uskovaisesta perheestä

K4nsalainen

Ihmetyttää kuinka jotkut ihmiset eivät osaa kunnioittaa toisen mielipidettä jos se on omastaan poikkeava.
Olen saanut kuunnella omalta isältäni kuinka joudun helvettiin, tai että mitä järkeä minun on ponnistella ja opiskella tässä elämässä pitkälle, kun määränpääni on sitten kuitenkin helvetti(ilmeisesti pitkälle lukeminen hänen mielestään voi aiheuttaa sokaistumisen uskonasioilta, asioiden liiallisen järkeistämisen vuoksi). Myös näiltä vanhempien tuttavapiiriin kuuluvilta uskovaisilta olen saanut kuulla tuttua tarinaa vaihtoehdoista taivaan ja helvetin väliltä.

Mielenkiintoista on kuunnella myös sitä kuinka epäuskoni johtuu milloin mistäkin. On se sitten korkea koulutusaste tai Richard Dawkinsin "harhaopit".

Äskettäin sain isältäni eriskummallisen tekstiviestin, jossa hän ilmaisi aikomuksensa lopettaa oma elämänsä, mikäli Dawkins on oikeassa. Perässä luki "täytyy tutkia..."

Viestin tarkoitus oli selvästi pyrkiä saamaan minut sanomaan tai myöntämään hänelle, että olen väärässä ja hän oikeassa. Mies on ollut koko elämänsä uskossa ja aina ollut 100% varma siitä kuinka jumala on olemassa. Nyt sitten täytyy tutkia, uhkauksena itsemurha, mikäli lopputuloksensa olisi epäusko.

Täytyy silti kaikesta huolimatta sanoa että oma elämäni on helpottunut kääntymiseni myötä. Jo pienenä kuullut tarinat henkimaailman demoineista ja muista olennoista vaeltelemassa ympärillämme tai helvetin pelko ja ahdistus on jäänyt taa. Voin elää elämäni tietäen sen olevan ainutlaatuinen, yhdenkerran elettävä ja sitä osaten arvostaa sen kuulumalla tavalla. Toisin käy helposti ihmisellä, jolla on ainainen odotus jostakin paremmasta ja hienommasta paikasta.

10

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vcxz

      huomannut että jokainen voi vain elää omaa elämänsä. Pelkästään toisten pillien mukaan eläminen ei vain johda "helvettiin" vaan itse asiassa on sitä. Kun on oppinut katsomaan asioita omin silmin ja on valmis vaikka erehtymään osaa arvostaa muita ja heidän näkemyksiään vaikka ei niitä aina edes ymmärrä. Kysmyshän on heidän elämänsä josta heidän pitää otttaa oma vastuunsa kuten sinä omastasi.

      Hyvää jatkoa sinulle.

    • beenthere

      Kunnioittaminen tuntuu olevan vain yksisuuntaista uskovien maailmassa. Jumalaa ja uskovaa on kunnioitettava. Kaikkivaltiaan luojan ja säätäjän avuksi täytyy säätää Jumalanpilkka pykäliä ym.Luulisi kaikkivaltiaan kuitenkin pärjäävän omin avuinkin.
      Toisten toivottaminen helvettiin on muka välittämistä. Olet väärässä siihen asti kunnes löydät uskon.
      Kristinusko puhuu armosta suureen ääneen. Kristittyjen puheista ja teoista ei armoa kyllä löydä. Kristityn puheet ovat kovia ja ehdottomia. Näin minä ainakin asian koin uskonnollisessa kodissani ja uskonnollisissa piireissä, joihin jouduin vanhempieni uskon takia.
      Niin pian kuin mahdollista jätin kaiken uskonnollisen elämästäni pois. Ainut mitä ei pysty karistamaan mielestä ikinä, on se valheellisuuden ilmapiiri, mikä lapsuudenkotona oli.
      Uhkailut kaikennäköisillä asioilla on alhaisinta mihin voi ryhtyä.
      Olen aina pohtinut sitä, kuinka uskovat mielellään kertovat, miten tulee elää, päästäkseen iankaikkiseen elämään. He latelevat listoja asioista, joita ei sovi tehdä. Kuitenkin he itse tekevät näitä tuomitsemiaan asioita eniten. Kiristäminen, uhkailu, toisten kunnioittamattomuus ym. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Kuinka he sitten muka saavat ikuisen elämän?

      Hyvä, kun olet päässyt irti ja ahdistus helpottaa. Onnea vain tulevalle!

      • JoMN

        ytimekkäästi sanottu se, miten itsekin ajattelen. Armoa ei anneta, jos uskoa ei ole. Kaikkivaltias siis on narsismiin sairastunut hedonisti. Meitä ateisteja on tällä palstalla joskus syytetty hedonisteiksi.

        Mitään tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa ei kuitenkaan ole pystytty esittämään.

        Muistutan kuitenkin siitä, että tieteentekijöistä enää ani harva uskoo jumaliin. Miksi?

        Siksi, että sokea usko johonkin perustuu nimenomaan vain ja ainoastaan uskoon; ei tietoon.

      • uskovan kodin kasvattina, kristinuskosta ja kristillisestä seurakunnasta on, se, että vaikka siellä on se inhimillinen puoli, niin kuitenkin siellä on aitoa välittämistä, rakkautta ja huolenpitoa

        en sinun tilannettasi tunne, ikävä jos kristittyjen nimeä kantavat eivät ole osoittaneet siihen kuuluvaa armoa ja rakkautta elämässään, toisten toivottaminen helvettiin ei ole välittämistä, ei todellakaan

        kovia ja ehdottomia puheita kuulee kyllä muuallakin, kuin uskonnollissa piireissä, jonkin verran olen käynyt "kuppiloissa" katsomassa paikallista "kulttuuria" sielläkin on ohrapirtelöiden siivittämistä puheista armo ja laupeus kaukana, toisia haukutaan ym.

      • Jumalan siunausta :)

        Sä nähtävästi luulet että uskovaiset ovat fariseuksia.

        Uskovan ei ikinä pitäisi ladella pitkiä rukouksia niin että heidät huomattaisiin, laittaa kokoon raskaita kantaumuksia joita he eivät halua sormellaankaan koskea vaan heittävät ne muiden niskaan, istuvat mielellään pidoissa kunniapaikalla ja olevat mielissään kun heitä kutsutaan suurilla nimillä.

        Jeesus varoitti että näin ei pidä elää.

        "Joka itsensä korottaa se alennetaan, joka itsensä alentaa se korotetaan"

        Voin ymmärtää että teillä ei ole uskonnoista hyvää kuvaa jos olette nähneet uskovaisia jotka elävät kuin fariseukset.

        Jos ihminen elää rakkauden kaksois käskyn mukaan ja kultaisen käskyn mukaan niin sitten kaikki on hyvin.

        Kaikkea hyvää teille kaikille ateisteile ja Jumalan siunausta :)

        Pitäkää mielenne avoinna muullekin kuin tieteelle :)

        Ps: Tiede todistakoon viimeinkin pallosalaman olemassa olon ja miksi yöperhonen lentää valoa kohti.
        Kun edes näitä tiede ei ole pystynyt todistamaan niin mitenkäs muuta.

      • rienausta vaan
        Jumalan siunausta :) kirjoitti:

        Joo rienausta vaan sullekin!

        20 vuotta elämää hellariperheessä opetti minulle kaiken sen, mitä hihhuleista ja heidän typerästä taikauskostaan koskaan tarvitsee tietää.

        Ja näyttävät nuo halveksimasi tieteen tulokset sinullekin vain kelpaavan? Vai kirjoititko edellisen kenties jossain luolassa nuotion loisteessa hiilenpalalla vuohennahalle?

        Ettet vain olisi ollut jossain (sähkö- tai öljy-)lämmitetyssä kiinteistössä sähkövalon loisteessa naputtelemassa sähköpostia tietokoneella. Tieteen saavutuksia kaikki nuo...

      • ei ole....

        vielä todistanut pallosalaman olemassaoloa tai sitä miksi yöperhonen lentää valoa kohti, niin ei se ole mikään todiste siitä, että joku jumal-olento olisi olemassa. Vaikka näitä asioita ei (vielä) tiedetä, niin ei se tarkoita sitä, etteikö näihin asioihin vielä johdonmukainen selitys löydettäisi.

        Niinkuin joku tuossa aikaisemmin totesi, niin usko ei perustu tietoon vaan uskoon.

      • Jumalan siunausta :)
        rienausta vaan kirjoitti:

        Ei tieteessä mitään vikaa ole.
        Sehän auttaa meitä selviämään elämän haasteista paremmin.

        Mut semmonen tiede joka on turhaa niinku robittikkaa mä halveksin.
        Mut sekin johtuu, en nyt ala kertoo.

        Jumala on antanut ihmisille järjen.
        Lämpö on ok tän talven aikana.

        Tiede ei vain yksinkertaisesti vastaa kaikkiin elämän kysymyksiin.
        Nähdäänhän ilmastonmuutoksestakin mihin tiede voi viedä ellei tiedetä seuraamuksia.

        Vaikka et uskoisikaan Jumalaan niin Jumala ei ole koskaan lakannut uskomasta sinuun :)

        Kaikkea hyvää sinulle ja Jumalan siunausta :)

      • Jumalan siunausta :)
        ei ole.... kirjoitti:

        vielä todistanut pallosalaman olemassaoloa tai sitä miksi yöperhonen lentää valoa kohti, niin ei se ole mikään todiste siitä, että joku jumal-olento olisi olemassa. Vaikka näitä asioita ei (vielä) tiedetä, niin ei se tarkoita sitä, etteikö näihin asioihin vielä johdonmukainen selitys löydettäisi.

        Niinkuin joku tuossa aikaisemmin totesi, niin usko ei perustu tietoon vaan uskoon.

        Vaikka et uskoisikaan Jumalaan niin Jumala ei ole koskaan lakannut uskomasta sinuun :)

        Kaikkea hyvää sinulle ja Jumalan siunausta :)

      • Hali

        uskovien kodeista, joissa nähtävästi rakkaus, armo ja anteeksiantamus on korvattu jollain muulla. Ei voi kuin todeta että ihminen on ihminen, oli uskossa tai ei, niin vaara langeta pahaan on suuri. Ja surullisen totta on myös se, että "paha kello kauas kuuluu...". Ja sen kellon kaiun myötä unohtuvat joidenkin uskovien tekemät hyvät ja pyyteettömät teot.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe