Nyt NRF huomenna NATO! Tulossa

Kotvasen kestää vielä!

Lapsenkin on ensin opittava kävelemään voidakseen juosta. Olkoon NRF Suomen lapsen askel kohti NATO:a!

Täydelliset NATO-edut saavat ainoastaan täysjäsenet! Miksi emme siis istuisi siinä pöydässä, jossa tehdään päätökset ja jaetaan tiedustelutieto. Näitä kahta edellä mainittua asiaa ei ole tarjolla rengeille. Ei! Ainoastaan isännät korjaavat jyvät ja heittävät rengeille akanat.
4169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tule askele askeleelta, minun kanssani kulkemaan.
Yhteensopivana varjellaan, meitä aina turvataan.

Äänestä

Sinusta turvallisuutta lisäävä olisit helpottuneen huojentanut, eli Sinun ajatuksesi ja motiivisi on mulla....

Äänestä

...presidentti putken myötä hiipinyt käytössä yksi puoluejärjestelmä Sen nimi on "3 suurta". Vuoron perään ne toistensa kanssa ovat hallituksessa. Koivisto joka ideoi, että alettaisiin purkamaan valtaa, Martti Ahtisaari joka ei tiennyt ja osannut työtään ja nykyinen jonka valta on syöty mutta asenne lienee kuin häläväiä. hirressä olemme - toisaalla 'lasten juhlat'

Koko Juna lähti Kekkosen ylipitkästä kaudesta jota hän diktatuurisesti käytti - periaatteessa oli riittänyt vain tämä 2 kauden maksimi. USA presidenttiä hän määrää, jos länsimaisuudesta puhutaan ja vintataan että se on länsimaista kuin on heikko presidentti. Ny tosin lienee tilanne ettei edes halua olla kova.

Tämä asetelma sellainen ja niin vakava, että tarvitsemme ITSE APUA EU:lta, emme soliin voi ajatella saman aikaisesti ’tarjota jotain palveluita’ . Tänne tarvitaan lain fixaajat jotka perehtyvät asiaamme, pöyhivät poliitikot myös entiset, viromaiset, polvisektorin ja puolustusvomat. Jos levontomutta myös EU runsaasti sotilaista väliintuloa. EU kautta syylliset rangaistavaksi.

Äänestä

Ruotsipa tajusi kytkyn ja painoi jarrua!

Ruotsi ei näillä näkymin tule NRF-joukkoihin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ollaan! :) kirjoitti:

Kotvasen kestää vielä!

Lapsenkin on ensin opittava kävelemään voidakseen juosta. Olkoon NRF Suomen lapsen askel kohti NATO:a!

Täydelliset NATO-edut saavat ainoastaan täysjäsenet! Miksi emme siis istuisi siinä pöydässä, jossa tehdään päätökset ja jaetaan tiedustelutieto. Näitä kahta edellä mainittua asiaa ei ole tarjolla rengeille. Ei! Ainoastaan isännät korjaavat jyvät ja heittävät rengeille akanat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu