Usein tulee keskusteluissa esiin Ahvenan maalla tapetuista ihmisistä. Siellä väitetään olleen eräänlainen salainen keskitysleiri.
Milloin sellainen sielä oli?
ja ketä sielä tapettiin?
kuka oli toimeksi antajana, suomi vai ruotsi tai oliko mahdollisesti joku muu, esim. saksa?
Kysymys Ahvenanmaasta
3
228
Vastaukset
- Misi
Sen perustivat "vapaa affenanmaa yhdistyksen täti siipi"
Vangeiksi ja kidutettavaksi joutui lähes jokainen II maailmansodan aikana ahvenmaassa tallustellut ufo.
Vankileirin päiväkirjat ovat nykyisin Ruotsin valtiollisen poliisin huostassa.
Niistä on tihkunut tietoa sen verran, että vuonna -43 leirillä olisi ollut eräs vanki.
Vanki oli väittänyt olevansa Pekka Suurlammi, Suomesta, jota viranomaiset eivät tietystikään uskoneet.
Vankia päätettiin kiduttaa, jotta hän tunnustaisi olevansa Albanian vakoilija.
Hänelle ei annettu pitkään aikaan (jopa viikkoon) oikeutta juoda Absulut vodka pulloa. Ainakaan päivässä.
Lisäksi hänet häpäistiin Ruotsin hovissa nimittelemällä häntä;
Alpåaani ihmiseksi.
Lopulta kolmen viikon kidutuksen jälkeen hänet vapautettiin, mutta häväistynä ja ihmisarvonsa menettäneenä.
Siten voidaan helposti päätellä, että ahvenanmaan keskitysleirit olivat ehkä jopa II maailmansodan kovimpia ja raakuuksissaan brutaaleja. - yksi hölynpöly
käsiteltäväksi. Mitään salaista leiriä ei tietenkään Ahvenanmaalla ole ollut.Ei leiriä, ei vankeja, ei tapettuja. Valitan. Uskoa saa tähänkin hölynpölyyn, kuka vain haluaa. Ja niitähän riittää.
- nang
Täällä on tietoa
www.forssaoperation.suntuubi.com
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756