Smash Assem on yhä esillä.

Raakkuna .

Olen tullut takaisin nuorissa ja vastuullisissa asenteissa elämän säilymisen kannalta, ja eräät vastavoiman edustajat ottavat taatusti mittaa omistani, kaikella edustamallaan vallalla ja voimalla. JA MUN KANTA SAA JULKISUUTTA SOON KAIKESSA, KUN LAUSUN TÄMÄNKIN KORKEAMMASSA TAJUNNASSA, KUIN KUKAAN TEISTÄ KELVOTTOMISTA OIKEUDEN PALVELIJOISTA. SMASH ASSEM ON HÄPEÄ SUOMEN VALTIOLLE. POLIISIT OVAT SAANEET VAPAUTTAVAN LAUSUNNON ASIANAJAJIENSA VALHEIDEN ESITTÄMISESTÄ. JA MÄ OLEN SANOISTANI VASTUUSSA KOKO KANSAN EDESSÄ, KUN LAADIN TÄSTÄKIN TOTUUDEN MUKAISEN RAPORTIN. POLIISIT OTTIVAT NUOREN MIEHEN KIINNI PIDÄTYKSESSÄ SMASH ASSEM TILAISUUDESSA. JA PAHOINPITELIVÄT PAMPULLAAN NIVUSIIN JA REITEEN, JOSSA VEREN PURKAUMAT OLIVAT ILMEISET. JA ASIANAJAJA AJOI VALHEELLAAN SUOMEN VALTION VASTAAN NUORISOAAN. SAATANA! SAA TEISTÄ MAINION OTTEEN AIKANAAN, ASIANAJAJAT KAIKENLAISET, JOTKA VAIN AJAVAT RAHALLISTA ETUAAN ASEMASSAAN, SUOMEN VALTIOTA VASTAAN. OLEMME TÄYSIN TIETOISIA "SMASH ASSEM ASEESTA" JOLLA SAITTE NUORISOMME VIHAAMAAN VALHEITANNE. KOKO ASIANAJAJIEN ARMEIJA, KELVOTTOMUUTENNE KOSTAUTUU MUUTEN PIAKKOIN OMAAN NILKKAANNE. JA MÄ OON TODELLA HYVILLÄNI SIITÄKIN PUOLESTANNE, SILLÄ SE ON KOHTALONNE TÄNÄ AIKANA VÄÄRÄMIELISET POLIISIEN VALTUUKSIEN PUOLUSTAJAT, JOITA SAA PALKATUKSI SUOMEN ASIANAJAJIEN LIITOSTA, JOKA MYÖS SAA KUULLA KUNNIANSA ALPO RUSIN VAPAUTTAMISESTA, JA SUOMEN VALTION HALVENTAMISESTA KORKEIMMASSA OIKEUDESSA IVA ÄÄNESSÄÄN. MÄ LAUSUIN TÄN HERRAN NIMESSÄ, VAIKKA KIROON PERÄÄN HETI PERKELE! JA SAATANA! ON TEIDÄN HOLHOOJANNE NOISSA TOIMISSANNE UUTTA MAAILMAN JÄRJESTYSTÄ VASTAAN NUORISOAMME, JOTKA TAHTOVAT UUDISTAA HALLINTOAMME, NIILTÄ KOHDIN KUIN SE ON PUUTTEELLINEN. JA SMASH ASSEM OSOITTI PAHAN PUUTTEEN ASIANAJAJIEN TOIMINNASSA, SUOMEN VALTIOTA VASTAAN. MITEN TOTUUS PAINETAAN LOKAAN RAHAN JA VALLAN VOIMALLA TÄNÄÄN SUOMESSA. SALUT

4

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tekstisi epäselvä

      Jos tekstisi olisi lyhyempi, siitä oli vaikea lukea jatausta. Silti ajat ehkä oikeaa asiaa.

      • Raakkuna

        Mitä sä Veikko meinasitkaan sanoa mun ajatuksen juoksun laadusta, mutta et saanut sitä kunnolla edes esitetyksi, kun pitää vaan arvata, että kait sitten oot sitä mieltä soon ittekkin. SALUT


    • elluII

      Tekstisi on hiukan vaikeaselkoista, mutta mitä siitä ymmärsin, niin taitaa olla asiaa - kerrankin!

      • Raakkuna

        Kas kun ämmäkin tajus jotain tällä kertaa. Oot muuten aika vajaa siinä taidossa ja lajissa kunnon miehen rinnalla. Sillä mun kaikki julkituonnit on arvioitu tutkijoiden edessä helsingissä. Ja aion saada itselleni laudaatturin kerralla kolmesta väitteestäni, ja sun kanta kumotaan yhdessä niistä totaalisesti. Ja loput saat tietää Suomen virallisesta mediasta, jos et kaipaa mun tiedonantoja ennen sitä. Joka tapauksessa Ellun kana on ajatuksissaan niin vajaa, että pitäis vaieta kokonaan tällä palstalla puhumasta, ja pedofiiliaa puolustamasta. SAATANAN HÖLMÖ ÄMMÄ!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7970
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2256
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2170
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1735
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1242
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1232
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1127
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      782
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe