Sielun ikä ja tasot

Loppujen lopuksi mitä merkitystä on sillä millä asteella nyt olemme. Sillä koko elämänpyörä meidän on käytävä alusta loppuun. uudestaan ja uudestaan. tämä elämä tässä on juuri se mikä on sieluni kehitykselle kaikkein tärkeintä juuri nyt......

Kiitos mielenkiintoisesta linkistä! Tutustuin sivuun, ja tämmöinen kohta jäi hämäämään:

"Ensimmäinen sisäinen monadi on syntymä tai tarkemmin sanoen ensimmäisen henkäyksen ottaminen, jolloin sielu tulee kehoon miltei kaikissa tapauksissa."

Mutta mikä saa alkion heräämään henkiin, munasolun hedelmöittymään, ellei sielu? Onhan pienikin alkio selkeästi elossa ja isompi sikiö jo tunnistettavasti ja selkeästi ihminen. Minusta ei ole loogista, että sielu tulee kehoon vasta syntymässä.

Vai onko sielu jakautunut useaan osaan, kuten shamanistiset uskonnot ja muinaiset egyptiläiset opettavat?

Sielun ikä on raamatullisesti ottaen tasan se aika, jolloin ihminen kokonaisuutena eli ruumiillisena on elossa.
Raamatussa käytetäänkin elävästä ihmisestä monissa kohdin nimitystä sielu, esim. Ap.t. 2:41 VKR.

Opit sielunvaelluksesta ja sielun elämästä ruumiin kuoleman jälkeen tulevat yleensä pakanallisista filosofioista ja uskonnoista kuten idän uskonnoista, hindulaisuudesta yms.

Raamattu opettaa, että syntiä tehneet sielut kuolevat, ks. Hes. 18:4 ja kaikkihan me olemme syntisiä.

Samoin Raamattu opettaa ylösnousemusta kuolleista niiden osalta, jotka uskovat Kristukseen. Sielunkuolemattomuusoppi ja ylösnousemusoppi ovat täysin ristiriidassa toistensa kanssa!

Sielu on ikuinen, yhtä ikuinen kuin Luoja. Sielu on irtaantunut osa Luojaa, eli Jumalaa. Toisaalta irtaantunut on ehkä väärä sana, koska ei sielu ole koskaan irrallaan vaan eriytynyt. Sielu käy ikuista kiertokulkua olevassa maailmassa. Sielu lähtee alhaiselta tasolta kehittymään kohti mestarin tasoa. Mestareita oli esim. Jeesus ja Buddha. Toiset kehittyvät nopeammin ja toiset hitaammin. Jokaisella sielulla on oma tiensä. Ihmisen mieli ja sen halu miettiä asioita on sielun tien näyttäjä. Sielu ja mieli tekevät matkaa yhdessä, eivät koskaan erikseen. Sama mieli tekee matkaa usean elämän ajan saman sielun kanssa. Sielu pyrkii kohti korkeutta ja mieli kuuntelee sielua jos kuuntelee. Molemmilla on oma tahto, mutta kumpikaan ei voi tehdä matkaa yksin. Symbioosi kuten sienillä ja männyillä.

Onko eläin ihminen ilman sielua, onko apinalla sielu, vai missä vaiheessa ihmisapina oli sielun väärti? Mitä hyötyä on sieluista kuoleman jälkeen? Kelluvatko ne keskenään onnelassa ja juovat hatuntekijän kanssa teetä? Entä missä vaiheessa sielu menettää persoonansa ja maatuu sielumassaksi ja kiertoon seuraavaan kehoon? Vai maatuuko... minusta olisi aikamoista tuhlausta ja huonoa suunnittelua, jos sielua ei käytettäisi kun vain kerran.