Oikeusmurhan uhrien määrä kasvaa... TomaShot, Petri Peltonen, Mikko Ellilä...
KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN, sananvapaus, päätoimittajarikkomus, lähdesuoja
14.02.2006
Poliisi oli suorittanut esitutkintaa sen selvittämiseksi, oliko eräässä sanomalehdessä julkaistu pakina, jonka otsikkona oli "Ne jyrää meidät", täyttänyt rikoslain 11 luvun 8 §:ssä säädetyn kiihottamisen kansanryhmää vastaan -rikoksen tunnusmerkistön. Kirjoitusta voitiin pitää venäläisvastaisena.
Koska kirjoitus oli julkaistu sanomalehdessä ja koska kyseessä oli virallisen syytteen alainen epäilty rikos oli valtakunnansyyttäjällä yksinomainen syyteoikeus sananvapauslain 24 §:n nojalla. Esitutkinnassa oli rikoksesta epäiltynä kuultu sanomalehden vastaavaa toimittajaa. Hän oli kiistänyt itse kirjoittaneensa puheena olevan pakinan. Hän oli kertonut tietävänsä kuka kirjoituksen oli laatinut, mutta kieltäytyi paljastamasta tämän henkilöllisyyden. Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi syyteharkintaratkaisussaan, että asiassa ei ollut selvitystä siitä, että vastaava toimittaja olisi itse laatinut kirjoituksen eikä häntä myöskään tässä asiassa voitu velvoittaa paljastamaan kirjoituksen laatijan henkilöllisyyttä. Mahdollista oli kuitenkin, että vastaava toimittaja oli omalla menettelyllään syyllistynyt päätoimittajarikkomukseen. Edellytyksenä oli tällöinkin, että kirjoitus oli tunnusmerkistön mukainen.
Tältä osin apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että nyt puheena olevan kärjekkään kansanomaisena pidettävän kirjoituksen rangaistavuutta arvioitaessa oli otettava huomioon yhtäältä se asiayhteys, johon lehtikirjoitus liittyy, sekä toisaalta se tyylilaji, jota kirjoitus edustaa. Kirjoitus on tarkoitettu pakinaksi. Siinä käytetty tyyli perustuu värikkäisiin ja liioitteleviin sanontoihin ja hätkähdyttäviin kielikuviin. Arvioitavissa oli, että kirjoituksen liioitteleva ja yliampuva kirjoitustyyli on ollut lukijoiden havaittavissa. Todennäköistä oli, että pääosa lukijoista on tehnyt sen johtopäätöksen, ettei kirjoituksen laatia tosissaan esitä sitä, mitä kirjoituksessa on sanamuodonmukaisesti luettuna esitetty.
Kirjoitusta on myös arvioitava sananvapautta vastaan. Sananvapauden suojan piiriin eivät nimittäin kuulu ainoastaan sellaiset tiedot tai mielipiteet, jotka otetaan vastaan mielellään tai joita pidetään harmittomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaiset, jotka loukkaavat, järkyttävät tai herättävät levottomuutta. Tämä perus- ja ihmisoikeus edellytti apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan varsin usein sitä, että sananvapautta rajoittavaa rikostunnusmerkistöä tulkitaan pidättyvästi. Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätyi katsomaan, ettei kirjoitus täyttänyt rikoslain 11 luvun 8 §:ssä säädettyä rikostunnusmerkistöä. (R 05/40)
SANANVAPAUSRIKOS, KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN, internet
16.02.2006
Epäilty oli ylläpitänyt Juutalainen -otsikoitua internetsivustoa, jossa on hänen vuosina 1999 - 2003 kirjoittamiaan juutalaisvitsejä. Sivustossa on ollut n. 90 vitsiä. Sivusto on ollut yleisön saatavilla 1999 - 2005 välisenä aikana. Poliisi oli tutkinut oliko epäilty levittänyt yleisön keskuuteen levittänyt lausuntoja ja muita tiedonantoja, joissa panetellaan tai solvataan juutalaisista koostuvaa uskonnollista kansanryhmää.
Koska kirjoitukset oli levitetty internetissä ja koska kyseessä oli virallisen syytteen alainen epäilty rikos, oli valtakunnansyyttäjällä yksinomainen syyteoikeus sananvapauslain 24 §:n nojalla. Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että vitsit ja muut levittäjän omasta mielestään hauskoina pitämät kirjoitukset voivat asiayhteydestä riippuen täyttää nyt puheena olevan rikoksen tunnusmerkistön. Eräät sivustoon kootuista vitseistä sisältävät viittauksia kansallissosialistien tekemään joukkotuhontaan. Näissä oli kyse siitä, että vitsin ajateltu "hauskuus" tai "huvittavuus" rakentuu sanotun teeman varaan tavalla tai toisella. Näitä vitsejä voitiin perustellusti pitää loukkaavina.
Tekijän toimintaa oli kuitenkin myös arvioitava perustuslaissa ja useassa maatamme sitovassa sopimuksessa turvatun sananvapauden kannalta. Sananvapauden suojan piiriin eivät kuulu ainoastaan sellaiset tiedot tai mielipiteet, jotka otetaan vastaan mielellään tai joita pidetään harmittomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaiset, jotka loukkaavat, järkyttävät tai herättävät levottomuutta. Tämä perus- ja ihmisoikeus edellytti apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan varsin usein sitä, että sananvapautta rajoittavaa rikostunnusmerkistöä tulkitaan pidättyvästi. Näin varsinkin tässä tapauksessa, jossa tekijän ensisijainen tarkoitus apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan on ollut hänen omasta mielestään hauskojen kirjoitusten pitäminen yleisön saatavilla. Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätyi katsomaan, ettei kirjoitus täyttänyt rikoslain 11 luvun 8 §:ssä säädettyä rikostunnusmerkistöä. (R 05/24)
SANANVAPAUSRIKOS, KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN, kirja
15.10.2007
Poliisi oli vähemmistövaltuutetun tutkintapyynnön johdosta toimittanut esitutkinnan, jossa oli selvitetty epäiltyä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Lainvastaisiksi epäillyt lausumat ja muut tiedonannot sisältyivät epäillyn kirjoittamaan kirjaan, jota hän oli levittänyt yleisön keskuuteen. Esitutkinta saatettiin valtakunnansyyttäjän syyteharkintaan, koska asiassa oli kysymys sananvapauslain 24 §:n tarkoittamasta virallisen syytteen alaisesta sananvapausrikoksesta.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän käsityksen mukaan epäilty oli levittänyt lausuntoja, jotka kohdistuivat rikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettuihin kansanryhmiin. Lausuntojen mukaan sanottuihin ihmisiin tulisi kohdistaa suoria toimenpiteitä heidän poistamisekseen maasta. Lausunnoissa oli myös pidetty kolmannessa valtakunnassa juutalaisiin, romaneihin ja eräisiin muihin kansanryhmiin toimeenpantua joukkotuhontaa hyväksyttävänä ja toivottuna toimenpiteenä. Lausunnot olivat sanottuja ihmisryhmiä panettelevia ja solvaavia, koska niissä esitettiin kysymyksessä olevat ihmiset kohteina, joihin syrjivä kohtelu ja äärimmäiset väkivaltatoimet ovat sallittuja ja myös toivottuja.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätti syytteen nostamisesta. Asiaa käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa. (R 07/17)
SANANVAPAUSRIKOS, KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN, internet
06.11.2007
Poliisi oli vähemmistövaltuutetun tutkintapyynnön johdosta toimittanut esitutkinnan, jossa oli selvitetty epäiltyä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Lainvastaisiksi epäilyt lausumat ja muut tiedonannot oli julkistettu epäillyn ylläpitämällä internetsivustolla. Esitutkinta saatettiin valtakunnansyyttäjän syyteharkintaan, koska asiassa oli kysymys sananvapauslain 24 §:n tarkoittamasta virallisen syytteen alaisesta sananvapausrikoksesta.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän käsityksen mukaan epäilty oli levittänyt lausuntoja, jotka kohdistuivat rikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettuihin kansanryhmiin. Epäilty oli lausunnoissaan esittänyt, että kohteena oleviin kansanryhmiin kuuluvat ihmiset ovat vaarallisia, koska he ovat luonteeltaan niin väkivaltaisia ja koska he syyllistyvät rikoksiin niin usein ja että sanottuun ryhmään kuuluvat ihmiset ovat muiden kustannuksilla eläviä loisia. Lausunnot olivat apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan sanottuja ihmisryhmiä panettelevia ja solvaavia, koska niissä vahvasti yleistäen kuvataan kokonaiset kansanryhmät alkeellisina, tyhminä, rikollisina ja loisina. Lausunnot loukkasivat sanottuihin ryhmiin kuuluvien ihmisten ihmisarvoa.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätti syytteen nostamisesta. Asiaa käsitellään Espoon käräjäoikeudessa. (R 07/16)
SANANVAPAUSRIKOS, KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN, internet
07.11.2007
Keskusrikospoliisi oli tutkinut, oliko internetsivuston laatija ja ylläpitäjä syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Tutkinnan kohteena oleva sivusto oli ns. linkkien kautta ollut yhdistettynä toisten henkilöiden perustamiin ja ylläpitämiin sivustoihin, joiden sisältöä voitiin arvioida rasistiseksi. Syyteoikeus asiassa kuului apulaisvaltakunnansyyttäjälle sananvapauslain 24 §:n perusteella.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan voidaan sinänsä myös toteuttaa niin, että internetissä ylläpidetylle vapaasti luettavissa olevalle sivustolle luodaan linkkejä osoittamaan muille sivustoille, joiden sisältö on tunnusmerkistöllä tarkoitetulla tavalla rasistinen. Sivustolla oli toisaalta linkkejä hyvin moneen ulkopuoliseen sivustoon, joiden aiheet olivat vaihtelevat. Rasistiseksi katsottava aineisto muodosti vain rajoitetun osan siitä kokonaisuudesta, johon epäilty oli luonut linkkejä omalta sivustoltaan. Epäilty oli kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Päätöksestä ilmenevien erityisten seikkojen vuoksi apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, ettei rangaistussäännöksen asettama tahallisuusvaatimus ollut täyttynyt. Tämän vuoksi apulaisvaltakunnansyyttäjä päätti jättää syytteen nostamatta. (R 06/21)
SANANVAPAUSRIKOS, KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN, internet
04.12.2007
Poliisi oli vähemmistövaltuutetun tutkintapyynnön johdosta toimittanut esitutkinnan, jossa oli selvitetty epäiltyä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Lainvastaisiksi epäilyt lausumat ja muut tiedonannot sisältyivät verkkosivustoon, jonka sisällön epäilty oli tuottanut ja jota hän ylläpiti. Esitutkinta saatettiin valtakunnansyyttäjän syyteharkintaan, koska asiassa oli kysymys sananvapauslain 24 §:n tarkoittamasta virallisen syytteen alaisesta sananvapausrikoksesta.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän käsityksen mukaan epäilty oli levittänyt lausuntoja, jotka kohdistuivat rikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettuihin kansanryhmiin. Epäilty oli itse luonut osan julkaisemistaan lausunnoista ja muista tiedonannoista. Osa aineistosta koostui lausumista, joita epäilty oli kerännyt ja koostanut sivustolleen muista lähteistä. Muualta hankitun aineiston yhteyteen epäilty oli liittänyt omia kommenttejaan.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän käsityksen mukaan epäilty oli julkaisemissaan lausunnoissaan esittänyt, että sanottuihin kansanryhmiin kuuluvat ihmiset ovat vaarallisia, koska he ovat luonteeltaan niin väkivaltaisia ja koska he syyllistyvät rikoksiin niin usein. Hän oli lausunnoissaan myös esittänyt, että sanottuihin ryhmiin kuuluvat ihmiset ovat muiden kustannuksilla eläviä loisia. Lausunnot olivat apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan sanottuja ihmisryhmiä panettelevia ja solvaavia, koska niissä vahvasti yleistäen kuvataan kokonaiset kansanryhmät alkeellisina, tyhminä, rikollisina ja loisina. Lausunnot loukkaavat sanottuihin ryhmiin kuuluvien ihmisten ihmisarvoa.
Syyte nostettiin Tuusulan käräjäoikeudessa. (R 07/20)
Sananvapausmarttyyrit
Juhkuotsolahtisika
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507964Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662254Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322161- 1451725
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251237Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511231Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1021123Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65841Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58776Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7742