Olen nyt käynyt kuukauden verran kerran viikossa todistajien kokouksissa, ja sen lisäksi tutkinut Raamattua yhden heikäläisen kanssa. Varsinkin niistä kokouksista on tullut käsitys, että he elävät täysin erilaisessa todellisuudessa kuin suurin osa muista ihmisistä.
Kun sinne menee tuntuu kuin olisi vieraalla maalla. En muista elämästäni mitään muuta paikkaa, jossa olisin tuntenut itseni niin eksyneeksi kuin siellä.
Säännöllisesti tilaisuuksissa ilmaistaan kuinka sekä maailma että kristikunta ovat Saatanan vallassa (ja minähän edustan tavallaan näitä molempia). Sen lisäksi pelotellaan lopun läheisyydellä ja todetaan, että ellei tottele Jehovaa kaikessa, ja sen lisäksi vielä rakasta häntä täydestä sydämestään, kuolee. Minussa sellainen herättää lähinnä vastustusta ja rakentavimmillaankin vain pelonsekaista kunnioitusta, josta aito rakkaus on yhtä kaukana kuin itä lännestä.
Kuitenkaan ne todistajat, jotka kuuntelevat tätä saarnaamista jatkuvasti, ja joiden olettaisi puheiden sisällön perusteella elävän jatkuvan kauhun vallassa, eivät vaikuta siltä. Pikemminkin heitä kuunnellessa tulee mieleen, että he todella rakastavat aidosti Jumalaansa ja tottelevat häntä siltä pohjalta eivätkä pelon tähden.
Kuinka tämä sanojen ja tekojen ristiriita voi olla näin suuri? Eivätkö jo psykologiset luonnonlait kerro meille, että jos ihmistä uhkaillaan jatkuvasti, niin hän todennäköisesti pelkää? Onko Jumala vapauttanut heidät näistä syy-seurausyhteyksistä?? Vai näyttelevätkö he antaakseen tulokkaalle hyvän kuvan? Vai onko heidät aivopesty niin tehokkaasti? Pidän mitä tahansa näistä vaihtoehdoista hyvinkin mahdollisena, mutta hyvällä tahdollakaan en asiaa ymmärrä ellei joku sitä minulle jotenkin selitä.
Kun sinne menee tuntuu kuin olisi vieraalla maalla. En muista elämästäni mitään muuta paikkaa, jossa olisin tuntenut itseni niin eksyneeksi kuin siellä.
Säännöllisesti tilaisuuksissa ilmaistaan kuinka sekä maailma että kristikunta ovat Saatanan vallassa (ja minähän edustan tavallaan näitä molempia). Sen lisäksi pelotellaan lopun läheisyydellä ja todetaan, että ellei tottele Jehovaa kaikessa, ja sen lisäksi vielä rakasta häntä täydestä sydämestään, kuolee. Minussa sellainen herättää lähinnä vastustusta ja rakentavimmillaankin vain pelonsekaista kunnioitusta, josta aito rakkaus on yhtä kaukana kuin itä lännestä.
Kuitenkaan ne todistajat, jotka kuuntelevat tätä saarnaamista jatkuvasti, ja joiden olettaisi puheiden sisällön perusteella elävän jatkuvan kauhun vallassa, eivät vaikuta siltä. Pikemminkin heitä kuunnellessa tulee mieleen, että he todella rakastavat aidosti Jumalaansa ja tottelevat häntä siltä pohjalta eivätkä pelon tähden.
Kuinka tämä sanojen ja tekojen ristiriita voi olla näin suuri? Eivätkö jo psykologiset luonnonlait kerro meille, että jos ihmistä uhkaillaan jatkuvasti, niin hän todennäköisesti pelkää? Onko Jumala vapauttanut heidät näistä syy-seurausyhteyksistä?? Vai näyttelevätkö he antaakseen tulokkaalle hyvän kuvan? Vai onko heidät aivopesty niin tehokkaasti? Pidän mitä tahansa näistä vaihtoehdoista hyvinkin mahdollisena, mutta hyvällä tahdollakaan en asiaa ymmärrä ellei joku sitä minulle jotenkin selitä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vai onko heidät aivopesty niin tehokkaasti?
Minusta voisi puhua mielenhallinnasta ja suljetusta mielestä. Yritäppäs kysyä jotain kriittisiä kysymyksiä tai omia mielipiteitä asioihin, niin ne menevät aivan lukkoon. Lisäksi ovat tarkkoja että kaikkia olemattomia sääntöjä tulee noudatettua, mitä lehdissä ym kirjoitetaan.
He eivät anna lupaa itsellensä käyttää omaa järkeään ja omia ajatuksia. He pelkäävät sitä.
Aivopesua ei välttämättä itse huomaa mitenkään. Vasta jälkeepäin(poislähdön jlk) käsittää kuinka paljon uskonto oli vaikuttanut omaa ajatteluun yms.
tilaisuuksissa ilmaistaan kuinka sekä maailma että kristikunta ovat Saatanan vallassa
Suhtauduin tuohon jotenkin huumorilla itse. Minusta kyse oli uskovaisten tavasta vahvistaa ja pönkittää omaa uskoaan. Huomasin kuitenkiin että jotkut näyttivät ottavan erittäin tosissaan nuo jutut.
Kuinka tämä sanojen ja tekojen ristiriita voi olla näin suuri?
Oletko varma? Uskonto on aiheuttanut paljon pelkoa ja ahdistusta ihmisille. Ei voida tietää millaisia tunteita niiden päässä loppujen lopuksi liikkuu. Jotkut voivat pelätäkin.
Vai näyttelevätkö he antaakseen tulokkaalle hyvän kuvan?
Kyllä sitäkin tehdään. Voit olla varma että heidän ystävällisyys ja kiinnostus hiipuu jos et ole enää kiinnostunut. Näin käy myös sen jälkeen jos olet käynyt kasteella. Käännytys on heidän työtä, ja he tekevät kaikkensa antaakseen hyvän kuvan ja ollakseen ystävällisiä. Siksi sinun kannattaa suhtautua vähän varauksellisesti heidän ystävällisyyteen. Ehkä he eivät ole vilpillisiä, mutta sinun asemasi käännytettävänä ei voi olla vaikuttamatta asiaan. Heillä on siksi motivaatiota "antaa hyvä kuva".
>> Eivätkö jo psykologiset luonnonlait kerro meille, että jos ihmistä uhkaillaan jatkuvasti, niin hän todennäköisesti pelkää?
Asia ei ole niin yksinkertainen. Mieleeni tulee ainakin ns. Tukholma-syndrooma ja kuinka kaltoinkohdellut lapset rakastavat kaikesta huolimatta vanhempiaan: kuten myös kaltoinkohdellut puolisot rakastavat useasti puolisoitaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tukholma-syndrooma
>>Asia ei ole niin yksinkertainen. Mieleeni tulee ainakin ns. Tukholma-syndrooma ja kuinka kaltoinkohdellut lapset rakastavat kaikesta huolimatta vanhempiaan: kuten myös kaltoinkohdellut puolisot rakastavat useasti puolisoitaan.
Jotain yhteneväistä noillakin vt-seuran pelolla hallitsemiseen. Mainitsemillasi ja vt-seuran lietsomalla pelolla on se yhteneväisyys, että pelottelun uhrilta löytyy loputtomasti ymmärrystä pelon aiheuttajaa kohtaan.
Vt-seuran pelolla hallitsemisen ymmärtäminen on kuitenkin tsykolokisesti helpompaa, sehän on uhrille samalla sekä pelon luoja, että siitä vapauttaja.
Kun itse aloin jäädä pois jt:sta, niin se oli pitkä prosessi. Kesti vuosia kerätä rohkeutta jättää uskonto johon oli jo vauvana pakotettu.
Kun sitten uskonto jäi niin koko elämä piti opetella uudestaan. Minun piti opetella sellainenkin asia, mitä tarkoittaa omatunto. Siis se miten koen oikean ja väärän. Aikaisemmin asiaa ei tarvinnut miettiä koska jt-kirjallisuudesta sai vastaukset kaikkiin elämää koskeviin asioihin. Kun sitten olin poissa lahkosta niin vasta silloin tajusin muitten ihmisten oikeasti miettivän mikä on oikein tai väärin. Se oli tietysti järkytys koska luulin että maailmalliset ihmiset ovat saatanan vallassa.
Tuo oli lyhyt kertomus omasta elämästä, mutta kuvastanee hyvin sitä millaisessa ajatusmaailmassa jt:t elävät.
Ehkä parhaiten jt-ihmisten elämänasennetta kuvaa ex-vaimoni vakiolauseet:"Ihan sama jos vaikka kuolisin tänään tai huomenna. Tai ihan sama vaikka en saisi ylösnousemusta. Kunhan Jehova saa kunnian."
Tuo kuulostaa ylevältä, mutta tuollaista ajatusmaailmaa toteuttava ihminen ei ole ihan terve. Hän elää kuollakseen ja uhraa elämänsä lahkon opetuksen vuoksi.
Näköjään opillisesti hyvinkin erilaisilla uskonnollisilla yhteisöillä on psykologisesti paljon yhteistä.
Kun itse kasvoin helluntailaisuuteen, niin kyllä se oli ihan järjetöntä kauhuntasapainoa välillä. Tuntui, että yhdenkin väärän teon tähden saattoi joutua helvettiin tmv. Mutta läheskään kaikkea ei kai voi uskonnon tiliin laittaa, vaan minulla on kait jotenkin kummallinen luonne. Sillä siskoni, joka sai aivan samat läksytykset, ei vaivannut niillä aivojaan pätkän vertaa, vaan oli varma siitä, että hänen uskonsa oli ihan riittävä Jumalalle eivätkä äitimme tuomiot sitä muuksi muuttaisi.
Kun sitten noin kuusi vuotta sitten jouduin eroon seurakunnasta, niin koko sen ajan olen ollut ihan hukassa oikean ja väärän kanssa. Kaikkea on tullut kuultua eikä mistään enää voi olla varma. Siksi minusta on kai vähitellen tullut jonkinsortin materialisti, kun tämä fyysinen, käsinkosketeltava todellisuus on ainoa, johon voi edes jossainmäärin luottaa.
Mutta kaikki nämä vuodet olen kaivannut takaisin sellaiseen selkeään järjestelmään, jossa ei tarvitse miettiä, mikä on oikein ja mikä väärin. Siellä ainoa murhe liittyi siihen, pystyisikö täyttämään hyvän elämän vaatimukset, oli sentään jokin suunta johon kulkea. Minut kasvatettiin uskontoa- ei elämää varten, ja nyt kun nuo todistajat tulivat, tekee mieli jättää kaikki ja lähteä niiden mukaan.
Miten sinulle kävi? Tuliko sinusta ateisti vai jonkun muun sorttinen uskovainen?
Ihan kuin minun näppiksestäni tuo sinun viestisi. Paitsi että olen entinen vanhoillislestadiolainen. Ja uskoni kieltämisestä taitaa olla noin vuosi aikaa.
Hassua miten samanlaisia ajatuksia. Olen itsekin tutkistellut jo jonkin aikaa JT:n kanssa ja tuntuu että heidän järkevä ja turvallinen yhteistö vetää puoleensa magneetin tavoin.
Itsekin olen kokeillut kaikkea ja kuulostellut itsessäni teenkö väärin... aika tuuliajoa välillä.
Ajattelisin että uskomme on ollut osa meidän identiteettiä, ja persoonamme on rakentunut osittain sen varaan. Nyt kun ei enää ole yhteisön tuomaa vahvuutta/ joukko identiteettiä, niin seuraa tunne ettei kuulu oikein mihinkään. Se on ainakin minulla saanut oman arvon tunteen aivan nollille. Tsemppiä sinulle!
En koe itseäni ateistiksi, vaikka en uskokaan persoonalliseen jumalaan. Ainakaan jumala ei ole minkään uskonnon takana, vaan kaikki uskonnot perustuvat ihmisten tarpeeseen hallita ja alistaa muita ihmisiä. Nykyisin en enää vihaa uskontoja, kuten vielä jokin aika sitten. Ymmärrän lahkoissa olevia ihmisiä ja toivon heille hyvää, vaikka tietenkin toivoisin kaikkien ihmisten heräävän todellisuuteen. Tulee mieleen Matrix-elokuva. Harva ihminen on valmis todellisuuteen ja osa jopa haluaa takaisin haaveuniin vaikka olisi sellaisista pois autettu.
Jumalaan en usko, mutta uskon maailmaa pyörittävään voimaan. Tämä energia voi tietysti näkyä monella tavalla ja kaikessa. Ehkäpä olenkin siksi jonkin sortin etsijä vielä. Oikean ja väärän erotan nykyään itsekin, ja jos en erota joka asiassa. niin minulle riittää Suomen laki oppaaksi.
Tosi uskova tietenkin pitää ajatusmaailmaani ihan kauheana ja tyypillisenä luopioajatteluna, mutta niin minäkin pidän lahkolaisten ajatusmaailmaa järkyttävän mustavalkoisena ja vääränä.
Jt-opin ja lestadiolaisten eroksi voisi tiivistää yhden seuraavaa: Lestadiolaiset pelkäävät joutuvansa helvettiin. Jt:t pelkäävät etteivät pääse paratiisiin. Molempia pelkoja sitten lietsotaan eri tavoilla ja pidetään porukka ruodussa.
Joku näillä palstoilla taannoin kirjoitti, että ihminen ei pelastu kuulumalla johonkin tiettyyn kirkkokuntaan, järjestöön, lahkoon yms.. Näinhän se on, että Jeesuksella ei ollut eikä ole mitään suosikkiseurakuntaa. Me Häneen uskovat kuulumme maailmanlaajuiseen Kristuksen ruumiiseen, jossa on jäseniä kaikista suuntauksista kun vain uskomme Jeesuksen ristin kuolemaan ja ylösnousemukseen.