Ihmisillä on luontainen taipumus jakaa ja repiä Kristuksen ruumista, mutta Jumalan työ etenee toiseen suuntaan: Hän yhdistää. Ihmisillä on taipumus myös liittyä yhteen yhdeksi suureksi liikkeeksi, joka palvelee ihmisten itsekkäitä päämääriä ja niin tehdessään se toteuttaa saatanan suunnitelmia. Näin ihmiskunta ryhtyi yhdessä rakentamaan myös Baabelin tornia, mutta Jumala jakoi heidät erilleen. Sama Baabelin tornin periaate näkyy ekumeniassa, mutta Jumala kehoittaa omiaan: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä..." (2Kr 6:14-18). Ihmisten pyrkiessä sekoittamaan kaikki yhteen Jumala haluaa pyhittää omansa eli erottaa heidät yhtä tarkoitusta varten: Seurakunnan tulee olla Kristusta rakastava ja Hänelle uskollinen morsian, jonka hääpuvussa ei ole tahroja eikä ryppyjä.
Raamatun opettama seurakunta koostuu vain uskovista eivätkä he seurakunnan sisällä "kanna vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa", mutta yhtä paljon on syytä korostaa asian toista puolta. On uskovia, jotka eristäytyvät maailmasta menemällä luostariin tai katkaisemalla ystävyyssuhteet ei-uskoviin. Mutta jos haluamme olla Jeesuksen seuraajia, Hän vie meidät sinne, missä Hän itsekin kulki ja eli. Hän johtaa meidät sinne, missä ihmiset elävät, tekevät työtään ja ovat harrastustensa parissa. Kuvittele, millainen Jeesuksen piti olla, jotta Hän onnistui saamaan uskonnollisilta ihmisiltä hakkuma- tai kunnianimen "Syntisten Ystävä"! Jos haluamme viedä evankeliumia eteenpäin, meidänkin on oltava syntisten ystäviä. Tässä kirjoituksessa käsittelen kuitenkin vain seurakunnan sisäistä elämää ja rakennetta ja siinä ei ole mitään sekoitusta uskovien ja ei-uskovien kesken.
Millä kirkko perustelee sitä, että siihen kuuluu myös ei uskovia? Perusteluna käytetään mm. Jeesuksen vertausta nisusta ja lusteesta (Mt 13:24-30). "Antakaa molempien kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti". Näin uskovat ja ei-uskovat kasvavat samassa pellossa eli kirkossa. Mutta mikä on tämä pelto? Jeesus itse selittää jakeessa 38, että pelto on maailma. Huomasitko: pelto on maailma! Näin teologit tietämättään todistavat, että kirkko ei ole kristillinen seurakunta, vaan maailma! Kristillinen seurakunta sen sijaan on pelkästään uskovista koostuva uloskutsuttujen joukko, jotka on ristiinnaulittu maailmalle ja maailma heille (Gl 6:14). Kirkon sisällä on paljon yksittäisiä eläviä uskovia ja uskovien ryhmiä (soluja, rukousryhmiä, raamattupiirejä jne.), mutta kirkko on laitoksena maallinen instituutio niinkuin valtio ja kirkollinen seurakunta kuin kunta. Raamatun tarkoittama seurakunta on sensijaan aivan muuta.
On tärkeää löytää Jumalan sanan mukainen terve tasapaino erottautumisen ja yhdistymisen kanssa. Uskovilla ei pitäisi olla mitään tekemistä lihan tekojen kanssa eikä uskonnollisten rakennelmien kanssa, jotka on pystytetty ihmisvoimin eikä Jumalan sanan mukaan. Sellaisesta meidän tulee erottautua, mutta Kristuksen seurakuntaa ei saa jakaa eikä repiä. Jeesus oli kova uskonnollisille, mutta lempeä syntisille. Jumala tuo koko ajan keskuuteemme rikkinäisiä ja runneltua ihmisiä, joiden elämä on täynnä syntiä ja joiden opinkäsitykset ovat kaikkea muuta kuin Raamatun mukaisia, mutta he kaipaavat Jeesusta Vapahtajaksi. Juuri sellaisia varten Jeesus tuli. Heitä meidän tulee hoitaa Jeesuksen rakkaudella ja vähitellen opettaa heille askel kerrallaan, miten Jeesusta seurataan. Opettaminen vaatii suurta kärsivällisyyttä. Puhumme kyllä kauniisti Kristuksen seurakunnan yhteydestä ja jakamattomuudesta, mutta mikään ei koettele palvelustyötämme niin tehokkaasti kuin ne veljet ja sisaret, jotka vastustavat meitä. Silloin koetellaan, perustuuko seurakuntayhteytemme samanmielisyyteen vai Kristukseen.
Tasapainon vuoksi korostan jälleen, että silloin toista uskovaa on varoitettava ja ojennettava, jos hän ei suostu "vaeltamaan Hengessä" Herralle kuuliaisena, mutta on erotettava, onko kyse tottelemattomuudesta vai eikö Jumala ole vielä tehnyt jotakin asiaa ajankohtaiseksi. Jos me olemme vaeltaneet jo 10 km ja joku ottaa vasta ensimmäisiä askeleita, meidän ei pidä odottaa häneltä niiden asioiden omaksumista, joiden eteen Herra vie hänet vasta myöhemmin. Pyhä Henki on jokaisen varsinainen opettaja emmekä me voi opettamisessamme kiirehtiä suuren Opettajamme ohi. Jeesuskaan ei voinut tehdä tai päättää itsenäisesti mitään, vaan Hän oli kaikessa riippuvainen Isästä. Jeesus pystyi tekemään vain ne teot, jotka Hän näki Isän tekevän ja vain ne päätökset, jotka Hän kuuli Isän puhuvan (Jh 5:19,30). Jos Herramme oli näin riippuvainen lähettäjästään, me olemme vielä enemmän.
Raamatun opettama seurakunta koostuu vain uskovista eivätkä he seurakunnan sisällä "kanna vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa", mutta yhtä paljon on syytä korostaa asian toista puolta. On uskovia, jotka eristäytyvät maailmasta menemällä luostariin tai katkaisemalla ystävyyssuhteet ei-uskoviin. Mutta jos haluamme olla Jeesuksen seuraajia, Hän vie meidät sinne, missä Hän itsekin kulki ja eli. Hän johtaa meidät sinne, missä ihmiset elävät, tekevät työtään ja ovat harrastustensa parissa. Kuvittele, millainen Jeesuksen piti olla, jotta Hän onnistui saamaan uskonnollisilta ihmisiltä hakkuma- tai kunnianimen "Syntisten Ystävä"! Jos haluamme viedä evankeliumia eteenpäin, meidänkin on oltava syntisten ystäviä. Tässä kirjoituksessa käsittelen kuitenkin vain seurakunnan sisäistä elämää ja rakennetta ja siinä ei ole mitään sekoitusta uskovien ja ei-uskovien kesken.
Millä kirkko perustelee sitä, että siihen kuuluu myös ei uskovia? Perusteluna käytetään mm. Jeesuksen vertausta nisusta ja lusteesta (Mt 13:24-30). "Antakaa molempien kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti". Näin uskovat ja ei-uskovat kasvavat samassa pellossa eli kirkossa. Mutta mikä on tämä pelto? Jeesus itse selittää jakeessa 38, että pelto on maailma. Huomasitko: pelto on maailma! Näin teologit tietämättään todistavat, että kirkko ei ole kristillinen seurakunta, vaan maailma! Kristillinen seurakunta sen sijaan on pelkästään uskovista koostuva uloskutsuttujen joukko, jotka on ristiinnaulittu maailmalle ja maailma heille (Gl 6:14). Kirkon sisällä on paljon yksittäisiä eläviä uskovia ja uskovien ryhmiä (soluja, rukousryhmiä, raamattupiirejä jne.), mutta kirkko on laitoksena maallinen instituutio niinkuin valtio ja kirkollinen seurakunta kuin kunta. Raamatun tarkoittama seurakunta on sensijaan aivan muuta.
On tärkeää löytää Jumalan sanan mukainen terve tasapaino erottautumisen ja yhdistymisen kanssa. Uskovilla ei pitäisi olla mitään tekemistä lihan tekojen kanssa eikä uskonnollisten rakennelmien kanssa, jotka on pystytetty ihmisvoimin eikä Jumalan sanan mukaan. Sellaisesta meidän tulee erottautua, mutta Kristuksen seurakuntaa ei saa jakaa eikä repiä. Jeesus oli kova uskonnollisille, mutta lempeä syntisille. Jumala tuo koko ajan keskuuteemme rikkinäisiä ja runneltua ihmisiä, joiden elämä on täynnä syntiä ja joiden opinkäsitykset ovat kaikkea muuta kuin Raamatun mukaisia, mutta he kaipaavat Jeesusta Vapahtajaksi. Juuri sellaisia varten Jeesus tuli. Heitä meidän tulee hoitaa Jeesuksen rakkaudella ja vähitellen opettaa heille askel kerrallaan, miten Jeesusta seurataan. Opettaminen vaatii suurta kärsivällisyyttä. Puhumme kyllä kauniisti Kristuksen seurakunnan yhteydestä ja jakamattomuudesta, mutta mikään ei koettele palvelustyötämme niin tehokkaasti kuin ne veljet ja sisaret, jotka vastustavat meitä. Silloin koetellaan, perustuuko seurakuntayhteytemme samanmielisyyteen vai Kristukseen.
Tasapainon vuoksi korostan jälleen, että silloin toista uskovaa on varoitettava ja ojennettava, jos hän ei suostu "vaeltamaan Hengessä" Herralle kuuliaisena, mutta on erotettava, onko kyse tottelemattomuudesta vai eikö Jumala ole vielä tehnyt jotakin asiaa ajankohtaiseksi. Jos me olemme vaeltaneet jo 10 km ja joku ottaa vasta ensimmäisiä askeleita, meidän ei pidä odottaa häneltä niiden asioiden omaksumista, joiden eteen Herra vie hänet vasta myöhemmin. Pyhä Henki on jokaisen varsinainen opettaja emmekä me voi opettamisessamme kiirehtiä suuren Opettajamme ohi. Jeesuskaan ei voinut tehdä tai päättää itsenäisesti mitään, vaan Hän oli kaikessa riippuvainen Isästä. Jeesus pystyi tekemään vain ne teot, jotka Hän näki Isän tekevän ja vain ne päätökset, jotka Hän kuuli Isän puhuvan (Jh 5:19,30). Jos Herramme oli näin riippuvainen lähettäjästään, me olemme vielä enemmän.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.