Mistä johtuu adventistien viha kristinuskoa kohtaan?
En ole tavannut koskaan ystävällistä adventistia.
Ja kaikkein epäystävällisimmän uskonnollisen ihmisen olen kohdannut juuri adventtikirkosta.
Mistä se johtuu????
12
168
Vastaukset
Kun on jotakin mieltä itsekin, eikä vain yhdy
"edelliseen puhujaan" - niin kiihkoadventisti
menettää itsehillinnän.
Esimerkki perusteeksi väittämälle, ulkopuolelta
palstan, ihan arkielämästä - eräästä ruokalasta.
Adventistiystäväni toitotti kaikille kesken ruokailun, että Georg Bush on antikristus.
Sanoin, ettei noin voi sanoa uskovaisesta
presidentistä. Tällöin ystäväni hiiltyi ja
korotti äänensä, sanoen:
Vai sanot sinä minua valehtelijaksi.
Tällä palstallakin on varsin yleistä, että
ihka oman ja perustellun mielipiteen sanoja
muitta mutkitta julistetaan VALEHTELIJAKSI!
Sillä keinolla tyssätään kaikki keskustelu.
Lähes poikkeuksetta.
Joten sanonta "ellenpesty - aivopesty" ei ole
mitenkään liioiteltu.
Opinkiivailu vaikuttaa LUONTEESEEN - se tekee
hillittömäksi, aggressiiviseksi ja vihaavaksi.
Jaak. 3:17
Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
1. Joh. 3:3
Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.
Gal. 5:22
Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Ef. 5:9
-sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä-
Armo ja rauha Herrassa, kaikille!- joten ota se malka
ensin omasta silmästäsi.
- ei ole kristitty kuin nimeksi
todellinen Jeesuksen lapsi ei pommita viattomia ihmisiä.
- menisit muualle
mutta kun olet niin riidan kipeä että et saa itsestäsi irti että lähtisit ja antaisit muualle adventistien keskustella omasta uskostaan omalla palstallaan.
Mistä se johtuu ????
eikö olekin kummallista- mistä se.......
Mitäs se sinulle kuuluu missä minä kirjoitan?
- valitat kuin
mistä se....... kirjoitti:
Mitäs se sinulle kuuluu missä minä kirjoitan?
pahinkin kakara.
- toisinpäin
en ole kohdannut yhtään ystävällistä kristittyä. Kaikki te vihaatte adventisteja kuin syöpää.
- ystäväni
samoin he vihasivat ennen Jeesustakin, eihän me olla Herraamme parempia, iloitkaamme siitä että maailma vihaa siitä tiedämme että olemme oikealla polulla.Siunausta sinulle terv:uskon sisar.
- Ihan tavallinen veli
Olen kohdannut ystävällisiä ihmisiä adventistien, helluntailaisten, luterilaisten ja monien muiden keskuudessa.
Minusta on niin, että rakastettu ihminen rakastaa toisia ja toisia rakastavasta itsestäänkin tulee rakastettava.
Niin vain on, että joillakin on paljon ystäviä, toisilla vain muutamia harvoja ja jollakin niitä ei ole juuri lainkaan! Mistä tuo johtunee? Selittääkö tätä ilmiötä tuo edellä kuvaaamani kaavio? Ihmisen on syytä mennä itseensä. Yrittäkääpä saada adventistista ystävä? Luuletko onnistuvasi? Miten aiot toimia? On muuten suuri totuus se, että kun kohotat toisen ihmisarvoa, niin hän valitsee sinut ystäväkseen! Jos toisaalta latistat, vähättelet tai parjaat toista, niin hän ei koe sinua ystävänään. Näin se vain on meidän ihmisten maailmassa.- ollu.....
Minulla on yleensä taipumus kerätä liikaakin ihmisiä lähelleni vaikka en itse viihtyisi heidän kanssaan.
Adventistitkin ,joita tunnen, ovat liian tunkeilevia.
En koe adventistien uskon lähentävän minua heihin, mutta näyttää kummasti käyvän toisinpäin.
Kun ulkoisesti olen ihmiselle ihminen hänen uskomisestaan riippumatta. Mutta se aiheuttaa minuun kohdistuvaa rasitetta heidän suunnaltaan.
Jotkut jopa katsovat oikeudekseen jopa yrittää painostaa heidän kirkkonsa tuntemisen suuntaan. Hassua! - Eikö niin?
ollu..... kirjoitti:
Minulla on yleensä taipumus kerätä liikaakin ihmisiä lähelleni vaikka en itse viihtyisi heidän kanssaan.
Adventistitkin ,joita tunnen, ovat liian tunkeilevia.
En koe adventistien uskon lähentävän minua heihin, mutta näyttää kummasti käyvän toisinpäin.
Kun ulkoisesti olen ihmiselle ihminen hänen uskomisestaan riippumatta. Mutta se aiheuttaa minuun kohdistuvaa rasitetta heidän suunnaltaan.
Jotkut jopa katsovat oikeudekseen jopa yrittää painostaa heidän kirkkonsa tuntemisen suuntaan. Hassua!Tarpeeton uskonnon tyrkyttäminen ei tunnu hyvältä eikä johda hyvään lopputulokseen. Mielestäni on parempi, että vastaa, jos kysytään. Oma kristillinen elämä on parhain todistus valoisan kristillisyyden puolesta.
- eikö olekin kummallista
Eipä selvinnyt syy!
"" Miksi adventistit vihaavat puhdasta kristinuskoa"" kysymys ei saanut selkitystä.
Kumma tyyli adventisteilla, kun he kiertävät aina vastaamisen suoraan kysymykseen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750