Jehovan todistajien lahkoyhteisö on pedofiilien paratiisi!
Jehovan todistajien seurakuntien sisäisestä pedofiliaongelmasta on viime aikoina esitetty erilaisia television dokumenttiohjelmia. Brittiläinen BBC-televisioyhtiö esitti vuonna 2002 Panorama-dokumenttisarjassaan ohjelman ”Suffer the little childeren”, joka toi ongelman laajemmin julkisuuteen. Tuosta BBC:n ohjelmasta nähtiin Suomessa 12.12.2002 Yleisradion TV2:n ”Silminnäkijä”-sarjan raportti ”Kärsi pieni lapsi”, joka oli lyhennelmä alkuperäisestä höystettynä Jehovan todistajien Suomen haaratoimiston tiedotusjohtajan antamalla ongelmaa vähättelevällä haastattelulla. Ruotsalainen TV-kanava SVT esitti 8.4.2003 tutkivan journalismin ohjelmasarjassaan ”Uppdrag granskning” (tehtävänä tutkia) ohjelman ”Jehovas Vittnen skyddar pedofiler” (Jehovan todistajat suojelevat pedofiilejä), jossa ruotsalainen toimittaja Janne Josefsson haastatteli ruotsalaisia ja yhdysvaltalaisia Jehovan todistajia, epäiltyjä pedofiilejä, pedofiilien uhreja ja Jehovan todistajien seurakuntien johtajia, jotka olivat oletettavasti olleet salaamassa joitakin Ruotsin ainakin noin 40 tunnetusta tapauksesta poliisitutkinnan ulottumattomiin. Jehovan todistajien lahkoliikkeen johtajat ja useimmat Jehovan todistajat haluavat uskotella itselleen, että näiden ja muiden vastaavien ohjelmien tekijöiden ainoana motiivina on saatanallinen viha Jehovan todistajien uskontoa kohtaan ja että ohjelmien tarkoituksena on vain eksyttää ihmisiä pois Jehovan todistajien ”totuudesta”, joka ainoana uskonnollisena oppina voi pelastaa ihmiskunnan sitä pian odottavalta apokalyptiselta tuholta, jossa Jehova Jumala ja teloittajaenkeli Jeesus tappavat kaikki ihmiset maan päältä – kaikki paitsi aktiiviset Jehovan todistajat. Jehovan todistajien pedofiiliongelma on kuitenkin todellinen ilmiö, ei vastustajien keksimää pahantahtoista mustamaalausta. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on hyvin salassa pidetty ongelma myös muualla kuin suljetuissa lahkoyhteisöissä. Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisityöntekijä Riitta Raijaksen mukaan: ”Hyväksikäyttöepäilyjen selvittelyä ja asianosaisten hoitoa vaikeuttavat usein salailu, vähättely ja vastustus, johon tavalla tai toisella tuntuvat kietoutuneen kaikki ne, joita asia koskettaa. Tieto, jota saadaan, on fragmentaarista ja ristiriitaista. Tapahtumien selvittely etenee vaivalloisesti. Seksuaalinen hyväksikäyttö ikään kuin pakenee katsetta.”Jehovan todistajien lahkoyhteisö on pedofiliaongelman suhteen poikkeuksellinen tuon liikkeen omaksumien salailua suosivien toimintatapojen vuoksi. Tärkeimpiä seikkoja jotka edesauttavat pedofiliaongelman rehottamista Jehovan todistajien seurakuntien sisällä ovat: 1) Jehovan todistajat vaativat väärintekojen tuomitsemiseksi seurakunnan sisäisessä tuomioistuimessa vähintään kaksi silminnäkijätodistajaa. Jehovan todistajat pyrkivät käsittelemään kaikki ongelmansa yhteisön omassa tuomioistuimessa, jonka salaisissa istunnoissa tuomareina, syyttäjinä ja puolustajina toimii yhdessä 3-5 seurakunnan johtavan miehen eli vanhimman muodostama ns. oikeuskomitea. Mikäli käsiteltävänä olevalle syytteelle ei ole vähintään kahta silminnäkijätodistajaa, ei tuomiota voida antaa. Tässä omaksumassaan periaatteessa Jehovan todistajat vetoavat Raamattuun, mm. 5. Mooseksen kirjan 19. luvun jakeeseen 15: ”Yhden ainoan todistajan ei tule nousta ketään miestä vastaan, olipa kyseessä mikä tahansa erhe tai mikä synti hyvänsä, jonka hän tekee. Kahden todistajan suulla tai kolmen todistajan suulla tulee asian olla varma.” (Uuden maailman käännös 1995). Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa on erittäin harvoin muita silminnäkijätodistajia kuin tekijä ja uhri. Käytännössä lapsen hyväksikäyttäjä voidaan tuomita Jehovan todistajien oikeuskomiteassa vain, mikäli hän itse tunnustaa tekonsa. 2) Jehovan todistajat suojelevat mainettaan eivätkä pyri viemään tapauksia poliisille ja julkisiin tuomioistuimiin. Jehovan todistajien liikkeen kasvu perustuu jatkuvaan käännytystyöhön, jossa ihmiset pyritään valheellisilla lupauksilla saada sidotuksi lahkoyhteisöön. Käännytystyön helpottamiseksi Jehovan todistajat pyrkivät kaikin keinoin varjelemaan yhteisönsä puhtoista julkikuvaa. Toisaalta Jehovan todistajien maailmankuvan mukaan heidän oma lahkoyhteisönsä on puhdas Jumalan järjestö, kun taas kaikki maallisen yhteiskunnan osat kuten poliisi, oikeuslaitos ja terveydenhoito ovat osa kieroutunutta ja pian tuhoutuvaa ”Saatanan maailmaa”. Niinpä Raamatusta luettu ajatus sopii mainiosti Jehovan todistajille: ”Puhun saadakseni teidät häpeämään. Onko totta, ettei keskuudessanne ole ketään viisasta, joka kykenee ratkaisemaan veljiensä välisiä asioita, vaan veli käy oikeutta veljeä vastaan, vieläpä ei-uskovien edessä?” (1. Korinttilaisille 6:5-6, UM-95). Jehovan todistajat eivät pyri viemään lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia poliisille, vaan pyrkivät ratkaisemaan tapaukset sisäisesti oman oikeuskäytäntönsä mukaan. Käytännössä pedofiliaan syyllistynyt Jehovan todistaja joko jää seurakunnan yhteyteen tai erotetaan seurakunnasta, mutta rikos ei tule poliisitutkintaan. 3) Jehovan todistajien lahkokulttuuri, vääristynyt seksuaalimoraali ja patriarkaalinen johto Pedofiliaongelman salassa pysymistä edesauttaa Jehovan todistajien keskuudessa myös lahkokulttuuri, jossa kaikki oletetussa ”hengellisessä paratiisissa” tapahtuvat todelliset ongelmat pyritään salaamaan ja vaientamaan pois avoimesta keskustelusta. Jehovan todistajien ajattelutavan mukaan heidän yhteisönsä pysyy automaattisesti puhtaana, koska se on ”pyhän hengen” johtama ja koska se on ”Jumalan järjestö”. Liikkeen toimintatapoja kritisoivat henkilöt ovat Jumalaa vastaan asettautuneita kapinallisia. Jehovan todistajien keskuudessa vallitsee vääristynyt seksuaalimoraali, jossa kaikki seksuaalisuus on rajattu avioliittoon vihittyjen puolisoiden väliseksi yksinoikeudeksi. Avioliiton ulkopuolinen seksi ja jopa itsetyydytys ovat luokiteltu synniksi, mikä on Jehovan todistajien keskuudessa johtanut tukahdutettuun ja salattuun seksuaalisuuteen. Koska kaikki Jehovan todistajat eivät löydä aviopuolisoa, on seurakunnissa paljon patoutunutta seksuaalisuutta, joka saattaa löytää purkautumistiensä lasten seksuaalisena hyväksikäyttönä. Jehovan todistajien patriarkaalinen johto edesauttaa lasten seksuaalisten hyväksikäytön tapausten salailua. Jehovan todistajien seurakuntien miespuolisten johtajien muodostama vanhimmisto on paikallinen hyvä veli -kerho, joka hallitsee seurakuntaa patriarkaalisella vallalla. Oikeuskomitea, joka käsittelee kaikki syytteet, kokoontuu salassa, eikä valitustienä ole muuta kuin toinen vastaava miesten johtama valituskomitea. Aikuista, mahdollisesti arvostettua ja valta-asemassa olevaa, miestä vastaan asettunut nuori tyttö on tällaisessa tilanteessa auttamattomasti alakynnessä. Perheen äitikin joutuu olemaan ”alamainen miehelleen” ja saattaa olla haluton tai kykenemätön asettumaan aviomiestään vastaan peläten joutuvansa leimatuksi tasa-arvoon tai naisvaltaan pyrkiväksi Jumalan järjestystä vastustavaksi huonoksi vaimoksi, etenkin jos vaimolla ei ole syytteidensä tai epäilyjensä tueksi esittää toista silminnäkijätodistajaa. ”Lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttäviä miehiä on usein kuvailtu käytökseltään dominoiviksi perheessään, tunne-elämältään kypsymättömiksi sekä kykenemättömäksi normaaliin seksuaalisuhteeseen aikuisen naisen kanssa”(Rönström, ”Sexuella övergrep mot barn”, Rädda Barnen, Ruotsi). Jehovan todistajien sulkeutunut lahkokulttuuri estää ongelmien avointa käsittelyä. Kun huomioidaan vielä Jehovan todistajien vääristynyt seksuaalimoraali ja heidän omaksumansa miesvaltaiset menettelytavat niin seurakunnassa kuin perheessä, ovat ainekset pedofiliaongelman pysymiseen ja kasvamiseen koottu heidän yhteisöönsä. Näiden muutamien seikkojen esittäminen on lyhyt tiivistys dynamiikasta, jonka on Jehovan todistajien keskuudessa todettu johtaneen pedofiliatapausten systemaattiseen ja organisoituun salailuun kaikkialla Jehovan todistajien maailmanlaajuisesti noin sadantuhannen seurakunnan ja noin kuuden miljoonan aktiivisen jäsenen muodostamassa lahkoyhteisössä. Lapsiasiamiehen, varatuomari Helena Molanderin, mukaan: ”Vain pieni osa lapsen hyväksikäyttäjistä on lapsille täysin tuntemattomia. Nykyisten tutkimustietojen mukaan vain noin 10–20 % hyväksikäyttäjistä kuuluu tähän (tuntemattomien) ryhmään.”. Pedofiili ei siis todennäköisesti olekaan leikkipuiston liepeillä liikuskeleva epämääräinen tuntematon tyyppi, vaan 80–90 % tapauksissa lapsen lähipiiriin ja viikoittaiseen arkeen kuuluva tuttu henkilö. Kirjassaan ”Lasten suojeleminen pedofilialta” Helena Molander kiteyttää: ”Useimmat hyväksikäytetyt lapset ovat tilanteessa, jossa hyväksikäyttäjän läheinen suhde lapseen ja hänen perheensä vaikeuttaa asian paljastumista. Mitä läheisempi ja tutumpi henkilö hyväksikäyttäjä on, sitä vaikeampaa lapsen on kertoa asiasta. Kaikkein vaikeinta kertominen on, jos kyseessä on lapsen oman perheen jäsen. Jos hyväksikäyttäjä on käyttänyt väkivaltaa tai uhannut sen käyttämisellä saadakseen lapsen vaikenemaan hyväksikäytöstä, uhannut vahingoittaa jotakuta lapselle tärkeää henkilöä tai koko perhettä, voi kertominen olla ylivoimaisen vaikeaa.”Yhdysvaltalainen William H. Bowen on elänyt 43 vuotta Jehovan todistajana toimien myös yli kahdenkymmenen vuoden ajan erilaisissa seurakuntien johtotehtävissä. Vuonna 2000 hänen tietoonsa tuli tapaus, jossa Jehovan todistajien seurakunnan vanhin oli käyttänyt erästä lasta seksuaalisesti hyväkseen useita kertoja, mutta Jehovan todistajien hierarkian eri tasot halusivat painaa asian villaisella. William Bowen yritti saada asian maallisiin tuomioistuimiin, mutta Vartiotorni-seuran johto New Yorkissa ainoastaan poisti tekijältä vanhimman tehtävät ja kielsi Bowenia viemästä asiaa poliisille. Bowen ymmärsi, että asettumalla Jehovan todistajien järjestöä vastaan, hän joutuisi jättämään taakseen 43-vuotisen uransa Jehovan todistajana, mutta hän meni silti julkisuuteen puolustaakseen lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä ja perusti internetiin Jehovan todistajien pedofiiliongelmasta tiedottavan sivuston Silentlambs (hiljaiset lampaat). Euroopassa on lahkotutkimusta ja –tiedottamista koordinoiva järjestö FECRIS (Fédération Européenne des Centres de Recherche et d’Information sur le Sectarisme), jonka toimisto Pariisissa toimii kansallisten lahkokriittisten järjestöjen keskusjärjestönä. Uskontojen uhrien tuki UUT ry osallistuu kirjeenvaihtajajäsenenä järjestön toimintaan. FECRIS järjesti 12.–13.5.2002 Barcelonassa Espanjassa konferenssin ”Sectes et Enfants – Prévention”(Lahkot ja lapset – ennaltaehkäisy), joka käsitteli laajasti lahkojen aiheuttamia ongelmia lastensuojelun näkökulmasta. Lahkoissa esiintyvä lasten hyväksikäyttö on vakava ongelma, joka ei rajoitu ainoastaan Jehovan todistajiin. Jehovan todistajien lahkoyhteisön pedofiilejä suojelevat menettelytavat tekevät siitä William H. Bowenin termein ”pedofiilien paratiisiin” eli pedofiileille erityisen suotuisan yhteisön. Ainoastaan julkisuus ja avoin tiedottaminen Jehovan todistajien vahingollisista ja lainvastaisista menettelytavoista voivat edesauttaa tuon lahkoliikkeen menettelytapojen muuttumista. Muutosta odotellessa tulee jokaisen Jehovan todistajan toimia lasten oikeuksien puolesta ja Jehovan todistajien lahkoliikkeen kieroutuneita periaatteita vastaan ja aina ilmoittaa kaikki pedofiliaa koskevat epäilyt poliisille ja lastensuojeluviranomaisille, jotka voivat alkaa tutkia ovatko syytteet aiheellisia. Yksikin lapsen seksuaalisen hyväksikäytön salailu- ja peittelytapaus on liikaa! Älkää osallistuko heidän tekoihinsa vaikenemalla! AkixHärkönen Uskontojen uhrien tuki UUT ry, hallituksen puheenjohtaja Vantaalla, 16.4.2003 Lisätietoja: Silentlambs, PO Box 31, Calvert City, KY 42029, U.S.A. http://www.silentlambs.org/Apimall - the health channel http://www.apimall.com/apinet/pedjalashyv.htmlKirja ”Lapsen suojeleminen pedofilialta”, Helena Molander (lapsiasiamies, varatuomari), ISBN 951-1-16883-5, Otava, 2000.
varottakaa jehovista!
9
513
Vastaukset
- messias
moni suljettu uskonlahko jehovien lisäksi,on paljastunut ennen pitkää varsinaiseksi pedofiilien paratiisiksi, eikä tarvitse olla edes pieni lahko,kuten katolilaiset toimillaan ovat todistaneet. Ja taasen tänäkin kesänä on kantautunut tietoa ihan supisuomalaisista luterilaisista rippileireistä ja niiden nuoriso-ohjaajista,jotka ovat tehneet vähän liikaakin tuttavuutta nuorten leiriläisten kanssa. Itse olen jo jonkin aikaa,ja itse täysin uskonnollisesti sitoutumattomana, puolueettomasti tutkinut ko ilmiötä,jännä juttu,mutta länsimaissa toimivista uskonnoista toistaiseksi ortodoksisuus on ainoa uskonto,josta en ole kyennyt kaivamaan mitään rikollisuuteen tai pedofiiliaan viittaavaa. Idän suuria uskontoja en sijaan ole niinkään tutkinut,joten niistä en osaa sanoa
- tämäkin
"länsimaissa toimivista uskonnoista toistaiseksi ortodoksisuus on ainoa uskonto,josta en ole kyennyt kaivamaan mitään rikollisuuteen tai pedofiiliaan viittaavaa."
Tämä johtunee lähinnä kolmesta syystä:
1) Et ole erikoisen tarmokkaasti kaivellut ortodoksien seurakuntia ja/tai haluat ummistaa silmäsi sinua viehättävän uskonnon kohdalla.
2) Ordotoksien seurakunnat ovat pieniä ja erittäin sisäänpäin lämpiäviä Suomessa. Jos joku pappi tai muu luottohenkilö toimisikin hieman arveluttavasti, et sinä siitä ensimmäisenä tietoa saisi, etkä aivan toisenakaan.
3) Valtaosa ordotokseista asuu nykyisen Venäjän alueella. Sinulla ei ole hajuakaan siitä, mitä 99% ortodokseista Venäjällä, Itä-Euroopassa ja Venäjällä puuhastelee.
Muistahan, että melkoinen osa mm. serbeistä on ortodokseja uskonnoltaan. Moni ortodoksipappi osallistui ex-Jugoslaviassa pedofiiliaakin pahempiin puuhiin. - tämäkin
tämäkin kirjoitti:
"länsimaissa toimivista uskonnoista toistaiseksi ortodoksisuus on ainoa uskonto,josta en ole kyennyt kaivamaan mitään rikollisuuteen tai pedofiiliaan viittaavaa."
Tämä johtunee lähinnä kolmesta syystä:
1) Et ole erikoisen tarmokkaasti kaivellut ortodoksien seurakuntia ja/tai haluat ummistaa silmäsi sinua viehättävän uskonnon kohdalla.
2) Ordotoksien seurakunnat ovat pieniä ja erittäin sisäänpäin lämpiäviä Suomessa. Jos joku pappi tai muu luottohenkilö toimisikin hieman arveluttavasti, et sinä siitä ensimmäisenä tietoa saisi, etkä aivan toisenakaan.
3) Valtaosa ordotokseista asuu nykyisen Venäjän alueella. Sinulla ei ole hajuakaan siitä, mitä 99% ortodokseista Venäjällä, Itä-Euroopassa ja Venäjällä puuhastelee.
Muistahan, että melkoinen osa mm. serbeistä on ortodokseja uskonnoltaan. Moni ortodoksipappi osallistui ex-Jugoslaviassa pedofiiliaakin pahempiin puuhiin.3) Valtaosa ordotokseista asuu nykyisen Venäjän alueella. Sinulla ei ole hajuakaan siitä, mitä 99% ortodokseista Venäjällä, Itä-Euroopassa ja Venäjällä puuhastelee.
po.:
3) Valtaosa ordotokseista asuu nykyisen Venäjän alueella. Sinulla ei ole hajuakaan siitä, mitä 99% ortodokseista Venäjällä, Itä-Euroopassa ja Turkissa puuhastelee. - kummastelija
ortodoksisuuden nunnat on mitä suurimmissa määrin lesboja tai niillä on suhteita munkkeihin. Nunnat on kovia masturboimaan! Munkit on järjestään homoja ja runkkareita! Ortodoksisuus on iljettävää yök!
- Abigail
Ensinnäkin tämä on jo vanha juttu. Eikös tätä ole jo ennen puitu? No kertaus on tietysti... Mutta hyssytellään vain kirkon pedofiili pappi skandaaleista ym. Hyökkäyshän on tunnetusti paras puolustus.
- hihhei
Eli mitä tarkoitit tuolla kommentillas?Tais mennä jauhot suuhun..KIITOS JEESUS!
- Juhanip
perustaa tänne yhdistyksen hiljaiset lampaat, kun Suomessa tulee viranomaisten tietoon n. 800 pedofiilitapausta vuodessa ja ne eivät ole toidistajien aiheuttamia. On aika naurettava levitellä toistuvasti vanhoja skandaali pojaisen ohjeman väittämiä jotka on rapakon toisella puolella jo virallisesti puitu loppuun.
Ko. maa on täynnä väkivaltaa yli 20 000 ihmistä menettää vuosittain henkensä väkivaltaisesti USA:ssa muu pahuus, niinpä siellä ei juurikaan kiinnitetä huomiota tuollaiseen, kymmenistä tv kanavista vain muutama mainitsi koko asiasta.
Täällä luopiot tapansa mukaan vouhottaa, antaen kuvan, että kysessä on maailmaluokan skandaali, vaikka suurin oasn ohjeman väittämistä ei pitänyt millään muotoa edes paikkaansa.
Tästä esimerkkinä on se että New yorkin luopparien mielenosoituksessa oli paikalla vain n.100 henkeä, aika säälittävä luku ottaen humioon, että kyseessä on sentää miljoona kaupunki. Tämä osoittaa, että luopparien vouhotukseen ei siellä kiinnitetä juuri mitään huomiota.
Todennäköisesti myös siksi, että siellä on huomattu heidän olevan umpivalehtelijoita ja koska perinteen heillä on siellä pidemmät, ovat myös ihmiset valveutuneimpia. Sama on luopioilla myös täällä edessä, uskotavuus alkaa olla vähitellen mennyttä, ovat jääneet liian monesta vääristelystä ja valheesta kiinni.
Ja onhan se sairasta jauhaa samalla sairaan nekatiivisella tavalla samasta asiasta jatkuvasti, eikö ole muuta tekemistä?.. Eläkää ja antakaa muiden elää..- Papukaija
Wartiotorni-seuran kasvu on pysähtynyt Suomessa. Tämä osoittaa, että Wartiotornin vouhotukseen ei kiinnitetä juuri mitään huomiota.
Todennäköisesti myös siksi, että täällä on huomattu heidän olevan umpivalehtelijoita ja koska netti on yleinen, ovat myös ihmiset valveutuneempia. Sama on Wartiotornilla myös muualla edessä, uskottavuus alkaa olla vähitellen mennyttä, on jäänyt liian monesta vääristelystä ja valheesta kiinni.
Ja onhan se sairasta jauhaa samalla sairaan negatiivisella tavalla samasta asiasta jatkuvasti, eikö ole muuta tekemistä?
Jotta näin päin paremminkin. - Abigail
Papukaija kirjoitti:
Wartiotorni-seuran kasvu on pysähtynyt Suomessa. Tämä osoittaa, että Wartiotornin vouhotukseen ei kiinnitetä juuri mitään huomiota.
Todennäköisesti myös siksi, että täällä on huomattu heidän olevan umpivalehtelijoita ja koska netti on yleinen, ovat myös ihmiset valveutuneempia. Sama on Wartiotornilla myös muualla edessä, uskottavuus alkaa olla vähitellen mennyttä, on jäänyt liian monesta vääristelystä ja valheesta kiinni.
Ja onhan se sairasta jauhaa samalla sairaan negatiivisella tavalla samasta asiasta jatkuvasti, eikö ole muuta tekemistä?
Jotta näin päin paremminkin.Ja sinä et sitten ole täällä jauhanut koskaan samaa asiaa negatiivisena...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1177010Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1084767L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa594036TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133374Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7042117Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2401479- 661368
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581348Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531306Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12982