Rikos ja rangaistus

Freestyler

LAINSÄÄDÄNTÖ - RIKOSOIKEUS

Tässä artikkelissa käsitellään etnistä syrjintää koskevaa rikoslainsäädäntöä sekä hieman oikeuskäytäntöä. Voimassa olevassa rikoslaissamme on kolme teemaan liittyvää lainkohtaa:

- kiihottaminen kansanryhmää vastaan (rikoslain 11 luvun 8 §)

- syrjintä (rikoslain 11 luvun 9 §)

- työsyrjintä (rikoslain 47 luvun 3 §)

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Lain esitöissä on todettu, että rangaistavuuden edellytyksenä olisi, että teko on omiaan aiheuttamaan ryhmään kohdistuvaa väkivaltaisuutta, vihamielisyyttä tai syrjintää ja että tekijän tarkoituksena on ollut aiheuttaa sanotunlainen seuraus. Kansanryhmän uhkaaminen, panettelu tai solvaaminen voi johtaa muuhunkin kuin sitä syrjivään kohteluun, esimerkiksi väkivaltaisuuksiin tai vihaan (HE 94/1993).

Entä miten on tulkittava pykälän kohtaa "Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja"? Kyseeseen tulevat luonnollisesti tiedotusvälineet kaikissa eri muodoissa (radio-ohjelma, lehtikirjoitus, sarjakuva, tv, Internet ja niin edelleen). Lainkohdassa mainitulla tiedonannolla ei tarkoiteta pelkästään suullista tai kirjallista esitystä, vaan myös kuvallista. Näin ollen myös taideteos voi täyttää em. rikoksen tunnusmerkistön.

Kun kiihottaminen kansanryhmää vastaan kriminalisoitiin ensimmäisen kerran 1970-luvulla, lain esitöissä todettiin, että tiedonannon ei tarvitse tapahtua julkisesti, "vaan riittää, että sitä levitetään yleisön keskuuteen esim. toistamalla sitä yksityisissä keskusteluissa, kuitenkin edellyttäen, että tekijän tarkoituksena on levittää sitä epämääräiselle joukolle ihmisiä eikä vain määrätylle tuttavapiirilleen." (HE 19/1970). Tämä pätee yhä.

90-luvulla on tullut uusia tiedonvälityksen muotoja, esimerkiksi Internet. Rasistisia ideologioita kannattavat ryhmät voivat nyt tuottaa Internetin avulla halvalla ja tehokkaasti visuaalisesti korkealaatuista materiaalia maailmanlaajuiseen levitykseen. YK:n rotusyrjinnän vastaisen yleissopimuksen perusteella laittomaksi säädettyä materiaalia on vapaasti saatavilla Internetin kautta riippumatta siitä, missä valtiossa Internetin käyttäjä on. Vaikka kotisivun pitäjän kotivaltio ryhtyisi oikeudellisiin toimiin, muilla ei ole mitään mahdollisuuksia estää propagandan levittämistä Internetin kautta. Samoin ei ole edes jälkikäteen mahdollista saada ketään vastuuseen niissäkään valtioissa, joissa se on säädetty rikokseksi, jos anonyymipalvelimien ylläpitäjiltä ei vaadita löytyvän tietoa siitä, kuka lähetetystä viestistä vastaa. Toisaalta Suomessa palvelimen pitäjä on velvollinen paljastamaan anonyymiviestin lähettäjän, jos rikolliseksi katsottava aineisto on syötetty Internetiin tuon palvelimen kautta. Tiedon alkuperää on usein mahdoton selvittää, joten syyte voidaan nostaa vain harvoin.

Rasistista aineistoa on ainakin muutamilla suomalaisen palvelimen ylläpitämillä www-sivuilla ja näiden sivujen kautta voi tilata myös alan kirjallisuutta ulkomailta. Voitaisiin hyvin katsoa, että nämä sivut täyttävät kansanryhmän syrjintään kiihottamisen tunnusmerkistön. Kokonaan toinen asia on, kannattaisiko tämän perusteella nostaa syyte.

Käytännössä syytteitä nostetaan erittäin harvoin kansanryhmän syrjintään kiihottamisesta. Vuositasolla vain muutama tapaus päätyy käräjäoikeuteen.

Syrjintä

Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä

1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,

2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka

3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan

rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Lain esitöissä on katsottu, että rangaistavuus on perusteltua ulottaa kaikkiin tilanteisiin, joissa kansalaiset käyttävät yleisölle tarjottuja palveluja, ja laajentaa syrjintää perustavien kriteerien luettelo koskemaan kaikkia keskeisiä syrjinnän perusteena käytännössä esiintyviä henkilöominaisuuksia (HE 94/1993). Tämä ei merkitse, että kaikki yhteiskunnassa esiintyvä syrjintä tulisi rangaistavaksi. Säännöksen alan ulkopuolelle jää muun muassa yksityiselämässä tapahtuva syrjintä.

Säännös on syrjintää koskeva yleissäännös. Sitä sovelletaan kaikissa muissa syrjintäkieltojen alaan kuuluvissa tilanteissa paitsi työsyrjinnässä, johon sovelletaan rikoslain 47 luvun 3 §:ää. Työsyrjintää koskevan rikossäännöksen soveltuminen toisin sanoen syrjäyttää ehdotetun syrjintäsäännöksen soveltamisen. Työsyrjintää lukuun ottamatta syrjintää koskevan yleissäännöksen soveltamisalaan tulisivat siis muut nykyisin voimassa olevat syrjintäkiellot. Syrjintää koskeva yleissäännös soveltuu siten esimerkiksi sukupuoleen perustuvaan ja asevelvollisuuslaissa tarkoitettuun syrjintään.

Syrjinnän tekijäpiiri on luonnehdittu yleisluonteisesti, joten syrjintään voivat syyllistyä kyseisten toimintojen harjoittajien ohella myös heidän palveluksessaan tai avustajinaan olevat henkilöt, esimerkiksi ravintolan palveluksessa oleva vahtimestari, ammatinharjoittajan vastaanottoavustaja, virkamiehen alaisena toimiva avustava henkilö tai julkisen tilaisuuden järjestämisessä apuna oleva henkilö. Pelkästään se, että joku muu samaan etniseen ryhmään kuulunut on aiemmin aiheuttanut häiriötä ei ole oikeudellisesti pätevä peruste evätä toiselta henkilöltä sisäänpääsy.

Lain esitöiden mukaan syrjintäsäännös ei koske yksityishenkilöiden välisiä sopimussuhteita. Näin ollen yksityishenkilö esimerkiksi saa myydä tai vuokrata asuntonsa syrjintäsäännöksestä riippumatta rajattuun henkilöryhmään kuuluvalle henkilölle. Syrjintäsäännöstä voidaan soveltaa vain, jos asuntojen myynti tai vuokraaminen on elinkeinon harjoittamista tai ammattimaista. Syrjintää ei ole myöskään se, että joku järjestää yksityisen tilaisuuden tai henkilöpiiriltään rajoitetun, esimerkiksi yhdistyksen jäsenille tarkoitetun, tilaisuuden tai kokouksen ja kieltää kyseiseen henkilöpiiriin kuulumattomia tulemasta siihen (HE 94/1993).

Epäyhdenvertainen kohtelu ei ole syrjintänä rangaistavaa, jos siihen on hyväksyttävä syy. Tällainen syy saattaa pohjautua oikeusjärjestykseen tai kansalaisten vakiintuneisiin oikeuskäsityksiin. Rangaistussäännöksessä tai sen perusteluissa ei kuitenkaan voida esittää tyhjentävää luetteloa niistä perusteista, jotka oikeuttavat muutoin syrjintänä rangaistavaan kohteluun.

Ensinnäkin eriarvoisen kohtelun perustana voivat olla oikeussäännökset ja niiden nojalla pätevästi annetut viranomaisten määräykset. Oikeussäännöksin on määritelty esimerkiksi oppilaitosten kieli, jolloin oppilaitokseen pääsevien rajoittaminen ko. kielisiin henkilöihin ei ole muihin kohdistuvaa syrjintää. Ylipäänsä koulutuspalvelujen tarjonta voi olla perusteltua järjestää osanottajien äidinkielen mukaan.

Hallitusmuoto ja yhdistyslaki (503/89) eivät estä yhdistyksen jäsenyyden rajoittamista esimerkiksi tiettyyn kansanryhmään kuulumisen, äidinkielen, sukupuolen, ikäryhmän, siviilisäädyn, uskonnollisen tai yhteiskunnallisen mielipiteen tai muun vastaavan seikan perusteella edellyttäen, että yhdistyksen säännöissä on jäsenyyden rajoittamista koskevia nimenomaisia määräyksiä. Jos yhdistyksen jäsenyys on kyseisellä tavalla säännöissä rajoitettu, siitä seuraa, että yhdistys voi toiminnassaan järjestää tilaisuuksia, jotka on nimenomaisesti rajattu jäsenistöön tai jäseniksi kelpaaviin henkilöihin.

Lisäksi lain esitöissä todetaan, että syrjintäsäännöksellä ei rajoiteta muualla lainsäädännössä suotua mahdollisuutta harjoittaa asiakasvalintaa liikkeen tason ylläpitämiseksi. Tällainen säännös on muun muassa majoitus- ja ravitsemisliikkeistä annetun asetuksen (727/91) 10 §:ssä. Jos liikkeen ''toiminta-ajatuksen vuoksi'' tietyn ravintolan asiakkailta yleisesti edellytetään juhlavaa pukeutumista, on sallittua kieltäytyä päästämästä ravintolaan henkilöä, joka ei tätä edellytystä täytä. Sen sijaan syrjintäsäännöksen vastaista olisi evätä pääsy liikkeeseen henkilöltä, jonka asu on juhlava, mutta kuuluu asianomaisen ryhmän kulttuurisidonnaiseen pukeutumiseen.

Hyväksyttävänä syynä sille, että ei palvele säännöksessä tarkoitettuja ihmisiä, voi olla palvelun vaatima erityinen ammattitaito tai -tieto, jota asianomaisella itsellään ei ole käytettävissä. Myös tällaisten palvelujen antamiseen tarvittavien välineiden puuttuminen voi olla hyväksyttävä syy. Kansallista tai etnistä alkuperää olevan kansanryhmän erityispalvelujen tarjoaminen voi edellyttää poikkeuksellista perehtyneisyyttä asianomaisen kansanryhmän tapoihin ja kulttuuriin. Näin ollen esimerkiksi vaatteiden valmistaja ei syyllisty syrjintään kieltäytyessään valmistamasta tietyn ryhmän kansallispukua, jos häneltä puuttuu siihen tarvittava tieto, taito ja välineet. Terveydenhuollossa on otettava huomioon se, että on olemassa erilaisia vain toiseen sukupuoleen rajoittuneita sairauksia, joiden hoito vaatii erikoistumista. Jos elinkeinonharjoittajan palvelujen antamisen edellytyksenä on tietynlainen kielitaito, kieltäytymistä ei taidon puuttuessa voida pitää kieleen perustuvana syrjintänä (HE 1993/94). Virkatoiminnassa vastaavanlainen menettely on kielletty, sillä esimerkiksi hallintomenettelylain (598/82) mukaan viranomaisen on huolehdittava tulkitsemisesta ja kääntämisestä, jos ulkomaalainen ei osaa suomea tai ruotsia.

Hyväksyttävänä syynä erilaiselle kohtelulle saattaa olla pyrkimys edistää syrjittyjen tai muusta syystä erityisen tuen tarpeessa olevien väestöryhmien asemaa. Syrjintänä ei ole pidettävä esimerkiksi erityisten asumispalvelujen kehittämistä pakolaisia varten. Ongelmallisempia ovat ne tapaukset, joissa useat tahot kilpailevat samoista eduista tilanteessa, jossa eri tukemiskriteerit vaikuttavat eri suuntaan.

Pyrkimys pitää yksityiselämän ratkaisut rangaistussäännöksen soveltamisen ulkopuolella saattaa myös heijastua elinkeinotoiminnan tai ammatin harjoittamisessa tapahtuvan menettelyn hyväksyttävyyden arviointiin. Silloin kun esimerkiksi elinkeinon harjoittaja ei esiinny palvelusten tarjoajana vaan itse etsii palveluksia tai liikekumppaneita, ei voida pitää rangaistavana sellaista henkilökohtaisten mieltymysten noudattamista, joka esimerkiksi virkatoiminnassa olisi kiellettyä (HE 94/1993).

Syrjinnästä on yleensä tuomittu pienehköjä päiväsakkoja ja korvauksia henkisestä kärsimyksestä noin 200-500 euroa. Syrjintärikoksissa tosin syytteen toteen näyttäminen voi olla hankalaa ja syrjintätapauksissa syytteitä hylätäänkin verrattain paljon (esim. vuosien 1998-2000 aikana 43 %).

Työsyrjintä

Työnantaja tai tämän edustaja, joka työpaikasta ilmoittaessaan, työntekijää valitessaan tai palvelussuhteen aikana ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettaa työnhakijan tai työntekijän epäedulliseen asemaan

1) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka

2) uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,

on tuomittava työsyrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Tällaisena tapauksena voidaan pitää tilannetta, jossa yritys edellyttää työpaikkailmoituksessa siivojalta hyvää suomen kielen taitoa. Mikäli työnantaja ei voi osoittaa, että kielitaitovaatimukselle olisi työhön tai tehtävään liittyvä, hyväksyttävä ja painava syy, ulkomaalaiset hakijat asetetaan perusteetta epäedulliseen asemaan.

Rikoslain työsyrjintäpykälää täydentää siviilioikeudessa työsopimuslain 17 §. Sen 3 momentissa todetaan, että työnantajan on kohdeltava työntekijöitään tasapuolisesti, niin ettei ketään perusteettomasti aseteta toisiin nähden eri asemaan syntyperän, uskonnon, iän, poliittisen tai ammattiyhdistystoiminnan tahi muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Tasapuolista kohtelua on sovellettava myös henkilöä työhön otettaessa (4 mom.).

Rikoslain työsyrjintäpykälää täydentävät esimerkiksi työsopimuslain 17 §:ssä ja valtion virkamieslain 6 ja 11 §:issä ilmaistut syrjintäkiellot.

11

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalmo

      Kun nyt lakikirjoja selailet, niin vilkaise myös mitä sananvapaudesta on kirjoitettu. Voit siis esiintyä ihan suoraan oman aatteesi nimissä, eikä sun tarvii naamioida itseäsisuvaitsevaiseksi.

    • Robespierre

      ...joskin pelkkä lukutaito ei tee kenestäkään lakiasiopiden tuntijaa.Ei ainakaan suurta sellaista.
      Lakiin vetoaminen ei myöskään tee antisankarista sankaria eikä kantelupukista valveutunutta kansalaista.

      • Siivoaja

        Jospa Freestylerin tavoitteena ei ollutkaan
        olla sankari vaan yksinkertaisesti siivota
        rasistisena kokemansa neohumanismi - sivusto
        pois verkosta? Siinä hän onnistui aika hyvin.
        Häviäjien julkinen hammastenkiristely tekee
        pudotuksesta entistä makeamman ja saa muutkin
        mukaan ampumaan sivujanne alas ensi kerralla.

        Lataa - tähtää - lähetä viesti!


      • Robespierre
        Siivoaja kirjoitti:

        Jospa Freestylerin tavoitteena ei ollutkaan
        olla sankari vaan yksinkertaisesti siivota
        rasistisena kokemansa neohumanismi - sivusto
        pois verkosta? Siinä hän onnistui aika hyvin.
        Häviäjien julkinen hammastenkiristely tekee
        pudotuksesta entistä makeamman ja saa muutkin
        mukaan ampumaan sivujanne alas ensi kerralla.

        Lataa - tähtää - lähetä viesti!

        Itse tulkitsen teon argumenttinsa menettäneen pikkinilkin joutavanpäiväisenä kiusanteoksi. Itse en ole itseasiassa mainituista sivuista edes vastuussa, joten asia koskee minua vain sivullisena, mutta ko. jonninjoutavan ihmisen nilkkimäisyys tietenkin ärsyttää jossain määrin ja ehkä enemmänkin kuin ko. henkilön substanssi edellyttäisi.
        Itse olen ryhtynyt kommentoimaan ns. freestylereiden ja muiden vastaavien antisankareitten kommentteja koska en voi vastustaa kiusausta. Kommenttini ovat yleensä maltillisimpia kuin mokoma älyvapaa ja näköalaton informaatiosaaste antaisi aihetta.


    • Afterlander

      kun valaiset tietämättömiä mieliämme viisautesi valolla oi Itämaan Tietäjä.

      Osaan muuten itsekin kopioida. Jos kopioin koko lakikirjan, niin olenko sinua viisaampi?

      • Robespierre

        Jotta nimimerkki pääsisi samalle älylliselle tasolle suvaitsevaisten ja freesteilereitten kanssa, hänen pitäisi elää vuosi tinnerin ja lennokkiliiman merkeissä.


      • täytyy
        Robespierre kirjoitti:

        Jotta nimimerkki pääsisi samalle älylliselle tasolle suvaitsevaisten ja freesteilereitten kanssa, hänen pitäisi elää vuosi tinnerin ja lennokkiliiman merkeissä.

        alkaa pitään villapipoo helteillä, lökäreitä ja ehkä skeittilautaa kainalossa, lisäksi pitää alkaa uskomaan, että MC Donalds on oikea ruokala josta saa hyvää ruokaa;)


      • Afterlander
        Robespierre kirjoitti:

        Jotta nimimerkki pääsisi samalle älylliselle tasolle suvaitsevaisten ja freesteilereitten kanssa, hänen pitäisi elää vuosi tinnerin ja lennokkiliiman merkeissä.

        lennokkiliimaan pienenä poikana, tosin käytin sitä liimaamiseen, en haistelemiseen... No jaa... täytynee siis luovuttaa ja tyytyä elämään normaalia elämää ilman kauniita värejä (tai mitähän olotiloja liimasta saa?)


      • Afterlander
        täytyy kirjoitti:

        alkaa pitään villapipoo helteillä, lökäreitä ja ehkä skeittilautaa kainalossa, lisäksi pitää alkaa uskomaan, että MC Donalds on oikea ruokala josta saa hyvää ruokaa;)

        Pistit kyllä pahat vaatimukset. Ilman edellisiä vinkkejä liimasta en tuohon kykene. Ja koska en liimaa käytä en taida myöskään pystyä noudattamaan ohjeitasi.

        Jos olisin wannabe hoppari olisin epäonnistunut, koska en ole, olen onnistunut.

        Sorry viestien huonoa tasoa, väsy alkaa painamaan... yksi vapaapäivä kahden viikon sisällä :(


    • pinkki

      "Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja, tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, PANETELLAAN, tai SOLVATAAN jotakin KANSALLISTA, rodullista, etnistä, tai uskonnollista ryhmää, taikka NIIHIN RINNASTETTAVAA kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään 2 v:ksi."
      Mm.tämän olit palstalle kopsannut.
      Nyt seuraa kysymys: Panettelet ja solvaat suomalaisia, työttömiä, ja sosiaaliavustuksella eläviä; eivätkö nämä kuulu kansalliseen, tai siihen rinnastettavaan kansanryhmään, joiden panettelusta ja solvauksesta on tuomittava sakkoon, tai vankeuteen?? Tätä kysyn juristilta, ettei jää epäselvyyttä! Ylläpidolta ja seriffiltä kysyn miksi viestejäsi ei poisteta panettelevina ja solvaavina????

      • lippa

        poista koska epäilen, että kirjoittaja itse on seriffi


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      651
      7996
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2283
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2199
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1775
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1262
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1243
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1165
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      849
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      815
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      754
    Aihe