Tuossa vähän alempana käytiin keskustelua sielun iästä. Haluankin laittaa tähän linkin, joka antaa paremmin selkoa mitä tarkoitetaan sielun iällä.
http://www.michaelkirjat.fi/jalleensynt.htm
http://www.michaelkirjat.fi/jalleensynt.htm
Sielun ikä ja tasot
Malla
91033
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Loppujen lopuksi mitä merkitystä on sillä millä asteella nyt olemme. Sillä koko elämänpyörä meidän on käytävä alusta loppuun. uudestaan ja uudestaan. tämä elämä tässä on juuri se mikä on sieluni kehitykselle kaikkein tärkeintä juuri nyt......
Kiitos mielenkiintoisesta linkistä! Tutustuin sivuun, ja tämmöinen kohta jäi hämäämään:
"Ensimmäinen sisäinen monadi on syntymä tai tarkemmin sanoen ensimmäisen henkäyksen ottaminen, jolloin sielu tulee kehoon miltei kaikissa tapauksissa."
Mutta mikä saa alkion heräämään henkiin, munasolun hedelmöittymään, ellei sielu? Onhan pienikin alkio selkeästi elossa ja isompi sikiö jo tunnistettavasti ja selkeästi ihminen. Minusta ei ole loogista, että sielu tulee kehoon vasta syntymässä.
Vai onko sielu jakautunut useaan osaan, kuten shamanistiset uskonnot ja muinaiset egyptiläiset opettavat?
Sielun ikä on raamatullisesti ottaen tasan se aika, jolloin ihminen kokonaisuutena eli ruumiillisena on elossa.
Raamatussa käytetäänkin elävästä ihmisestä monissa kohdin nimitystä sielu, esim. Ap.t. 2:41 VKR.
Opit sielunvaelluksesta ja sielun elämästä ruumiin kuoleman jälkeen tulevat yleensä pakanallisista filosofioista ja uskonnoista kuten idän uskonnoista, hindulaisuudesta yms.
Raamattu opettaa, että syntiä tehneet sielut kuolevat, ks. Hes. 18:4 ja kaikkihan me olemme syntisiä.
Samoin Raamattu opettaa ylösnousemusta kuolleista niiden osalta, jotka uskovat Kristukseen. Sielunkuolemattomuusoppi ja ylösnousemusoppi ovat täysin ristiriidassa toistensa kanssa!
"Opit sielunvaelluksesta ja sielun elämästä ruumiin kuoleman jälkeen tulevat yleensä pakanallisista filosofioista ja uskonnoista kuten idän uskonnoista, hindulaisuudesta yms."
Nämä opit olivat myös raamatussa vielä 800-luvulle asti, kunnes ne papiston toimesta sieltä melko huolellisesti poistettiin.
Sen seurauksena sinäkin Eskoseni pidät näitä oppeja ristiriitaisina.
Luet raamattua kuin piru konsanaan.
Raamatun sanoma on enemmän rivien välissä, tavallaan elämyksessä joka muodostuu kun tulkitsee avoimesti rajallisia sanoja.
Kautta koko 'evankeliumin' kuuluu ainakin minun korviini R:a lukiessani jonkinlainen Korkeampi, viisas henki joka ymmärtäväisesti katselee jumalallisten tavujen kanssa tuskailevan lukutaidottoman hikisiä kinkereitä, joskus kärsivällisesti kuiskaten apuja korvaan.
Raamattu on sinua varten eikä toisin päin, kuuntele vähän tarkemmin itseäsi äläkä vain lukemasi kirjaimellista tarkoitusta. 'Kuolema' tässä yhteydessä esim. tarkoittaa mielestäni Edistyksen kuolemaa, taantumista. Eihän varsinaista kuolemaa ole.
Sielu on ikuinen, yhtä ikuinen kuin Luoja. Sielu on irtaantunut osa Luojaa, eli Jumalaa. Toisaalta irtaantunut on ehkä väärä sana, koska ei sielu ole koskaan irrallaan vaan eriytynyt. Sielu käy ikuista kiertokulkua olevassa maailmassa. Sielu lähtee alhaiselta tasolta kehittymään kohti mestarin tasoa. Mestareita oli esim. Jeesus ja Buddha. Toiset kehittyvät nopeammin ja toiset hitaammin. Jokaisella sielulla on oma tiensä. Ihmisen mieli ja sen halu miettiä asioita on sielun tien näyttäjä. Sielu ja mieli tekevät matkaa yhdessä, eivät koskaan erikseen. Sama mieli tekee matkaa usean elämän ajan saman sielun kanssa. Sielu pyrkii kohti korkeutta ja mieli kuuntelee sielua jos kuuntelee. Molemmilla on oma tahto, mutta kumpikaan ei voi tehdä matkaa yksin. Symbioosi kuten sienillä ja männyillä.
Heitänpä vielä sellaisen ajatuksen, että sielu kerää kokemuksia samanaikaisesti (tosin sielulle ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin aika) monen eri persoonan kautta.
Ja että todellisuuksia ja ulottuvuuksia on monia, päällekäin. Me elämme monissa niistä samanaikaisesti. Joidenkin mielestä on olemassa maapallo, jossa toista maailmansotaa ei käytykään. Suurissa elämän taitekohdissa, joissa on mahdollisuus valita useista vaihtoehdoista, todellisuus jakaantuu moneksi. Tiedä häntä, tuntuu vaan kiehtovalta ajatukselta.
Joskus tulee aika, ja se voi tulla piankin, jolloin keräämme persoonamme kokoon ja tulemme täysin tietoisiksi itsestämme. Itse olen tätä työtä alkanut harjoittaa erilaisten henkisten harjoitusten ja affirmaatioiden kautta. Useissa healing-hoidoissa on myös hoidettu "energiavuotoja" ei-näkyvästä-kehostani eri ulottuvuuksiin.
(toivottavasti rakas ystäväni hra Bofff ei jostain ilmesty taas parjaamaan minua harhaiseksi…)
Onko eläin ihminen ilman sielua, onko apinalla sielu, vai missä vaiheessa ihmisapina oli sielun väärti? Mitä hyötyä on sieluista kuoleman jälkeen? Kelluvatko ne keskenään onnelassa ja juovat hatuntekijän kanssa teetä? Entä missä vaiheessa sielu menettää persoonansa ja maatuu sielumassaksi ja kiertoon seuraavaan kehoon? Vai maatuuko... minusta olisi aikamoista tuhlausta ja huonoa suunnittelua, jos sielua ei käytettäisi kun vain kerran.
Tietämättömät ja omahyväiset ihmiset ovat täysin metsässä ajatellessaan vain ihmisruumiin voivan majoittavan tietoisuutta.