Tulipa juuri mieleen tämmöinen juttu että mitä eroa näillä kahdella on. Uskovainen puhuu sekavia niinkuin humalaiset, joten siinä ei ole eroa. Uskovaiset ja humalaiset ovat huumausaineen alaisena, toinen alkoholin ja toinen raamatun. Raamattu on yksi kovimmista aineista jotka pitäisi kieltää valtion toimesta, koska se sekoittaa todellakin pään jos siihen kirjaan uppoaa. Todellakin ärsyttää että raamattu huumetta pakkosyötetään lapsille, jo pienille lapsille jotka eivät tajua vielä maailmasta mitään ja mikä on totta ja mikä ei, joten lapset uskovat siihen mitä "Aikuiset sanovat", koska raamatussa on eritelty iän asetelmalla kuka on johtavassa asemassa ja kuka ei, vaikka lapsi olisi Einstein ja olisi selvittänyt kaikki asiat perinpohjin että se olisi viisaampi kuin itse aikuiset ja ajattelee järkevämmin kuin aikuiset, silti raamatun asetelman myötä on syntynyt tämmöinen ikä asetelma. "Monesko käsky se nyt olikaan, mutta se meni jotenkin näin - Tottele aina isääsi ja äitiäsi. Tällä tavalla lapsia voidaankin aivopestä helposti kun he uskovat että niitä pitää aina totella oli asia taikka mikä. Näinpä se uskontokin sitten leviää isältä pojalle ja pojalta lapsilleen. Uskovaisissa ja humalaisissa on aika paljon eroa siinä tapauksessa että uskovaiset valehtelevat itselleen ja sen myötä muille, koska kieltävät totuuden ja sen takia myös valehtelevatkin.
Uskovaisissa on myös siinä eroa että ne ei ajattele itse asiaa sen kummemmin jos on kyse jumalasta. Jos heiltä kysytään tuohon aiheeseen liittyviä kysymyksiä, he sitten spammaavat 100 000 sivuiset raamatun tekstit vastaukseksi. Eli he eivät viitsi eikä halua tiedostaa itseään siitä minkälainen se asia sitten on oikeasti.
Humalaiset ja uskovaiset
4
185
Vastaukset
- sivusta seuraaja
Miten ne erottaa toisistaan? Molemman saattavat puhua sekavia jumalastaan ja muista henkiolennoista. Kuinka moni mielisairas on välttänyt koppihoidon väittämällä että eikunhei oikeesti mun jumala on olemassa?
- olet sivustaseuraaja
>>Miten ne erottaa toisistaan? Molemman saattavat puhua sekavia jumalastaan ja muista henkiolennoista. Kuinka moni mielisairas on välttänyt koppihoidon väittämällä että eikunhei oikeesti mun jumala on olemassa?
- vihtuilija
olet sivustaseuraaja kirjoitti:
>>Miten ne erottaa toisistaan? Molemman saattavat puhua sekavia jumalastaan ja muista henkiolennoista. Kuinka moni mielisairas on välttänyt koppihoidon väittämällä että eikunhei oikeesti mun jumala on olemassa?
"..koska et ole oppinut, etkä käsittänyt hengellisistä asioista mitään. "
"Hengellisiä asioita" ei voi oppia koska niitä ei ole eikä niitä siten voi käsittää. Kyseiset asiat ovat olleet löytämättömissä yhtä kauan kuin niiden on väitetty olevan olemassa. - Vihollisen leiriin vahingos...
Jokaiselle ihmiselle tekisi tosi hyvää olla "koppihoidossa". Siellä jos missä viimeistään huomaa, että on olemassa sekä Jumala että ihmisen eksyttäjä saatana.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237120Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224907L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa644235TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153453Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7232250Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2711671- 671455
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581418Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581374Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221356