Tarvitaanko teidän mielestä tasa-arvosuunnitelmaa peruskouluun.
Tasa-arvosuunnitelma
13
428
Vastaukset
- meddie
Lapset pitäisi muutenkin opettaa ajattelemaan omilla aivoillaan sen sijaan että seuraisivat aina vain muiden nuorten ja aikuisten (vääriä) esimerkkejä. Heidät pitäisi opettaa katsomaan maailmaa avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti.
- Jack
korostetaan juuri näitä asiota. Esimerkiksi huumeiden vastaisessa opetuksessa korostetaan itsenäisyyttä, vastuunottamista ja omia päätöksiä. tämän lisäksi koulun arvoihin kuuluvat myös muiden mielipiteiden kunnioittaminen ja luonnon arvostaminen. Jos kuitenkin muistelet omia teinivuosiasi (?) saatat muistaa miten tärkeää kuuluminen johonkin viiteryhmään on. Itsenäisyyden opettamisessa nuoren raakileen kohdalla on haastetta tosissaan.
Muuten, pätevistä miesopettajista on huutava pula, joten tämäkin homma näyttää jäävän naisten hartioille. Jos opettajan virat kiintiöitäisiin sukupuolen mukaan, niin opetuksen taso Suomessa romahtaisi. - meddie
Jack kirjoitti:
korostetaan juuri näitä asiota. Esimerkiksi huumeiden vastaisessa opetuksessa korostetaan itsenäisyyttä, vastuunottamista ja omia päätöksiä. tämän lisäksi koulun arvoihin kuuluvat myös muiden mielipiteiden kunnioittaminen ja luonnon arvostaminen. Jos kuitenkin muistelet omia teinivuosiasi (?) saatat muistaa miten tärkeää kuuluminen johonkin viiteryhmään on. Itsenäisyyden opettamisessa nuoren raakileen kohdalla on haastetta tosissaan.
Muuten, pätevistä miesopettajista on huutava pula, joten tämäkin homma näyttää jäävän naisten hartioille. Jos opettajan virat kiintiöitäisiin sukupuolen mukaan, niin opetuksen taso Suomessa romahtaisi....Juu, kyllä muistan omat kammottavan epävarmuuden täyttämät teinivuoteni. Mutta näemmä jotain meni kuitenkin perille mieleeni, koska nykyään olen melkoisen laajakatseinen ihminen ja pyrin olemaan noudattamatta laumasieluni käskyjä. En halua kuulostaa itserakkaalta, en ole täydellinen katsos, mutta jos kaikki ihmiset ajattelisivat edes hiukan minun tapaani, saattaisivat asiat olla paremmin. Pelkkää spekulaatiota, kyllä, mutta ah niin mukavaa :)
Täytyy myöntää etten oikein kannata sukupuolikiintiöitä vaikka feministinä itseäni pidänkin. Työpaikka kuuluu sille joka on siihen pätevin. Mutta tällä hetkellä ei taida olla parempaakaan keinoa turvata naisten mahdollisuuksia samanarvoiseen työpaikkaan ja palkkaan. Edelleen valitettavasti nainen on heikolla jäällä samalla kuin mies astelee tukevalla kalliolla.
Kummallakin sukupuolella pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet sekä elämiseen valitsemallaan tavalla että saamaan samanlaista kunnioitusta. Mies ja nainen ovat erilaisia, mutteivat eriarvoisia. Nainen osaa muutakin kuin synnyttää lapsia ja mies ei ole vain testosteronien täyttämä öykkäri. Kaikki tällä palstalla olijat eivät tätä vain käsitä.
- Mies
Ei tarvita. Koko tasa-arvo keskustelu on pahasti pielessä. On sekoitettu samanarvoisuus ja samanlaisuus keskenään. Miehiä ja naisia yritetään kasvattaa väkisin samaan muottiin, joista on seurauksena vain identiteetiltään epävakaita yksilöitä täynnä vihaa ja katkeruutta. Naisista tulee feministejä ja miehistä naisia väkivalloin alistavia. Identiteetiltään tasapainoisimpia yksilöitä kasvaa perheessä, jossa isä on johtavassa asemassa ja jossa isän ja äidin keskinäinen suhde on hyvä. Tosin sanoen perheissä, joissa isä on miehinen mies ja äiti on naisellinen nainen. Tämä on todettu monessa eri tutkimuksessa. Vanhempien parisuhde on lapsen psyyken ja seksuaalisuuden kasvualusta. Paras keino lisätä tasa-arvoa on vanhempien toimiva parisuhde.
- Sohvi
yksikin niistä monista tutkimuksista.
Ja miten niin miehistä TULEE naisia väkivalloin alistavia? Sitähän sinun sukupuolesi on ollut iän kaiken ja samaa henkeä kaikuu tällä palstalla edelleen tiuhaan. Feminismi on SYNTYNYT vastavoimaksi dominoivalle mieshegemonialle ja naisten alistamiselle. - Mies
Sohvi kirjoitti:
yksikin niistä monista tutkimuksista.
Ja miten niin miehistä TULEE naisia väkivalloin alistavia? Sitähän sinun sukupuolesi on ollut iän kaiken ja samaa henkeä kaikuu tällä palstalla edelleen tiuhaan. Feminismi on SYNTYNYT vastavoimaksi dominoivalle mieshegemonialle ja naisten alistamiselle.Esimerkiksi lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoi kirjassaan Ulos Umpikujasta, tutkimuksesta korkeakouluopiskelijoiden mielenterveydestä. Terveimpiä olivat ne, jotka tulivat perheistä, jossa isä oli johtavassa asemassa ja jossa isän ja äidin keskinäiset suhteet olivat hyvät. Myös tämä lastenpsykologi/pornopsykologi Leena (en muista nyt sukunimeä) teki tutkimuksen koululaisten mielenterveydestä. Myös tässä tutkimuksessa terveimpiä olivat lapset, joilla oli hyvä isäsuhde ja vanhempien keskinäinen suhde oli toimiva. Jos isä puuttuu, isäsuhde on huono tai isä on heikko, jää miehisen identiteetin kehitys heikoksi, jolloin lapsi alkaa ylikorostaa maskuliinisuuttaan. Aikuisena tälläinen mies ei voi hyväksyä minkäänlaista toimintaa mitä pitää epämaskuliisena. Feministien opit eivät johda mihinkään. Mitä enemmän feministit yrittävät kastroida miehiä ja väkisin laittaa ihmisiä samaan muottiin niin sitä kovemmilla otteilla naisia alistetaan.
- Sohvi
Mies kirjoitti:
Esimerkiksi lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoi kirjassaan Ulos Umpikujasta, tutkimuksesta korkeakouluopiskelijoiden mielenterveydestä. Terveimpiä olivat ne, jotka tulivat perheistä, jossa isä oli johtavassa asemassa ja jossa isän ja äidin keskinäiset suhteet olivat hyvät. Myös tämä lastenpsykologi/pornopsykologi Leena (en muista nyt sukunimeä) teki tutkimuksen koululaisten mielenterveydestä. Myös tässä tutkimuksessa terveimpiä olivat lapset, joilla oli hyvä isäsuhde ja vanhempien keskinäinen suhde oli toimiva. Jos isä puuttuu, isäsuhde on huono tai isä on heikko, jää miehisen identiteetin kehitys heikoksi, jolloin lapsi alkaa ylikorostaa maskuliinisuuttaan. Aikuisena tälläinen mies ei voi hyväksyä minkäänlaista toimintaa mitä pitää epämaskuliisena. Feministien opit eivät johda mihinkään. Mitä enemmän feministit yrittävät kastroida miehiä ja väkisin laittaa ihmisiä samaan muottiin niin sitä kovemmilla otteilla naisia alistetaan.
Niinpä, nollatutkimuksia itsestään selvistä asioista. Tottakai lapsuus on onnellisempi ja tasapainoisempi, jos vanhempien suhteet ovat hyvät, molemmat tai edes toinen elossa, taloudelliset olot turvalliset, voi harrastaa ja kehittää itseään.
Puhut aivan eri asiasta, väität, että miesvalta toteuttaa kaiken tämän onnen, vaikka naiset voisivat huonosti. Ei takuuvarmasti pidä paikkaansa. Selkeytä ajatuksesi äläkä sotke syy- ja seuraussuhteita. - Jaahas
Sohvi kirjoitti:
Niinpä, nollatutkimuksia itsestään selvistä asioista. Tottakai lapsuus on onnellisempi ja tasapainoisempi, jos vanhempien suhteet ovat hyvät, molemmat tai edes toinen elossa, taloudelliset olot turvalliset, voi harrastaa ja kehittää itseään.
Puhut aivan eri asiasta, väität, että miesvalta toteuttaa kaiken tämän onnen, vaikka naiset voisivat huonosti. Ei takuuvarmasti pidä paikkaansa. Selkeytä ajatuksesi äläkä sotke syy- ja seuraussuhteita.Minä puolestani tulkitsin Miehen sanoman niin, että mitä selkeämmin lapsi erottaa miehen ja naisen, sitä tasapainoisempi hänestä tulee. Jos poika ei ole lapsena saanut miehen mallia, vetää hän kaiken överiksi.
Muuten, minun käsitykseni mukaan mies voi Suomessa henkisesti ja fyysisesti paljon huonommin kuin nainen. En silti jaksa kantaa kollektiivista huolta muista kuin omaisistani ja ystävisäni. Siinä on riittävästi tekemistä. "miehellä menee huonosti, naisella menee huonosti" eivät minua niin hirveästi hetkauta, koska loppujen lopuksi me itse teemme omat valintamme. Yleinen ruikutus on luusereiden hommaa, koska jokaisesta sosiaalipornotapauksesta löytyy aina yksilöt ja heidän ratkaisunsa. - Mies
Sohvi kirjoitti:
Niinpä, nollatutkimuksia itsestään selvistä asioista. Tottakai lapsuus on onnellisempi ja tasapainoisempi, jos vanhempien suhteet ovat hyvät, molemmat tai edes toinen elossa, taloudelliset olot turvalliset, voi harrastaa ja kehittää itseään.
Puhut aivan eri asiasta, väität, että miesvalta toteuttaa kaiken tämän onnen, vaikka naiset voisivat huonosti. Ei takuuvarmasti pidä paikkaansa. Selkeytä ajatuksesi äläkä sotke syy- ja seuraussuhteita.Isän avulla lapsi irtautuu psykologisesti äidistä. Täälläkin palstalla on monta feministiä, joiden irtautuminen äidistä on ollut ongelmallinen. Feministit ovat 20-luvulta asti krisoineet isän johtavan aseman merkitystä perheessä. Asiantuntijat(niin naiset kuin miehetkin) ovat kuitenkin yksimielisiä asiasta. Kaikki tutkimukset ja kliininen potilastyö todistaa asian jatkuvasti. Tavallinen taatelintallaaja on vain niin tietämätön näistä asiosta. Ja sitten ihmetellään miksi mielenterveysongelmat lisääntyy. Feministit (niin kuin neuroottinen henkilö yleensä on) ovat niin kovapäistä porukkaa, että mikään järkipuhe ei tunnu menevän jakeluun.
- K-18
Mies kirjoitti:
Esimerkiksi lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoi kirjassaan Ulos Umpikujasta, tutkimuksesta korkeakouluopiskelijoiden mielenterveydestä. Terveimpiä olivat ne, jotka tulivat perheistä, jossa isä oli johtavassa asemassa ja jossa isän ja äidin keskinäiset suhteet olivat hyvät. Myös tämä lastenpsykologi/pornopsykologi Leena (en muista nyt sukunimeä) teki tutkimuksen koululaisten mielenterveydestä. Myös tässä tutkimuksessa terveimpiä olivat lapset, joilla oli hyvä isäsuhde ja vanhempien keskinäinen suhde oli toimiva. Jos isä puuttuu, isäsuhde on huono tai isä on heikko, jää miehisen identiteetin kehitys heikoksi, jolloin lapsi alkaa ylikorostaa maskuliinisuuttaan. Aikuisena tälläinen mies ei voi hyväksyä minkäänlaista toimintaa mitä pitää epämaskuliisena. Feministien opit eivät johda mihinkään. Mitä enemmän feministit yrittävät kastroida miehiä ja väkisin laittaa ihmisiä samaan muottiin niin sitä kovemmilla otteilla naisia alistetaan.
Perheissä, joissa isä on johtavassa asemassa (työelämässä) lapset kasvavat useimmiten äidin ja muiden hoitajien kanssa.
Luonnollisesti myös hyvä isäsuhde on tärkeä, sekä vanhempien hyvät välit. Missä on siis tulos, jonka mukaan isän pitää perheessä olla dominoiva ja äidin alistuva ja missä sanotaan, että asetelma toisinpäin aiheuttaa ongelmia?
Väittäisin ihan kokemuksen perusteella, että lapsilla on hyvät mahdollisuudet kasvaa tasapainoisiksi kodeissa, joissa perheenjäsenten välit ovat läheiset ja jäsenistä välitetään, huolimatta siitä, millainen valtajako on.
Yksinhuoltajaäitien pojat ovat muuten keskimäärin huolehtivimpia, herkempiä jne. Eli mistä olet tuon ylikorostuneisuuden keksinyt?Väkivaltaisten riehujaisien lapsista, tai sellaisista lapsista, jotka kasvavat epämääräisissä oloissa tulee todennäköisemmin tasapainottomia.
Hyvää isää eivät voi kaikki saada, mutta tilannetta ei korjata sillä, että nainen alkaa alistua, vaan useimmin juuri naisen toimijuus kirjaimellisesti pelastaa lapset.
Feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta löytyy meistä kaikista. Hormonit ja opitut ominaisuudet vaikuttavat kokonaisuuden rakenteeseen. Hormonieritys on lisäksi todettu kaksisuuntaiseksi, eli aggressiivisuudesta palkitseminen lisää mieshormonien eritystä. Maailma tarvitsee erilaisia ihmisiä, mutta ei ole mitään syytä, miksi erilaisuuden pitäisi lähteä tiukasti sukupuolesta.
Jos aikanaan feminiinisiä asioita olisi pidetty tavoiteltavana, niin ehkä asiat perheissä olisivat nyt paremmin. Miehet olisivat ehkä siirtyneet enemmän hoivan puolelle, eivätkä niin monet naisetkaan olisi hylänneet kaikkia pehmeitä arvoja. Ihmiset tekevät asioita eri syistä, mutta esimerkki ja tavanmukaisuus, sekä arvot ovat suuria vaikuttajia. - K-18
Mies kirjoitti:
Isän avulla lapsi irtautuu psykologisesti äidistä. Täälläkin palstalla on monta feministiä, joiden irtautuminen äidistä on ollut ongelmallinen. Feministit ovat 20-luvulta asti krisoineet isän johtavan aseman merkitystä perheessä. Asiantuntijat(niin naiset kuin miehetkin) ovat kuitenkin yksimielisiä asiasta. Kaikki tutkimukset ja kliininen potilastyö todistaa asian jatkuvasti. Tavallinen taatelintallaaja on vain niin tietämätön näistä asiosta. Ja sitten ihmetellään miksi mielenterveysongelmat lisääntyy. Feministit (niin kuin neuroottinen henkilö yleensä on) ovat niin kovapäistä porukkaa, että mikään järkipuhe ei tunnu menevän jakeluun.
Tosin hieman enemmän psykologiaa tuntevat ihmiset herkistyvät pohdiskelemaan, että jospa isän ja äidin hoiva ei eroaisi niin kovasti toisistaan, eli kaikki tarpeentyydytys/pettymys ei kohdistuisi vain äitiin...Kuten kaikki tiedämme, suurin ja pimein traumamme syntyy (psykoanalyytikkojen mukaan) äidistä eroamisesta ja oman sukupuolen tajuamisesta.
Freudin ajatuksethan perustuivat hoivaavan äidin ja etäisen isän maailmanaikaan. - Mies
K-18 kirjoitti:
Perheissä, joissa isä on johtavassa asemassa (työelämässä) lapset kasvavat useimmiten äidin ja muiden hoitajien kanssa.
Luonnollisesti myös hyvä isäsuhde on tärkeä, sekä vanhempien hyvät välit. Missä on siis tulos, jonka mukaan isän pitää perheessä olla dominoiva ja äidin alistuva ja missä sanotaan, että asetelma toisinpäin aiheuttaa ongelmia?
Väittäisin ihan kokemuksen perusteella, että lapsilla on hyvät mahdollisuudet kasvaa tasapainoisiksi kodeissa, joissa perheenjäsenten välit ovat läheiset ja jäsenistä välitetään, huolimatta siitä, millainen valtajako on.
Yksinhuoltajaäitien pojat ovat muuten keskimäärin huolehtivimpia, herkempiä jne. Eli mistä olet tuon ylikorostuneisuuden keksinyt?Väkivaltaisten riehujaisien lapsista, tai sellaisista lapsista, jotka kasvavat epämääräisissä oloissa tulee todennäköisemmin tasapainottomia.
Hyvää isää eivät voi kaikki saada, mutta tilannetta ei korjata sillä, että nainen alkaa alistua, vaan useimmin juuri naisen toimijuus kirjaimellisesti pelastaa lapset.
Feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta löytyy meistä kaikista. Hormonit ja opitut ominaisuudet vaikuttavat kokonaisuuden rakenteeseen. Hormonieritys on lisäksi todettu kaksisuuntaiseksi, eli aggressiivisuudesta palkitseminen lisää mieshormonien eritystä. Maailma tarvitsee erilaisia ihmisiä, mutta ei ole mitään syytä, miksi erilaisuuden pitäisi lähteä tiukasti sukupuolesta.
Jos aikanaan feminiinisiä asioita olisi pidetty tavoiteltavana, niin ehkä asiat perheissä olisivat nyt paremmin. Miehet olisivat ehkä siirtyneet enemmän hoivan puolelle, eivätkä niin monet naisetkaan olisi hylänneet kaikkia pehmeitä arvoja. Ihmiset tekevät asioita eri syistä, mutta esimerkki ja tavanmukaisuus, sekä arvot ovat suuria vaikuttajia."Yksinhuoltajaäitien pojat ovat muuten keskimäärin huolehtivimpia, herkempiä jne. Eli mistä olet tuon ylikorostuneisuuden keksinyt?Väkivaltaisten riehujaisien lapsista, tai sellaisista lapsista, jotka kasvavat epämääräisissä oloissa tulee todennäköisemmin tasapainottomia."
On aivan sama, onko isäsuhde ollut huono vai puuttuuko isä kokonaan. Olennaista on, että pojalla on maskuliininen mies samaistumiskohteena. Ainoa keino saavuttaa terve miehisyys on samaistuminen maskuliiniseen mieheen.
Useimmilla tämä henkilö on oma isä. Jos isää ei ole, eikä lähipiiristä löydy muuta miestä, joutuu poika luomaan idealisoidun miehisen samaistumiskohteen esimerkiksi sarjakuvasankareista. Tällöin miehinen identiteetti ei kehity terveelle pohjalle. Poika yleensä omaksuu miehisyydestä aggressiiviset puolet ja ne pehmeämmät puolet jäävät omaksumatta. Synnynnäinen temparamentti ratkaisee mihin suuntaan kehitys kulkee. Ne joilla on kovempi temperamentti ajautuu monesti rikollisuuden polulle, käyttää runsaasti alkoholia ja on taipuvainen väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Niillä joilla on lauhkeampi temperamentti, tulee useimmiten syrjäytynyt mielenterveysongelmista kärsivä pitkäaikaistyötön.
Esimerkiksi hormonien käyttäjät, jotka korostavat omaa miehistä ulkonäköään, on pohjimmiltaan yritystä kätkeä epävarmaa sisäistä miehisyyttä. Onneksi näitä ongelmia pystytään jälkikäteen korjata psykoterapialla.
- Valerie S.
Niin kauan kuin miehiä on olemassa, on tasa-arvosuunnitelma kouluissa elintärkeää.
Mies tappaja-raiskaaja-pedot kun tahtovat vain orjuuttaa naisen uudestaan luolamiehen tavoin, jos pienenkin mahdollisuuden saavat.
Monessa maassa on tänäkin päivänä naisen asema huonompi kuin kotieläinten.
Cutting up-terveisin,
Valerie
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760