WC:n ja Hannun vaihtoehtoja tässä:

Nyt alkaa olla jo näytön paikka klubilla että perustajilla. Kyllä vajaassa 4 viikossa pitää pystyä jo jotain saamaan aikaan muutakin kun lööppejä.

vaihtoehto A:

Hannu menee KRP:n ja tutkinnanjohtajan puheille ja kertoo missä mennään. Jos KRP on kertomuksesta samaa mieltä, että toiminta on laillista ja ihmiset eivät ole menettäneet otnan kopeekkaa rahojansa niin sittenhän Hannulla voi jatkaa yrityksensä johtamista ja KRP sekä WinCapita tekevät tiedotteensa missä kerrotaan asiat.

Se että perustaja välttelee Poliisia ei ainakaan minulta saa yhtään lisäpistettä ja ei nosta WinCapitan julkisuusprofiilia yhtään ylemmäs. Säännöissäkin lukee että jäsenen on käyttäydyttävä niin että se antaa WinCapitasta julkisuuteen luotettavan ja positiivisen kuvan. Oletan että Hannu on samassa asemassa kuin minä ja muut jäsenet. Nyt voi jo sanoa että ei näytä kovinkaan hyvältä julkisuuskuva, HALOO !!!!


Vaihtoehto B:

Tämän mediamyllytyksen jälkeen perustajajäsenet tulevat siihen lopputulokseen että puretaan koko klubi ja kaikki jäsenet/sijoittajat saavat rahansa osuustilille. Yhtiö voi jatkaa jos pienikään osa jäsenistä sijoittavat osuustilillänsä olevat rahat uudestaan treidaukseen ja hommat alkaa alusta.


Vaihtoehto C:

Hannu perustaa suomeen WinCapita Oy:n ja maksaa kiltisti verot ym. maksut kuten SmartProfitClub. Voin vain arvata minkälainen globaalia menestystarina tälläisesta rahantekokoneesta voisi tulla,Nokia ei olisi mitään tämän rinnalla. Suomi ampaisisi 6 kk jälkeen Dubain ja Norjan ohi mailman rikkaimmaksi maaksi kun kaikki ovat saaneet tuotot kotiutettua.Vaviskaa muut maat!!

Vaihtoehto D:

Ollaan niin kun nyt, kusi sukassa ja ei puhuta eikä pukahdeta ja avataan sivustot sitten "joskus" tai ei ollenkaan ja tuhlataan poliisin voimavaroja yhden miehen hakemiseen pitkin maapalloa. Kun kaveri saadaan kiinni, niin kuin yleensä näissä käy, niin sitten on kuvaa ja juttua kun Matti Nykäsestä (Sori Matti, ei pahalla..)


Eli vipinää töppösiin WINCAPITA !!!!!!!!!!!!
1729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onhan näitä, vaihtoehtoja.
Lehmätkin voivat lentää vatsa alaspäin tai vatsa ylöspäin.

Kun nämä 50 miljoonaa euroa poikivat 400% vuosituotolla,
kymmenen vuoden kuluttua onkin jaettavana
52.428.800.000.000 euroa.
Riittääkö pojilla pussit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mukaan lähtenyt kirjoitti:

Nyt alkaa olla jo näytön paikka klubilla että perustajilla. Kyllä vajaassa 4 viikossa pitää pystyä jo jotain saamaan aikaan muutakin kun lööppejä.

vaihtoehto A:

Hannu menee KRP:n ja tutkinnanjohtajan puheille ja kertoo missä mennään. Jos KRP on kertomuksesta samaa mieltä, että toiminta on laillista ja ihmiset eivät ole menettäneet otnan kopeekkaa rahojansa niin sittenhän Hannulla voi jatkaa yrityksensä johtamista ja KRP sekä WinCapita tekevät tiedotteensa missä kerrotaan asiat.

Se että perustaja välttelee Poliisia ei ainakaan minulta saa yhtään lisäpistettä ja ei nosta WinCapitan julkisuusprofiilia yhtään ylemmäs. Säännöissäkin lukee että jäsenen on käyttäydyttävä niin että se antaa WinCapitasta julkisuuteen luotettavan ja positiivisen kuvan. Oletan että Hannu on samassa asemassa kuin minä ja muut jäsenet. Nyt voi jo sanoa että ei näytä kovinkaan hyvältä julkisuuskuva, HALOO !!!!


Vaihtoehto B:

Tämän mediamyllytyksen jälkeen perustajajäsenet tulevat siihen lopputulokseen että puretaan koko klubi ja kaikki jäsenet/sijoittajat saavat rahansa osuustilille. Yhtiö voi jatkaa jos pienikään osa jäsenistä sijoittavat osuustilillänsä olevat rahat uudestaan treidaukseen ja hommat alkaa alusta.


Vaihtoehto C:

Hannu perustaa suomeen WinCapita Oy:n ja maksaa kiltisti verot ym. maksut kuten SmartProfitClub. Voin vain arvata minkälainen globaalia menestystarina tälläisesta rahantekokoneesta voisi tulla,Nokia ei olisi mitään tämän rinnalla. Suomi ampaisisi 6 kk jälkeen Dubain ja Norjan ohi mailman rikkaimmaksi maaksi kun kaikki ovat saaneet tuotot kotiutettua.Vaviskaa muut maat!!

Vaihtoehto D:

Ollaan niin kun nyt, kusi sukassa ja ei puhuta eikä pukahdeta ja avataan sivustot sitten "joskus" tai ei ollenkaan ja tuhlataan poliisin voimavaroja yhden miehen hakemiseen pitkin maapalloa. Kun kaveri saadaan kiinni, niin kuin yleensä näissä käy, niin sitten on kuvaa ja juttua kun Matti Nykäsestä (Sori Matti, ei pahalla..)


Eli vipinää töppösiin WINCAPITA !!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu