Saksan Wehrmacht

Misi

Saksasta tai saksalaisuudesta voidaan olla montaa mieltä, varsinkin -34 - 45 välisenä aikana.
Mutta ainakin minua on aina ottanut päähän se hollywoodin luoma käsitys, jossa Saksan armeijan selkärangan Wehrmacht:n taistelukyky, onnistuminen asetetaan kyseenalaiseksi.
Toki sama koskee myös merivoimia, ilmavoimia, Waffen SS joukkoja ja kaikkia II maailmansodassa taistelleita Saksalaisia sotatoimiyhtymiä.
Ne olivat saaneet käskyn taistella ja tekivät sen jopa niin hyvin, että maailman poliittiset johtajat haukkoivat henkeään vielä -45 Ardennien hyökkäyksen alettua!
Tavallinen (toki hyvin koulutettu) rivimies ei paljoa painoa antanut poliittisille kuvioille.
Mutta se mitä Saksan armeija kykeni tekemään on jotakin ainutlaatuista.
Maailmassa jossa väkivalta edelleen on voimista mahtavin.
Se oli lyödä itseään kaksinkertaisen diktatuurin. Aiheuttaen suuremmat tappiot kuin itse koki, vaikka olikin hyökkäävä osapuoli!
On myös hyvä muistaa että erikoiskoulutettu Waffen SS armeija oli taisteluyksikkö.
Heillä oli sotilaallisia tehtäviä eikä mitään tekemistä keskitysleirien kanssa.
On myös hyvä muistaa, että lännen tukema idän diktatuuri sulki viimeisiä keskitysleirejään vasta -80 luvulla.
Tosin NL:n mielisairaalat olivat jo muodostuneet (lääkkeineen) monelle toisinajattelijalle kohtaloksi vielä myöhemminkin.
Voikin kysyä, minkä puolesta vapaa länsi oikein taisteli?

11

948

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vai?

      Euroopan puolesta.

      " Voikin kysyä, minkä puolesta vapaa länsi oikein taisteli? "

      Voidaan aiheellisesti kysyä luuleeko (luuletko) joku että Hitler oli taistelemassa myös Suomen puolesta?

      • Misi

        Saksa itsessään, vaikka ei nyt ajateltaisi politiikkaa yhtään (yritinkin nyt avauksessani pitää sen ulkopuolella).
        On ainoa valtio, vallinneista järjestelmistään huolimatta, joka on auttanut Suomea itsenäisyydessään.
        Kansalaisodan päivinä ainoastaan Saksa oli valmis lähettämään "pikkuosan" valiojoukoistaan Suomen avuksi.
        Suomen sotiessa 30.11 - 13.3 (39-40) talvisotaansa aivan ylivoimaista diktatuurivaltiota vastaan, niin miltä näyttää nyt?
        USA ei eväänsä hetkauttanut.
        Ranska aina on kovasti "sekaantumassa", mutta niin heikolla armeijalla ei olisi ollut täällä tekemistä.
        Ruotsin mielestä kyseessä oli(kin) Suomen sisäinen asia, johon he (RUotsalaiset) eivät voi puuttua.
        Englannin mielipide oli jyrkempi, mutta pienintäkään apua ei luvattu.
        Siis miten sinusta lännen toimet eroavat siitä laskelmoidusta diktatuurista?

      • Lebensraum

        Eli misin kirjoituksen pointti oli siinä että miksi hollywood esittää "natsit" (wehrmacht, SS, Laivasto, ilmavoimat) huonompana taisteluyksikkönä kuin esim brittien ja jenkkien vastaavat, kun todellisuus varsinkin sukellusvene laivaston ja laskuvarjojääkärien osalta on varsin toinen. Toisaalta tässä täytyy muistaa että SS lipun alla taistelivat myös vlasovin kasakat, charlemagne ja totenkopf joiden saavutukset eivät yltäneet esimerkiksi nordin, vikingin tai brandenburgin tasolle. Sakujen aseistus oli myös muuta seurakuntaa edellä mutta erään valtion kanslerin mieli ratsasti omilla laitumillaan eikä näin wunderwaffeja saatu ajoissa rintamalle. No niin tai näin jenkit saivat sodan tuloksena loistavia tiedemiehiä ja valmiita protoja joita he eivät edes villeissä fantasioissaan uskoneet saksasta löytyvän. Ilman Aatua "germaaninen" EU olisi ollut totta jo vuonna 42´.

      • ts58

        Historia seuraa voittajan miekkaa - sanatarkasti ja perusteellisesti.

      • natseista
        Misi kirjoitti:

        Saksa itsessään, vaikka ei nyt ajateltaisi politiikkaa yhtään (yritinkin nyt avauksessani pitää sen ulkopuolella).
        On ainoa valtio, vallinneista järjestelmistään huolimatta, joka on auttanut Suomea itsenäisyydessään.
        Kansalaisodan päivinä ainoastaan Saksa oli valmis lähettämään "pikkuosan" valiojoukoistaan Suomen avuksi.
        Suomen sotiessa 30.11 - 13.3 (39-40) talvisotaansa aivan ylivoimaista diktatuurivaltiota vastaan, niin miltä näyttää nyt?
        USA ei eväänsä hetkauttanut.
        Ranska aina on kovasti "sekaantumassa", mutta niin heikolla armeijalla ei olisi ollut täällä tekemistä.
        Ruotsin mielestä kyseessä oli(kin) Suomen sisäinen asia, johon he (RUotsalaiset) eivät voi puuttua.
        Englannin mielipide oli jyrkempi, mutta pienintäkään apua ei luvattu.
        Siis miten sinusta lännen toimet eroavat siitä laskelmoidusta diktatuurista?

        " On ainoa valtio, vallinneista järjestelmistään huolimatta, joka on auttanut Suomea itsenäisyydessään.
        Kansalaisodan päivinä ainoastaan Saksa oli valmis lähettämään "pikkuosan" valiojoukoistaan Suomen avuksi. "

        Historia ei tunne ainoatakaan tapausta jossa joku suurvalta olisi auttanut jotain toista valtiota vain auttamisen riemusta. Hitler rakensi 2MS aikana Suur-Saksaa, ja tähän valtioon olisi tullut kuulumaan myös Suomi.
        Ettäs tässä pieni huomautukseni. Historian opinnot kannattaa sinunkin päivittää ainakin näiltä osin.

        Tottahan on että Hitler soti samaa vihollista vastaan Suomen maaperällä kanssamme, mutta tavoitteet Hitlerillä olivat vallan toisenlaiset mitkä olivat Suomen tavoitteet.
        Yhteinen vihollinen toivat yhteiset intressit, mutta Hitlerin käsky oli käynyt jo v.1941, jossa Hitler määräsi Suomenkin liittämisen natsien hallitsemaan Suur-Saksaan, " voittoisan sodan jälkeen."

      • pidä paikkaansa!
        natseista kirjoitti:

        Ensinnäkin historia tuntee montakin tapausta, jossa suurvalta on auttanut toista valtiota ainakin lähes puhtaasti auttamisen ilosta. Tietysti tällaisessa pohdinnassa päästään siihen peruskysymyksen äärelle, että voiko kukaan ylipäätään tehdä kenellekään mitään pelkästään "auttamisen ilosta". Mutta jos saivartelut jätetään sikseen, voidaan hyvin tulkita monta tapausta, jossa valtiot auttavat toisiaan auttamisen ilosta.

        Mitä tuohon "Suur-Saksaan" ja Suomen rooliin siinä tulee, niin haluaisimpa nähdä tuon käskyn, jossa noin todetaan. Lyön nimittäin vetoa, että käsky ei ole yksikäsitteinen vaan päinvastoin sanoista ja merkityksistä väännetty "totuus", joka palveli parhaiten sosialisteja ja heidän intressejään. Nyt täytyy muistaa, että sossupossuilla ei ollut mitään intressiä sanoa Saksasta mitään hyvää sanottavaa. Ja tuo teesi on ristiriidassa juuri sen kanssa, että Saksa todellakin auttoi Suomea itsenäistymisessä ja sodassa Venäjää vastaan.

        Tottahan se on, että Saksan voittaessa sodan, myös sen vaikutusvalta olisi ollut merkittävä koko Manner-Euroopassa ja myös pohjoismaissa. Mutta niin oli myös Venäjällä, joten minulla ei ainakaan ole ainoatakaan syytä olettää, että vastaavassa Saksan tilanteessa mikään olisi ollut pahemmin. Päinvastoin nykyisin tuntuu käyvän yhä enemmälti juuri toisin päin. Tosin monet aikalaiset vaikutusvaltaiset henkilöt jo tuolloin sodan päätyttyä joutuivat toteamaan saman, mitä kohta tekevät kaikki muutkin. Esimerkiksi Patton on tällaisesta henkilöstä malliesimerkki.

      • rutiköyhää
        pidä paikkaansa! kirjoitti:

        lajissa - historialliset totuudet, ellet pysty vastaamaan huutoosi. Hitler oli antanut ohjeen Suomen liittämiseksi osavaltiona Suu-Saksan valtakuntaan heinäkuun puolivälissä 1941. Polvinen tuo nuo "ikävät" asiat tutkimuksissaan päivänvaloon.
        Olihan Göring esittänyt hövelisti suomalaisille "mitä alueita Suomi tulisi saamaan vallatusta Neuvostoliitosta", mutta jätti kuitenkin kertomatta kokototuuden, eli mikä "Suur-Suomen" kohtalo lopulta olisi tullut olemaan ja vieläpä Suur-Saksa osana.

      • kaikki suomalaiset
        rutiköyhää kirjoitti:

        olisi viety keskitysleireille ja kaikki muut paitsi arjalaiset olisivat tapettu -eikös niin? Joten siinä mielessä sinä tai sinun Polvisesi ei ole tuonut mitään uutta esille.

        Suomen kohtalo Suur-Saksan osana ei olisi takuulla ollut yhtään sen pahempi kuin Venäjän "pehmeässä vyöhykeessä". Itse asiassa päinvastoin, sillä tuo manaamasi Suur-Saksa olisi luhistunut aika lailla nopeasti sodan jälkeen.

        Mielenkiintoista, että Ruotsia yms. maita ei näyttänyt sama kohtalo uhkaavan. Eli kylläpä Suomi on erikoinen maa. Stalinkaan ei koskaan edes tahtonut valloittaa Suomea vaikka tänne kahdesti hyökkäsikin. Ja molemmilla kerroilla kaiken hyvän lisäksi keskeytti hyökkäyksensäkin aivan hyvän hyvyyttään kun Suomen puolustus oli luhistumassa.

        Joten parempi kun sinäkin jätät vain sen historian niille, jotka siitä jotakin ymmärtävät ja keskityt itse siihen propagandan tekoon.

        Ja mitä Polvisen "ikäviin asioihin" tulee niin ne eivät ole mitään verrattuna Beevorin julkistamiin ikäviin asioihin. Onhan se tietysti sääli, että mekin joudumme brittiläiseltä kirjailijalta kyselemään venäläisten hirmutöistä kun oma ihana sosialismimme on pikkuisen näivettänyt tuota historian tutkimustamme. Mutta asiassa on sentään se hyvä puoli, että koimmepa mitä tahansa niin aina se Saksa olisi ollut pahempi..

      • spekuloida
        kaikki suomalaiset kirjoitti:

        kumman kaa olisi ollut kivempaa, Stalinin vai Hitlerin leiritettävinä.

        " Mielenkiintoista, että Ruotsia yms. maita ei näyttänyt sama kohtalo uhkaavan. "

        Luettele nyt reilusti vaan ne "yms." maasi Ruotsin lisäksi. Mitä maita tarkkaan ottaen tarkoitat noilla
        yms.- mailla? Onko luettelosi pitkäkin?

      • oli esimerkiksi
        spekuloida kirjoitti:

        kumman kaa olisi ollut kivempaa, Stalinin vai Hitlerin leiritettävinä.

        " Mielenkiintoista, että Ruotsia yms. maita ei näyttänyt sama kohtalo uhkaavan. "

        Luettele nyt reilusti vaan ne "yms." maasi Ruotsin lisäksi. Mitä maita tarkkaan ottaen tarkoitat noilla
        yms.- mailla? Onko luettelosi pitkäkin?

        huomattavasti paremmat oltavat Hitlerin orjina kuin itä-eurooppalaisilla Stalinin orjina. Siinä on minusta aika kestävä argumentti väitteen puolesta.

    • ts58

      Onhan todettu, että ilman Waffen SS ja Grossdeutschland divisioonia länsiliittoutuma olisi kohdannut puna-armeijan Pariisissa.
      USA kiistää, mutta sai turpiinsa Rommelin joukoilta Pohjois Afrikassa.
      Hortenin lentävä siipi, Me 163, Me 262, Focke Wulfin protot, Me 1101 (proto American Le Sabre), Hes01 turbojet aksiaaliahdin suihkuturbiini, hakeutuvat ohjukset yms. yms.

      Niin ja Werner von Braun oli American dream NASA Uber Furher: Apollolennot....V2...oliko yhteyttä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe