Marskin vaiettu tabu.

Maersk

Kiihkokansallismieliset uusnatsit, joita Suomessa on paljon, haluavat vaientaa keskustelun marsalkka Mannerheimin homoseksuaalisuudesta. Jo 50 vuoden ajan on kuitenkin ollut julkinen salaisuus, että marsalkka ei tuntenut vetoa vain naisia vaan myös miehiä kohtaan. Naiset olivat hänelle yleensä vain hyviä ystävättäriä. Eräälle tällaiselle ranskalaiselle ystävättärelleen hän uskalsi avautua kirjeenvaihdossaankin kertoen arkaluontoisesta taipumuksestaan. Nyt marskin seksuaalisista taipumuksista on äskettäin julkaistu myös yliopistollinen tutkimus Turussa.

Sata vuotta sitten tunnetun upseerin ei ollut soveliasta eikä etiketin mukaista elää naimattomana, joten marskikin päätyi vastentahtoisesti muodolliseen kulissiavioliittoon, jossa varsinaista yhdessäasumista kesti vain pari vuotta ennen asumuseroa.

1900 -luvun alun Suomessa homoutta harrastettiin taiteilijoiden ja upseerien sisäisissä alakulttuuripiireissä, sillä taipumusta paheksuttiin yleisesti. Suomen homoyhteisö oli siksi kehitellyt julkisia tilanteita varten oman peitekielensäkin.

Tätä taustaa varten esim. marskin jatkosodan aikainen miekantuppipäiväkäsky saa uuden sisällön. Homojen salakielessä nimittäin "miekka" oli peniksen vertauskuva ja "tuppi" tarkoitti peräaukkoa. Kun marski ilmoitti: "En laita miekkaani tuppeen ennen kuin koko Karjala on vapautettu", merkitsi se keskivertokansalaiselle periksiantamatonta taistelua. Homoyhteisölle se kertoi, että marsalkka aloitti vapaaehtoisen selibaatin voidakseen kerätä henkistä energiaa ja keskittyä sodan johtamiseen.

Mannerheimilla oli myös tapana tehdä suosikkiupseerinsa kanssa kesäisiä souturetkiä erääseen etelä-Suomen saareen intiimeissä merkeissä. Kun hän yleensä ennen retkeä ilmoitti, että "Nyt on aika panna Airoa hankaimeen", tajusivat peitekielen tuntijat, että airo oli peniksen ja hankain peräaukon vertauskuva. He tiesivät, miksi marski kävi souturetkillä.

Otettakoon lopuksi vielä upseerien hyvin tuntema anekdootti. Kansalaissodan jälkeen marski ystävineen muisteli upseerikerholla sodan kiperiä tilanteita. Väinö "Venttiili" Valve totesi: "Kyllä Tampereen rintamalla Kalevankankaalla vastarinta oli tiukkaa! Kerrankin minulta ammuttiin hevonen alta ja jouduin jatkamaan jaloin!". Tähän marski totesi: "Niin, Väinö hyvä, olinhan siellä minäkin. Kerran minulta ammuttiin jääkäri alta ja jouduin jatkamaan käsin!".

9

513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomalainen ja ylpeä siitä

      miten joku punikki jaksaa puhua tommosta paskaa maamme vapauttajasta... eiks teillä oo mitään kunnioitusta sotilaita kohtaan iso-isäni oli upseeri ja olen varma että hänellä ei ollut homo seksuaalisia taipumuksia!!! mieleni tekisi vedellä turpaan tommosia nulikoita!!!

      • homopetteri

        Minunkin mieleni tekisi vedellä turpaan tommosia nulikoita, juu nou ;)


    • Pate

      Etkö sinä homopelle löydä fantasioillesi kohdetta elävistä ihmisistä?

    • A.P. Møller

      Ihan kohtuullisen onnistunut vedätys! Tuostahan ottaa moni herneen nenäänsä, niinkuin näkyykin...

      Maailmankirjallisuus tuntee useita veijareita, jotka osaavat tehdä faktasta ja fiktiosta hupaisaa ja jännittävää taikinaa. Tervemenoa vaan sinne veikkohuovisten ja hänen ulkomaisten kollegojensa tummaan joukkoon!

    • hay

      Kaksi sanaa ja kysymysmerkki: MITÄ ja SITTEN ? Asiahan ei vaikuta mihinkään yhtään mitenkään. Vaikka marski olisikin ollut homoseksuaali ei se mielestäni vaikuta hänen asemaansa Suomen vahvana johtajana mihinkään.

      Kunnioitan häntä tasan yhtä paljon, kuin ennen tätä nk. tietoa, mitä silti epäilen spekulaation ja mustamaalauksen äpärälapseksi.

      Ja muutenkin... sä olet ääliö.

    • joku

      tarkemmin tuosta tutkimuksesta. Tekijän nimi lienee Mieto?

    • homo

      ...Marski olisi ollut homo (mistä ei ole mitään näyttöa, siksi koska ei ollut) niin minäkin haluan olla homo!

      Mitä vitun väärää homoudessa oikein on? Etkö tunne homoja? Pelkäätkö, että se tarttuu kenties?

    • Saarisen akan poika.

      Mitäkö väärää on homoudessa? kuitenkin Kaiken olevaisuuden Luoja ilmoittää sellaisen olevan Hänen tahtosa vastaista. Usko tai et se ei muuta Hänen antamaansa mielipidettään. Taivaassa emme tapaa homoja, kuuluvatpa ne kirkkoon tai eivät. Jumalan kieltäminen ei muuta asiaa miksikään. Tämä ei ole Homojen syrjimistä, eikä homoilun arvostelemista. Homo voi päästä taivaaseen, kun tekee synneistään parannuksen, uskomalla Kristukseen Jeesukseen ja menemällä kasteelle.

    • Siis biseksuaalisuus

      on eri asia kuin homoseksuaalisuus. Biseksuaali voi oikein hyvin yhtyä niin naiseen kuin mieheenkin, mutta homoseksuaali voi yhtyä vain mieheen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe