Pedon merkki 666

DanielSomero

17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

2. Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.

Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

9. Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
10. niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
11. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

Eiköhän tämä ole pedon merkki ja nimi

Lihallinen, lihallinen, lihallinen,

Sodoman synnit oli ylpeys, ylellisyys ja aistillisuus.

Ja nämä synnit hallitsee kaikkialla maailmassa nykyaikana.

Eikös lihalliset ole vielä saatanan orjuudessa ja kumartavat petoa, heillä on merkki otsassa ja kädessä koska eivät usko totuuteen vaan uskovat valheeseen koskee myös "uskovia" jotka eivät ole alistuneet Jumalan tahdon alle vaan itsekäs minä, minä itse on elossa.

7

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joku, kuka muu!

      1 1 1

      Itse olet se!!!

    • Pedon merkki 666

      Siinäpä se!!!

    • kolmiyhtenäisyys!!!

      "Tulemme tuomitsemaan..."

    • JUMALA!!!

      KOLMIYHTENÄISYYS TAKAA JUMALUUTENI!!!

      SINÄ JOUDUT HELVETTIIN!!!

    • ähäkutti, kuttihutki

      mämminaama.

    • oi voi voi

      Ihmisen numero siis on 6!
      "Tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin"
      IHMINEN!!!

      Kolmiyhtenäisyys!
      Ihmisen itsensä Jumalaksi Toteaminen!!!
      Ai kun mä olen komee ja Jumalallinen!!!
      Tänä yönä rakastelen sisartani!
      (Ei mulla ole siskoa! Kunhan vain haastelen!)
      Raamatun ohjeitten mukaan!
      Aabraham ja sisko J.N.E.!!!

      • tosi ja varma ja oikein

        Katsokaa, mitä on tullut päämäärään nyt, meidän aikanamme?

        Aadam luotiin 6000 vuotta sitten.
        Ihmiskunta on lisääntynyt 6 miljardiin yksilöön.
        Ihmiskunnassa on 6000 eri kieltä.

        Mitä nuo ihmiseen liittyvät 6 luvut kertovat?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      144
      5548
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3962
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2490
    4. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      2350
    5. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      39
      2107
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      29
      2012
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1953
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      20
      1884
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      42
      1745
    10. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      11
      1654
    Aihe