Jyrki Kataiselle tapaus Kanervasta

Kokoomus on menestynyt johdollasi erinomaisesti kaikissa vaaleissa (kuntavaalit, EU -parlamenttivaalit, presidentin vaalit ja eduskuntavaalit) jona olet ollut Kokoomuksen puheenjohtajana.

Vuoden 2006 Joensuun puoluekokouksessa uusittiin puolueen periaateohjelma, jonka keskeinen arkkitehti olet. Kokoomus on nostanut vaaleissa esille asioita, joita muut eivät ole Kokoomuksen lailla tehneet. Johdat politiikkaa arvoista lähtien, kuten omalla blogi -sivullasi asiaa korostat.

Nyt on arvojen punninta-aika vähän toisenlaisessa asiassa. Nykyisen hallituksen muodostamisvaiheessa valitsit niissä olosuhteissa varmaankin yhden parhaimman kokoomuslaisen ulkopoliittisen osaajan Ilkka Kanervan ulkoministeriksi. Ilkka Kanerva on selviytynyt tehtävästään yli puoluerajojen ulottuvan arvion mukaan hyvin.

Ulkoministeri Ilkka Kanervan ympärillä on neljättä viikkoa pyörinyt tekstiviestikohu. Samanlainen kohu oli hänen ympärillään vuonna 2005 hänen toimiessaan eduskunnan varapuhemiehenä.

Mikä on soveliasta käyttäytymistä valtakunnan kannalta tärkeässä tehtävässä . Mikä on poliittisen järjestelmän uskottavuus, jos käyttäytyminen on ristiriidassa kansan oikeustajun kanssa. Kansan oikeustaju- huolimatta eräistä gallupeista, odottaa poliittista vastuunkantoa tapaus Kanervan osalta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on ilmoittanut, ettei se hyväksy ulkoministerin käyttäytymistä. Ilkka Kanerva on Brysselistä käsin pyytänyt tapahtumaa anteeksi.

Oman käsitykseni mukaan ei se riitä. On otettava aito vastuu ja Ilkka Kanervan on jätettävä ulkoministerin tehtävä. Monissa länsimaissa näin olisi jo tapahtunut viikkoja sitten.

Itse esitin jo tämän Kanervan tekstiviestikohun alussa Kanervan välitöntä eroamista ulkoministerin tehtävästä sen kokemuksen ja tiedon perusteella, joka on vuosikymmenten saatossa kertynyt .

Esillä olleista nimistä Jyri Häkämies on jo pätevöitynyt ulko- ja turvallisuusasioihin, joten hän olisi luonteva uusi ulkoministeri. Jari Koskinen toimi Lipposen hallituksen maa- ja metsätalousministerinä menestyksellisesti ja omaa muutenkin kykyä ja taitoa toimia puolustusministerinä.

Puolueen puheenjohtajana joudut Jyrki Katainen kantamaan vastuuta Kokoomuksesta kaikkien puolesta – myös tapaus Kanervasta. Varmasti tämä asia ”kyrsii” , kuten meitä muitakin kokoomuksen kentällä toimivia. Ikävätäkin asiat on vaan ratkaistava .

Ensi kesän puoluekokouksessa olet saamassa taas vahvan tuen uudelle puheenjohtaja –kaudelle. Kentän vahva tuki antaa sinulle Jyrki voimaa selvitä myös ikävistä asioista.
8269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikö paskantärkeät viestit pitäisi kirjoittaa jonnekin muualle kuin suomi24:ään?

Äänestä
  • Varmaan joo Mikki Hiiri kohta jyrähtää.

    Kun nyt asiat "paljastuvat" niin ryhdikkäästi Kypäräpäisen Papin puolueen suunnasta alkaa kuulua päivittelyä ja asia otetaan "jämäkästi" haltuun.

    Äänestä

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000004422879

Tätä vöyhkäystä on kestänyt nyt jo kolme viikkoa.

Pieni osa kansasta on saatettu valtavaan kiihkoon.

Juorulehdet ovat onnistuneet tavoitteessaan.

Onneksi kuitenkin valtaosa kansasta ajattelee omilla aivoillaan, eikä lähde mukaan itäsaksalaistyylisen kuristelu- ja ilmiantokulttuurin juoksupojiksi.

Ministereitä ei länsimaisissa puolueoloissa eroteta toreilla tapahtuvalla huutoäänestyksellä.

Äänestä

Yle Teksti-TV Sivu 106/1
KOTIMAA YLE LAUANTAI

Heinäluoma: Kanerva-asia ratkaistava


Oppositiojohtaja Eero Heinäluoma (sd.)
vaatii kokoomukselta mahdollisimman
nopeita ratkaisuja siitä, nauttiiko
ulkoministeri Ilkka Kanerva puolueen
luottamusta vai ei.

YLEn TV1:n Lauantaiseurassa vieraillut
SDP:n puheenjohtaja pitää kummallisena,
että kokoomus on jo viikkoja jatkuneen
tekstiviestikohun aikana antanut
Kanervalle vain ehdollisen tuen.

Heinäluoman mukaan ulkoministerin
riepottelu ei voi jatkua kovin pitkään
ilman varmuutta siitä, onko hänellä
todellisuudessa luottamusta.
Hänen mukaan oppositio ei halua tehdä
välikysymystä tämäntyyppisessä asiassa.

Äänestä

60 §

Valtioneuvosto

Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sir_Alfred kirjoitti:

Kokoomus on menestynyt johdollasi erinomaisesti kaikissa vaaleissa (kuntavaalit, EU -parlamenttivaalit, presidentin vaalit ja eduskuntavaalit) jona olet ollut Kokoomuksen puheenjohtajana.

Vuoden 2006 Joensuun puoluekokouksessa uusittiin puolueen periaateohjelma, jonka keskeinen arkkitehti olet. Kokoomus on nostanut vaaleissa esille asioita, joita muut eivät ole Kokoomuksen lailla tehneet. Johdat politiikkaa arvoista lähtien, kuten omalla blogi -sivullasi asiaa korostat.

Nyt on arvojen punninta-aika vähän toisenlaisessa asiassa. Nykyisen hallituksen muodostamisvaiheessa valitsit niissä olosuhteissa varmaankin yhden parhaimman kokoomuslaisen ulkopoliittisen osaajan Ilkka Kanervan ulkoministeriksi. Ilkka Kanerva on selviytynyt tehtävästään yli puoluerajojen ulottuvan arvion mukaan hyvin.

Ulkoministeri Ilkka Kanervan ympärillä on neljättä viikkoa pyörinyt tekstiviestikohu. Samanlainen kohu oli hänen ympärillään vuonna 2005 hänen toimiessaan eduskunnan varapuhemiehenä.

Mikä on soveliasta käyttäytymistä valtakunnan kannalta tärkeässä tehtävässä . Mikä on poliittisen järjestelmän uskottavuus, jos käyttäytyminen on ristiriidassa kansan oikeustajun kanssa. Kansan oikeustaju- huolimatta eräistä gallupeista, odottaa poliittista vastuunkantoa tapaus Kanervan osalta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on ilmoittanut, ettei se hyväksy ulkoministerin käyttäytymistä. Ilkka Kanerva on Brysselistä käsin pyytänyt tapahtumaa anteeksi.

Oman käsitykseni mukaan ei se riitä. On otettava aito vastuu ja Ilkka Kanervan on jätettävä ulkoministerin tehtävä. Monissa länsimaissa näin olisi jo tapahtunut viikkoja sitten.

Itse esitin jo tämän Kanervan tekstiviestikohun alussa Kanervan välitöntä eroamista ulkoministerin tehtävästä sen kokemuksen ja tiedon perusteella, joka on vuosikymmenten saatossa kertynyt .

Esillä olleista nimistä Jyri Häkämies on jo pätevöitynyt ulko- ja turvallisuusasioihin, joten hän olisi luonteva uusi ulkoministeri. Jari Koskinen toimi Lipposen hallituksen maa- ja metsätalousministerinä menestyksellisesti ja omaa muutenkin kykyä ja taitoa toimia puolustusministerinä.

Puolueen puheenjohtajana joudut Jyrki Katainen kantamaan vastuuta Kokoomuksesta kaikkien puolesta – myös tapaus Kanervasta. Varmasti tämä asia ”kyrsii” , kuten meitä muitakin kokoomuksen kentällä toimivia. Ikävätäkin asiat on vaan ratkaistava .

Ensi kesän puoluekokouksessa olet saamassa taas vahvan tuen uudelle puheenjohtaja –kaudelle. Kentän vahva tuki antaa sinulle Jyrki voimaa selvitä myös ikävistä asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu