MIKÄ ON

Tarkoitus ei siis ole mollata mitään voimailun osa-aluetta!
Ajattelin näin jo kokeneena kettuna hieman kertoa nykymietteistäni.Eli takana on useita vuosia voimanoston kanssa ja voin sanoa tässä vaiheessa, että ei perkele kannattanut! taisi nuorempana käydä niin, että valitsi väärän lajin. Elikkä tarkoitus oli vain ja ainoastaan saada nostettua mahd.paljon rautaa maasta, kyykystä ja penkistä ja pätkääkään ei tullut silloin repiessä mietittyä sitä, että mitähän tämä repiminen sitten myöhemmin saa aikaan?.
Siitä, että silloin oli kingi ja rautaa nousi niin tänä päivänä siitä saa maksaa kovan hinnan, eli selkä on täysin paskana nikamat vinossa ja välilevyt pursunnu ulos tai kuivunut muuten vaan. Useempi vuosi menny jo karseiden tuskien kannssa ku selkää särkee aina ja kaikki tämä vaan sen takia, että piti niitä perkeeleen ykkösiä repii vuosia ylisuurilla painoilla.

haluankin sanoa niille, joilla vielä on mahd. valita mitä keholleen tekee niin kuunnelkaa vanhoja ja viisaita nostajia ja ajatelkaa asiaa vuosien päähän sillä se, että nyt revit välilevyt ja nivelet rikki niin se saattaa oireilla vasta vanhemmalla iällä ja silloin tulee viim. mieleen että perkele!!
voimailu yleensäkin on hieno ja erittäin hyvä laji pitää huolta kunnostaan , mutta vain jos tekee sen käyttäen järkeä ei niin kuin minä tein eli aina täysillä ja liian suurilla painoilla. Jos nyt saisin valita niin alkaisin reenaan puolet pienemmillä painoilla ja puhtaammalla tekniikalla ja unohtaisin täysin tulokset ja keskittyisin vain vuodattamaan hikeä pitkillä ja puhtailla sarjoilla. kuunnelkaa kehoa, se kertoo mistä se tykkää eikä varmasti käske nostaa jos ei jaksa sitä oikein tehdä. toivo tietysti elää ja uskon että jonain päivänä selkäni paranee niin että voin palata jossain muotoa punttien ääreen, ikää on vielä jäljellä sillä olen (vasta)29v. Hyvää pääsiäistä!
14705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei voimatreeni ole sitä, että revitään maksimiykkösiä!

Miettikää kumpi on terveellisempää:
Jalkakyykkyä 160 kilolla 3 sarjaa jokainen sarja täysin loppuun saakka vai jalkakyykkyä 160 kilolla 5 helppoa lyhyttä sarjaa.

Äänestä
  • Äläpäs takerru muotoseikkoihin!!
    jokainen tajuu mitä tarkotan! pointtihan on se, että käyttää järkeä reeneissä eikä revi itteensä paskaksi! ei oo välii miten reenaat ja miä reenaat kuhan tekee sen järkeä käyttäen. ja tää ei oo mikään sellanen mielipide juttu vaan ihan niinku mulle tapahtunut ja niin...

    Äänestä

Olen sinua paljon vanhempi, treenannut kauan ja kovaa, muttei minulla ole mitään selkäongelmia.

Monet vetävät vain maasta isoilla painoilla ja unohtavat kylki- ja vatsalihasten voimanhankinnan kokonaan. Vatsaan ja kylkiin voimaa kanssa, ei pelkästään selkään ja jalkoihin.

Äänestä
  • Asia tekstiä! turhaa tohon on kenenkään mussuttaa mitään, kaverihan sanoo sen ääneen mitä monet ei tajuu. olen satavarma että tälläki palstalla pyörii useita omat paikkansa pilalle repineitä tyyppejä joita nyt harmittaa niin vitusti ja tossahan on pointtina vaan se että ÄLKÄÄ REPIKÖ PAIKKOJA PASKAKSI ja onhan se vitun varmaa että jos vuosia kiskot ylisuurilla painoilla väkisin menemään ni aivan varmasti jossain vaiheessa paikat postaa!!

    Äänestä

  • kirjoitus! kirjoitti:

    Asia tekstiä! turhaa tohon on kenenkään mussuttaa mitään, kaverihan sanoo sen ääneen mitä monet ei tajuu. olen satavarma että tälläki palstalla pyörii useita omat paikkansa pilalle repineitä tyyppejä joita nyt harmittaa niin vitusti ja tossahan on pointtina vaan se että ÄLKÄÄ REPIKÖ PAIKKOJA PASKAKSI ja onhan se vitun varmaa että jos vuosia kiskot ylisuurilla painoilla väkisin menemään ni aivan varmasti jossain vaiheessa paikat postaa!!

    Asiaa koko kirjoitus.Olen tietysti itse huono esimerkki varoittamaaan mutta on totta,että niin hyvä ja terveellinen harrastus kuntosalitreenaaminen onkin,voi senkin tehdä väärin ja typerästi.Eli liikaa liian suuria painoja.Väärä tekniikka ja mahdollisesti steroidit vielä päälle niin on selvää että paikat ei sellaista kestä pitkään.

    Ihmisen kroppa kestää kyllä paljon ja kehittyy/voimistuu mutta jossain vaiheessa se ei enää pysy mukana ja alkaa loukkaantumisia tulla.Olkapäät,selkä ovat varmaan yleisimpiä vaivoja.Itselläni on muistaakseni 7-8 erilaista leikkausta olkapäissä,rintalihaksissa ja hauiksissa.Tosin ikääkin alkaa olemaan.

    Evoluutio ei varmasti ole tarkoittanut esim.olkapään niveliä tekemään sellaista liikettä kuin esim.niskantakaapunnerrus.Olkapäille erittäin riskialtis liike.Ei myöskään polvinivelet ole rakenteeltaan ja "suunnittelultaan" tehty raskaisiin jalkakyykkyihin.Polvet ja lonkat suuressa rasituksessa.On monia liikkeitä jotka rasittavat liikkeen epäluonnollisuudessaan turhan paljon kehoa.Kun nämä liikkeet tunnistaa ja oppii kuuntelemaan omaa kroppaa pystyy osan loukkaantumisista ja vaivoista välttämään.Eteenkin pitkällä aikavälillä.Jos aina kyykyn ja vedon jälkeen selkä on selkeästi kipeä pidempään on mahdollista että selkä ei ko.liikkeitä tule koskaan kestämään.Ne siis kannattaa korvata muilla liikkeillä vaikka ihan perusvoimaliikkeitä ovatkin tai ainakin jättää tiukat ykköset tekemättä.

    On tietty helppoa varoitella eteenkin niitä jotka reenaavat johonkin kilpailuun.He kun haluaisivat maksimikehityksen ja se on tietty ihan ymmärrettävää.Toisaalta jos kehitys on maksimitehoilla hyvää mutta liialla repimisellä loukkaantuu jää ne kisat väliin kuitenkin.Reenaamisen tehon ja määrän saaminen tasapainoon on tietty yksi harrastuksen "haasteista".Kuka siinä onnistuu on aina askeleen lähempänä tavoitteitaan.Ja myös lähempänä terveempää tulevaisuutta : )

    Äänestä

  • puntti-karju kirjoitti:

    Hyvä pointti. Tiedän omastakin kokemuksesta, että horkan kanssa tulee helposti revittyä paikat hajalle, vaikka se kemiallinen lisä parantaakin paikkojen parantumista ja osa myrkyistä voitelee hyvin niveliä. Kyllä se silti haittaa harjoittelua. Näin siis juuri sillä kuurilla, kun pitäisi treenata kuin kone, että saa kaiken kuurista irti!

    Äänestä

  • Decamies kirjoitti:

    Enemmän vain piikiä pyllyyn ja nappia nassuun, kyllä se siitä tokenee.

    Äänestä

  • puntti-karju kirjoitti:

    Asiaa koko kirjoitus.Olen tietysti itse huono esimerkki varoittamaaan mutta on totta,että niin hyvä ja terveellinen harrastus kuntosalitreenaaminen onkin,voi senkin tehdä väärin ja typerästi.Eli liikaa liian suuria painoja.Väärä tekniikka ja mahdollisesti steroidit vielä päälle niin on selvää että paikat ei sellaista kestä pitkään.

    Ihmisen kroppa kestää kyllä paljon ja kehittyy/voimistuu mutta jossain vaiheessa se ei enää pysy mukana ja alkaa loukkaantumisia tulla.Olkapäät,selkä ovat varmaan yleisimpiä vaivoja.Itselläni on muistaakseni 7-8 erilaista leikkausta olkapäissä,rintalihaksissa ja hauiksissa.Tosin ikääkin alkaa olemaan.

    Evoluutio ei varmasti ole tarkoittanut esim.olkapään niveliä tekemään sellaista liikettä kuin esim.niskantakaapunnerrus.Olkapäille erittäin riskialtis liike.Ei myöskään polvinivelet ole rakenteeltaan ja "suunnittelultaan" tehty raskaisiin jalkakyykkyihin.Polvet ja lonkat suuressa rasituksessa.On monia liikkeitä jotka rasittavat liikkeen epäluonnollisuudessaan turhan paljon kehoa.Kun nämä liikkeet tunnistaa ja oppii kuuntelemaan omaa kroppaa pystyy osan loukkaantumisista ja vaivoista välttämään.Eteenkin pitkällä aikavälillä.Jos aina kyykyn ja vedon jälkeen selkä on selkeästi kipeä pidempään on mahdollista että selkä ei ko.liikkeitä tule koskaan kestämään.Ne siis kannattaa korvata muilla liikkeillä vaikka ihan perusvoimaliikkeitä ovatkin tai ainakin jättää tiukat ykköset tekemättä.

    On tietty helppoa varoitella eteenkin niitä jotka reenaavat johonkin kilpailuun.He kun haluaisivat maksimikehityksen ja se on tietty ihan ymmärrettävää.Toisaalta jos kehitys on maksimitehoilla hyvää mutta liialla repimisellä loukkaantuu jää ne kisat väliin kuitenkin.Reenaamisen tehon ja määrän saaminen tasapainoon on tietty yksi harrastuksen "haasteista".Kuka siinä onnistuu on aina askeleen lähempänä tavoitteitaan.Ja myös lähempänä terveempää tulevaisuutta : )

    tekevät niitä tiukkoja ykkösiä?

    Äänestä

  • jotkut kirjoitti:

    tekevät niitä tiukkoja ykkösiä?

    No kun tiukkojen kakkosten tekeminen on vähän homoa.

    Äänestä

  • documies kirjoitti:

    Enemmän vain piikiä pyllyyn ja nappia nassuun, kyllä se siitä tokenee.

    Ei se määrä vaan laatu. Ei mitään ug kamaa vaan suoraan apteekista.

    Äänestä

  • Kekex kirjoitti:

    No kun tiukkojen kakkosten tekeminen on vähän homoa.

    Hah hah haa ja hoh hoh hoo.

    Äänestä

  • Decamies kirjoitti:

    Ei se määrä vaan laatu. Ei mitään ug kamaa vaan suoraan apteekista.

    Sama juttu viinaa juodessakin, mieluummin 90 proenttista pirtua, kuin 4,7 prosenttista kaljaa.

    Onko se nyt sitten hienoa kun kaikki näkee että tuolla se hormoonihirviö taas heiluu.

    Äänestä

  • Documies kirjoitti:

    Sama juttu viinaa juodessakin, mieluummin 90 proenttista pirtua, kuin 4,7 prosenttista kaljaa.

    Onko se nyt sitten hienoa kun kaikki näkee että tuolla se hormoonihirviö taas heiluu.

    Hoho. Mä en ole koskaan riehunut. Päin vastoin, mä pistän sivutyönäni teitä kynäniskariehujia ovella nippuun aina näin viikonloppuisin.

    Äänestä

  • Decamies kirjoitti:

    Hoho. Mä en ole koskaan riehunut. Päin vastoin, mä pistän sivutyönäni teitä kynäniskariehujia ovella nippuun aina näin viikonloppuisin.

    Ei tähän ravintolaan, jeesus mitä pjönttöjä...

    Ai sä ootkin ovimies, tuo arjen sankari, siviilin supermies.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TÄRKEINTÄ?! kirjoitti:

Tarkoitus ei siis ole mollata mitään voimailun osa-aluetta!
Ajattelin näin jo kokeneena kettuna hieman kertoa nykymietteistäni.Eli takana on useita vuosia voimanoston kanssa ja voin sanoa tässä vaiheessa, että ei perkele kannattanut! taisi nuorempana käydä niin, että valitsi väärän lajin. Elikkä tarkoitus oli vain ja ainoastaan saada nostettua mahd.paljon rautaa maasta, kyykystä ja penkistä ja pätkääkään ei tullut silloin repiessä mietittyä sitä, että mitähän tämä repiminen sitten myöhemmin saa aikaan?.
Siitä, että silloin oli kingi ja rautaa nousi niin tänä päivänä siitä saa maksaa kovan hinnan, eli selkä on täysin paskana nikamat vinossa ja välilevyt pursunnu ulos tai kuivunut muuten vaan. Useempi vuosi menny jo karseiden tuskien kannssa ku selkää särkee aina ja kaikki tämä vaan sen takia, että piti niitä perkeeleen ykkösiä repii vuosia ylisuurilla painoilla.

haluankin sanoa niille, joilla vielä on mahd. valita mitä keholleen tekee niin kuunnelkaa vanhoja ja viisaita nostajia ja ajatelkaa asiaa vuosien päähän sillä se, että nyt revit välilevyt ja nivelet rikki niin se saattaa oireilla vasta vanhemmalla iällä ja silloin tulee viim. mieleen että perkele!!
voimailu yleensäkin on hieno ja erittäin hyvä laji pitää huolta kunnostaan , mutta vain jos tekee sen käyttäen järkeä ei niin kuin minä tein eli aina täysillä ja liian suurilla painoilla. Jos nyt saisin valita niin alkaisin reenaan puolet pienemmillä painoilla ja puhtaammalla tekniikalla ja unohtaisin täysin tulokset ja keskittyisin vain vuodattamaan hikeä pitkillä ja puhtailla sarjoilla. kuunnelkaa kehoa, se kertoo mistä se tykkää eikä varmasti käske nostaa jos ei jaksa sitä oikein tehdä. toivo tietysti elää ja uskon että jonain päivänä selkäni paranee niin että voin palata jossain muotoa punttien ääreen, ikää on vielä jäljellä sillä olen (vasta)29v. Hyvää pääsiäistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu