ADHD on minun mielestäni nykyajan yhteiskunnan luoma vitsaus. Ennen vanhaa sitä siedettiin, että ihminen on erilainen ja toimi omalla tavallaan. Nykyisin kaltaisiani ei siedetä työelämässä lainkaan. Kykenen kyllä työntekoon, mutta en jos joku on pomo. En vain tule toimeen yhdenkään itseäni korkeammassa asemassa olevan kanssa, enkä pysty, enkä halua noudattaa sääntöjä. En millään, enkä koskaan.
Teen töitä parhaiten tasan yksin ja omilla ehdoillani. Valitettavasti töitä ei vaan kyseisellä konseptilla ole paljon olemassa.
Mikä siinä on, että ihminen ei saa olla oma epäsosiaalinen itsensä ja tehdä töitä omien kykyjensä ja rajojensa mukaan? Työnantajien pitäisi yksinkertaisesti hyväksyä se, että joku ei vain ole tehokas ja sosiaalinen, iloinen työntekijä. Teen töitä minkä jaksan, olen omissa oloissani viihtyvä ihminen ja annan sen näkyä jos sattuu olemaan huono päivä. Minä kun en suostu nuolemaan kenenkään persreikää.
En ole koskaan tullut itse asiassa toimeen auktoriteettien kanssa. Vihaan sydämeni pohjasta poliiseja, vihaan lakeja ja vihaan oikein todella syvästi koko yhteiskuntaa. Vihaan tätä yhteiskuntaa niin paljon, että kieltäydyn palvelemasta sitä millään lailla. Yhteiskunnan pitää yksinkertaisesti hyväksyä se, että joku voi vihata koko systeemiä ja kieltäytyä sen palvelemisesta. Juttu on niin, että en halua, enkä kykene noudattamaan sääntöjä tai lakeja. Niinpä kohtaan yhteiskunnan etupäässä vihollisena, jota vastaan saa ja pitää taistella. Minä taistelen yhteiskuntaa vastaan kieltäytymällä normaalin ihmisen normaalista elämästä, johon en edes pysty, koska olen epänormaali.
ADHD:n elämä olisi niin paljon helpompaa, jos te taukit yksinkertaisesti JÄTTÄISITTE RAUHAAN. Älkää vaatiko armeijan suorittamista, älkää vaatiko kahdeksasta neljään 5 päivää viikossa elämistä, älkääkä vaatiko kristinuskon moraalin mukaan elämistä. Älkää edes vaatiko TV-luvan maksamista. En kaipaa mitään yhteiskunnalta, enkä kaipaa velvollisuuksia. Kieltäydyn niiden suorittamisesta.
Tarvitsen vain sen saatanan työpaikan, jossa voi olla omissa oloissaan ja tehdä mitä tykkää miten tykkää. Mitään muuta en kaipaa valtiolta nimeltä Suomi. Koko yhteiskunta on kaupallisuuden mädättämä saastatunkio, joka sietäisi romahtaa.
Koettakaa ymmärtää se, että minä vihaan teitä, siihen minulla on siihen oikeus. Tulen aina vihaamaan tätä maata, sen lainsäädäntöä ja poliisia. Tämä maa on silkkaa saastaa. Jonain päivänä minä valmistun ammattiin, sitten minä petän tämän maan viemällä verotettavan kansalaisen, eli itseni ulkomaille. Sen jälkeen en edes kuse kohti Suomea, koska sekin olisi liian kunnioittavaa tätä paskaa valtiota kohtaan.
Tämä yhteiskunta on kunnioittanut minua antamalla joka vitun työpaikasta potkut. Enkä saa edes saatanan sairaseläkepäätöstä, vaikka tarvitsen sen. Haluan yksinkertaisesti joko pysyvän duunin tai sitten pysyvän eläkkeen. En kaipaa potkuja siksi, että pomo nyt vain ei katsele ADHD-ihmistä.
No, vielä 50 potkut lisää ja sitten pääsen taatusti työkyvyttömyyseläkkeelle.
Ei ole saatana minun vikani, että kaikille ei vain ole töitä ja jos onkin, niin heti saa potkut kun ei olekaan tehokas ja tarmokas. Opetelkaa vittu sietämään meitä alakanttiin suoritujiakin. Ei joka vitun duunin vaatimuksena voi olla vitun ammattikoulutus ja vitun hyvät paperit. Entä jos koulutus ei kiinnosta eikä pärjää koulussa koska sattuu olemaan erilainen?
Ai, mutta nykyäänhän firmojen toimintaa ohjaa vain raha. Vitut ihmisistä. Potkut kaikille ja onnea. Etsikää joku muu duuni nääs, tää firma tekee vain voittoa. Niin se menee kun on kopioitu jenkkisysteemi Suomeenkin.
Teen töitä parhaiten tasan yksin ja omilla ehdoillani. Valitettavasti töitä ei vaan kyseisellä konseptilla ole paljon olemassa.
Mikä siinä on, että ihminen ei saa olla oma epäsosiaalinen itsensä ja tehdä töitä omien kykyjensä ja rajojensa mukaan? Työnantajien pitäisi yksinkertaisesti hyväksyä se, että joku ei vain ole tehokas ja sosiaalinen, iloinen työntekijä. Teen töitä minkä jaksan, olen omissa oloissani viihtyvä ihminen ja annan sen näkyä jos sattuu olemaan huono päivä. Minä kun en suostu nuolemaan kenenkään persreikää.
En ole koskaan tullut itse asiassa toimeen auktoriteettien kanssa. Vihaan sydämeni pohjasta poliiseja, vihaan lakeja ja vihaan oikein todella syvästi koko yhteiskuntaa. Vihaan tätä yhteiskuntaa niin paljon, että kieltäydyn palvelemasta sitä millään lailla. Yhteiskunnan pitää yksinkertaisesti hyväksyä se, että joku voi vihata koko systeemiä ja kieltäytyä sen palvelemisesta. Juttu on niin, että en halua, enkä kykene noudattamaan sääntöjä tai lakeja. Niinpä kohtaan yhteiskunnan etupäässä vihollisena, jota vastaan saa ja pitää taistella. Minä taistelen yhteiskuntaa vastaan kieltäytymällä normaalin ihmisen normaalista elämästä, johon en edes pysty, koska olen epänormaali.
ADHD:n elämä olisi niin paljon helpompaa, jos te taukit yksinkertaisesti JÄTTÄISITTE RAUHAAN. Älkää vaatiko armeijan suorittamista, älkää vaatiko kahdeksasta neljään 5 päivää viikossa elämistä, älkääkä vaatiko kristinuskon moraalin mukaan elämistä. Älkää edes vaatiko TV-luvan maksamista. En kaipaa mitään yhteiskunnalta, enkä kaipaa velvollisuuksia. Kieltäydyn niiden suorittamisesta.
Tarvitsen vain sen saatanan työpaikan, jossa voi olla omissa oloissaan ja tehdä mitä tykkää miten tykkää. Mitään muuta en kaipaa valtiolta nimeltä Suomi. Koko yhteiskunta on kaupallisuuden mädättämä saastatunkio, joka sietäisi romahtaa.
Koettakaa ymmärtää se, että minä vihaan teitä, siihen minulla on siihen oikeus. Tulen aina vihaamaan tätä maata, sen lainsäädäntöä ja poliisia. Tämä maa on silkkaa saastaa. Jonain päivänä minä valmistun ammattiin, sitten minä petän tämän maan viemällä verotettavan kansalaisen, eli itseni ulkomaille. Sen jälkeen en edes kuse kohti Suomea, koska sekin olisi liian kunnioittavaa tätä paskaa valtiota kohtaan.
Tämä yhteiskunta on kunnioittanut minua antamalla joka vitun työpaikasta potkut. Enkä saa edes saatanan sairaseläkepäätöstä, vaikka tarvitsen sen. Haluan yksinkertaisesti joko pysyvän duunin tai sitten pysyvän eläkkeen. En kaipaa potkuja siksi, että pomo nyt vain ei katsele ADHD-ihmistä.
No, vielä 50 potkut lisää ja sitten pääsen taatusti työkyvyttömyyseläkkeelle.
Ei ole saatana minun vikani, että kaikille ei vain ole töitä ja jos onkin, niin heti saa potkut kun ei olekaan tehokas ja tarmokas. Opetelkaa vittu sietämään meitä alakanttiin suoritujiakin. Ei joka vitun duunin vaatimuksena voi olla vitun ammattikoulutus ja vitun hyvät paperit. Entä jos koulutus ei kiinnosta eikä pärjää koulussa koska sattuu olemaan erilainen?
Ai, mutta nykyäänhän firmojen toimintaa ohjaa vain raha. Vitut ihmisistä. Potkut kaikille ja onnea. Etsikää joku muu duuni nääs, tää firma tekee vain voittoa. Niin se menee kun on kopioitu jenkkisysteemi Suomeenkin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Ennen vanhaa sitä siedettiin, että ihminen on erilainen ja toimi omalla tavallaan."
Ei todellakaan siedetty.
No ei varmaan siedetty. Silloin kyllä kaikki ADHD:t ja muut kirjainyhdistelmät pieksettiin pois. Jos eivät lähteny niin oli hullu tai riivattu. Silloin oli paljon yksinkertaisempaa.
Niin mikset ryhtyisi yrittäjäksi? Eipä olisi esimiehiä.
Mun mielestä suomalainen yhteiskunta aiheuttaa itse monet ongelmansa. Täällä on liikaa sääntöjä, ihmiset eivät voi olla luonnollisesti. Kaikkiin asioihin, mitä tehdään, asetetaan pilkun tarkat säännöt, miten pitäisi tehdä, ja miten edetä. Pelkkää määrittelyä, luokittelua ja määräilyä välillä. Ei hyvä.
Sitten tungetaan lisää velvollisuuksia ja pykäliä, ja aikarajoituksia, minuuttiaikatauluja. Tuntuu, että mikään ei nykyään riitä. Kummaan suuntaan ollaan menossa. Ja jos globaalissa maailmassa mennään kilpailun ja talouden ehdoilla, eikä osata laittaa meidän omia rajoja, meidän omia yhteisiä pelisääntöjä, joissa me kaikki voitais hyvin. Niin, en tiedä, mitä sitten. Voivoi.
Mun mielestä ennen vanhaan osattiin olla. Ehkä ei ollut kaikki silloinkaan hyvin, oli tauteja, joita ei hallittu niin kuten nykyisin, lapsikuolleisuus suurempi etc. Mutta ei ollut niin kiire, tuntuu, että oli enemmän aikaa, oltiin tietyllä tavalla suvaitsevaisempia, ihmiset hyväksyttiin sellaisina kuin he olivat, eikä tarvinnut esittää ja suorittaa vaan. Toki hyvää työmiestä arvostettiin, mutta työ ei ollut ainoa kriteeri. Tuntuu, että ihmisistä välitettiin ja heitä arvostettiin heidän ihmisyytensä takia.