eilen vähän ennen nukkumaan menoa kun olin lukemassa jotain vanhoja lehtiä niin alkoi tuntua että mahaan vähän koskee. no ajattelin että jos menen nukkumaan niin se voi auttaa. no sitten pyörin siinä sängyssä ja alkoi koskee enemmän ja enemmän. se tuntui ihan kuukautiskivuilta, mutta ei voi olla koska ne loppui viimeksi pari viikkoa sitten. se tutnui alavatsassa vasemmalla puolella ja aika paljon yhdessä kohdassa. lopulta se yltyi niin paljon että oli vaikea hengittää. kokeilin erilaisia asentoja mutta mikään ei auttanut. kun painoin sitä kohtaa tai kylkeä niin tuntui aivan kamalalta. tuntui vähän siltä kuin siinä olisi ollut jotain mutta en tiedä. mistä tämä voi johtua? olen 15-vuotias tyttö.
mahaan koskee
auttakaa
21190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...en puhu tyhmiä, jos kipusi on naisten vaivoja, mutta itselläni tulee alavatsa usein todella kipeäksi, jos pidän housujen vyötä liian tiukalla liian pitkään. Ei varmaankaan auttanut sun ongelmaan, mutta ajattelin tuoda esiin erään näkökulman asiaan...
Esim. ilmavaiva voi aiheuttaa tuodella tuskaista kipua, mieheni vietiin ambulanssilla sairaalaan sen takia tiputukseen. Lääkäri totesi ilmavaivan aiheuttaman krampin ja kipu kesti kaiken kaikkiaan neljä päivää. Jos ilmaantuu kuumetta niin mene lääkäriin...