kuten ei sapattia, tai älä tapa käskyäkään. Käskyistä Jeesus sanoi ettei niistä katoa piirtoakaan niin kauan kuin maa pysyy eikä sittenkään. Kymmeneyksistä Jeesus sanoi että niitä tulisi noudattaa eikä laupeuttakaan unohtaa.
Outoa miten jotkut yrittävät väittää sellaista mitä Raamattu ei kerro. Raamattu ei kerro missään että kymmenykset olisi poistettu tai sapatti olisi poistettu tai muitakaan kymmenen käskyn käskyjä!
Kymmenyksiä ei ole poistettu
18
208
Vastaukset
- käskyistä
Minkälaista raamattua sinä luet? Jeesushan sanoi, ettei laista katoa piirtoakaan. Ei laki ole yhtä kuin Lutherin käskyt, joista jeesus ei tienyt mitään, kun niitä ei silloin vielä oltu numeroitu.
- ennall
Mooseksen kautta annettuja käskyjä ei ole kukaan väittänytkään poistetuiksi.
Nehän ovat niillä joille ne alunperin annettiinkin; israelilaisilla.
Ei Jeesus muuttanut Israelin kanssa tehtyä liittoa purkamalla liiton lakia.
Adventistina sinä kierrät tosiasiat!
Siitä näkee ettet usko Raamatun kertomaan Israelin ja Jumalan väliseen liittoonkaan siten kuin siitä on Raamatussa kerrottu. Ja juuri tuohon liittosuhteeseen perustuu Jeesuksen sovitustyö.
Adventistien oppi sovituksesta on näinollen Raamattuun perustumatonta tulkintaa. Vanhan Testamentin lopussa todetaan, ettei
kymmenyksiä ole alun alkaenkaan maksettu:
Mal 3:6-9
6 Sillä minä, Herra, en muutu,
ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä:
7
isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä.
Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot.
Mutta te sanotte:
"Missä asiassa meidän on käännyttävä?"
8
Riistääkö ihminen Jumalalta?
Te kuitenkin riistätte minulta.
Mutta te sanotte:
"Missä asiassa me sinulta riistämme?" Kymmenyksissä ja antimissa.
9
Te olette kirouksella kirotut, kun te,
koko kansa, riistätte minulta.
SAPATTIAKAAN EI OLE PIDETTY
Jeremia 17:21-23
21
Herra puhuu näin: Jos tahdotte elää, pitäkää huoli siitä, ettette kanna sapattina mitään kantamusta ettekä tuo mitään sisään Jerusalemin porteista! [Neh. 13:19]
22
Älkää viekö sapatinpäivänä mitään ulos taloistanne älkääkä tehkö mitään työtä. Pyhittäkää sapatti, niin kuin minä käskin teidän isienne tehdä. [2. Moos. 20:8 ]
23
Mutta isänne eivät kuunnelleet minua, eivät ottaneet kuuleviin korviinsa, mitä minä sanoin. He olivat uppiniskaisia, eivät totelleet minua eivätkä ottaneet mitään opikseen.
Kuvitteleeko joku tosissaan olevansa parempi
noudattamattajättäjä kuin israelilaiset?- oikeus kymmenyskäytäntöömme
joten pitäkää suunne tukossa. Muutkin vapaat suunnat keräävät kymmenyksiä.
- niksi-nipa
Adventisteilla on merkillinen perusväite siitä, että sapattia on vietetty Paratiisista asti.
Ja koko Raamattu puhuu toisin.
Koskapa israelilaiset eivät pitäneet sapattia ei sitä ole säädetty pakanoillekaan.
Apostolien teot:
7:53 te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."
Adventistien opit eivät kulje Raamatun opetusten mukaan.
Paavalin mukaan adventistien lakihurskaus on Jumalan kiusaamista;
Apostolien teot:
15:10 Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
Adventistit ovat maailman tekopyhintä silmänpalvojajoukkoa.
Adventisteissa ei ole mitään esimerkillistä opittavaa, sanoo sananlaskukin. - voi olla
oikeus kymmenyskäytäntöömme kirjoitti:
joten pitäkää suunne tukossa. Muutkin vapaat suunnat keräävät kymmenyksiä.
Mutta kenelläkään ei ole minkäänlaista velvollisuutta maksaa kymmenyksiä.
Miksi olet noin hermostunut ja komenteleva. Taitaa olla kultin puolustaminen henkisesti raskasta puuhaa.
Jos muut tekevät väärin, eihän se ole mikään puolustus raamatun vastaiselle kymmenysten keräämiselle.
- poistettu, vaikkakkaan
ei a-kirkosta tai muutamasta muustakaan lahkosta.
niissä yhä uskotaan että kymmenykset ovat eri asia kuin esimerkiksi verot ja kirkollisverot.
Luuk. 2:1
Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava....
kymmenyksetkin olivat aikanaan eräänlainen vero - jos vertaamme sitä kuinka paljon ihmiset maksavat toistensa hyvinvoinnin vuoksi rahaa mennään paljon yli kymmenen prosentin. tavallinen ihminen maksaa tosiasiassa ehkä 60, 70 prosenttia tuloistaan yhteiseen kassaan, ehkä enemmänkin .. se että hän ei maksa kymmenyksiään esimerkiksi a-kirkolle ei ole Jumalalta VARASTAMISTA kuten a-kirkossa opetetaan.
jokainen ihminen osallistuu LUONNOLLISESTI oman seurakuntansa kulujen hoitamiseen - voimiensa mukaan. mutta että rahan keruu on pantu esimerkiksi a-kirkon kastelupaukseen on täysin väärin ja täysin raamatun vastaista - siitä ei ole epäilystäkään..
KASTE on JUMALAN ja IHMISEN välinen asia ja ILMAINEN - ilman minkäänlaisia maksusitoumuksia .. ilman Ellen G Whitea .. ilman mitään muuta kuin se mitä raamattu sanoo "katukaa, kääntykää ja antakaa kastaa itsenne niin saatte PYHÄN HENGEN lahjan"..
miksi kastelupaus yleensäkään?
eikö Jumala tiedä ketkä ovat kastetut ja ketkä eivät? tai ehkä onkin niin että Jumalalle pääasia on ihmisen sydämmen tila kasteessa ja a-kirkolle ja kymmenys lahkoille ovat kymmenykset tärkeintä?
oli kuinka oli niin kymmenyksien sekoittaminen kasteeseen ja pakollinen maksaminen on ihmisoppia. joko lupaat maksaa kymmenykset tai ei kasteta!? ja lupaat oikein allekirjoituksen kanssa. - hirvas
kymmenyksiä ei ole, ja armo ja laki eivät ole yhtäaikaa. Piste.
- onkin.
turhaa höpinää, sillä ARMO JA LAKI KULKEVAT KÄSIKÄDESSÄ, ne eivät tappele keskenään oikein ymmärrettynä.
- lakiko?
onkin. kirjoitti:
turhaa höpinää, sillä ARMO JA LAKI KULKEVAT KÄSIKÄDESSÄ, ne eivät tappele keskenään oikein ymmärrettynä.
Miksi sinulle on niin vaikeata luopua tuhansia vuosia vanhasta israelilaisten laista?
30:10 kun sinä kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja noudatat hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä, jotka ovat kirjoitetut tähän lain kirjaan, ja kun sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi.
31:26 "Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.
Joosua:
1:8 Älköön tämä lain kirja sinun suustasi poistuko, vaan tutkiskele sitä päivät ja yöt, että tarkoin noudattaisit kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut teilläsi ja silloin sinä menestyt.
8:31 niinkuin Herran palvelija Mooses oli käskenyt israelilaisten tehdä ja niinkuin on kirjoitettuna Mooseksen lain kirjassa: alttarin hakkaamattomista kivistä, joihin ei oltu rauta-aseella koskettu. Ja he uhrasivat sen päällä polttouhreja Herralle ja teurastivat teuraita yhteysuhriksi.
8:34 ja sen jälkeen hän luki kaikki lain sanat, siunauksen ja kirouksen, aivan niinkuin lain kirjassa on kirjoitettuna.
23:6 Olkaa siis aivan lujat ja noudattakaa tarkoin kaikkea, mitä Mooseksen lain kirjaan on kirjoitettu, poikkeamatta siitä oikealle tai vasemmalle,
24:26 Ja Joosua kirjoitti nämä puheet Jumalan lain kirjaan, ja hän otti suuren kiven ja pystytti sen sinne, tammen alle, joka oli Herran pyhäkössä.
2.Kuningasten kirja:
11:12 Sitten hän toi kuninkaan pojan esille, pani hänen päähänsä kruunun ja antoi hänelle lain kirjan, ja he tekivät hänet kuninkaaksi ja voitelivat hänet; ja he paukuttivat käsiänsä ja huusivat: "Eläköön kuningas!"
14:6 Mutta murhaajain lapset hän jätti surmaamatta, niinkuin on kirjoitettu Mooseksen lain kirjaan, jossa Herra on käskenyt: "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden."
22:8 Ja ylimmäinen pappi Hilkia sanoi kirjuri Saafanille: "Minä löysin Herran temppelistä lain kirjan." Ja Hilkia antoi kirjan Saafanille, ja tämä luki sen.
22:11 Kun kuningas kuuli lain kirjan sanat, repäisi hän vaatteensa.
2.Aikakirja:
17:9 Nämä opettivat Juudassa, ja heillä oli mukanaan Herran lain kirja; he kiertelivät kaikissa Juudan kaupungeissa ja opettivat kansaa.
23:11 Sitten he toivat kuninkaan pojan esille, panivat hänen päähänsä kruunun ja antoivat hänelle lain kirjan ja tekivät hänet kuninkaaksi. Ja Joojada ja hänen poikansa voitelivat hänet ja huusivat: "Eläköön kuningas!"
34:14 Kun he olivat viemässä ulos Herran temppeliin tuotuja rahoja, löysi pappi Hilkia Herran lain kirjan, joka oli annettu Mooseksen kautta.
34:15 Ja Hilkia lausui ja sanoi kirjuri Saafanille: "Minä löysin Herran temppelistä lain kirjan." Ja Hilkia antoi kirjan Saafanille.
Nehemia:
8:1 Silloin kokoontui kaikki kansa yhtenä miehenä Vesiportin edustalla olevalle aukealle; ja he pyysivät Esraa, kirjanoppinutta, tuomaan Mooseksen lain kirjan, jonka lain Herra oli antanut Israelille.
8:3 Ja hän luki sitä Vesiportin edustalla olevalla aukealla päivän koitosta puolipäivään saakka miehille ja naisille, niille, jotka voivat sitä ymmärtää, kaiken kansan kuunnellessa lain kirjan lukemista.
8:8 Ja he lukivat Jumalan lain kirjaa kappale kappaleelta ja selittivät sen sisällyksen, niin että luettu ymmärrettiin.
8:18 Ja Jumalan lain kirjaa luettiin joka päivä, ensimmäisestä päivästä viimeiseen saakka. Ja he viettivät juhlaa seitsemän päivää, ja kahdeksantena päivänä pidettiin juhlakokous säädetyllä tavalla.
9:3 Sitten he nousivat seisomaan, kukin paikallansa, ja heille luettiin Herran, heidän Jumalansa, lain kirjaa neljännes päivää; ja toisen neljänneksen aikana he tunnustivat syntinsä ja kumartaen rukoilivat Herraa, Jumalaansa.
Galatalaiskirje:
3:10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee." - sinulle on
lakiko? kirjoitti:

3:10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."niin vaikeata luopua tuhansia vuosia vanhasta israelilaisten laista?"
Totta on, se lain(kin) pysyvyys. Mt 5:18: laista ei katoa pieninkään piirto ennen kuin taivas ja maa katoavat.
Sinun sanasi vastaan Jeesuksen sana ... kumman valitsisit? - valita
sinulle on kirjoitti:
niin vaikeata luopua tuhansia vuosia vanhasta israelilaisten laista?"
Totta on, se lain(kin) pysyvyys. Mt 5:18: laista ei katoa pieninkään piirto ennen kuin taivas ja maa katoavat.
Sinun sanasi vastaan Jeesuksen sana ... kumman valitsisit?Valitsen omat sanani :) jeesus on vain satukirjan hahmo, ihan niinkuin metsänpeikot siinä samassa kirjassa.
- valinta...
sinulle on kirjoitti:
niin vaikeata luopua tuhansia vuosia vanhasta israelilaisten laista?"
Totta on, se lain(kin) pysyvyys. Mt 5:18: laista ei katoa pieninkään piirto ennen kuin taivas ja maa katoavat.
Sinun sanasi vastaan Jeesuksen sana ... kumman valitsisit?Tottakai valitsen omat sanani :) jesse on vain hahmo siinä satukirjassa, jossa kerrotaan metsänpeikoista.
- ei lakia uskoville
aivan!
lakia ei tartte saarnata uskoville, sillä kristus asuu meissä - asuu,,
ei lakia uskoville kirjoitti:
aivan!
lakia ei tartte saarnata uskoville, sillä kristus asuu meissäuskovassa niin Kristus on kirjoittanut lakinsa uskovan sydämmeen silloin kun hän antoi elämänsä Kristukselle, siten laki on paljon vahvemmin uskovan elämän ohje, kuin jos se olisi vain sydämmen ulkopuolella.
- hirvas
onkin. kirjoitti:
turhaa höpinää, sillä ARMO JA LAKI KULKEVAT KÄSIKÄDESSÄ, ne eivät tappele keskenään oikein ymmärrettynä.
lahkoilla on oma "totuutensa", joka ei ole Jumalasta, kuten adventisteillakin.
- alkukirkko ei
kerännyt kymmenyksiä?
- alkukirkossa
kaikki jakoivat kaiken keskenään (Apt 2:42–46). periaate kuitenkin oli että tämä kaiken jakaminen keskenään oli vapaaehtoista (Apt 5:1–4). jos siis adventistit haluavat antaa kymmenykset miksi heitä siitä moittia? se on kunnioitettavaa. jotkut eivät anna sitäkään yhteiseksi hyväksi tai herran työhön.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507975Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662259Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322178- 1461746
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251243Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1081135Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58790Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7744