Televisiosta nähtyä !!

alex-kasi

Eilen näytettiin Ruotsin SVT televisio ohjelmassa erään nuoren ihmisen kova kokemus, kun hänen oma perheensä lakkasi puhumasta hänen kanssaan koska tyttö ei voinut jakaa heidän uskoaan Jehovan todistajana. Uskomatonta! ja järkyttävää!

Mainittakoon että tyttö oli 14 vuotias kun tämä tapahtui. Hänestä tuli perheelle kuin ilmaa !! He (lapsen vanhemmat) lakkasivat keskustelemasta lapsensa kanssa. Vanhemmat kiersivät ovelta ovelle jakamassa Jt kirjoituksia sen sijaan että olivat ottaneet vastuun lapsestaan.

Voi vain ihmitetllä että kuinka tämänkaltainen "usko" voi olla mahdollista tai edes sallittua?

Mihinkä häipyi vanhempien vastuu lapsestaan?

Mihinkä häipyi lähimmäisen rakkaus?? vai oliko sitä koskaan ollutkaan??

Tyttö kertoi, että hän muutti pois kotoaan kun täytti 15 vuotta. Vuoden "hiljaisuuden jälkeen".

Tytön nuoruus oli luonnollisesti näiden tapahtumien jälkeen erittäin vaikea ja vain kiitos muiden (uskottomien??) ihmisten joilta nähtävästi löytyi enemmän rakkautta voi hän tänään elää normaalia elämää, vaikkakin monet raskaat muistot ovat lähtemättömästi painaneet leimansa hänen elämäänsä ja yhteys perheeseen on yhä katkoksissa.

Mikä on sellainen uskonto jossa vanhempien ei sallita ottaa vastuuta lapsistaan jos he eivät ole samassa uskossa kuin vanhemmat.

42

2839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johanneksen_poika

      Jehovan todistajien on pakko noudattaa virallisia karttamisohjeita. Tässä nuo voimassa olevat säännöt, joita on noudatettava erottamisen uhalla:

      http://koti.mbnet.fi/jpoika/dokumentit/karttaminen.htm

      Kun minä en suostunut noudattamaan noita ohjeita, alkoi pari vuotta kestänyt ajojahti, joka johti erottamiseeni:

      http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/aikajana.htm

      JT-sukulaiseni karttavat edelleen minua, Turussa asuva veljeni ei ole puhunut kanssani melkein neljään vuoteen, Kokkolassa asuva siskoni on kolmen vuoden aikana soittanut kahdesti, mutta on puhunut vain vanhempieni sairaanhoitoon liittyvistä asioista. Kun asiat oli sanottu, puhelu katkesi saman tien.

      • neitoni

        ja poikaani ulkomailla ja moni muukin on jos vastaavia on tapahtunu.Se vain et raamatusta me ei puhuta. Läheiset on välit aina ollu,hengellinen yhteys vain katkennu,ei sukulaisuus ja rakkaus

      • Johanneksen_poika
        neitoni kirjoitti:

        Rikot VTS-sääntöjä. Seurakuntien vanhinten suhtautuminen vaihtelee. Täällä Espoossa on sen verran virkaintoiset ja vallanhaluiset vanhimmat, että täällä sinun menettelysi joutuisi tarkkaan tutkintaan. Ja mahdollisesti vanhimmat saisivat sulan hattuunsa, kun joku olisi taas onnistuneesti luovutettu Saatanalle.

        Näin täällä Espoossa.

      • Johanneksen_poika
        neitoni kirjoitti:

        ja poikaani ulkomailla ja moni muukin on jos vastaavia on tapahtunu.Se vain et raamatusta me ei puhuta. Läheiset on välit aina ollu,hengellinen yhteys vain katkennu,ei sukulaisuus ja rakkaus

        Lähetä nimet ja seurakunnat tiedoksi Beteliin. Luettele kaikki ihmiset, jotka ovat tekemisissä erotettujen kanssa. Kysy sitten Betelistä vaikka Aarre Lahden mielipide, pitääkö erotettuja karttaa.

        Soita hänelle, minäkin olen soittanut. :)

        Arvaa vain, mikä kuhina käy, jos avoimesti kerrot asiat.

      • haisee

        olet omituinen höpöttäjä

      • haja75

        niin ne menee ne väärillä poluilla meniät.
        jeesus on se tie totuus ja elämä ja joka sitä käy.ei ole häpeään joutuva.. jehovat ei sitä käy.

      • neitoni
        Johanneksen_poika kirjoitti:

        Lähetä nimet ja seurakunnat tiedoksi Beteliin. Luettele kaikki ihmiset, jotka ovat tekemisissä erotettujen kanssa. Kysy sitten Betelistä vaikka Aarre Lahden mielipide, pitääkö erotettuja karttaa.

        Soita hänelle, minäkin olen soittanut. :)

        Arvaa vain, mikä kuhina käy, jos avoimesti kerrot asiat.

        Lahden Aaren vuosien takaa,miellyttävä ihminen.
        Se on minun vanhempieni ja poikani valinta et ovat tekemisis,kai siks etten moiti erottamista koska olin sen ansainnu.Ja on täällä tosiaan pitkään tienraivaajana ollut sisar,pitää yhteyttä poikaansa ja hoitaa lapsenlapsia, tänään haastateltiin konventissakin

      • neitoni kirjoitti:

        ja poikaani ulkomailla ja moni muukin on jos vastaavia on tapahtunu.Se vain et raamatusta me ei puhuta. Läheiset on välit aina ollu,hengellinen yhteys vain katkennu,ei sukulaisuus ja rakkaus

        >>Minä olen jatkuvasti ollut yhteydes vanhempiini ja poikaani ulkomailla ja moni muukin on jos vastaavia on tapahtunu.Se vain et raamatusta me ei puhuta.

        Tekeekö oma toimintasi vt-seuran karttamissäännön mitättömäksi? Onko tuon ruotsalaisen tytön elämä nyt helpompaa kun kerroit itse olevasi yhteydessä sukulaisiisi?

        Soisi sinunkin ymmärtävän, että tuon tytön kohtalo on 120%:sti vartiotorniseuran syytä. Ilman sen sääntöjä näin ei olisi käynyt.

      • neitoni
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        se mee jakeluun et raamattu käskee olla erossa erotetuista !!Ei VARTIOTORNISEURA.
        On paljon omantunnon asioita,mitkä menee vähän harmaalla alueella.Jos on kyse omasta lapsesta tai vanhemmista, se on läheinen side ja he ovat valinneet et ovat minuun yhteydes eikä sitä oo kukaan moittinu.

      • Johanneksen_poika
        neitoni kirjoitti:

        se mee jakeluun et raamattu käskee olla erossa erotetuista !!Ei VARTIOTORNISEURA.
        On paljon omantunnon asioita,mitkä menee vähän harmaalla alueella.Jos on kyse omasta lapsesta tai vanhemmista, se on läheinen side ja he ovat valinneet et ovat minuun yhteydes eikä sitä oo kukaan moittinu.

        >>Jos on kyse omasta lapsesta tai vanhemmista, se on läheinen side ja he ovat valinneet et ovat minuun yhteydes eikä sitä oo kukaan moittinu.

        Jos ei kenellekään tiukan linjan Jehovan todistajalle kerro kyseistä asiaa, se voi onnistuakin. Mutta kerropa julkisesti, ja ilmoita nimet vaikka Beteliin, niin johan loppuu kaveeraaminen.

        Kun soitin syksyllä Haaratoimistoon erään henkilön pyynnöstä ja kysyi juuri tuosta asiasta virallisen varmistuksen, Aarre Lahti sanoi täysin selvästi, että tämä Valtakunnanpalveluksen ohje on voimassa:

        http://koti.mbnet.fi/jpoika/dokumentit/karttaminen.htm

        Aarre Lahti vielä painotti, ettei ole soveliasta mennä syömään erotetun kanssa, hänen kanssaan ei voi pelata pallopelejä eikä mennä elokuviin.

        Yksi poikkeus on Aarre Lahden mukaan. Jos on kyse sairaiden iäkkäiden vanhempien hoidosta, silloin voi tuossa asiassa olla yhteydessä erotettuun, mutta ei missään tapauksessa muuten.

        Minä voin tarvittaessa todistaa Aarre Lahden sanat, jollei hän itse niitä vahvista.

        jpoika@mbnet.fi

      • Arskavain
        neitoni kirjoitti:

        se mee jakeluun et raamattu käskee olla erossa erotetuista !!Ei VARTIOTORNISEURA.
        On paljon omantunnon asioita,mitkä menee vähän harmaalla alueella.Jos on kyse omasta lapsesta tai vanhemmista, se on läheinen side ja he ovat valinneet et ovat minuun yhteydes eikä sitä oo kukaan moittinu.

        >>se mee jakeluun et raamattu käskee olla erossa erotetuista !!Ei VARTIOTORNISEURA.

      • frihet

        Ja kun hänet oli "heitetty" saatanan haltuun, niin hänen omat lapsetkaan eivät enää parin vuodenkaan jälkeen menneet sairaalaan äitiään tapamaan, vaan hän kuoli ilman läheisten läsnä oloa.

        Kyllä minua hiukan ihmetytti, kun pienet lapsetkaan, eivät äitiään enää saa tavata, olipa sit synti kuinka suuri hyvänsä, niin joku tolkku se jehovalaisillakin pitäs olla.

      • oh hohoijaa
        Arskavain kirjoitti:

        >>se mee jakeluun et raamattu käskee olla erossa erotetuista !!Ei VARTIOTORNISEURA.

        oli niin tylsa kirje ettei viittiny lukea!

      • neitoni kirjoitti:

        se mee jakeluun et raamattu käskee olla erossa erotetuista !!Ei VARTIOTORNISEURA.
        On paljon omantunnon asioita,mitkä menee vähän harmaalla alueella.Jos on kyse omasta lapsesta tai vanhemmista, se on läheinen side ja he ovat valinneet et ovat minuun yhteydes eikä sitä oo kukaan moittinu.

        >>Eikö se mee jakeluun et raamattu käskee olla erossa erotetuista !!Ei VARTIOTORNISEURA.

        Eli sukulaisesi toimivat raamatun vastaisesti ollessaan yhteydessä sinuun. Kuinka voit sallia tuollaisen?

      • vio-letti
        neitoni kirjoitti:

        se mee jakeluun et raamattu käskee olla erossa erotetuista !!Ei VARTIOTORNISEURA.
        On paljon omantunnon asioita,mitkä menee vähän harmaalla alueella.Jos on kyse omasta lapsesta tai vanhemmista, se on läheinen side ja he ovat valinneet et ovat minuun yhteydes eikä sitä oo kukaan moittinu.

        >>>et raamattu käskee olla erossa erotetuista !!Ei VARTIOTORNISEURA

      • yksinkertainen ihminen
        oh hohoijaa kirjoitti:

        oli niin tylsa kirje ettei viittiny lukea!

        Vahva ruoka kuuluu kypsille. Sinä tahdot edelleen maitoa!

    • hirvas

      Gal. 5:22
      Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

      Eihän amerikkalaisen lahkon kannattajilta voi muutaa odottakaan kuin raakalaismaisuutta.
      Jättäkää se.

      • Sinä olet

        Perustanut oman lahkosi? "Kotiuskovaiset" Iskulauseenne "Kun vain uskoo Jeesukseen niin ei tarvitse muuta tehdä" kuin vain kotona olla köllöttelee!

      • hirvas
        Sinä olet kirjoitti:

        Perustanut oman lahkosi? "Kotiuskovaiset" Iskulauseenne "Kun vain uskoo Jeesukseen niin ei tarvitse muuta tehdä" kuin vain kotona olla köllöttelee!

        kun ilmeisesti ole amerikkalaisen lahkon orja ja juoksupoika. Mielesti tekisi lähteä siitä pois, mutta kun et enää voi. Saat niskaasi sen hirvittävän "luopiovihan".

        Minulla on vapaus Jeesuksessa Kristuksessa, jossa on Häneen uskovien kristittyjen pelastus. Kiitos Herralle siitä.

    • julli...

      Kaikista sairaimpia asioita maailmassa, ei siitä mihinkään pääse.

      Oikein pistää miettimään, että miten sairas ihmisen pitää olla jotta rupeaa uskomaan johonkin täysin perustelemattomaan jeesus paskaan.

    • miten se oli?

      >>Tyttö kertoi, että hän muutti pois kotoaan kun täytti 15 vuotta. Vuoden "hiljaisuuden jälkeen". >>

      Jaa...a, nytkö hän oli 15, kun viimeksi tyrkytytit tätä juttuasi, mainitsit hänen olleen tuolloin 16 v.

      • alex-kasi

        tämä ohjelma näytettiin viime viikolla Ruotsin SVT-kanavalla (voit verrata suomen Yle kanaviin) ja minä itse näin koko keskustelun.

        Se ensiksi ja toiseksi en minä ole tästä edes täällä aikaisemmin keskustellut, niin että turhaan puolustelet tuollaista käytöstä tai yrität tehdä sen valheeksi.

        Tyttö oli kertomansa mukaan 14 vuotta kun hänet suljettiin pois perheyhteydestä.

        Kuinka ihmeessä luulet nuoren ihmisen kestävän sellaista ???

        Älyttömyyden huippu, koko ohjelma teki minut niin vihaiseksi että oikein puhkuin ja nyt sitten "yksi" lisää joka puhuu puuta heinää että tyttö oli 16 kun muutti kotoaan " Grr - mitä porukkaa..

        Ihmetyttää katsantokantasi, että jos tytön ikä olisi ollut 16 kun hän muutti kotoaan niin sekö muka muuttaisi asiaa hiventäkään??

        Tosi älytöntä - eikä sinulla todella siis ollut muuta sanottavaa?? kuin tuoda suora valhe keskusteluun ..

        """

        Onko se uskonne joka tekee ihmisen noin sokeaksi?

        Siinä tapauksessa on uskossanne suuri vika. Sillä ei Jumala halua, että vanhemmat käyttäytyvät lapsiaan kohtaan tuolla tavalla vaikka yritätkin sitä nyt epätoivoisesti puolustella.

        Ajattele Daavidia ja Absalomia ..
        2. Sam. 18:32

      • alex-kasi

        jos näkyy siellä suomessa?

        http://www.svt.se/svt/road/Classic/shared/mediacenter/index.jsp?&d=83413&lid=20080327&lpos=SVT2_0000_videolink&from=tabla

        keskustelu tytön kanssa alkaa kun noin 18 minuuttia ohjelmasta on kulunut.

        Noomi Lappalainen som hoppade av Jehovas Vittnen när hon var 14 år.
        (Noomi Lappalainen joka erosi Jehovan Todistajista kun hän oli 14 vuotta).

        Sitä ennen hän oli ollut vanhempiensa kanssa kiertämässä ovelta ovelle jo pienestä saakka..

        Ohjelmassa on tytön suomalainen nimikin mainittu samoin kuin ikä, joten lienee sallittua että panen nimen tännekin...
        --------------

        Se mikä on eniten harmillista on että eräät Jehovan Todistajat puolustavat näiden vanmhempien menettelyä. Voisi luulla, että joukolla vastustetaan tällaisia ilmiöitä, mutta ei ...

      • Markku_Meilo

        >>Jaa...a, nytkö hän oli 15, kun viimeksi tyrkytytit tätä juttuasi, mainitsit hänen olleen tuolloin 16 v.

        Asenteestasi tulee mieleen Vt-seuran asenne kun paskat ovat jo housussa:

        ”Eräässäkin maassa julkaistiin perätön uutinen, jonka mukaan todistajat olisivat tukeneet Hitlerin hallitusta toisen maailmansodan aikana.” (Vartiotorni 1. syyskuuta 2004 sivu 16)

        Liekö keksitty koko juttu, mutta kuvaava kuitenkin. Onhan aivan kauheaa jos joku sijoittaa Vartiotorniseuran natsimyönteisyyden toisen maailmansodan aikaan, kun todellisuudessa tuota natsimyönteisyyttä osoitettiin ennen toista maailmansotaa.

      • neitoni

        lailla oon samaa mieltä ettei kaikkia juttuja voi eikä kannata uskoa.Jos tyttö on lähteny kotoa, hänen asiansa,muttei taatusti oo pois ajettu eikä oltu puhumatta vuotta !!

      • ariadna.

        Täällä kirjoitteleva neitoni taitaa olla niitä sydämellisiä todistaja sieluja jotka tarjoavat hukkuvalle myllynkiveä kaulaan. Tälläisen käsityksen saa, kun hän tietävästi väittää, "muttei taatusti oo pois ajettu eikä oltu puhumatta vuotta !!"
        Olen tuntenut perheen 80-luvulta asti, häpeän sitä suunnattomasti miten aikoinaan ihailin heidän uhrautumistaan valtakunnan työlle.
        Lapsestaan Noomista he olivat ylpeitä, kun hän neljä vuotiaana piti kirjoittamiaan puheita. Kymmenen vuotta myöhemmin he kielsivät lapsensa joka ei uskonut kuten he. Seuraavat kymmenen vuotta he ovat pitäneet lastansa kuolleena.
        Nyt heillä on koulua aloitteleva lapsenlapsi, johon he eivät halua tutustua, ennen kuin äitinsä(Noomi) palaa Jehovan palvontaan.
        Tämä kaikki niin väitetyn Raamatun selityksen ja Vt-seuran hyväksynnällä.
        Tämän kaltainen perheitä hajoittava uskonto ei noudata edes maallisia lastensuojelulakeja saati sellaista perustavan laatuista sydämen hyvyyttä jonka Paavali mainitsee pakanoillakin olevan.

      • miten tuli toimia tuolloin
        ariadna. kirjoitti:

        Tällä palstallakin on vieraillut useita luopuneita, jotka heittävät lokaa vanhenpiensa tunnustamaa usko vastaan. Osa luopuneista on toivottanut äitinsä suoraan päätä helvettiin. Miksi lasten vanhempien tulisi sietää kapinoivaa kakaraa, joka käyttää kirjoituksissaan ala-arvoista kieltä? Kakaraa, joka julkisuudessa herjaa isäänsa ja äitiänsä?

        Lakiliiton aikana tuollaisesta käyttäytymisestä oli omat sanktionsa. Haluatko tietää, miten juutalaisten tuli toimia kapinoivan kakaran suhteen?

        Antaessaan Israelille kymmenen käskyä Jumala kiinnitti huomiota perheyksikön eheyteen. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" on viides käsky, ensimmäinen käsky johon liittyy lupaus:

        -5.Moos. 5:16 "16 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin kuin Jehova, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, jotta päiväsi jatkuisivat pitkään ja sinun kävisi hyvin siinä maassa, jonka Jehova, sinun Jumalasi, sinulle antaa."

        - Efes. 6:2 " 2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi", mikä on ensimmäinen käsky johon liittyy lupaus:"

        Vanhempiaan vastaan kapinoiva lapsi kapinoi Jumalan asettamaa hallintojärjestelyä ja itse Jumalaa vastaan. Jos hän löi tai kirosi isäänsä tai äitiään tai jos hän osoittautui parantumattoman itsepäiseksi, hänet tuli surmata:

        - 2.Moos. 21:15, 17 "15 Ja se, joka lyö isäänsä ja äitiään, tulee ehdottomasti surmata. ; 17 Ja se, joka kiroaa isäänsä ja äitiään, tulee ehdottomasti surmata."

        - 3.Moos. 20:9 "9 Mikäli joku mies kiroaa isäänsä ja äitiään, hänet tulee ehdottomasti surmata. Isäänsä ja äitiään hän on kironnut. Hänen oma verensä on hänen päällään."

        - 5.Moos. 21:18–21 "18 Jos jollakulla miehellä sattuu olemaan itsepäinen ja kapinallinen poika, joka ei kuuntele isänsä ääntä eikä äitinsä ääntä, ja he ovat oikaisseet häntä, mutta hän ei kuuntele heitä, 19 niin hänen isänsä ja äitinsä täytyy tarttua häneen ja viedä hänet hänen kaupunkinsa vanhinten luo ja hänen paikkakuntansa portille, 20 ja heidän täytyy sanoa hänen kaupunkinsa vanhimmille: ’Tämä poikamme on itsepäinen ja kapinallinen, hän ei kuuntele meidän ääntämme, vaan on ahmatti ja juoppo.’ 21 Silloin hänen kaupunkinsa kaikkien miesten täytyy kivittää hänet, ja hänen on kuoltava. Niin sinun on poistettava paha keskuudestasi, ja koko Israel kuulee ja on pelkäävä."

        Lasten piti osoittaa sopivaa pelkoa vanhempiaan kohtaan, ja lapsi, joka kohteli isäänsä tai äitiään halveksivasti, oli kirottu:

        - 3.Moos. 19:3 "3 Jokaisen teistä tulee pelätä äitiään ja isäänsä, ja teidän tulee pitää minun sapattini. Minä olen Jehova, teidän Jumalanne."

        - 5.Moos. 27:16 "16 'Kirottu on se, joka kohtelee isäänsä tai äitiään halveksivasti.' (Ja koko kansan on sanottava: 'Aamen!'"

      • Fiksujakin löytyy

        Nyt puhut täyttä p***aa.

        Tiedän esim. sellaisen Jehovan todistaja perheen, jossa todistajavanhempien lapsi on luopunut jehovantodistajuudesta. Lapsen lapset ovat silti mummin ja ukin luona hoidossa, ja saavat siellä Raamatullista kasvatusta. Todistajavanhemmat eivät ole tässäkään tapauksessa hylänneet lastaan, eivätkä lapsenlapsiaan. Olen keskustellut tuon luopuneen kanssa paljonkin asioista kuin asioista. Hän on vanhempiensa kanssa väleissä, ja vie toisinaan lapsiaan todistajavanhemmilleen hoitoon. Mutta tämä "tuntemani" luopunut henkilö ei olekaan alkanut vastustajaksi siten, että olisi alkanut parjaamaan vanhempiensa uskoa. Sensijaan nämä, monet tämän forumin luopiot ovat vastustuksensa kirjoituksillaan jo osoittaneet.

      • ariadna.
        miten tuli toimia tuolloin kirjoitti:

        Kylläpä näitä tuomitsijoita löytyy. Onko jossain puhuttu vanhempiaan vastaan kapinoivasta tyttölapsesta. Kysymyshän on uskosta, jota 8-vuotiaana kasteelle mennyt lapsi 14-vuotiaana epäili.

        Liitossa olleet juutalaiset velvoitettiin noudattamaan käskyjä,lapsienkin, ei heitä vaadittu kiertämään talosta taloon julistamassa uskoaan.

      • sööpäri.
        Fiksujakin löytyy kirjoitti:

        Nyt puhut täyttä p***aa.

        Tiedän esim. sellaisen Jehovan todistaja perheen, jossa todistajavanhempien lapsi on luopunut jehovantodistajuudesta. Lapsen lapset ovat silti mummin ja ukin luona hoidossa, ja saavat siellä Raamatullista kasvatusta. Todistajavanhemmat eivät ole tässäkään tapauksessa hylänneet lastaan, eivätkä lapsenlapsiaan. Olen keskustellut tuon luopuneen kanssa paljonkin asioista kuin asioista. Hän on vanhempiensa kanssa väleissä, ja vie toisinaan lapsiaan todistajavanhemmilleen hoitoon. Mutta tämä "tuntemani" luopunut henkilö ei olekaan alkanut vastustajaksi siten, että olisi alkanut parjaamaan vanhempiensa uskoa. Sensijaan nämä, monet tämän forumin luopiot ovat vastustuksensa kirjoituksillaan jo osoittaneet.

        Jokainenhan voi tietysti kertoa asioita omasta kokemuksestaan, mutta säännöt ovat selvät. Erotettujan kanssa ei olla tekemisissä vaikka mikä olisi. Tämä on siis vartiotorniseuran opetus yksinkertaisuudessaan. Ihmisten oma inhimillisyys ja suhteellisuudentaju saavat jotkut joustamaan, mutta itse sääntöä se ei muuta.

        Kerron omakohtaisen kokemuksen.

        Siskoni erotettiin kun olin 14v. Koska olin silloin innokas ja periaatteellinen jt en puhunut siskolleni 10 vuoteen. Sama koski kaikkia muitekin sisaruksiani ja vanhempiani. Elimme täsmälleen lahkon sääntöjen mukaan. Kerran vuodessa sain siskolta kuvat hänen lapsistaan postin kautta, mutta en koskaan vastannut hänen kirjeisiinsä. Sääntö oli ehdoton joten minäkin olin ehdoton.

        Sitten lopetin uskomisen noihin sääntöihin ja onneksi siskoni antoi anteeksi minulle, joten nyt olemme taas hyvissä väleissä. Nyt kun olen itse erotettu niin olen tyytyväinen siihen etten joudu sukuni taholta kartetuksi. Lähiomaisille on tullut järki päähän ja ne jotka ovat jeppuloita uhmaavat karttamissääntöä.

        Se että yksittäiset lahkolaiset rikkovat karttamissääntöä ei kuitenkaan poista tuota sääntöä. Säännön tarkoitus on jepukoitten mukaan saada erotettu tai eronnut katumaan, joten sillä ei ole mitään tekemistä luopiotoiminnan tms kanssa.

      • LateLunkin
        sööpäri. kirjoitti:

        Missään ei kuitenkaan neuvota hylkäämään omaa lastaan tai lapsen lapsiaan. Lapsenlapset eivät ole luopioita, vaikka heidän isänsä tai äitinsä saattaakin olla. Tässä kohtaa tuo teidän juttunne ontuu. Jokaiselle ukille ja mummille lapsenlapset ovat rakkaita, ja odote heidän kohdallaan pidetään korkealla, ja heille annetaan paras mahdollinen Raamatullinen kasvatus, siten kuin se on mahdollista. Jospa sitten aikanaan lapsenlapset saisivat oman vanhempansa järkiinsä, ja palaamaan takaisin laumaan.

      • kuin teurasuhrit
        ariadna. kirjoitti:

        Kylläpä näitä tuomitsijoita löytyy. Onko jossain puhuttu vanhempiaan vastaan kapinoivasta tyttölapsesta. Kysymyshän on uskosta, jota 8-vuotiaana kasteelle mennyt lapsi 14-vuotiaana epäili.

        Liitossa olleet juutalaiset velvoitettiin noudattamaan käskyjä,lapsienkin, ei heitä vaadittu kiertämään talosta taloon julistamassa uskoaan.

        Omalla tavallaan heidänkin odotettiin osoittavan uskonsa. Heidän tuli noudattaa tarkoin LAKIA, ja heidän tuli opettaa Lakia lapsilleen. Lapsienkin odotettiin noudattavan Lakia.

        "4 Kuuntele, oi Israel: Jehova, meidän Jumalamme, on yksi Jehova. 5 Ja sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, kaikella sydämelläsi ja kaikella sielullasi ja kaikella elinvoimallasi. 6 Ja näiden sanojen, jotka minä tänään annan sinulle käskyiksi, on oltava sydämelläsi, 7 ja sinun on teroitettava niitä pojillesi ja puhuttava niistä kotona istuessasi ja tietä kulkiessasi ja maata mennessäsi ja ylös noustessasi. " - 5.Moos. 6: 4-7.

        Onko tässä jotain perin vaikeasti ymmärrettävää?

      • sööpäri.
        LateLunkin kirjoitti:

        Missään ei kuitenkaan neuvota hylkäämään omaa lastaan tai lapsen lapsiaan. Lapsenlapset eivät ole luopioita, vaikka heidän isänsä tai äitinsä saattaakin olla. Tässä kohtaa tuo teidän juttunne ontuu. Jokaiselle ukille ja mummille lapsenlapset ovat rakkaita, ja odote heidän kohdallaan pidetään korkealla, ja heille annetaan paras mahdollinen Raamatullinen kasvatus, siten kuin se on mahdollista. Jospa sitten aikanaan lapsenlapset saisivat oman vanhempansa järkiinsä, ja palaamaan takaisin laumaan.

        No mitenkäs sitten jos lastenlapset asuvat 1000km päässä näistä tosiuskovista? Ei taida rakkaus yltää sinne saakka koska se tarkoittaisi sitä että pitäisi omaakin tytärtä tavata.Minun muistoni tosielämästä ovat mielestäni vakuuttavampia kuin sinun spekulointisi teoreettisesti.

        Ontukoon juttu suuntaan taikka toiseen niin se ei poista sitä tosiasiaa että se on totta.

      • Lainvarjo

        Avioparista toinen voi olla ennakkoluuloissaan kylpevä vastustaja, tai jopa kapinoiva luopio. Ei tällainenkään asetelma estä tapaamasta ja antamasta Raamatullista ohjausta sille toiselle avioparille, joka osoittautuu arvolliseksi. Miksi sitten tulisi välttää totaalisesti luopunutta, kun hänen lapsensa tarvitsevat rakkaudellista Raamattuun perustuvaa ohjausta ja opastusta? Pelastuspartiot toisinaan joutuvat niin.... annetaan Raamatun valaista tätäkin asiaa:

        "Katso! Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle; osoittautukaa sen tähden varovaisiksi kuin käärmeet ja silti viattomiksi kuin kyyhkyset. 17 Olkaa varuillanne ihmisten suhteen, sillä he luovuttavat teitä paikallisiin oikeusistuimiin, ja he ruoskivat teitä synagogissaan. 18 Viedäänpä teitä käskynhaltijoiden ja kuninkaidenkin eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja kansakunnille. 19 Mutta kun he luovuttavat teitä, älkää huolestuko siitä, miten tai mitä teidän tulee puhua, sillä se, mitä teidän tulee puhua, annetaan teille sillä hetkellä, 20 sillä puhumassa ette ole vain te, vaan Isänne henki puhuu teidän kauttanne. 21 Lisäksi veli luovuttaa veljen kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempia vastaan ja surmauttavat heidät. 22 Ja te tulette olemaan kaikkien ihmisten vihan kohteita minun nimeni vuoksi, mutta joka on kestänyt loppuun asti, se pelastuu." Matteus 10:16-22.

      • pitkämatkalainen
        sööpäri. kirjoitti:

        No mitenkäs sitten jos lastenlapset asuvat 1000km päässä näistä tosiuskovista? Ei taida rakkaus yltää sinne saakka koska se tarkoittaisi sitä että pitäisi omaakin tytärtä tavata.Minun muistoni tosielämästä ovat mielestäni vakuuttavampia kuin sinun spekulointisi teoreettisesti.

        Ontukoon juttu suuntaan taikka toiseen niin se ei poista sitä tosiasiaa että se on totta.

        Jos 1000 km oli välimatkaa, niin eipä taireta lapsia eres tuora muorilaan.

        Avioerotapauksissa on nähty, miten helposti huoltajuuden saanut on onnistunut manipuloimaan lapsensa välttämään toista vanhempaansa. Jotkut sortuvat käyttämään omia lapsiaan psykologisen sodankäynnin astaloina. Miten on käynyt tarjoamassasi esimerkissä?

      • lukija10
        alex-kasi kirjoitti:

        tämä ohjelma näytettiin viime viikolla Ruotsin SVT-kanavalla (voit verrata suomen Yle kanaviin) ja minä itse näin koko keskustelun.

        Se ensiksi ja toiseksi en minä ole tästä edes täällä aikaisemmin keskustellut, niin että turhaan puolustelet tuollaista käytöstä tai yrität tehdä sen valheeksi.

        Tyttö oli kertomansa mukaan 14 vuotta kun hänet suljettiin pois perheyhteydestä.

        Kuinka ihmeessä luulet nuoren ihmisen kestävän sellaista ???

        Älyttömyyden huippu, koko ohjelma teki minut niin vihaiseksi että oikein puhkuin ja nyt sitten "yksi" lisää joka puhuu puuta heinää että tyttö oli 16 kun muutti kotoaan " Grr - mitä porukkaa..

        Ihmetyttää katsantokantasi, että jos tytön ikä olisi ollut 16 kun hän muutti kotoaan niin sekö muka muuttaisi asiaa hiventäkään??

        Tosi älytöntä - eikä sinulla todella siis ollut muuta sanottavaa?? kuin tuoda suora valhe keskusteluun ..

        """
        Jaa...a, nytkö hän oli 15, kun viimeksi tyrkytytit tätä juttuasi, mainitsit hänen olleen tuolloin 16 v.
        """

        Onko se uskonne joka tekee ihmisen noin sokeaksi?

        Siinä tapauksessa on uskossanne suuri vika. Sillä ei Jumala halua, että vanhemmat käyttäytyvät lapsiaan kohtaan tuolla tavalla vaikka yritätkin sitä nyt epätoivoisesti puolustella.

        Ajattele Daavidia ja Absalomia ..
        2. Sam. 18:32

        Sinulla menee jo omatkin ajatuket sekaisin!
        Halooo!

      • alex-kasi
        neitoni kirjoitti:

        lailla oon samaa mieltä ettei kaikkia juttuja voi eikä kannata uskoa.Jos tyttö on lähteny kotoa, hänen asiansa,muttei taatusti oo pois ajettu eikä oltu puhumatta vuotta !!

        Jehovan Todistajien usko on heikko (voisi sanoa olematon) JOS he eivät voi ymmärtää lastensa teini-iässä kokemia vaikeuksia vaan nojaavat Raamattuun ja sillä varjolla hylkäävät hänet.

        Jokaisen usko on jokaisen oma, se että tyttö ei uskonut samoin kuin äiti ja isä ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA oikeuta hylkäämään 14 vuotiasta.
        Tässä oli kysymys teini ikäisestä lapsesta ja että siihen haetaan oikeutusta joistain 3000 vuotta vanhoista Raamatunkohdista (joita täälläkin on jo joku vedellyt esiin) on vähintäänkin typerää.

        Luulivatko vanhemmat todella, että se oli JUMALAN TAHTO??? Eiköhän syy ole enemmänkin se, että JT-organisaatio pelkää menettävänsä jäseniään ja sen tähden käyttää Raamattua kirjaimen, mutta ei Hengen mukaan.

        Olen todella (rehellisesti) hämmästynyt siitä että niin monet Jt puolustavat tämän tapaista vanhempien menettelyä lapsiaan kohtaan. Ettekö huomaa että jotain on vinossa - pahasti vinossa.

      • Hyvin

        Tämän Lappalaisen perheen, tyttö lähti lätkimään mailmallisen kaverin kanssa ja rupesi käyttämään huumausaineita, siis, tytössä ei mitään vikaa? vain vanhemmissa?

      • kuuluukin, että
        Hyvin kirjoitti:

        Tämän Lappalaisen perheen, tyttö lähti lätkimään mailmallisen kaverin kanssa ja rupesi käyttämään huumausaineita, siis, tytössä ei mitään vikaa? vain vanhemmissa?

        miksi hän lähti lätkimään kotoa 14-vuotiaana?
        Minä en tunne tätä perhettä enkä siten voi sanoa mitään varmaa.
        Oletan kuitenkin, että tämän lapsen ei ollut kotonaan hyvä eikä turvallinen olo.
        EPÄILEN, että kotona ei hyväksytty hänen ajatuksiaan uskonnosta, johon hänet oli kasvatettu.
        Ilmeisesti häntä pidettiin kotona vain vanhempiensa "jatkeena", jonka kuului olla asioista sitä mieltä kuin vanhemmat käskivät.
        Ei terve aikuistuva identiteettiään hakeva murrosikäinen voi tuollaisessa ympäristössä elää.
        Kuinka voi hylätä oman 14-vuotiaansa sen perusteella, että tällä on erilaiset mielipiteet kuin vanhemmalla itsellään?
        Mitä tämä tytär muuten nykyään hommaa?

      • vio-letti
        kuuluukin, että kirjoitti:

        >>>Oletan kuitenkin, että tämän lapsen ei ollut kotonaan hyvä eikä turvallinen olo>>EPÄILEN, että kotona ei hyväksytty hänen ajatuksiaan uskonnosta, johon hänet oli kasvatettu>>Ei terve aikuistuva identiteettiään hakeva murrosikäinen voi tuollaisessa ympäristössä elää>>Kuinka voi hylätä oman 14-vuotiaansa sen perusteella, että tällä on erilaiset mielipiteet kuin vanhemmalla itsellään? >Mitä tämä tytär muuten nykyään hommaa?

      • alex-kasi
        Hyvin kirjoitti:

        Tämän Lappalaisen perheen, tyttö lähti lätkimään mailmallisen kaverin kanssa ja rupesi käyttämään huumausaineita, siis, tytössä ei mitään vikaa? vain vanhemmissa?

        tyttö kertoi tuossa ohjelmassa kaiken tuon.
        Se ei nyt muuta asiaa hiventäkään, se on vanhempien vastuulla että 14 vuotiaat välttyvät sellaiselta kohtelulta kuin hän sai. Siitä ei ole epäilystäkään. Jos pidät nuorta ihmistä vankina niin vapauden kaipuu tulee niin suureksi että sitä ei teini ikäinen "keskeneräinen" ihminen pysty hallitsemaan. Minulla on sellainen tunne että vanhempien usko teki heille pahan kerran tepposet ja he eivät oikein olleet tunne elämässään tasapainossa hekään.

        En minä ole kenekään tuomari mutta se mikä tässä eniten hämmästyttää että se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus Jt keskuudessa ja siksi he puolustavat tälläistä ainakin minun mielestäni väärää asennetta toisin ajattelevia kohtaan, vieläpä omassa perheessään.

    • frihet

      Olikohan uusinta, mut ihmetyksen veroinen homma.

      Nyt tuntuu hyvin pyyhkivän.

      TV2 katselin ja ei pinnoja ovilla todisteleville tuo.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7961
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2248
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2149
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1716
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1231
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1118
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      840
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      768
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      737
    Aihe