Hyökkäysvaiheen aikana kuuluin hyökkäysryhmityksessä olevan 8:n divisioonan erääseen kärkikomppaniaan.
Johtamanani joukkue sai tehtävän tiedustella Porlammin aluetta, samana päivänä jolloin divisioonamme onnistui katkaisemaan Leningradin tien viipurin itäpuolella.
Kuulakkaana elokuun loppupuolen aamuna lähestyimme aluetta idästä päin kun alkoi kuulumaan jumalatonta pulinaa ja satojen moottorien ääntä.
Määräsin miehet asemiin ja huolellisesti määräsin tulisuunnat päättäen, että piruvie, tästä ette läpi tule.
Mukana kuljettamamme kaksi norsupyssyä asetin molemmille puolille tietä ja määräsin ne pysäyttämään kaikki panssaria pienemmät ajoneuvot. Panssarien varalle meillä ei ollutkaan muuta kuin kasapanokset mutta arvelin sen riittävän.
Asemiin meno ei tapahtunut yhtään liian aikaisin.
Venäläisten tunnusteluryhmä yritti ensin, saimme niitettyä ne kumoon mutta heidän takanaan olevien perääntyvien venäläisten paine aiheutti jatkuvia ryntäilyjä asemiimme jotka kuitenkin onnistuimme torjumaan. Pari poikaani sai niissä siipeensä mutta pystyivät kuitenkin osallistumaan taisteluun. Joukkueen lääkintämiehellä riitti työtä.
Pari panssariakin yritti, vanhempia T-27 malleja. Toisen panssarin telaketjun onnistuin tuhoamaan tarkalla kasapanoksen heitollani. Vaikka vaunu oli liikuntakyvytön, tulitti vaunun tykki ja molemmat konekiväärit vaikeuttaen poikieni asemaa joten päätin tehdä asialle jotain.
Vaunun alta luukusta huomasin venäläisen tulevan ulos joten ammuin hänet konepistoolillani. Ryömin luukun luokse, kiskoin ampumani verisen venäläisen sivuun ja heitin vaunun sisälle käsikranaatin vetäytyen samalla viereiseen ojaan.
Kranaatti räjähti räjäyttäen samalla vaunun ammusvaraston ja miltei peityin räjähdyksen aikaansaamaan multaryöppyyn.
Panssareilla eivät enää yrittäneet. Muutamalla kuormaautolla yrittivät läpimurtoa itään, mutta sijoittamieni norsupyssyjen miehistöt tuhosivat ne muiden eliminoidessa kyydissä olleet.
Illan ja yön tullessa hyökkäykset vähitellen laimenivat. Satoja venäläisiä onnistui paeta koukkaamalla kaukaa pohjoisesta ohi asemien ennenkuin divisioona sai sinnekkin tulpan.
Elokuun 25:n päivän aamu valkeni. Viipurin suunnasta meitä kohti ei enää ammuttu. Määräsin pari miestä mukaani ja lähdin tiedustelemaan. Näky oli uskomaton. Satoja hylättyjä aseita, traktoreita, tykkejä, passareita, panssariautoja. Kolmen divisioonan kalusto lepäsi hylättynä siinä silmieni alla. Satoja venäläisten ruumiita ja haavoittuneita. Itselläkin oli kranaatin siru kyljessä jonka huomasin vasta nyt.
Kuukautta myöhemmin sain korkean kunniamerkin ja ylennyksen.
"kerran olimme sotilaita"
Johtamanani joukkue sai tehtävän tiedustella Porlammin aluetta, samana päivänä jolloin divisioonamme onnistui katkaisemaan Leningradin tien viipurin itäpuolella.
Kuulakkaana elokuun loppupuolen aamuna lähestyimme aluetta idästä päin kun alkoi kuulumaan jumalatonta pulinaa ja satojen moottorien ääntä.
Määräsin miehet asemiin ja huolellisesti määräsin tulisuunnat päättäen, että piruvie, tästä ette läpi tule.
Mukana kuljettamamme kaksi norsupyssyä asetin molemmille puolille tietä ja määräsin ne pysäyttämään kaikki panssaria pienemmät ajoneuvot. Panssarien varalle meillä ei ollutkaan muuta kuin kasapanokset mutta arvelin sen riittävän.
Asemiin meno ei tapahtunut yhtään liian aikaisin.
Venäläisten tunnusteluryhmä yritti ensin, saimme niitettyä ne kumoon mutta heidän takanaan olevien perääntyvien venäläisten paine aiheutti jatkuvia ryntäilyjä asemiimme jotka kuitenkin onnistuimme torjumaan. Pari poikaani sai niissä siipeensä mutta pystyivät kuitenkin osallistumaan taisteluun. Joukkueen lääkintämiehellä riitti työtä.
Pari panssariakin yritti, vanhempia T-27 malleja. Toisen panssarin telaketjun onnistuin tuhoamaan tarkalla kasapanoksen heitollani. Vaikka vaunu oli liikuntakyvytön, tulitti vaunun tykki ja molemmat konekiväärit vaikeuttaen poikieni asemaa joten päätin tehdä asialle jotain.
Vaunun alta luukusta huomasin venäläisen tulevan ulos joten ammuin hänet konepistoolillani. Ryömin luukun luokse, kiskoin ampumani verisen venäläisen sivuun ja heitin vaunun sisälle käsikranaatin vetäytyen samalla viereiseen ojaan.
Kranaatti räjähti räjäyttäen samalla vaunun ammusvaraston ja miltei peityin räjähdyksen aikaansaamaan multaryöppyyn.
Panssareilla eivät enää yrittäneet. Muutamalla kuormaautolla yrittivät läpimurtoa itään, mutta sijoittamieni norsupyssyjen miehistöt tuhosivat ne muiden eliminoidessa kyydissä olleet.
Illan ja yön tullessa hyökkäykset vähitellen laimenivat. Satoja venäläisiä onnistui paeta koukkaamalla kaukaa pohjoisesta ohi asemien ennenkuin divisioona sai sinnekkin tulpan.
Elokuun 25:n päivän aamu valkeni. Viipurin suunnasta meitä kohti ei enää ammuttu. Määräsin pari miestä mukaani ja lähdin tiedustelemaan. Näky oli uskomaton. Satoja hylättyjä aseita, traktoreita, tykkejä, passareita, panssariautoja. Kolmen divisioonan kalusto lepäsi hylättynä siinä silmieni alla. Satoja venäläisten ruumiita ja haavoittuneita. Itselläkin oli kranaatin siru kyljessä jonka huomasin vasta nyt.
Kuukautta myöhemmin sain korkean kunniamerkin ja ylennyksen.
"kerran olimme sotilaita"
Vastaukset 5
Vanhimmat
että 8D.n joukkoja esiintyi ainoastaan Porlammin motin länsipuolella ylitettyyn Viipurinlahden.
Ps. T-27 oli tanketti joka oli varustettu 7,62 mm:n konekiväärillä. Muuten taas hyvä( hekoheko) juttu.
En kuitenkaan usko, että mies joka olisi osallistunut taisteluun v.1941 tänään kirjoittelee tänne.
Mutta eikös se kuitenkin ollu just 8 div. joka viipurinlahden ylitettyään katkaisi venäläisiltä perääntymistien viipurista? T-27 oli kaiketikkin aihio joka saatettiin varustaa vaikka ilmatorjunta-KK:lla tai vaikkapa kevyellä tykillä. Näytti kuitenkin vaaralliselta punarmeijan paraatissa. T-28 oli sitten jo tykillä varustettu oikea psv.
melkein ysikymppiseltä veteraanilta välillä menee ilmansuunnat sekaisin.
Johtamanani joukkue sai tehtävän tiedustella Porlammin aluetta, samana päivänä jolloin divisioonamme onnistui katkaisemaan Leningradin tien viipurin ITÄPUOLELLA.
Kuulakkaana elokuun loppupuolen aamuna lähestyimme aluetta IDÄSTÄ. päin kun alkoi kuulumaan jumalatonta pulinaa ja satojen moottorien ääntä.
T-27
The SINGLE serial type of tankette in RKKA. Based on the English made Carden-Loyd Mk VI. Analogues: French tankette UE, Polish tankettes TKS, TK3, Italian -CV3/33,CV3/35 tankettes
· Weapon: 1 -7,62 machine gun(MG)
· Armor: 10mm-front 6mm-side
· Speed 42km/h
· Range 110km
· Number produced (1929-33)~3300
· Number utilized in WW2 ~2000
Comments: Were used in cavalry divisions in 1941. Were also utilized in Crimea landing operation on Dec.,1941. Mostly were used as artillery prime movers.
http://rkkaww2.armchairgeneral.com/weapons/tanks1.htm#1._T-27_tankette
Kova Patuhan tuo Marttyyrimallan isoisä. Joukkueella vaan kolmea neuvostodivisioonaa vastaan.
Norsupysyjä ei kyllä olisi kannattanut sijoittaa tien molemmin puolin, vaan samalle puolelle.
Minä kyllä joukkueenjohtajana olisin pötkinyt tukka suorana pakoon, kun kolmen divisioonan verran väkeä ryntää silmille, on sentään melkoinen ylivoima vastassa.
Aikamoinen tempu muuten tuo, ryömiä vaunun alle ja heittää pohjaluukusta käsikranaatti sisään.
Patun urheuden edessä kyllä Rokan Antin teotkin kalpenevat.
http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/sotilas/sotilas/jatkosota/tavallisen_rivimiehen_kertomus_s.htm
*Kun joukkueemme oli kokonaisuudessa koolla, läksimme pataljoonan päävoimien luo, jotka olivat ottaneet asemat Korpelajoen ja Koivistolle johtavan tien läheisyydestä. Yön saimme viettää kaikessa rauhassa, mutta aamulla kello 7.00 tuli asemiimme vähän liikettä. Viipurista päin näet tulla porhalsi kaksi vihollisen tankkia täydellä höyryllä. Ensimmäinen pst.tykki ei ehtinyt ampua kuin kerran, kun tankit olivat jo ohi. Mutta taaemmat tykit tekivät tankeista romua ja tuhosivat niiden miehistön viimeiseen mieheen.*
Olsiko samasta tilanteesta?