Miksi kaikki wincapitalaiset ovat niin katkeria muroja sekä muita WC:n vastustajia kohtaan?
Koko toiminnan suurempi kritisointihan alkoi viime syksynä, jolloin myös WC:n puolustelijoiden armeija hyökkäsi välittömästi huutamaan, että olemme vain kateellisia klubilaisten äkkirikastumisesta.
Nyt kun homma lopullisesti paljastui kusetutksista, niin eipä juurikaan kuulu kiittäviä sanoja klubilaisten suunnalta, vaan edelleenkin katkeraa tilitystä siitä, että sotkimme näppimme asioihin jotka eivät meille kuulu!?
Miksi näin? Mehän olemmme niitä suurimpia sankareita, kun ylläpidimme kriittistä keskustelua ja toimme julkisuuteen tietoja toiminnan laittomuudesta.
Tajuatteko, että mehän pelastimme mahdollisesti tuhansia ihmisiä sijoittamasta rahojaan tähän?!!?

Vastaukset 2
Vanhimmat
...ne vaan rykii joilla on jo huono housuissa :-)
ajat sitten. Jokainen on lähtiessään tiennyt millaisen riskin ottaa, ainakin suurinpiirtein kaikki.
Nyt kun viime syksynä muutamat lehdet kirjoittivat asiasta sekä TV:kin oli mukana, jopa nämä murohörhötkin huomasivat asian. Siellä on kirjoiteltu sitten asiasta jatkuvasti. Asiaan ei ole puututtu koska sen on ajateltu olevan tarpeeksi esillä.
Te ette ole pelastaneet yhtään ihmistä tästä vaan päinvastoin sitkeimmät kapitaanit ovat ajatelleet, että olisihan homma mennyt nurin jos olisi mennäkseen suuren kirjoittelumäärän vuoksi. On ajateltu, että tottakai esim. poliisi olisi viheltänyt pelin poikki kun asia on noin paljon esillä.
Mutta kun lukee palstaanne, on siellä oleva teksti niin lapsellista, ettei sitä voi ottaa tosissaan.
Itse en ole kapitalainen enkä muunkaan verkoston jäsen. Ei noita kapitan sivuja tarvinnut lukea paria minuuttia enempää kun huomasi asian huijaukseksi. Tai Riston sivuja joulupukkipalveluineen.
On täysin naurettavaa jos te yritätte ottaa asiasta kunnian.