Uskosta seuraa paljon hyvää. Jos pyritään määrittämään mitkä asiat tekevät ihmisen onnelliseksi, niin seurakunta varmasti tarjoaa todella hyvän perustan onnelliseen elämään. On paljon ystäviä, yhteinen päämäärä ja tekemistä, jotta jokainen voi tuntea itsensä tarpeelliseksi. Lisäksi on monia keinoja ilmaista itseään, kuten musiikki, ryhmän johtamiset, opetusten pitäminen jne. Toisinaan tarjotaan jopa fyysisiä aktiviteetteja. Seurakunta pystyy tyydyttämään todella suuren osan ihmisen tarpeista matkalla kohti onnellisuutta.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että heidän esittämänstä argumentit olisivat oikeassa. Tämä on virheellistä logiikkaa. Jos tehdään perusväittämiä maailman luonteesta, niin niitä ei voida todistaa sillä, että laulaminen on kivaa. Tähän lankeavat monet uskovat. He luulevat, että Jeesus täyttää heidän tarpeensa ja tekee heistä onnellisia. He luulevat, että Pyhä Henki eheyttää heitä. Todellisuudessa psyykkeen tasapainolle tärkeät elementit ovat tarjolla ja toimivat rakentavasti ja korjaavasti.
Seurakunnassa on kuitenkin puutteita. Siellä kannustetaan älyn käyttöön, mutta erääseen asiaan ei älyään saa purra. Ei saa kritisoida kristinuskon perusväittämiä. Ei ole olemassa todisteita Jeesuksen jumaluudesta, Jumalan olemassaolosta, raamatun oikeellisuudesta, taivaasta ja helvetistä, eikä tosiasiassa mistään, mihin kristinusko pohjaa. Ihmille opetetaan, että koska ei ole todisteita, niin nämä asiat on vain uskottava suoralta kädeltä. Koska ei ole keinoja pureutua aiheisiin syvemmin, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tai hylätä ne. Ja koska usko näyttää toimivan, niin niidenhän on pakko olla totta. Eikö niin?
Tämä väite on virheellinen. Meillä on keinot pureutua myös niihin asioihin, joista ei ole todisteita. Me teemme koko ajan niin. Me teemme niin, kun on kyse keijukaisista; me teemme niin, kun on kyse telepatiasta; me teemme niin kun on kyse feng shuista. Jostain syystä kristinuskon perusväitteisiin emme saa soveltaa samaa logiikkaa, jota sovellamme kaikkialle muualle. Jos kyse on kuitenkin ympäröivämme maailman ilmiöiden tutkimisesta, niin miksi joku osa-alue nauttii erivapauksia niinkin fundamentalistisissa asioissa kuin todisteissa tai logiikassa?
Ystäväni ei ole fundisuskova tai seurakuntanuori. Hän kuitenkin uskoo Jumalaan. Hän uskoo myös raamatun oikeellisuuteen. Kun kysyin, että voisiko hän esittää argumentteja näkemyksilleen, niin hän ei osannut vastata muuta kuin että siihen tarvitaan uskoa. Ihmettelen todella asennetta, jolla ihmiset lähestyvät näitä kysymyksiä. Uskosta on tehty hyve. Sitä pidetään perusteluna väitteille.
Olen miettinyt, että jos olisi olemassa Jumala, niin mitä Hän tahtoisi ihmisiltä. Tahtoisiko Hän uskoa? Olisiko hän iloinen, jos ihmiset uskoisivat asioihin ilman perusteluja? Näin ainakin uskovat väittävät. Tietystikkään ei saa uskoa mihin tahansa väitteisiin ilman todisteita tai heppoisin perusteluin; ainoastaan heidän omiinsa.
Toinen outo piirre on, että tiedosta on tehty saatanan juoni. Kun ihmiset järkeilevät ja pyrkivät löytämään selityksiä asioille, niin he menevät muka harhaan. Tämä on todella outo lähtökohta. Kysymyshän on kuitenkin siitä todellisuudesta joka ympäröi meitä jokaista. Niin tiedemiehet kuin uskovatkin pyrkivät selittämään ympäröivää maailmaa ja sen olemusta. On outoa, että jos pyritään selittämään jotain ilmiötä, niin sen tutkiminen muka olisi pahasta ja saattaisi ”sokaista” ihmisen.
Tiedon puusta syöminen oli jo Aatamin aikana synti. Uskovia rohkaistaan kritisoimaan kaikkea muuta, paitsi uskonsa perustaa. Kun joku ihminen on eksyksissä, koska on pohtinut liikaa kysymyksiä Jumalan olemassaolosta tai raamatun oikeellisuudesta, niin lääkkeeksi tarjotaan rukousta, eikä tietoa. Jos ihmistä vaivaavat ristiriidat raamatun kertoman maailmankuvan ja todellisen maailman välillä, niin pitää joko syventyä ja hiljentyä toistamaan jotain mantroja tai rukouksia tai sitten pitää unohtaa asia. Onko ihmisille tullut mieleen, että ristiriidat saattavat oikeasti ratketa, jos niitä pohtii tarpeeksi?
Monet uskovat ovat kysymystensä ja epäilyjensä kanssa menneet siihen pisteeseen, että heidän päänsä on ”räjähtämäisillään”. Tällaisissa tapauksissa on toki viisasta perääntyä ja keskittyä olennaiseen, eli elämään. Väitän kuitenkin, että näihin ristiriitoihin on täysin luonnolliset ja loogiset selitykset. Väitän, että aimo annos järkeä ja tietoa voi tyydyttää suurten kysymysten aiheuttaman tiedonnälän niin, että ihminen tulee kylläiseksi ja ristiidat haihtuvat kuin höyry ilmaan. Siihen ei tarvita uskoa, vaan tietoa ja oivallusta.
Sokeasta uskosta on aiheutunut kautta maailman historian paljon pahoja tapahtumia. Ihminen on rationalisuuteen pyrkivä eläin, ei rationaalinen eläin. Siksi puoliteoriat ja päällisin puolin loogiselta näyttävät totuudet tyydyttävät rationalisuuden nälän. Nationalisteille riittää heppoiset perusteet omasta ylivertaisuudesta ja muiden ihmisten pahuudesta. He uskovat aatteeseensa sokeasti ja kyseenalaistavat ihmiset tuomitaan pettureiksi. Koska tavoitteena on suurempi päämäärä, kuin pieni ihminen itse voi ymmärtää, niin on hyve uskoa sokeasti. Tästä ovat aiheutunut mm. natsien verilöylyt tai stalinin vainot. Ihmiset uskovat auktoriteetteihin ilman järjellisiä perusteita. Sellaisia ihmiset ovat.
Onko pohtimisesta ja todisteiden vaatimisesta seurannut joskus jotain pahaa? Ystäväni koitti perustella väitettä tapauksilla, jossa ihminen on jäänyt pohtimaan asioita pakkomielteen omaisesti ja siksi rappeutunut. Totta kai, kuten jokaisessa asiassa, myös järkeilyssä voi mennä yli. Yleisesti ottaen kuitenkin pohtimiseta ja tutkimisesta on seurannut pelkästään hyvää. Kun ihmiset ovat kokoontuneet yhteen ja päättäneet yhdessä lakinsa, niistä on tullut paljon parempia ja moraalisempia, kuin minkään jumalan asettamat lait. Kun ihmiset ovat sallineet kritiikin ja sananvapauden, on kehitys lähtenyt hurjaan nousuun. Aina kun järki on voittanut sokean uskon, on tapahtunut hyvää.
Miksi siis usko on hyve? Miksi ihmiset kuvittelevat, että Jumala vaatii ihmisiltä uskoa? Miksi tiedonhaluun on leimattu jotain saatanallista? Eikö olisi paljon loogisempaa, että joka kerta kun ihminen uskoo johonkin ilman perusteita, niin Jumala itkee? Eikö olisi paljon loogisempaa, että Jumala on antanut ihmiselle järjen siksi, että hän käyttäisi sitä? Eikö olisi loogisempaa, että usko perusteluina tai elämänohjeena olisi synti ja jokainen, joka laittaa elämänsä uskon varaan on saatanan eksyttämä?
Se ei kuitenkaan tarkoita, että heidän esittämänstä argumentit olisivat oikeassa. Tämä on virheellistä logiikkaa. Jos tehdään perusväittämiä maailman luonteesta, niin niitä ei voida todistaa sillä, että laulaminen on kivaa. Tähän lankeavat monet uskovat. He luulevat, että Jeesus täyttää heidän tarpeensa ja tekee heistä onnellisia. He luulevat, että Pyhä Henki eheyttää heitä. Todellisuudessa psyykkeen tasapainolle tärkeät elementit ovat tarjolla ja toimivat rakentavasti ja korjaavasti.
Seurakunnassa on kuitenkin puutteita. Siellä kannustetaan älyn käyttöön, mutta erääseen asiaan ei älyään saa purra. Ei saa kritisoida kristinuskon perusväittämiä. Ei ole olemassa todisteita Jeesuksen jumaluudesta, Jumalan olemassaolosta, raamatun oikeellisuudesta, taivaasta ja helvetistä, eikä tosiasiassa mistään, mihin kristinusko pohjaa. Ihmille opetetaan, että koska ei ole todisteita, niin nämä asiat on vain uskottava suoralta kädeltä. Koska ei ole keinoja pureutua aiheisiin syvemmin, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tai hylätä ne. Ja koska usko näyttää toimivan, niin niidenhän on pakko olla totta. Eikö niin?
Tämä väite on virheellinen. Meillä on keinot pureutua myös niihin asioihin, joista ei ole todisteita. Me teemme koko ajan niin. Me teemme niin, kun on kyse keijukaisista; me teemme niin, kun on kyse telepatiasta; me teemme niin kun on kyse feng shuista. Jostain syystä kristinuskon perusväitteisiin emme saa soveltaa samaa logiikkaa, jota sovellamme kaikkialle muualle. Jos kyse on kuitenkin ympäröivämme maailman ilmiöiden tutkimisesta, niin miksi joku osa-alue nauttii erivapauksia niinkin fundamentalistisissa asioissa kuin todisteissa tai logiikassa?
Ystäväni ei ole fundisuskova tai seurakuntanuori. Hän kuitenkin uskoo Jumalaan. Hän uskoo myös raamatun oikeellisuuteen. Kun kysyin, että voisiko hän esittää argumentteja näkemyksilleen, niin hän ei osannut vastata muuta kuin että siihen tarvitaan uskoa. Ihmettelen todella asennetta, jolla ihmiset lähestyvät näitä kysymyksiä. Uskosta on tehty hyve. Sitä pidetään perusteluna väitteille.
Olen miettinyt, että jos olisi olemassa Jumala, niin mitä Hän tahtoisi ihmisiltä. Tahtoisiko Hän uskoa? Olisiko hän iloinen, jos ihmiset uskoisivat asioihin ilman perusteluja? Näin ainakin uskovat väittävät. Tietystikkään ei saa uskoa mihin tahansa väitteisiin ilman todisteita tai heppoisin perusteluin; ainoastaan heidän omiinsa.
Toinen outo piirre on, että tiedosta on tehty saatanan juoni. Kun ihmiset järkeilevät ja pyrkivät löytämään selityksiä asioille, niin he menevät muka harhaan. Tämä on todella outo lähtökohta. Kysymyshän on kuitenkin siitä todellisuudesta joka ympäröi meitä jokaista. Niin tiedemiehet kuin uskovatkin pyrkivät selittämään ympäröivää maailmaa ja sen olemusta. On outoa, että jos pyritään selittämään jotain ilmiötä, niin sen tutkiminen muka olisi pahasta ja saattaisi ”sokaista” ihmisen.
Tiedon puusta syöminen oli jo Aatamin aikana synti. Uskovia rohkaistaan kritisoimaan kaikkea muuta, paitsi uskonsa perustaa. Kun joku ihminen on eksyksissä, koska on pohtinut liikaa kysymyksiä Jumalan olemassaolosta tai raamatun oikeellisuudesta, niin lääkkeeksi tarjotaan rukousta, eikä tietoa. Jos ihmistä vaivaavat ristiriidat raamatun kertoman maailmankuvan ja todellisen maailman välillä, niin pitää joko syventyä ja hiljentyä toistamaan jotain mantroja tai rukouksia tai sitten pitää unohtaa asia. Onko ihmisille tullut mieleen, että ristiriidat saattavat oikeasti ratketa, jos niitä pohtii tarpeeksi?
Monet uskovat ovat kysymystensä ja epäilyjensä kanssa menneet siihen pisteeseen, että heidän päänsä on ”räjähtämäisillään”. Tällaisissa tapauksissa on toki viisasta perääntyä ja keskittyä olennaiseen, eli elämään. Väitän kuitenkin, että näihin ristiriitoihin on täysin luonnolliset ja loogiset selitykset. Väitän, että aimo annos järkeä ja tietoa voi tyydyttää suurten kysymysten aiheuttaman tiedonnälän niin, että ihminen tulee kylläiseksi ja ristiidat haihtuvat kuin höyry ilmaan. Siihen ei tarvita uskoa, vaan tietoa ja oivallusta.
Sokeasta uskosta on aiheutunut kautta maailman historian paljon pahoja tapahtumia. Ihminen on rationalisuuteen pyrkivä eläin, ei rationaalinen eläin. Siksi puoliteoriat ja päällisin puolin loogiselta näyttävät totuudet tyydyttävät rationalisuuden nälän. Nationalisteille riittää heppoiset perusteet omasta ylivertaisuudesta ja muiden ihmisten pahuudesta. He uskovat aatteeseensa sokeasti ja kyseenalaistavat ihmiset tuomitaan pettureiksi. Koska tavoitteena on suurempi päämäärä, kuin pieni ihminen itse voi ymmärtää, niin on hyve uskoa sokeasti. Tästä ovat aiheutunut mm. natsien verilöylyt tai stalinin vainot. Ihmiset uskovat auktoriteetteihin ilman järjellisiä perusteita. Sellaisia ihmiset ovat.
Onko pohtimisesta ja todisteiden vaatimisesta seurannut joskus jotain pahaa? Ystäväni koitti perustella väitettä tapauksilla, jossa ihminen on jäänyt pohtimaan asioita pakkomielteen omaisesti ja siksi rappeutunut. Totta kai, kuten jokaisessa asiassa, myös järkeilyssä voi mennä yli. Yleisesti ottaen kuitenkin pohtimiseta ja tutkimisesta on seurannut pelkästään hyvää. Kun ihmiset ovat kokoontuneet yhteen ja päättäneet yhdessä lakinsa, niistä on tullut paljon parempia ja moraalisempia, kuin minkään jumalan asettamat lait. Kun ihmiset ovat sallineet kritiikin ja sananvapauden, on kehitys lähtenyt hurjaan nousuun. Aina kun järki on voittanut sokean uskon, on tapahtunut hyvää.
Miksi siis usko on hyve? Miksi ihmiset kuvittelevat, että Jumala vaatii ihmisiltä uskoa? Miksi tiedonhaluun on leimattu jotain saatanallista? Eikö olisi paljon loogisempaa, että joka kerta kun ihminen uskoo johonkin ilman perusteita, niin Jumala itkee? Eikö olisi paljon loogisempaa, että Jumala on antanut ihmiselle järjen siksi, että hän käyttäisi sitä? Eikö olisi loogisempaa, että usko perusteluina tai elämänohjeena olisi synti ja jokainen, joka laittaa elämänsä uskon varaan on saatanan eksyttämä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Asiat jotka ovat jo toteutuneet---> näkymättömät tulleet nähdyksi, toivotut tulleet toteutuneiksi etc., eivät enää ole 'sitä itseään', siksi usko on olemassa siellä, missä on realisoitumattomuutta.
Tämä yllä'oleva yleisellä tasolla, uskon voi myös nähdä korkeampana suunnitelmana, eräänlaisena yksilön kokeena hänen vaikuttimiensa esiin saattamisessa.
Usko tarvitaan [ainakin]alussa kaikessa, niin myös tieteessä, taiteessa--> sillä monet asiat näilläkin alueilla olisivat jääneet toteutumatta, jos uskoa vaikkapa tieteellisten [alunperin] "utopioiden" toteutumiseen ei olisi tutkijoilla ollut.
Ihmisen osa on paljolti uskoa, koska faktaa ei tässä gendressä ole saatavissa.
Seurakuntien tai ryhmien uskomuksia ja tapoja ei kannata sekoitaa henkilökohtaiseen etsintäänsä, lauma-sieluisuus ei johda paljoltikaan muuhun kuin lauman johtajien viitoittamaan suuntaan ja heidän vaikuttiminaan voi[täytyy!] olla--> vallan, johtajuuden, oman "profeetallisuuden" ja muun omaan egoon liittyvän yli-korostuminen.
"Asiat jotka ovat jo toteutuneet---> näkymättömät tulleet nähdyksi, toivotut tulleet toteutuneiksi etc., eivät enää ole 'sitä itseään', siksi usko on olemassa siellä, missä on realisoitumattomuutta."
Jos jokin asia on todella toteutunut (esim. ihmeparantuminen), niin siitä on helposti löydettävissä todisteita. Kun nämä todisteet esittää, niin sen jälkeen on mielekästä keskustella aiheesta. Uskovat kuitenkin aina keksivät selityksiä, minkä takia näitä todisteita ei sittenkään ole olemassa: Jumala ei halua antaa todisteita, koska Jumalan ei tarvitse todistaa itseään tai sittenhän se olisi tietoa eikä uskoa jne.
"Usko tarvitaan [ainakin]alussa kaikessa, niin myös tieteessä, taiteessa--> sillä monet asiat näilläkin alueilla olisivat jääneet toteutumatta, jos uskoa vaikkapa tieteellisten [alunperin] "utopioiden" toteutumiseen ei olisi tutkijoilla ollut."
Totta kai. En nyt kritisoikkaan visionäärien uskoa tai uusiin ideoihin uskomista, vaan uskoa todisteena. Huomaa ero visionäärisessä uskossa ja uskonnollisessa uskossa: historian saatossa suuri osa tieteilijöiden teorioista on osoitettu paikaansa pitäviksi, uskonnollisten asioita koskevat teoriat taas ei. Tieteen tekijöiden teorioille ja visioille on vaatimuksena, että ne täytyy osoittaa todeksi tai hylätä (hylkääminen tarkoittaa syrjään siirtämistä, kunnes paremmat todisteet ilmenee). Uskonnolliset uskomukset taas vaaditaan uskottavaksi ilman näitä todisteita. Miksi uskonnolliset uskomukset nauttivat erivapauksia? Onko joiden asioiden uskomisesta ilman todisteita seurannut ikinä mitään hyvää?
Näkisin uskonnollisen kentän olevan hyvin organisoitu järjestelmällinen harhautus, ja toisaalta ymmärrettävissä oleva inhimillinen vietti/halu/Toivo/pelko etc.-maailmojen toteutuma.
Harhautus johtuu ihmisen raadollisuudesta, ja näin on myös ymärrettävä harhautuneiden luonnollisissa reagoinneissa harhautukseen.
Ikävää tässä on se, että myös he, jotka henkisen kehityksen alku'vaiheessa harhautuvat milloin mihinkin [heille sopivaan] uskomus-perinteeseen, eivät tavoita välttämättä koskaan todellista onnea.
Toisaalta toisessa ääri-laidassa on täydellinen kieltäminen eli ateismi--> sekin ymmärrettävää mm. uskontojen tolkuttoman 'huonon hedelmän', tai niiden selitys-mallien naiviuden vuoksi--> loppu-tulos oneellisuuden kaikkoaminen.
Parantumisista, parantumiset voidaan tulkita tiedon ollessa vielä kateissa--> jumalan työksi[jos uskoo jumaliin], tai ne voidaan ymmärtää psygosomaattisiksi toteutumisiksi [usko tieteelliseen luonnolliseen selitykseen], se mitä vaihtoehtoa korostaa--> riippuu siitä mihin itse uskoo.
On hyvä huomata että tuossa noiden tulkintojen välilläkin on elämää.
Asiat voivat olla niin tai näin, seuraako siitä hyvää vai huonoa ei ole oleellista, tai jos se on oleellista--> asioiden "hyvyys" tahi "huonous" voidaan tulkita aina kokijan näkökulman mukaan.
ps.vermeet paranee, ennen uskottiin, mitä jo löytyykään? http://www.youtube.com/watch?v=yYJz-lk8YDk&feature=related
"Toisaalta toisessa ääri-laidassa on täydellinen kieltäminen eli ateismi--> sekin ymmärrettävää mm. uskontojen tolkuttoman 'huonon hedelmän', tai niiden selitys-mallien naiviuden vuoksi--> loppu-tulos oneellisuuden kaikkoaminen."
En näkisi onnellisuuden millään tavalla korreloivan ihmisen uskomusten kanssa. Onnelisuus juontaa juurensa pikemminkin tiettyjen tarpeiden ja varsinkin syvempien tarpeiden (esim. itsensä toteuttaminen, rakastaminen) tyydyttämisestä. Niin uskovat kuin ateistitkin voivat olla onnellisia.
"Parantumisista, parantumiset voidaan tulkita tiedon ollessa vielä kateissa--> jumalan työksi[jos uskoo jumaliin], tai ne voidaan ymmärtää psygosomaattisiksi toteutumisiksi [usko tieteelliseen luonnolliseen selitykseen], se mitä vaihtoehtoa korostaa--> riippuu siitä mihin itse uskoo."
Jos tieto on vielä kateissa, niin ei ole loogista olettaa asiaa todeksi ja pohjata elämäänsä sille.
Olisi kaikkien uskovaisten vapaaehtoinen uskonnosta luopuminen. Se vapauttaisi heidät ahneudesta, ylimielisyydestä,
opportunismista, tuomitsemisesta, valehtelusta ja monista muista
uskonnoissa piileskelevistä asioista. Mutta ei, Jeesushan uskovien mukaan luopui elämästään,
mutta uskovainen ei luovu millään mistään. Pääasia on vain,
että minä minä pelastaa oman nahkansa paratiisiin. Mahtaako siellä todella olla
näistä uskosten lähtökohdista ketään vastassa.
Itse en missään nimessä haluaisi joutua paratiisiin,
on siellä sen verran karmivaa porukkaa jonossa. No, eihän sitä paratiisia ole,
mutta jos olisi niin en kyllä sinne pyrkisi.
pitävät uskomuksiaan tosina, jolloin olisi todella typerää luopua totena pitämistään asioista.
Parempi lääke ahneuden, ylimielisyyden, opportunismin, tuomitsemisen ja valehtelun hoitoon olisi looginen ajattelu ja itsensä tunteminen.
Tää kuulukin osastoon toiveajattelun epätoivoisia kukkasia...
Ja saattaapa olla, että nuo sinunkin ehdotukset menevät uskovaisten osalta "yli hilseen".
Uskovaisen käyttiksen softa kun on tunnetusti hieman iäkäs ja päivityksiäkään ei ole näkynyt
viime aikoina. Ja se palomuurikin poistaa tehokkaasti kaikki väärin ajattelut roskikseen.
Se on melkoinen pullonkauka tuo uskonto oman ajattelun kehittymiselle tai melkein
voisi sanoa minkäänlaisen luovan ajattelun kehittymiselle ja ennen kaikkea maailman rauhalle.
vaan perseestä.