niin minä rakastan Ev.lut -kansankirkkoamme ja erityisesti omaa seurakuntaani, jonka jäsen olen ollut koko ikäni 31v.
Käyn lähes joka sunnuntai jumalanpalveluksessa ja vaihtelevasti muissa tapahtumissa. Tämän lisäksi kuulun seurakunnan nimikkolähetin lähetysrenkaaseen. Jo lapsuuden parhaat muistot liittyvät srk:nan päiväkerhoon ja sen ihanaan ohjaajaan. Aina en ole ollut näin aktiivinen, mutta Jumalaan olen kyllä uskonut aina, joitain murrosiän kapinavuosia lukuunottamatta.
Olen tyytyväinen julistukseen ja tapahtumien sisältöön. Hädän hetkellä olen saanut luotettavaa ja ymmärtävää sielunhoitoa ja rukousapua. Uusia ystäviäkin olen saanut, mikä lienee näin aikuisiällä aika harvinaista.
Parasta kuitenkin lienee se, ettei minua vaadita kokemaan hurmosta tai tunnekuohuja uskon merkkinä. Voin istuksia ihan hiljaa takapenkissä, jos haluan. Voin laulaa täydellä voimalla, jos haluan. Ehtoollisen nälkä on aina yhtä suuri.
Minusta on juuri paikallaan pitää Kaikkivaltias keskeisenä asiana, ja jättää ihmistouhuilut ja vaihtelevat tuntemukset vähäksi aikaa taustalle: niitä on elämässä aivan liikaa muutenkin. Jumala on suuri ja minä olen pieni. Jumalalle kiitos.
Vaikka kaikki tuntuvat haukkuvan
4
195
Vastaukset
- hauku
Olisin minäkin voinut vaikkapa sanasta sanaan kirjoittaa tuon viestisi. Niin yhdenmukainen on tuntuma, vaikka en noin aktiivinen osallistuja olekaan.
Ev.lut. kirkossa on aivan yhtä pätevää Raamatun mukaista opetusta ja toimintaa kuin missä tahansa muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa tai herätysliikkeessä.- witness
Ei kukaan riistä uskoanne, ei mitätöi tai aliarvioi.
Oleellisinta onkin uskovien yhteys (luterilaisittain en löydä termiä... jäsenyhteys?)
eikä sitä voi ottaa keneltäkään pois. Ja kuka ottaisi? Iloitsemmeko yhdessä Jeesuksen ristin voitosta, ylistämmekö ihanasta pelastuksesta ja taivasyhteydestä - vai olemmeko vaihtaneet sen johonkin muuhun?
Ns. vapaissa suunnissa asiat joskus riistäytyvät (myönteiselläkin tavalla). Uskoontulo on asia, josta toiset puhuvat, ja jopa 'uskovat' eivät pidä sitä tarpeellisena!
En tiedä, mitä Jumala haluaisi sanoa. Sanokoon sen jokaiselle henkilökohtaisesti, Raamattu opettaa, ettei pelastusta ole yhdessäkään muussa kuin Jeesuksessa. Tämä on (myös) ns luterilainen totuus; miksi se ei sitten sitouta siihen uskovia? Elämään sitä Jumalan tahdon mukaista elämää, jossa ojentaudutaan Jumalan Sanan mukaan, Pyhän Hengen ohjauksessa?
Hurmos on hallittavissa, osin joskus jopa vain sielullista. Sellaisen voi jättää omaan arvoon; ekat kielilläpuhumiset jäävät ehkä mieleen, mieluiten rukouskammioon. Jeesus on kaikille sama, yhtä tärkeä. Kuinka rakas Hän saa olla meille?
- Timo T.
hauku! Esim minä en hauku sinua siitä, että koet Luterilaisuuden ja kirkon yhteyden sinulle tärkeäksi. En hauku enkä syytä. Jeesus Kristus on ainut tie Isän Jumalan luokse, ainoastaan usko Jeesukseen pelastaa, ei mikään kirkko, ei mikään asia, ei ole olemassa mitään muuta joka pelastaisi. Eli on väärin erotella Luterilaisuus ja Jeesus, on väärin erotella vapaat suunnat ja Jeesus. Ei ole olemassa tällaista tapaa muuta kuin ihmisestä. Jos sydämessäsi uskot, että Jeesus Kristus on kuollut sinun puolestasi, jos tämän myös aina suullasi tunnustat, olet pelastettu vaikka kuuluisit 4h hengelliseen kerhoon. Eli sillä ei ole mitään merkitystä mihin ihmisen asettamaan järjestöön kuulut, ainoastaan uskolla Jeesukseen Kristukseen on merkitystä. Todella vapauttava ja hieno sanoma tämä, näin meillä on iankaikkinen elämä Hänen yhteydessään. Ihmisten opetukset muuttuvat, Jumalan opetus ei. Tässä on meille kantava voima läpi tämän ajan kunnes usko muuttuu näkemiseen.
Muuten hurmostilat yms. ei aina ole Hengestä mutta myös Hengestä tulee kaikenlaisia voimallisia tekoja. Raamattukin opettaa, että ne poistuvat vasta kun tulee se mikä täydellistä on eli Jeesus Kristus takaisin kirkkaudessaan. Mutta ei uskon mittarina voida käyttää tällaisia asioita.
Jumalan siunausta sinulle ystäväiseni.
TT - .
onnea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6528005Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672293Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332209- 1471788
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271280Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111173Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65853Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7760