Anabolisten hormonien käyttö häiritsee elimistön omaa hormonaalista toimintaa. Dopingtarkoituksessa suuria androgeeniannoksia käyttäneiltä miehiltä on mitattu naissukupuolihormonia, estradiolia, sellaisia pitoisuuksia, jotka ovat huomattavasti suurempia kuin terveillä naisilla. Naiselle testosteroni aiheuttaa käytetyn annoksen mukaan selviä androgeenisia vaikutuksia, kuten lisääntynyttä karvoitusta, jopa parran kasvua, äänen madaltumista, talirauhasten suurenemista, häpykielen kasvua, lihaksiston miehistymistä jopa kaljuutta. Kuukautishäiriöt ovat tavallisia. Kyseeseen saattavat myös tulla libidon (seksuaalisen halun) huomattava voimistuminen ja syvälliset persoonallisuuden muutokset. Anabolisilla steroideilla on siis psyykkisiä haittavaikutuksia.
Erytropoietiinin haittavaikutuksena on verenpaineen nousu ja veren sakeuden noustessa on vaarana myös tukokset sepelvaltimoissa ja aivojen verisuonissa.
Doping on huippu-urheilun suurimpia ongelmia. Eettiset ongelmat ovat huomattavan suuret. Dopingia käyttävät urheilijat rikkovat urheilun omia sääntöjä ja sopimuksia. Samalla he hankkivat tai ainakin yrittävät hankkia kielletyillä ja sääntöjen vastaisilla menetelmillä kilpailuetua kanssakilpailijoistaan. Dopingia käyttävät urheilijat heikentävät myös oman lajinsa mahdollisuuksia toimillaan, sillä dopingtapausten yhteydessä urheilujärjestöt menettävät yhteistyökumppaneitaan ja tukijoitaan, kuten kävi Suomen Hiihtoliitolle Lahden MM-kisoissa vuonna 2001. Samalla julkisuudessa ”leimataan” myös lajin muita urheilijoita
http://veteraaniurheilija.blogspot.com/2005/11/doping-aineet-ovat-vaarallisia.html
Kysyisinkin näin alapääasioiden aikana, johtuuko virpin oman vaatemalliston teettäminen, klitoriksen liikasvusta.
ei koske alapään asioita,
tai sitten koskee.
1
80
Vastaukset
- äiskän koneelle
ja salaa,samalla onanoiden kirjoittaa kiivaasti kiimastaan !
muuta arvoa yllä olevasta sepustuksesta ei voi sanoa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770