMIAH: THEIR LIVES & TIMES (p. 9) 586, Redpath, H.A. - THE BOOK OF THE PROPHET EZEKIEL (WC, p. 19) 588, Relm, Merlin D. - ZADOK THE PRIEST (IDB Vol. 5 p. 977) 587, Rendtorff, Rolf - THE OLD TESTAMENT: AN INTRODUCTION (p. 53) 586, Richardson, Alan - PREFACE TO BIBLE STUDY (p. 47) 585, Rivkin, Elias - THE SHAPING OF JEWISH HISTORY (p. 19) 586, Roberts, J.M. - THE PELICAN HISTORY OF THE WORLD (p. 127) 587, Robinson, H.W. - INSPIRATION AND REVELATION IN THE OLD TESTAMENT (p. 123) 586, Robinson, T.H. - AN INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 183) 586, Robinson, George L. - HAGGAI (ISBE p.1317) 586, Robinson, James M. - THE OLD TESTAMENT & CHRISTIAN FAITH [ed. B.W.Anderson (p. 128)] 587, Robinson, D.W.B. - OBADIAH (NBC p. 742) 587, Rogers, Robert W. - EZRA AND NEHEMIAH (ABC p. 454) 586, Roper, R.K. - LAMENTATIONS (NC p. 514) 586, Rose, H.J. - DANIEL (Cook p. 238) 588, Rosenberg, Stuart E - THE BIBLE IS FOR YOU (p. 16) 586, Roth, Wolfgang - ISAIAH (Knox p. 118) 587, Rowley, H.H. - THE GROWTH OF THE OLD TESTAMENT (p. 101) 586, Russell, Bertrand - A HISTORY OF WESTERN PHILOSOPHY (p. 312) 586, Russell, D.S. - THE METHOD & MESSAGE OF JEWISH APOCALYPTIC (p. 197) 587, Rylaarsdam, J.C. - HEBREW WISDOM (PCII p. 387) 586, Ryle, H.E. - THE CANON OF THE OLD TESTAMENT (p. xx) 586, Saggs, H.W.F. - THE GREATNESS THAT WAS BABYLON (p. 536) 586, Salibi, Kamil - THE BIBLE CAME FROM ARABIA (p. 15) 586, Sampey, John R. - THE BOOK OF OBADIAH (ISBE p. 2174) 587, Sanders, J.A. - EXILE (IDB Vol. 2 p. 186) 587, Sandmel, Samuel - CONCEPTIONS OF ISRAEL (IDB, Vol. 5 p. 462) 587, Sauer, Erich - FROM ETERNITY TO ETERNITY (p. 50) 586, Schofield, J.N. - JUDGES (PCII p. 304) 586, Schroder, W.J. - EZEKIEL (Lange Vol. 7 p. 6) 586/587, Schultz, A.C. - EXILE (ZPEB Vol.2 p. 424) 586, Schultz, Samuel J. - THE GOSPEL OF MOSES (p. 74) 586, Scofield, C.I., ed. - THE SCOFIELD REFERENCE BIBLE (p. 455) 588, Scott, R.B.Y. - THE WAY OF WISDOM (p. 35) 587, Scott, Thomas - HOLY BIBLE (Commentary Vol. 2 p. 673) 588, Scroggie, W.Graham - RULING LINES OF PROGRESSIVE REVELATION (p. 93) 586, Sellers, O.R. - PALACE (IDB Vol. 3 p. 620) 587, Sellin, E. - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 153) 586, Shanks, Hershel - THE CITY OF DAVID (p. 122) 586, Shewell-Cooper, W.E. - COTTON (ZPEB Vol. 1 p. 990) 587?, Short, Stephen S. - EZRA (IBC p. 490) 587, Simpson, D.C. - I & II KINGS (ABC p. 412) 586, Simpson, C.A. - THE GROWTH OF THE HEXATEUCH (IB Vol. 1 p. 197) 586, Skinner, John - I & II KINGS (p. 432) 586/587, Slotki, I.W. - KINGS (Sonc, pp. 315,319) 586/587, Slotki, Judah J. - DANIEL, EZRA, NEHEMIAH (Sonc, p. 114) 587, Smelik, Klaas A.D. - WRITINGS FROM ANCIENT ISRAEL (p. 191) 586, Smith, David Anthony - PEOPLE OF THE COVENANT (2nd ed. p. 396) 587, Smith, Uriah - DANIEL & THE REVELATION [p. 20 (Adventist, 70 years began 1st exile)] 588?, Smith, George - THE HEBREW PEOPLE (p. 347) 586, Smith, George Adam - A HISTORICAL GEOGRAPHY OF THE HOLY LAND (p. xxv) 587, Smith, W.Robertson - THE PROPHETS OF ISRAEL (p. 416) 586, Smyth, K. - 3 AND 4 KINGS (CCHS p. 328) 587, Snaith, Norman H. - 1 AND 2 KINGS (IB Vol.3 p. 11) 586, Sonne, Isaiah - SYNAGOGUE (IDB, Vol. 4 p. 479) 587, Spencer, F. Ernest OLD TESTAMENT HISTORY (p. 115) 587?, Stade, B. - BIBLISCHE THEOLOGIE DES ALTEN TESTAMENTS (p. 292) 586, Stafford, Gary C. - SECOND KINGS (CLB p. 354) 586, Stalker, D.M.G. - EZEKIEL (TB, p. 29) 586, Stearns, Wallace N. - THE BOOK OF KINGS (ISBE p. 1808) 586, Stephens-Hodge, L. - LAMENTATIONS (NBC p. 659) 586, Stevens, W.S. - THE BOOK OF DANIEL (p. 15) 587, Stigers, Harold - 2 KINGS (WBC p. 364) 586, Stinespring, W.F. - ASHDOD (IDB Vol. 1 p. 249) 587, Stott, John R.W. - UNDERSTANDING THE BIBLE (p. 96) 587/586, Streane, A.W. - EZEKIEL (Cam p. 34) 586, Stuart, Douglas HOSEA-JONAH (Word p. 403) 586, Stuhlmueller, Carroll - POST-EXILIC PERIOD: SPIRIT, APOCALYPTIC (JBC p. 337) 587, Sutcliffe, E.F. - THE CHRONOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (CCHS p. 162) 587, Szikszai, Stephen - I & II SAMUEL (IDB Vol. 4 p. 205) 586, Tadmor, Hayim - 2 KINGS (AB p. 341) 586, Talmon, S. - EZRA AND NEHEMIAH (IDB, Vol. 5 p. 317) 586, Taylor Jr, Charles L. - ZEPHANIAH (IB Vol. 6 p. 1008) 586, Taylor, John B. - EZEKIEL (p. 29) 587, Taylor, Kenneth N. - THE LIVING BIBLE (p. 296) 587, Thackeray, H.St.John - BARUCH (NC Vol. 2 p. 106) 587, Thiele, Edwin R. - THE MYSTERIOUS NUMBERS OF THE HEBREW KINGS (p. 166) 586, Thomas, D.Winton - DOCUMENTS FROM OLD TESTAMENT TIMES (p. xviii) 587, Thomas, John - EXPOSITION OF DANIEL [p.36 (Christadelphian)] 592, Thompson, F.C. - THOMPSON CHAIN-REFERENCE BIBLE (p. 840) 588?, Thompson, J.A. - AMMON, AMMONITES (NBD, p. 30) 586, Thompson, J. Alexander - ARABIANS (ZPEB Vol. 1 p. 242) 587?, Thomson, J.G.S.S. - JEREMIAH (NBD p. 558) 587, Thomson, W.R. - THE BURDEN OF THE LORD (p. 193) 586, Tkacik, Arnold J. - EZEKIEL (JBC p. 345) 587, Toombs, L.E. - DISH FOR INCENSE (IDB Vol. 2 p. 698) 586, Toynbee, Arnold - A STUDY OF HISTORY [(Rev & Abr) p. 65] 586, Trever, J.C. - WORMWOOD (IDB Vol. 4 p. 879) 586, Unger, Merrill F. - ARCHAEOLOGY AND THE OLD TESTAMENT (p. 285) 587, Urquhart, John - NEW BIBLE GUIDE (Vol. 7 p. 111) 586, Van Beek, G.W. - TERRITORY OF SAMARIA (IDB Vol. 4 p. 189) 587, Van Gorder, Paul R. - THE OLD TESTAMENT PRESENTS REFLECTIONS OF CHRIST (p. 70) 586, VanGemeren, Willem - PSALMS (EBC Vol. 5 p. 484) 586, Vaux, Roland de - ANCIENT ISRAEL (p. 299) 587, Vawter, Bruce - THE CONSCIENCE OF ISRAEL (p. 238) 586, Velikovsky, I. - AGES IN CHAOS (p. 4) 586/587, Verhoef, Pieter A. - THE BOOKS OF HAGGAI AND MALACHI (NIC p. 95) 587, Vermes, Geza - THE DEAD SEA SCROLLS IN ENGLISH (p. 61) 587, Voegelin, Eric - ORDER AND HISTORY: ISRAEL AND REVELATION (p. 488) 586, Vos, Howard F. - ARCHAEOLOGY IN BIBLE LANDS (p. 187) 587/586, Vriezen, T.C. - AN OUTLINE OF OLD TESTAMENT THEOLOGY (p. 40) 586, Walker, L.L. - ARAMAIC (ZPEB Vol. 1 p. 250) 587?, Waltke, B.K. - BOOK OF LAMENTATIONS (ZPEB Vol. 3 p. 862) 586, Walvoord, John F. - DANIEL (p. 203) 586, Ward, J.M. - SAMGAR -- NEBO (IDB Vol. 4 p. 197) 586, Wardle, W.L. - EZEKIEL (ABC p. 714) 586, Watson, Richard - A BIBLICAL & THEOLOGICAL DICTIONARY (p. 513) 588, Watson, W.G. - JOEL (ABC p. 768) 586, Weatherhead, Leslie - THE BUSY MAN'S OLD TESTAMENT (p. 11) 586, Weber, C.P. - GERUTH-CHIMHAM (ZPEB Vol. 2 p. 704) 586, Weir, Thomas Hunter - KINGDOM OF JUDAH (ISBE p. 1762) 586, Weiser, Artur - THE OLD TESTAMENT (p. 209) 587, Welch, Adam C. - JEREMIAH (ABC p. 679) 586, Wellard, James - BABYLON (p. 211) 587, Wellhausen, Julius - PROLEGOMENA TO THE HISTORY OF ISRAEL (p. 491) 586, Wells, H.G. - OUTLINE OF HISTORY (p. 265) 586, Werblowsky, R.J., ed. - ENCYCLOPEDIA OF THE JEWISH RELIGION (p. 216) 586, Westermann, Claus - ISAIAH 40-66 (OTL p. 3) 587, Wevers, J.W. - ARMY (IDB Vol. 1 p. 229) 586, Whitcomb, John C. - A HISTORY OF ISRAEL: FROM CONQUEST TO EXILE (p. 487) 586, White, W., Jr. - COMMONWEALTH (ZPEB Vol. 1 p. 928) 586?, Whitehouse, Owen C. - THE RELIGIOUS INSTITUTIONS OF ISRAEL (PCI p. 98) 587, Widyapranawa, S.H. - ISAIAH 1-39 (ITC p. 262) 587/586, Wigoder, Geoffrey, ed. - ENCYCLOPEDIA OF THE JEWISH RELIGION (p. 216) 586, Willard, Samuel - CHRONOLOGY (PCBE Vol. 1 p. 422) 586, Willett, Herbert L. - DANIEL (ABC p. 746) 586, Williams, Albert N. - THE HOLY CITY (p. 32) 586, Wilson, Robert Dick - STUDIES IN THE BOOK OF DANIEL (Vol. 1 p. 65) 586?,
Voisi siis sanoa, että Jehovan todistajat ovat aika yksinään tuon väärän versionsa kanssa. Vaikeahan sitä on kuitenkaan myöntää, kun se sattuu olemaan koko uskonnon ja siihen liitettyjen monien merkkipaalujen suhteen niin keskeinen ja tärkeä vuosiluku.
Tieto tuo tuskaa. Viisas tuon tuskan kestää ja ottaa opikseen. - Jahvetti
HipHei kirjoitti:
Minulla on muutama kommentti kysymyksiisi.
a-b:
Eli nämä ovat kysymyksiä joihin on jouduttu ajan myötä tutkimaan asioita ja muuttamaan tiedon karttuessa. Alussa kun uskonto kehitettiin, ei ollut yhtä paljoa tietoa kuten on nykyään. Uskonto kehittyy ja varmasti moni nykyään uskottava juttu tulee muutumaan. On tehtävä kuten uskoo, koska vastauksia ei ole. Raamattu on vaikeasti tulkittaav kirja. Sama kuin nyt kirkko alkaa hyväksyä homot. Miksi aiemmin ei hyväksytty? Kaikki uskonnot muuttuu ajan myötä. Raamattu ei muutu, mutta tulkinnat muuttuu. Ihmisethän niitä tulkitsevat. Eihän sillä ole merkitystä mitä aiemmin on tapahtunut. Tulevaisuus on tärkeämpi.
c-d:
En kommentoi koska en tiedä henkilökohtaisesti heidän laskelmaa. Se löytyy kyllä tarkkojen tutkimisien tuloksena.
e:
Tämä on myös vaikeasti tulkittavaa tietoa. Eli moni aineosan ottaminen on tulkinnan varainen osa, koska moni veren aineosa on myös aineosana muissa nesteissä kehossa. Eli mikä lasketaan vereksi ja mikä ei. Moni aineosa on oman omatunnon varassa ottaako vai ei. Verensiirroista ei puhuta raamatussa suoraan samoin kuin ai autolla ajamisesta. Eli niitä ei vielä ollut käytössä raamatun kirjoittamisen aikoihin. JT,t pitävät verensiirtoa veren nauttimisena. Samoin kuin jos alkoholin nauttiminen olisi kiellettyä, niin olisiko se sallittua jos sitä ottaisi suoraan suoneen? Verellä taas tarkoitettiin myös ihmisverta.
f:
Koko järjestö perustuu samanarvoisuuteen. Eli ei ole toista arvokkaampia henkilöinä. Siksi myös kaikki kirjallisuus asetetaan nimettöminä. Ne tehdään ryhmissä. Siksi myös raamatun käännös tehtiin nimettömänä. Päätoimittajan ilmoittaminen on taas Suomen lain määrämä laki. Siksi joku määrätään päätoimittajaksi, mutta tämä ei ole mikään johtaja. Hänellä on vain vastuu toiminnasta painopuolella ja sisällöstä.
Jos kääntäjät olisi ilmoitettu, niin sitten täällä palstalla olisivat kakki kyselleet miksi raamatun sisällöstä joku ottaa kunniaa....
g:
Tämä on mielenkiintoinen asia. Löytyisipä asianmukaisia todisteita, niin olisi kiva tarkastella lähemmin. Kiinnostaisi minuakin. Pistä tulemaan osoitteita, niin tutkitaan asiaa. (Ei mitään yksityisten kehitelmiä) Jos hallinoelin on väärässä, niin he varmaan mielellään korjaavat opetustaan.
Mutta luulisi että näitäkin on tutkittu.
Sorry etten ollut kaipaamasi henkilö. Olisit varmaan halunnut JT,n selittävän näitä. Mutta herääpähän hyviä keskusteluja....Sanoitko tosiaankin: " Alussa kun uskonto kehitettiin, ei ollut yhtä paljoa tietoa kuten on nykyään."?
Siis kehitettiin eli keksittiin!!! - Substanssi
HipHei kirjoitti:
Minulla on muutama kommentti kysymyksiisi.
a-b:
Eli nämä ovat kysymyksiä joihin on jouduttu ajan myötä tutkimaan asioita ja muuttamaan tiedon karttuessa. Alussa kun uskonto kehitettiin, ei ollut yhtä paljoa tietoa kuten on nykyään. Uskonto kehittyy ja varmasti moni nykyään uskottava juttu tulee muutumaan. On tehtävä kuten uskoo, koska vastauksia ei ole. Raamattu on vaikeasti tulkittaav kirja. Sama kuin nyt kirkko alkaa hyväksyä homot. Miksi aiemmin ei hyväksytty? Kaikki uskonnot muuttuu ajan myötä. Raamattu ei muutu, mutta tulkinnat muuttuu. Ihmisethän niitä tulkitsevat. Eihän sillä ole merkitystä mitä aiemmin on tapahtunut. Tulevaisuus on tärkeämpi.
c-d:
En kommentoi koska en tiedä henkilökohtaisesti heidän laskelmaa. Se löytyy kyllä tarkkojen tutkimisien tuloksena.
e:
Tämä on myös vaikeasti tulkittavaa tietoa. Eli moni aineosan ottaminen on tulkinnan varainen osa, koska moni veren aineosa on myös aineosana muissa nesteissä kehossa. Eli mikä lasketaan vereksi ja mikä ei. Moni aineosa on oman omatunnon varassa ottaako vai ei. Verensiirroista ei puhuta raamatussa suoraan samoin kuin ai autolla ajamisesta. Eli niitä ei vielä ollut käytössä raamatun kirjoittamisen aikoihin. JT,t pitävät verensiirtoa veren nauttimisena. Samoin kuin jos alkoholin nauttiminen olisi kiellettyä, niin olisiko se sallittua jos sitä ottaisi suoraan suoneen? Verellä taas tarkoitettiin myös ihmisverta.
f:
Koko järjestö perustuu samanarvoisuuteen. Eli ei ole toista arvokkaampia henkilöinä. Siksi myös kaikki kirjallisuus asetetaan nimettöminä. Ne tehdään ryhmissä. Siksi myös raamatun käännös tehtiin nimettömänä. Päätoimittajan ilmoittaminen on taas Suomen lain määrämä laki. Siksi joku määrätään päätoimittajaksi, mutta tämä ei ole mikään johtaja. Hänellä on vain vastuu toiminnasta painopuolella ja sisällöstä.
Jos kääntäjät olisi ilmoitettu, niin sitten täällä palstalla olisivat kakki kyselleet miksi raamatun sisällöstä joku ottaa kunniaa....
g:
Tämä on mielenkiintoinen asia. Löytyisipä asianmukaisia todisteita, niin olisi kiva tarkastella lähemmin. Kiinnostaisi minuakin. Pistä tulemaan osoitteita, niin tutkitaan asiaa. (Ei mitään yksityisten kehitelmiä) Jos hallinoelin on väärässä, niin he varmaan mielellään korjaavat opetustaan.
Mutta luulisi että näitäkin on tutkittu.
Sorry etten ollut kaipaamasi henkilö. Olisit varmaan halunnut JT,n selittävän näitä. Mutta herääpähän hyviä keskusteluja....Et tuossa vastannut mihinkään kysymykseen. Puhuit ympäripyöreätä löperöä. Jos et ole vielä JT, niin hämmästyttävän hyvin osaat "teokraattisen sodankäynnin".
- kiinnostunut
HipHei kirjoitti:
Minulla on muutama kommentti kysymyksiisi.
a-b:
Eli nämä ovat kysymyksiä joihin on jouduttu ajan myötä tutkimaan asioita ja muuttamaan tiedon karttuessa. Alussa kun uskonto kehitettiin, ei ollut yhtä paljoa tietoa kuten on nykyään. Uskonto kehittyy ja varmasti moni nykyään uskottava juttu tulee muutumaan. On tehtävä kuten uskoo, koska vastauksia ei ole. Raamattu on vaikeasti tulkittaav kirja. Sama kuin nyt kirkko alkaa hyväksyä homot. Miksi aiemmin ei hyväksytty? Kaikki uskonnot muuttuu ajan myötä. Raamattu ei muutu, mutta tulkinnat muuttuu. Ihmisethän niitä tulkitsevat. Eihän sillä ole merkitystä mitä aiemmin on tapahtunut. Tulevaisuus on tärkeämpi.
c-d:
En kommentoi koska en tiedä henkilökohtaisesti heidän laskelmaa. Se löytyy kyllä tarkkojen tutkimisien tuloksena.
e:
Tämä on myös vaikeasti tulkittavaa tietoa. Eli moni aineosan ottaminen on tulkinnan varainen osa, koska moni veren aineosa on myös aineosana muissa nesteissä kehossa. Eli mikä lasketaan vereksi ja mikä ei. Moni aineosa on oman omatunnon varassa ottaako vai ei. Verensiirroista ei puhuta raamatussa suoraan samoin kuin ai autolla ajamisesta. Eli niitä ei vielä ollut käytössä raamatun kirjoittamisen aikoihin. JT,t pitävät verensiirtoa veren nauttimisena. Samoin kuin jos alkoholin nauttiminen olisi kiellettyä, niin olisiko se sallittua jos sitä ottaisi suoraan suoneen? Verellä taas tarkoitettiin myös ihmisverta.
f:
Koko järjestö perustuu samanarvoisuuteen. Eli ei ole toista arvokkaampia henkilöinä. Siksi myös kaikki kirjallisuus asetetaan nimettöminä. Ne tehdään ryhmissä. Siksi myös raamatun käännös tehtiin nimettömänä. Päätoimittajan ilmoittaminen on taas Suomen lain määrämä laki. Siksi joku määrätään päätoimittajaksi, mutta tämä ei ole mikään johtaja. Hänellä on vain vastuu toiminnasta painopuolella ja sisällöstä.
Jos kääntäjät olisi ilmoitettu, niin sitten täällä palstalla olisivat kakki kyselleet miksi raamatun sisällöstä joku ottaa kunniaa....
g:
Tämä on mielenkiintoinen asia. Löytyisipä asianmukaisia todisteita, niin olisi kiva tarkastella lähemmin. Kiinnostaisi minuakin. Pistä tulemaan osoitteita, niin tutkitaan asiaa. (Ei mitään yksityisten kehitelmiä) Jos hallinoelin on väärässä, niin he varmaan mielellään korjaavat opetustaan.
Mutta luulisi että näitäkin on tutkittu.
Sorry etten ollut kaipaamasi henkilö. Olisit varmaan halunnut JT,n selittävän näitä. Mutta herääpähän hyviä keskusteluja....'Löytyisipä asianmukaisia todisteita, niin olisi kiva tarkastella lähemmin. Kiinnostaisi minuakin. Pistä tulemaan osoitteita, niin tutkitaan asiaa. (Ei mitään yksityisten kehitelmiä)'
anna minulle sellainen tutkimus, joka ei olisi 'jonkin yksityisen' tekemä.
juhanpin vastausta alkup. viestiin odotellen, - Hb-
-X- kirjoitti:
Ensinnäkin. Muitakin kirjoituksiasi lukeneena pidän hyvin todennäköisenä, että OLET Jehovan todistaja (vanhin), vaikka pyritkin asian toisin (valehtelua=teokraattista sodankäyntiä) esittämään. Perusteluna arviooni on hyvä perehtymisesi järjestöön ja sen oppeihin sekä aktiivisuutesi puolustella täällä niitä kumpaakin. Pelkkä kiinnostunut ei noin toimisi (arvioni perustuu 30 vuoden kokemukseen).

Tieto tuo tuskaa. Viisas tuon tuskan kestää ja ottaa opikseen.On täysin selvää, että tuo jehovalaisten 607eaa ei kestä historiallista ja argeologista todistusaineistoa. Tähän olisi mukava kuulla Juhanipin tai jonkun muun jehnun kommentti.
- HipHei
Substanssi kirjoitti:
Et tuossa vastannut mihinkään kysymykseen. Puhuit ympäripyöreätä löperöä. Jos et ole vielä JT, niin hämmästyttävän hyvin osaat "teokraattisen sodankäynnin".
Kiitoksia asiallisesta kommentistasi....ainahan voi väittää toisen puhuvan "löperöä". Esimerkiksi minä voin väittää sinun puhuvan "löperöä". Saadaan oikein peruskoululainen tunnelma. Minä olen oikeassa ja sinä väärässä - juttua.
Mutta mikä on "teokraaattinen sodankäynti"? - HipHei

Tieto tuo tuskaa. Viisas tuon tuskan kestää ja ottaa opikseen.Kiitoksia kunnioituksesta. Tiedot tulevat JT,lta joten pohjaa löytyy. He eivät kuitenkaan itse käytä sivustoa keskusteluun ja eivät työaikanaan viitsi paljoa avitella minua. Mutta hyviä kommentteja tulee silloin tällöin....
Paljon tunnet itsekkin tietävän toiminnasta. Mutta miksi väität toisten teorioitten olevan valehtelua. Sinullahan ei ole valtaa päättää toisille mikä on oikein? Vai? Ja miksi sinun teoriasi olisi oikea? ja mikä on "teokraattinen sodankäynti"?
JT,t ovat nuori uskonto ja kehittymistä tapahtuu varmast nopeammin kuin vanhemmissa uskonnoissa. Ja jos ei tapahdu, niin syytetään että ei saa kritisoida ja väärään on uskottava. Jos taas tapahtuu, niin syytetään ettei opetus voi olla jumalasta. Eli kehittyi tai ei niin aina on väärin. Täälä keskustelupalstalla esiintyy molempia syytöksiä, joten oletan että kaikki ovat vain provoa.
Arvasin taas että kun sanon etten viitsi kirjoittaa noista vuosijutuista, niin heti syytetään siitä ettei tiedetä tai salataan jotain. Sama kun teen reportaasia, niin käytän samaa efektiä ja keinoa jutun liioittelemiseen. Tällöin saan asiat käännettyä haluamalleni tavalle.
Verijutussa olemme varmaan samaa mieltä. Hankalaa päättää mitä raamatun kanta oli.
Samanarvoisuus on taas suhteellista. Kaikkihan ovat erilaisia eri seurakunnissa. Toisille on tärkeämpää olla opettajana kuin toisille. Uskonto kyllä perustuu samanarvoisuuteen. Eriasia miten se tulkitaan.
Loppukommenttisi taas on ristiriidassa ensimmäisien lauseittesi kanssa. Ensin virheitä ei saanut olla, mutta lopussa sanot että virheitä saa korjata? - Heille
HipHei kirjoitti:
Kiitoksia kunnioituksesta. Tiedot tulevat JT,lta joten pohjaa löytyy. He eivät kuitenkaan itse käytä sivustoa keskusteluun ja eivät työaikanaan viitsi paljoa avitella minua. Mutta hyviä kommentteja tulee silloin tällöin....
Paljon tunnet itsekkin tietävän toiminnasta. Mutta miksi väität toisten teorioitten olevan valehtelua. Sinullahan ei ole valtaa päättää toisille mikä on oikein? Vai? Ja miksi sinun teoriasi olisi oikea? ja mikä on "teokraattinen sodankäynti"?
JT,t ovat nuori uskonto ja kehittymistä tapahtuu varmast nopeammin kuin vanhemmissa uskonnoissa. Ja jos ei tapahdu, niin syytetään että ei saa kritisoida ja väärään on uskottava. Jos taas tapahtuu, niin syytetään ettei opetus voi olla jumalasta. Eli kehittyi tai ei niin aina on väärin. Täälä keskustelupalstalla esiintyy molempia syytöksiä, joten oletan että kaikki ovat vain provoa.
Arvasin taas että kun sanon etten viitsi kirjoittaa noista vuosijutuista, niin heti syytetään siitä ettei tiedetä tai salataan jotain. Sama kun teen reportaasia, niin käytän samaa efektiä ja keinoa jutun liioittelemiseen. Tällöin saan asiat käännettyä haluamalleni tavalle.
Verijutussa olemme varmaan samaa mieltä. Hankalaa päättää mitä raamatun kanta oli.
Samanarvoisuus on taas suhteellista. Kaikkihan ovat erilaisia eri seurakunnissa. Toisille on tärkeämpää olla opettajana kuin toisille. Uskonto kyllä perustuu samanarvoisuuteen. Eriasia miten se tulkitaan.
Loppukommenttisi taas on ristiriidassa ensimmäisien lauseittesi kanssa. Ensin virheitä ei saanut olla, mutta lopussa sanot että virheitä saa korjata?sensuroitu
- Vartiotorni
HipHei kirjoitti:
Kiitoksia asiallisesta kommentistasi....ainahan voi väittää toisen puhuvan "löperöä". Esimerkiksi minä voin väittää sinun puhuvan "löperöä". Saadaan oikein peruskoululainen tunnelma. Minä olen oikeassa ja sinä väärässä - juttua.
Mutta mikä on "teokraaattinen sodankäynti"?"Mutta mikä on "teokraaattinen sodankäynti"?"
= valehtelua viranomaisille ja tiedotusvälineille, jos se on eduksi jehovalaisuudelle.
Hyvin tyypillinen toimintatapa jehovantodistajilla. - -X-
HipHei kirjoitti:
Kiitoksia kunnioituksesta. Tiedot tulevat JT,lta joten pohjaa löytyy. He eivät kuitenkaan itse käytä sivustoa keskusteluun ja eivät työaikanaan viitsi paljoa avitella minua. Mutta hyviä kommentteja tulee silloin tällöin....
Paljon tunnet itsekkin tietävän toiminnasta. Mutta miksi väität toisten teorioitten olevan valehtelua. Sinullahan ei ole valtaa päättää toisille mikä on oikein? Vai? Ja miksi sinun teoriasi olisi oikea? ja mikä on "teokraattinen sodankäynti"?
JT,t ovat nuori uskonto ja kehittymistä tapahtuu varmast nopeammin kuin vanhemmissa uskonnoissa. Ja jos ei tapahdu, niin syytetään että ei saa kritisoida ja väärään on uskottava. Jos taas tapahtuu, niin syytetään ettei opetus voi olla jumalasta. Eli kehittyi tai ei niin aina on väärin. Täälä keskustelupalstalla esiintyy molempia syytöksiä, joten oletan että kaikki ovat vain provoa.
Arvasin taas että kun sanon etten viitsi kirjoittaa noista vuosijutuista, niin heti syytetään siitä ettei tiedetä tai salataan jotain. Sama kun teen reportaasia, niin käytän samaa efektiä ja keinoa jutun liioittelemiseen. Tällöin saan asiat käännettyä haluamalleni tavalle.
Verijutussa olemme varmaan samaa mieltä. Hankalaa päättää mitä raamatun kanta oli.
Samanarvoisuus on taas suhteellista. Kaikkihan ovat erilaisia eri seurakunnissa. Toisille on tärkeämpää olla opettajana kuin toisille. Uskonto kyllä perustuu samanarvoisuuteen. Eriasia miten se tulkitaan.
Loppukommenttisi taas on ristiriidassa ensimmäisien lauseittesi kanssa. Ensin virheitä ei saanut olla, mutta lopussa sanot että virheitä saa korjata?Väitän sinua JT:ksi.
Yksi tyypillinen piirre keskusteltaessa JT:n kanssa on se, että kun mennään vaikeisiin aiheisiin alkaa JT puhua aidan seipäästä kun pitäisi puhua aidasta. (Tosin tuo keskustelutekniikka opetetaan teokraattisessa koulussa eli arkikokousten harjoituspuheiden yhteydessä.) Tai heitetään kysymykset takaisin ja pyydetään vastapuolta kommentoimaan niitä.
Esitän toisen teorian perustuvan valheeseen vain silloin, kun katson sille olevan hyvät perustelut. Kuten monen JT:n teorian kohdalla on.
Mikäli joku esittää selvän valheen, niin tottakai minulla on oikeus todeta ja tarvittaessa todistaa se siksi. (Tässä yhteydessä puhutaan kaiketi nyt tuosta järjestön valheellisesta opista koskien vuotta 607eaa.)
Teokraattinen sodankäynti on JT:n itsensä lanseeraama käsite. Se merkitsee sitä, että kaikissa kiista-asioissa, joissa Jumalan/järjestön etu on syytä asettaa etusijalle ihan vaikkapa lakiakin ajatellen, voidaan näin tehdä ja Jumalan/järjestön etua voidaan tällöin myös tarvittaessa avittaa jopa kyseenalaisin keinoin, kuten 'valkoisin valhein'.
Anna keisarille mikä hänelle kuuluu ja Jumalalle hänelle kuuluva. Tuo merkitsee kuitenkin sitä, että keisarille kuuluva voi kuulua joskus myös ensisijaisesti Jumalalle, jonka etua asiassa silloin ajetaan kaikin tavoin.
VIRHEET:
Järjestö opettaa, että kaikki tieto joka tulee hallitsevan elimen kautta, on suoraan Jumalalta tulevaa virheetöntä tietoa. Mitään niistä käsityksistä, jotka ovat tänään vallalla, ei saa kyseenalaistaa tai kritisoida sillä se katsotaan Jumalan kritisoimiseksi. Henkilö, joka kaikesta huolimatta esittää kritiikkiä, erotetaan. Vaikka huomenna oppi muuttuisikin tuon kritiikin mukaiseksi, katsotaan jälkeenpäin erottamisen olleen kuitenkin aiheellinen toimenpide.
Kirjoitukseni tiedon tuomasta tuskasta ja siitä saatavasta (jos niin haluaa) mahdollisuudesta viisastua ei ole synonyymi järjestön toiminnan kanssa. Nuo asiat poikkeavat kuin yö ja päivä toisistaan ja edelläolevan selityksen valossa niin tulee edelleenkin olemaan.
Niin. Minä tunnen ja tiedän järjestön opit ja asiat läpikotoisin. 30 vuotta keskeiseltä paikalta asioita seuranneena ne on syytä tunteakkin. - hellurei
HipHei kirjoitti:
Kiitoksia kunnioituksesta. Tiedot tulevat JT,lta joten pohjaa löytyy. He eivät kuitenkaan itse käytä sivustoa keskusteluun ja eivät työaikanaan viitsi paljoa avitella minua. Mutta hyviä kommentteja tulee silloin tällöin....
Paljon tunnet itsekkin tietävän toiminnasta. Mutta miksi väität toisten teorioitten olevan valehtelua. Sinullahan ei ole valtaa päättää toisille mikä on oikein? Vai? Ja miksi sinun teoriasi olisi oikea? ja mikä on "teokraattinen sodankäynti"?
JT,t ovat nuori uskonto ja kehittymistä tapahtuu varmast nopeammin kuin vanhemmissa uskonnoissa. Ja jos ei tapahdu, niin syytetään että ei saa kritisoida ja väärään on uskottava. Jos taas tapahtuu, niin syytetään ettei opetus voi olla jumalasta. Eli kehittyi tai ei niin aina on väärin. Täälä keskustelupalstalla esiintyy molempia syytöksiä, joten oletan että kaikki ovat vain provoa.
Arvasin taas että kun sanon etten viitsi kirjoittaa noista vuosijutuista, niin heti syytetään siitä ettei tiedetä tai salataan jotain. Sama kun teen reportaasia, niin käytän samaa efektiä ja keinoa jutun liioittelemiseen. Tällöin saan asiat käännettyä haluamalleni tavalle.
Verijutussa olemme varmaan samaa mieltä. Hankalaa päättää mitä raamatun kanta oli.
Samanarvoisuus on taas suhteellista. Kaikkihan ovat erilaisia eri seurakunnissa. Toisille on tärkeämpää olla opettajana kuin toisille. Uskonto kyllä perustuu samanarvoisuuteen. Eriasia miten se tulkitaan.
Loppukommenttisi taas on ristiriidassa ensimmäisien lauseittesi kanssa. Ensin virheitä ei saanut olla, mutta lopussa sanot että virheitä saa korjata?"Tiedot tulevat JT,lta joten pohjaa löytyy."
Totta - kuten ylempänä todettiin, et pysty peittämään JT-taustaasi.
"Sinullahan ei ole valtaa päättää toisille mikä on oikein?"
Millä oikeudella Jehovan todistajilla on valtaa päättää toisten puolesta, mikä teoria milloinkin on absoluuttinen "totuus", jonka kritisoiminen on Jumalan "vastustamista"?
"mikä on "teokraattinen sodankäynti"?"
Kummallista. Olet kyllä aiemmin tiennyt, mitä termillä tarkoitetaan. Mistä tällainen äkillinen VIRALLISEN JT-TIEDOTUSSTRATEGIAN mukainen muistinmenetys?
"Ja jos ei tapahdu, niin syytetään että ei saa kritisoida ja väärään on uskottava. Jos taas tapahtuu, niin syytetään ettei opetus voi olla jumalasta. Eli kehittyi tai ei niin aina on väärin."
Vääristät tahallaan asiaa käyttäen tunteisiin ja mielikuviin vetoavaa retoriikkaa. Puhut "syyttämisestä" silloin kun joku on asiallisesti huomauttanut jostakin epäloogisuudesta. Jos jonkun uskonnon (tässä JT) opit muuttuvat useaan kertaan päälaelleen, niin miten kukaan täysjärkinen voi väittää sellainen olevat Jumalasta? Kyseessä on fakta, ei mikään epämääräinen syytös.
"Sama kun teen reportaasia, niin käytän samaa efektiä ja keinoa jutun liioittelemiseen. Tällöin saan asiat käännettyä haluamalleni tavalle."
Tällä TODISTAT, ettet ole toimittaja. Sinulla saattaa olla jokin työ Beetelissä julkaisuosastolla, mutta sielläkään kukaan ei saa itsenäisesti kirjoittaa mitään julkaistavaa.
"Verijutussa olemme varmaan samaa mieltä. Hankalaa päättää mitä raamatun kanta oli."
Raamatun kanta on erittäin selkeä. Veren syöminen oli ja on kiellettyä juutalaisilta. Juutalaiset saivat kuitenkin myydä kuristettuja eläimiä keskuudessaan asuville pakanoille, joille Jumala salli veren syönnin. Daavidin sotilaatkin söivät lihaa, josta verta ei oltu laskettu pois, mutta ainoa rangaistus, minkä he saivat oli rituaalinen puhdistautuminen. Tuo aikana, jolloin YHWH tuomitsi pienemmistäkin rikkomuksista kokonaisia kaupunkeja kuolemantuomioon. Lisäksi Raamatussa kerrotaan selkeästi, että Jumala arvostaa ihmisen henkeä äärettömän paljon korkeammalle, kuin sitä SYMBOLOIVAA verta. Lisäksi Jumala kieltää ihmisuhrit ja pitää erityisesti lapsiuhreja tavattoman vastenmielisinä.
"Loppukommenttisi taas on ristiriidassa ensimmäisien lauseittesi kanssa. Ensin virheitä ei saanut olla, mutta lopussa sanot että virheitä saa korjata?"
Tämä on hyvä esimerkki vastenmielisestä tavastasi vääristellä toisten kirjoituksia. Tuskin sinullekaan oli epäselvää se, mitä alkuperäinen kirjoittaja tarkoitti, halusit vain tahallisesti sekoittaa asian.
Jehovan todistajat eivät omasta mielestään tee virheitä, heillä on aina absoluuttinen totuus. Vaikka tuo totuus olisi huomenna valhetta (niinkuin se varmasti onkin lähes 130 vuoden historian perusteella), niin se on silti totuus, jota ei saa kritisoida. Kaikki opinmuutokset selitellään pois. Mistään ei oteta oppia. Jopa 1975 maailmanlopun hysteerinen odotus selitettiin jälkeenpäin JOIDENKIN tavallisten Jehovan todistajien liialliseksi innokkuudeksi, tällaista oppia kun Hallintoelin ei ole kuulemma koskaan levittänyt! - NWT
HipHei kirjoitti:
Minulla on muutama kommentti kysymyksiisi.
a-b:
Eli nämä ovat kysymyksiä joihin on jouduttu ajan myötä tutkimaan asioita ja muuttamaan tiedon karttuessa. Alussa kun uskonto kehitettiin, ei ollut yhtä paljoa tietoa kuten on nykyään. Uskonto kehittyy ja varmasti moni nykyään uskottava juttu tulee muutumaan. On tehtävä kuten uskoo, koska vastauksia ei ole. Raamattu on vaikeasti tulkittaav kirja. Sama kuin nyt kirkko alkaa hyväksyä homot. Miksi aiemmin ei hyväksytty? Kaikki uskonnot muuttuu ajan myötä. Raamattu ei muutu, mutta tulkinnat muuttuu. Ihmisethän niitä tulkitsevat. Eihän sillä ole merkitystä mitä aiemmin on tapahtunut. Tulevaisuus on tärkeämpi.
c-d:
En kommentoi koska en tiedä henkilökohtaisesti heidän laskelmaa. Se löytyy kyllä tarkkojen tutkimisien tuloksena.
e:
Tämä on myös vaikeasti tulkittavaa tietoa. Eli moni aineosan ottaminen on tulkinnan varainen osa, koska moni veren aineosa on myös aineosana muissa nesteissä kehossa. Eli mikä lasketaan vereksi ja mikä ei. Moni aineosa on oman omatunnon varassa ottaako vai ei. Verensiirroista ei puhuta raamatussa suoraan samoin kuin ai autolla ajamisesta. Eli niitä ei vielä ollut käytössä raamatun kirjoittamisen aikoihin. JT,t pitävät verensiirtoa veren nauttimisena. Samoin kuin jos alkoholin nauttiminen olisi kiellettyä, niin olisiko se sallittua jos sitä ottaisi suoraan suoneen? Verellä taas tarkoitettiin myös ihmisverta.
f:
Koko järjestö perustuu samanarvoisuuteen. Eli ei ole toista arvokkaampia henkilöinä. Siksi myös kaikki kirjallisuus asetetaan nimettöminä. Ne tehdään ryhmissä. Siksi myös raamatun käännös tehtiin nimettömänä. Päätoimittajan ilmoittaminen on taas Suomen lain määrämä laki. Siksi joku määrätään päätoimittajaksi, mutta tämä ei ole mikään johtaja. Hänellä on vain vastuu toiminnasta painopuolella ja sisällöstä.
Jos kääntäjät olisi ilmoitettu, niin sitten täällä palstalla olisivat kakki kyselleet miksi raamatun sisällöstä joku ottaa kunniaa....
g:
Tämä on mielenkiintoinen asia. Löytyisipä asianmukaisia todisteita, niin olisi kiva tarkastella lähemmin. Kiinnostaisi minuakin. Pistä tulemaan osoitteita, niin tutkitaan asiaa. (Ei mitään yksityisten kehitelmiä) Jos hallinoelin on väärässä, niin he varmaan mielellään korjaavat opetustaan.
Mutta luulisi että näitäkin on tutkittu.
Sorry etten ollut kaipaamasi henkilö. Olisit varmaan halunnut JT,n selittävän näitä. Mutta herääpähän hyviä keskusteluja...."Jos kääntäjät olisi ilmoitettu, niin sitten täällä palstalla olisivat kakki kyselleet miksi raamatun sisällöstä joku ottaa kunniaa...."
Millä perustelisit näkökantasi?
Sitä miettiessäsi voin kertoa todellisen syyn nimien salailuun ja siihen liittyneeseen valehteluun. Olin nuori kun NWT julkaistiin ja muistan kuinka näistä "oppineista" kääntäjien vaatimattomuudesta puhuttiin. Myöhemmin asian todellinen laita paljastui. Yksikään käännöskomitean jt-jäsenistä ei osannut mitään raamatullista kieltä.
Komitean nokka Fred Franz oli opiskelunsa keskeyttänyt haihattelija. Hänellä oli takanaan ainoastaan 21 tunnin valmistava opiskelu nykykreikankielessä. Oikeudessa häntä pyydettiin suorittamaan yksinkertainen käännöstehtävä, johon hän ei kyennyt. Komiteassa oli myös turkinkreikkalainen, jonka kreikankielentaitoa on arvosteltu useammalta taholta.
Olisikohan tuossa syy "oppineiksi" nimettyjen silloiseen henkilökohtaiseen nimettömyyteen? Nyttemmit nimet ovat tiedossa ja oppimattomuus paljastunut.
Apua käännöstyöhön seura sai Johannes Greber nimiseltä spiritistiltä 27 vuoden ajan. Koko tuon ajan seura tiesi Greberin yhteyden spiritismiin, vaikka myöhemmin asiasta valehdeltiin. Greberin kielitaito hakkasi koko komitean (kahden henkilön) kielitaidon mennen tullen. - Juhanip
HipHei kirjoitti:
Minulla on muutama kommentti kysymyksiisi.
a-b:
Eli nämä ovat kysymyksiä joihin on jouduttu ajan myötä tutkimaan asioita ja muuttamaan tiedon karttuessa. Alussa kun uskonto kehitettiin, ei ollut yhtä paljoa tietoa kuten on nykyään. Uskonto kehittyy ja varmasti moni nykyään uskottava juttu tulee muutumaan. On tehtävä kuten uskoo, koska vastauksia ei ole. Raamattu on vaikeasti tulkittaav kirja. Sama kuin nyt kirkko alkaa hyväksyä homot. Miksi aiemmin ei hyväksytty? Kaikki uskonnot muuttuu ajan myötä. Raamattu ei muutu, mutta tulkinnat muuttuu. Ihmisethän niitä tulkitsevat. Eihän sillä ole merkitystä mitä aiemmin on tapahtunut. Tulevaisuus on tärkeämpi.
c-d:
En kommentoi koska en tiedä henkilökohtaisesti heidän laskelmaa. Se löytyy kyllä tarkkojen tutkimisien tuloksena.
e:
Tämä on myös vaikeasti tulkittavaa tietoa. Eli moni aineosan ottaminen on tulkinnan varainen osa, koska moni veren aineosa on myös aineosana muissa nesteissä kehossa. Eli mikä lasketaan vereksi ja mikä ei. Moni aineosa on oman omatunnon varassa ottaako vai ei. Verensiirroista ei puhuta raamatussa suoraan samoin kuin ai autolla ajamisesta. Eli niitä ei vielä ollut käytössä raamatun kirjoittamisen aikoihin. JT,t pitävät verensiirtoa veren nauttimisena. Samoin kuin jos alkoholin nauttiminen olisi kiellettyä, niin olisiko se sallittua jos sitä ottaisi suoraan suoneen? Verellä taas tarkoitettiin myös ihmisverta.
f:
Koko järjestö perustuu samanarvoisuuteen. Eli ei ole toista arvokkaampia henkilöinä. Siksi myös kaikki kirjallisuus asetetaan nimettöminä. Ne tehdään ryhmissä. Siksi myös raamatun käännös tehtiin nimettömänä. Päätoimittajan ilmoittaminen on taas Suomen lain määrämä laki. Siksi joku määrätään päätoimittajaksi, mutta tämä ei ole mikään johtaja. Hänellä on vain vastuu toiminnasta painopuolella ja sisällöstä.
Jos kääntäjät olisi ilmoitettu, niin sitten täällä palstalla olisivat kakki kyselleet miksi raamatun sisällöstä joku ottaa kunniaa....
g:
Tämä on mielenkiintoinen asia. Löytyisipä asianmukaisia todisteita, niin olisi kiva tarkastella lähemmin. Kiinnostaisi minuakin. Pistä tulemaan osoitteita, niin tutkitaan asiaa. (Ei mitään yksityisten kehitelmiä) Jos hallinoelin on väärässä, niin he varmaan mielellään korjaavat opetustaan.
Mutta luulisi että näitäkin on tutkittu.
Sorry etten ollut kaipaamasi henkilö. Olisit varmaan halunnut JT,n selittävän näitä. Mutta herääpähän hyviä keskusteluja....Vastasit hyvin, noihin kysymyksiin, tässä hieman valoitusta tuohon johon kaipaisit lisä selvityksiä. Toki löytyy aika perinpohjaistakin tietoa, mutta tärkein näkyy tuosta, siis se että todistajien uskomus perustuu Raamattuun..
><
Onhan näitä tukittu, maalliset historian kirjoitukset nojaavat sen aikaisiin dokumentteihin joilla on sama alkuperä, niinpä asiantuntijoiden määrällä ei ole merkitystä, koska heillä ei ole muita tietolähteitä käytettävissä. Muistelen, että käytettävissä historioitsijan kirjoitus aiheesta on pari kolmesataa vuotta myöhemmin eläneen kirjoittajan käsialaa.
Eräs asia josta olaan yhtämieltä on se, että Vapautus tuli vuonna 537, mutta tuo 607 on kiistanalainen. Todistajilla tuo vuosi perustuu Raamattuun, siellä ilmoitetaan vankeus ajaksi 70 vuotta ja 607 - 537 = 70 vuotta..
Siis sopusoinussa alla olevan kanssa.
Jeremia 25:11 Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta.
Raamattuun uskovan ihmisen tieto tulee perustua, eikä maallisiin hyvin epävarmoihin tietolähteisiin.
1800 luvulla tuli muotiin ns, historiallis kreiittinen Raamtun tukiminen, silloin ei Raamatun mainitsemia vanhoja kaupunkeja oltu juurikaan löydetty puhumattakaan niistä rakennuksista joita Raamatussa mainitiin rakennetun, kuten Salomonin temppelit. Tämä johti siihen, että Raamattua pidettiin satukirjana myös historiallisessa mielessä, mutta sitten 1800 luvun lopulla ja 1900 luvulla alkoi arkeologiset kaivaukset tuottaa tulosta ja kaikki Raamatun mainitsemat kaupungit on löydettu ja myös Salomonin temppelit. Eli ns. asiantuntijat ovat jotuneet muuttamaan useasti käsityksiä, mutta Raamattua ei ole tarvinnut korjata miltään osin.
Tämän perusteella oletan, että jossakin vaiheessa myös tähän ns. asiantuntijoiden ja Raamatun väliseen kiistakysymykseen löytyy vastaus. Se että Jehovan todistajat sekoitetaan tähän kiistakysymykseen on outoa, sillä on luonnollista, että luotamme Raamattuun ja kun Raamatussa useassa kohtaan kerrotaan, että vankeusaika oli 70 vuotta, niin toki uskomme siihen. - kiinnostunut
Juhanip kirjoitti:
Vastasit hyvin, noihin kysymyksiin, tässä hieman valoitusta tuohon johon kaipaisit lisä selvityksiä. Toki löytyy aika perinpohjaistakin tietoa, mutta tärkein näkyy tuosta, siis se että todistajien uskomus perustuu Raamattuun..
><
Onhan näitä tukittu, maalliset historian kirjoitukset nojaavat sen aikaisiin dokumentteihin joilla on sama alkuperä, niinpä asiantuntijoiden määrällä ei ole merkitystä, koska heillä ei ole muita tietolähteitä käytettävissä. Muistelen, että käytettävissä historioitsijan kirjoitus aiheesta on pari kolmesataa vuotta myöhemmin eläneen kirjoittajan käsialaa.
Eräs asia josta olaan yhtämieltä on se, että Vapautus tuli vuonna 537, mutta tuo 607 on kiistanalainen. Todistajilla tuo vuosi perustuu Raamattuun, siellä ilmoitetaan vankeus ajaksi 70 vuotta ja 607 - 537 = 70 vuotta..
Siis sopusoinussa alla olevan kanssa.
Jeremia 25:11 Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta.
Raamattuun uskovan ihmisen tieto tulee perustua, eikä maallisiin hyvin epävarmoihin tietolähteisiin.
1800 luvulla tuli muotiin ns, historiallis kreiittinen Raamtun tukiminen, silloin ei Raamatun mainitsemia vanhoja kaupunkeja oltu juurikaan löydetty puhumattakaan niistä rakennuksista joita Raamatussa mainitiin rakennetun, kuten Salomonin temppelit. Tämä johti siihen, että Raamattua pidettiin satukirjana myös historiallisessa mielessä, mutta sitten 1800 luvun lopulla ja 1900 luvulla alkoi arkeologiset kaivaukset tuottaa tulosta ja kaikki Raamatun mainitsemat kaupungit on löydettu ja myös Salomonin temppelit. Eli ns. asiantuntijat ovat jotuneet muuttamaan useasti käsityksiä, mutta Raamattua ei ole tarvinnut korjata miltään osin.
Tämän perusteella oletan, että jossakin vaiheessa myös tähän ns. asiantuntijoiden ja Raamatun väliseen kiistakysymykseen löytyy vastaus. Se että Jehovan todistajat sekoitetaan tähän kiistakysymykseen on outoa, sillä on luonnollista, että luotamme Raamattuun ja kun Raamatussa useassa kohtaan kerrotaan, että vankeusaika oli 70 vuotta, niin toki uskomme siihen.Raamattu ei ole ristiriidassa vakiintuneen ("maailmallisen") aikajärjestyksen kanssa, joka määrittää Nebukadnessarin valtaanastumisvuodeksi 605 eKr. Raamattu kertoo, että Jerusalemin lopullinen kukistuminen ja tuho tapahtui Nebukadnessarin 19. hallitusvuotena (Jer. 52:12; 2. Kun. 25:1-4,8). Tämä vuosi on 587 eKr. ( vuoden heitto suuntaan tai toiseen mahdollinen, ei sen suurempi)!
Nebukadnessar ja "seitsemän aikaa” - vuosi 1914 on Seuran ajattelussa liitetty Raamatussa käytettyyn ilmaisuun "pakanain ajat" (Luuk.21:24), jonka hallintoelin selittää kestäneen "seitsemän aikaa". Tämä aikajakso löydetään puolestaan Danielin kirjan 4. luvusta (jae 13), jossa kerrotaan Nebukadnessarin unesta, joka kuvasi "suurta puuta". Seura tulkitsee tällä unella olevan laajemman merkityksen kuin mitä Raamatun teksti itse sanoo (lue Dan.4:25,30) ja uskoo myöskin että aikajakso "seitsemän aikaa" (= 7 vuotta) on todellisuudessa profeetallinen aikajakso joka käsittää 2520 vuotta. (7 vuotta on yhteensä 2520 päivää, 7 X 360 = 2520, ja kun profetioissa päivän ajatellaan merkitsevän yhtä vuotta saadaan 2520 vuotta pitkä aikajakso, vert. Hes. 4:6.) Seura aloittaa "pakanain aikojen" laskemisen siitä vuodesta jolloin Juuda autioitettiin ja kuningas Sidkia menetti kuninkuutensa. Tämä tapahtui Seuran laskelmien mukaan vuonna 607 e.Kr. (,"Asiat joista Jumalan on mahdotonta valehdella", 1966, s. 325).
Kun hallintoelin sitten laskee vuodesta 607 e.Kr. 2520 vuotta eteenpäin päätyy se vuoteen 1914. Kun tarkastellaan laskelmaa, niin huomataan että siihen liittyy kaksi perustavaa laatua olevaa ongelmaa. Ensinnä Seuran historian tulkinta ei saa tukea sen kummemmin Raamatusta kuin sen ulkopuolisistakaan lähteistä. Tämä vaikeus liittyy kuningas Nebukadnessariin ja hänen hallitusaikaansa. Seura opettaa että Nebukadnessarin 19. hallitusvuosi (2 Kun.25:8) oli vuosi 607 e.Kr. eikä 587/6 niin kuin kaikki historialliset lähteet ilmoittavat. Syy siihen miksi Jerusalemin TUHO SIIRRETÄÄN SEURAN TOIMESTA 20 vuotta ajassa taaksepäin johtuu puolestaan siitä, että he tulkitsevat Jeremian ennustuksen 70 vuotisesta Baabelin vankeudesta täyttyneen vuonna 538/7 e.Kr., jolloin Persian kuningas Koores valloitti Babylonin ja salli juutalaisten palata takaisin omaan maahansa, ("Må ditt, rike komma", 1982, s. 137).(Suomeksi: Tulkoon simun valtakuntasi) Historioitsijat ajoittavat Nebukadnessarin 19. hallitusvuoden vuodelle 587/6 .Nebukadnessarin hallitusaika on pystyttty varmistamaan mm. tähtitetellisin havainnoin:
Huhtikuussa (22 pv.) vuonna 621 oli kuun pimennys, joka esiintyi Nabopolassarin (Nebukarnessarin isä) viidentenä hallitusvuotena. Nabopolassar kuoli 21. hallitusvuotenaan , jolloin hänen poikansa (Nebukadnessar) tuli valtaan (siis vuonna 606/5). Toinen kuun pimennys, jonka avulla on kyetty vahvistamaan vuosi 605 tapahtui heinäkuun 4. pnä 568 Nebukadnessarin 37. hallitusvuotena, mikä antaa jälleen luvun 605 (568 37 = 605, E. Thiele, "A Chronology of the Hebrew Kings", 1977, S. 69). Tämän johdosta tri Thiele sanookin. "Ei mikään antiikin historian päivämäärä ole varmemmin vahvistettu kuin 605, Nebukadnessarin hallituskauden alku," (Thiele, emt., s.69).
Vartiotorniseura on hyvin perillä tosiasioista, niinpä aikaisemmin mainitussa kirjassa, "Må ditt rike komma" ("Tulkoon sinun valtakuntasi), on lisäys sivuilla 186-189, jossa pyritään pääsemään ongelmista eli tosiasioista eroon. Lisäyksen kirjoittaja kirjoittaa: "Maailmalliselta näkökannalta katsottuna vaikuttaa siltä että nämä todisteet (historian tiedot] vahvistavat uusbabylonialaisen kronologian, kun se sanoo että Nebukadnessarin 18 hallitusvuosi (ja Jerusalemin hävitys) tapahtui 587/586 e.a.a, ("Må ditt rike komma", s. 187). Sitten kirjoittaja sanoo ettei kukaan historioitsija kiellä sitä etteikö "nykyinen käsitys babylonian historiasta voi olla harhaanjohtava tai virheellinen," (emt., s. 187). Tämän ajatuksen tueksi kirjoittaja lainaa sitten prof. Campbellia joka sanoo babylonialaisten kuningaslistojen olevan "alustavia" ja että "tämän takia tulisi käyttää useammin sanaa noin [kun on kysymys hallitusajoista] kuin mitä nyt tehdään," (lainattu: "Må ditt rike komma", s. 187). Kun prof. Campbellille esitettiin kysymys mitä hän tällä lausunnollaan tarkoitti, niin hän vastasi: " ... olen kiusaantunut siitä tavasta miten Vartiotorniseura on käyttänyt Noel Freedmanin ja minun kronologisia taulukoita. Pelkään että jotkut innokkaat henkilöt tarttuvat kiinni jokaiseen oljenkorteen löytääkseen tukea jo etukäteen valmiille johtopäätöksilleen. Epäilemättä näin on käynyt tässä tapauksessa. Puhuimme kylläkin niistä varauksista joita asetimme taulukkojemme alkuun, mutta meillä ei ehdottomasti ollut tarkoitus antaa tällä ymmärtää sitä että heitot[laskelmissa] olisivat niin suuria kuin 20 vuotta koskien Babylonin ja Juudan aikajaksoja. Olen täysin vakuuttunut siitä että tri Freedman jossakin alaviittauksessaan selittää että vuosiluku 587/6 voi olla virheellinen korkeintaan yhdellä vuodella, kun sen sijaan vuosiluku 597 on yksi harvoista varmoista ajankohdasta koko kronologisissa taulukoissamme." (E.F. Campbell, kirje C. O. Johssonille, päivätty 9. elokuuta 1981.)
Tri Freedman vastasi samaan kysymykseen seuraavalla tavalla:"Olen täysin samaa mieltä tri Campbellin; kanssa... Se on totta että on olemassa epävarmuustekijöitä kun on kysymys raamatullisesta kronologiasta tältä ajalta, mutta tämä epävarmuus johtuu epäselvistä ja ehkä ristiriitaisistakin tiedoista raamatussa eikä niillä ole mitään tekemistä niiden kronologisten tietojen ja todisteiden kanssa, joita nuolenpääkirjoitukset ja muut raamatun ulkopuoliset lähteet jättävät uusbabylonialaiselta ajalta. Tämä aikajakso on eräs, parhaiten tunnettuja jaksoja koko senaikaisesta maailmasta, ja voimme olla täysin varmoja että ajankohdat ovat oikeita yhden vuoden tai jotain siihen suuntaan tarkkuudella, ja monet ajankohdat on voitu määritellä päivälleen ja kuukaudelleen. Tämän tähden ei ole ehdottomasti mitään perää niissä lausunnoissa ja tulkinnoissa joita Vartiotorniseura antoi Rakentaessaan väittämänsä meidän epävarmuutemme pohjalle. Mitä minä lähinnä ajattelin oli se yhteisymmärryksen puute mikä vallitsee tutkijoiden keskuudessa koskien Jerusalemin tuhoa, tuleeko se sijoittaa 587 tai 586. Johtavat tutkijat ovat eri mieltä tässä asiassa, ja valitettavasti meillä ei ole babylonialaista aikahistoriaa tältä ajalta, niin kuin meillä on kun on kysymys Jerusalemin valloituksesta vuonna 597 (tämä ajankohta on nyt voitu varmuudella määritellä). Mutta kysymys koskee korkeintaan yhtä vuotta (587 tai 586) ja ei näin ollen ole missään tekemisissä sen käsityksen kanssa joka esitetään Jehovan todistajien taholta, jotka ilmeisesti toivovat voivansa kirjoittaa koko tätä aikakautta koskevan historian uudelleen ja näin muuttaa ajankohtaa melko vallankumouksellisesta. Tälle ei kuitenkaan löydy minkäänlaista tukea." (D.N. Freedman, kirje C.O. Jonssonille, päivätty 16. elokuuta 1981.)
Jehovan todistajien hallintoelimen taholta on tahallisesti vääristelty prof. Campbellin ja tri Freedmanin ja muiden asiantuntijoiden aikahistoriallisia lausuntoja. - -X-
Juhanip kirjoitti:
Vastasit hyvin, noihin kysymyksiin, tässä hieman valoitusta tuohon johon kaipaisit lisä selvityksiä. Toki löytyy aika perinpohjaistakin tietoa, mutta tärkein näkyy tuosta, siis se että todistajien uskomus perustuu Raamattuun..
><
Onhan näitä tukittu, maalliset historian kirjoitukset nojaavat sen aikaisiin dokumentteihin joilla on sama alkuperä, niinpä asiantuntijoiden määrällä ei ole merkitystä, koska heillä ei ole muita tietolähteitä käytettävissä. Muistelen, että käytettävissä historioitsijan kirjoitus aiheesta on pari kolmesataa vuotta myöhemmin eläneen kirjoittajan käsialaa.
Eräs asia josta olaan yhtämieltä on se, että Vapautus tuli vuonna 537, mutta tuo 607 on kiistanalainen. Todistajilla tuo vuosi perustuu Raamattuun, siellä ilmoitetaan vankeus ajaksi 70 vuotta ja 607 - 537 = 70 vuotta..
Siis sopusoinussa alla olevan kanssa.
Jeremia 25:11 Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta.
Raamattuun uskovan ihmisen tieto tulee perustua, eikä maallisiin hyvin epävarmoihin tietolähteisiin.
1800 luvulla tuli muotiin ns, historiallis kreiittinen Raamtun tukiminen, silloin ei Raamatun mainitsemia vanhoja kaupunkeja oltu juurikaan löydetty puhumattakaan niistä rakennuksista joita Raamatussa mainitiin rakennetun, kuten Salomonin temppelit. Tämä johti siihen, että Raamattua pidettiin satukirjana myös historiallisessa mielessä, mutta sitten 1800 luvun lopulla ja 1900 luvulla alkoi arkeologiset kaivaukset tuottaa tulosta ja kaikki Raamatun mainitsemat kaupungit on löydettu ja myös Salomonin temppelit. Eli ns. asiantuntijat ovat jotuneet muuttamaan useasti käsityksiä, mutta Raamattua ei ole tarvinnut korjata miltään osin.
Tämän perusteella oletan, että jossakin vaiheessa myös tähän ns. asiantuntijoiden ja Raamatun väliseen kiistakysymykseen löytyy vastaus. Se että Jehovan todistajat sekoitetaan tähän kiistakysymykseen on outoa, sillä on luonnollista, että luotamme Raamattuun ja kun Raamatussa useassa kohtaan kerrotaan, että vankeusaika oli 70 vuotta, niin toki uskomme siihen.Tuossa alla on kiinnostunut esittänyt varsin vakuuttavia todisteita JT:n 607-oppia vastaan.
Kuinka hyvin sinulle pitäisi asiat todistaa tai osoittaa, ennenkuin kykenet tunnustamaan jonkun Raamatun tai JT:n opin olevan selvästi virheellinen?
Muutatko kantaasi vasta sitten, kun nuo Amerikan viisaat miehet, eli hallintoelin, siihen antaa taas kerran luvan? - Juihanip
kiinnostunut kirjoitti:
Raamattu ei ole ristiriidassa vakiintuneen ("maailmallisen") aikajärjestyksen kanssa, joka määrittää Nebukadnessarin valtaanastumisvuodeksi 605 eKr. Raamattu kertoo, että Jerusalemin lopullinen kukistuminen ja tuho tapahtui Nebukadnessarin 19. hallitusvuotena (Jer. 52:12; 2. Kun. 25:1-4,8). Tämä vuosi on 587 eKr. ( vuoden heitto suuntaan tai toiseen mahdollinen, ei sen suurempi)!
Nebukadnessar ja "seitsemän aikaa” - vuosi 1914 on Seuran ajattelussa liitetty Raamatussa käytettyyn ilmaisuun "pakanain ajat" (Luuk.21:24), jonka hallintoelin selittää kestäneen "seitsemän aikaa". Tämä aikajakso löydetään puolestaan Danielin kirjan 4. luvusta (jae 13), jossa kerrotaan Nebukadnessarin unesta, joka kuvasi "suurta puuta". Seura tulkitsee tällä unella olevan laajemman merkityksen kuin mitä Raamatun teksti itse sanoo (lue Dan.4:25,30) ja uskoo myöskin että aikajakso "seitsemän aikaa" (= 7 vuotta) on todellisuudessa profeetallinen aikajakso joka käsittää 2520 vuotta. (7 vuotta on yhteensä 2520 päivää, 7 X 360 = 2520, ja kun profetioissa päivän ajatellaan merkitsevän yhtä vuotta saadaan 2520 vuotta pitkä aikajakso, vert. Hes. 4:6.) Seura aloittaa "pakanain aikojen" laskemisen siitä vuodesta jolloin Juuda autioitettiin ja kuningas Sidkia menetti kuninkuutensa. Tämä tapahtui Seuran laskelmien mukaan vuonna 607 e.Kr. (,"Asiat joista Jumalan on mahdotonta valehdella", 1966, s. 325).
Kun hallintoelin sitten laskee vuodesta 607 e.Kr. 2520 vuotta eteenpäin päätyy se vuoteen 1914. Kun tarkastellaan laskelmaa, niin huomataan että siihen liittyy kaksi perustavaa laatua olevaa ongelmaa. Ensinnä Seuran historian tulkinta ei saa tukea sen kummemmin Raamatusta kuin sen ulkopuolisistakaan lähteistä. Tämä vaikeus liittyy kuningas Nebukadnessariin ja hänen hallitusaikaansa. Seura opettaa että Nebukadnessarin 19. hallitusvuosi (2 Kun.25:8) oli vuosi 607 e.Kr. eikä 587/6 niin kuin kaikki historialliset lähteet ilmoittavat. Syy siihen miksi Jerusalemin TUHO SIIRRETÄÄN SEURAN TOIMESTA 20 vuotta ajassa taaksepäin johtuu puolestaan siitä, että he tulkitsevat Jeremian ennustuksen 70 vuotisesta Baabelin vankeudesta täyttyneen vuonna 538/7 e.Kr., jolloin Persian kuningas Koores valloitti Babylonin ja salli juutalaisten palata takaisin omaan maahansa, ("Må ditt, rike komma", 1982, s. 137).(Suomeksi: Tulkoon simun valtakuntasi) Historioitsijat ajoittavat Nebukadnessarin 19. hallitusvuoden vuodelle 587/6 .Nebukadnessarin hallitusaika on pystyttty varmistamaan mm. tähtitetellisin havainnoin:
Huhtikuussa (22 pv.) vuonna 621 oli kuun pimennys, joka esiintyi Nabopolassarin (Nebukarnessarin isä) viidentenä hallitusvuotena. Nabopolassar kuoli 21. hallitusvuotenaan , jolloin hänen poikansa (Nebukadnessar) tuli valtaan (siis vuonna 606/5). Toinen kuun pimennys, jonka avulla on kyetty vahvistamaan vuosi 605 tapahtui heinäkuun 4. pnä 568 Nebukadnessarin 37. hallitusvuotena, mikä antaa jälleen luvun 605 (568 37 = 605, E. Thiele, "A Chronology of the Hebrew Kings", 1977, S. 69). Tämän johdosta tri Thiele sanookin. "Ei mikään antiikin historian päivämäärä ole varmemmin vahvistettu kuin 605, Nebukadnessarin hallituskauden alku," (Thiele, emt., s.69).
Vartiotorniseura on hyvin perillä tosiasioista, niinpä aikaisemmin mainitussa kirjassa, "Må ditt rike komma" ("Tulkoon sinun valtakuntasi), on lisäys sivuilla 186-189, jossa pyritään pääsemään ongelmista eli tosiasioista eroon. Lisäyksen kirjoittaja kirjoittaa: "Maailmalliselta näkökannalta katsottuna vaikuttaa siltä että nämä todisteet (historian tiedot] vahvistavat uusbabylonialaisen kronologian, kun se sanoo että Nebukadnessarin 18 hallitusvuosi (ja Jerusalemin hävitys) tapahtui 587/586 e.a.a, ("Må ditt rike komma", s. 187). Sitten kirjoittaja sanoo ettei kukaan historioitsija kiellä sitä etteikö "nykyinen käsitys babylonian historiasta voi olla harhaanjohtava tai virheellinen," (emt., s. 187). Tämän ajatuksen tueksi kirjoittaja lainaa sitten prof. Campbellia joka sanoo babylonialaisten kuningaslistojen olevan "alustavia" ja että "tämän takia tulisi käyttää useammin sanaa noin [kun on kysymys hallitusajoista] kuin mitä nyt tehdään," (lainattu: "Må ditt rike komma", s. 187). Kun prof. Campbellille esitettiin kysymys mitä hän tällä lausunnollaan tarkoitti, niin hän vastasi: " ... olen kiusaantunut siitä tavasta miten Vartiotorniseura on käyttänyt Noel Freedmanin ja minun kronologisia taulukoita. Pelkään että jotkut innokkaat henkilöt tarttuvat kiinni jokaiseen oljenkorteen löytääkseen tukea jo etukäteen valmiille johtopäätöksilleen. Epäilemättä näin on käynyt tässä tapauksessa. Puhuimme kylläkin niistä varauksista joita asetimme taulukkojemme alkuun, mutta meillä ei ehdottomasti ollut tarkoitus antaa tällä ymmärtää sitä että heitot[laskelmissa] olisivat niin suuria kuin 20 vuotta koskien Babylonin ja Juudan aikajaksoja. Olen täysin vakuuttunut siitä että tri Freedman jossakin alaviittauksessaan selittää että vuosiluku 587/6 voi olla virheellinen korkeintaan yhdellä vuodella, kun sen sijaan vuosiluku 597 on yksi harvoista varmoista ajankohdasta koko kronologisissa taulukoissamme." (E.F. Campbell, kirje C. O. Johssonille, päivätty 9. elokuuta 1981.)
Tri Freedman vastasi samaan kysymykseen seuraavalla tavalla:"Olen täysin samaa mieltä tri Campbellin; kanssa... Se on totta että on olemassa epävarmuustekijöitä kun on kysymys raamatullisesta kronologiasta tältä ajalta, mutta tämä epävarmuus johtuu epäselvistä ja ehkä ristiriitaisistakin tiedoista raamatussa eikä niillä ole mitään tekemistä niiden kronologisten tietojen ja todisteiden kanssa, joita nuolenpääkirjoitukset ja muut raamatun ulkopuoliset lähteet jättävät uusbabylonialaiselta ajalta. Tämä aikajakso on eräs, parhaiten tunnettuja jaksoja koko senaikaisesta maailmasta, ja voimme olla täysin varmoja että ajankohdat ovat oikeita yhden vuoden tai jotain siihen suuntaan tarkkuudella, ja monet ajankohdat on voitu määritellä päivälleen ja kuukaudelleen. Tämän tähden ei ole ehdottomasti mitään perää niissä lausunnoissa ja tulkinnoissa joita Vartiotorniseura antoi Rakentaessaan väittämänsä meidän epävarmuutemme pohjalle. Mitä minä lähinnä ajattelin oli se yhteisymmärryksen puute mikä vallitsee tutkijoiden keskuudessa koskien Jerusalemin tuhoa, tuleeko se sijoittaa 587 tai 586. Johtavat tutkijat ovat eri mieltä tässä asiassa, ja valitettavasti meillä ei ole babylonialaista aikahistoriaa tältä ajalta, niin kuin meillä on kun on kysymys Jerusalemin valloituksesta vuonna 597 (tämä ajankohta on nyt voitu varmuudella määritellä). Mutta kysymys koskee korkeintaan yhtä vuotta (587 tai 586) ja ei näin ollen ole missään tekemisissä sen käsityksen kanssa joka esitetään Jehovan todistajien taholta, jotka ilmeisesti toivovat voivansa kirjoittaa koko tätä aikakautta koskevan historian uudelleen ja näin muuttaa ajankohtaa melko vallankumouksellisesta. Tälle ei kuitenkaan löydy minkäänlaista tukea." (D.N. Freedman, kirje C.O. Jonssonille, päivätty 16. elokuuta 1981.)
Jehovan todistajien hallintoelimen taholta on tahallisesti vääristelty prof. Campbellin ja tri Freedmanin ja muiden asiantuntijoiden aikahistoriallisia lausuntoja.><
ei ole, kun on lainattu herrojen itse kirjoittaamaa tekstiä koskien laskelmiensa epävarmuutta ja tästä ei herrat tykänneet näköjään.. - niP
Juihanip kirjoitti:
><
ei ole, kun on lainattu herrojen itse kirjoittaamaa tekstiä koskien laskelmiensa epävarmuutta ja tästä ei herrat tykänneet näköjään..Asiantuntijat, historioitsijat ja tutkijat ovat todisteiden ( historialliset dokumentit,löydettyjen esineiden ajanmääritykset jne.)perusteella sanoneet että määräajat saattavat heittää VUODELLA KORKEINTAAN ja tämä sitten antaa JT-johdolle oikeuden muuttaa aikamääriä KAHDELLAKYMMENELLÄ vuodella ja sanoa ettei radioiili- yms. tutkimusmenetelmiin ajanmäärityksessä tarvitse ollenkaan luottaa!? Niinkös?
Vartsikkaan lainataan usein tutkijoiden lausunnoista ne osat jotka asiayhteydestään erotettuina näyttäisivät sinänsä tukevan JT-johdon selityksiä, kun taas koko artikkelit ovat JT-johdon näkemyksiä VASTAAN. Mutta tämänhän sinä todistajana hyvin tiedät itsekin.
Onkos tämä sitä teokraattista sodankäyntiä?Että hyväksytään tutkimustuloksista vain ne osat, jotka myös JT-johdon Jehova Jumala voi hyväksyä ( ja hänhän on hyväksynyt eri asioita eri aikoina).
- Abigail
Huomaatkos kuinka paljon olet saanuit vastauksia? Missä Juhani? No, eipä häntä tässä tarvita näköjään kun muut tuntevat ja tietävät asian hänen puolestaan...
- Juhanip
Oikean uskon tunnusmerkki on sen pohjautuminen täysin Raamattuun ja sen jäsenten henkilökohtainen suhde Jumalaan ja myös Jumalan nimen Jehovan tai Jahven tunnustaminen.
Uskonto joka ei tunnustusta Jumalan nimen olemassaoloa on automaattisesti väärä, Jumalan nimi on Raamatussa useimmin esiintyvä nimi.
jne..Tämän tuntomerkin täyttää vain Jehovan todistajat Jes. 43:10 kertoo kuka heidät on valinnut..- Muistuttaja
jehovalaisuus on harhaoppi pahimmasta päästä.
- Mixu
Udohdit ystäväiseni kokonaan mainita nappiin menneet ennustukset!Sattui muistiini eräs kerta ,jolloin Israelilaiset kyselivät että mistäs sen oikean profeetan nyt sitten erottaa muista, johon Mooses että:5moos 18:20-22.Lukaiseppa , ja pysähdy ajattelemaan ,että joko se riittäisi vai VIELÄKÖ tahdot "pelätä" näitä vartiotorniseuran (TOTUUDEN nimissä pakko käyttää seuraavaa ,suoraa ilmaisua):VALHEprofeettoja.
Hyvää kesän jatkoa ystäväiseni. - Juhanip
Mixu kirjoitti:
Udohdit ystäväiseni kokonaan mainita nappiin menneet ennustukset!Sattui muistiini eräs kerta ,jolloin Israelilaiset kyselivät että mistäs sen oikean profeetan nyt sitten erottaa muista, johon Mooses että:5moos 18:20-22.Lukaiseppa , ja pysähdy ajattelemaan ,että joko se riittäisi vai VIELÄKÖ tahdot "pelätä" näitä vartiotorniseuran (TOTUUDEN nimissä pakko käyttää seuraavaa ,suoraa ilmaisua):VALHEprofeettoja.
Hyvää kesän jatkoa ystäväiseni.on eri asia profetoida kuin tulkita profetiaa, esim lopun ajan profetia on Raamatussa mainittu lukemattomia kertoja sekä uudessa että vahassa testamentissa. Jos joku erehtyy jonkin profetian tapahtuma ajankohdassa kuten Jeesuksen opetuslapset tekivät, niin se ei tee heistä väärää profeettaa. Väärä profeetta ennustaa asioita joita ei Raamatussa ole olemassa tai muuten vääristää opetuksen kuten sen, että Jumalalla ei ole nimeä. Tai peräti kumoaa profetian, kuten, että loppua ei tulekkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6518000Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672289Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332203- 1471779
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271270Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511243Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111169Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65850Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59821Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7756