Lupa kertoa insinööri uutinen

saarovitsi

Enoni, muistattehan hänet, josta aiemmin kerroin. Hän joka pakeni Siperian pakkotyöleiriltä, joka viimeisten tietojen mukaan rantautui kanootillaan Pokrovskojen pikkukylään, josta viimeisimmän tekstiviestinsä välitti. Häneltä tuli päivitettyä tietoa kohtalostaan. On asettunut kylään lopullisesti. Ei aio palata kotimaahan laisinkaan. Minulle kertoi syyt miksi ei palaa. Rajoitteinen kun olen en kehtaa syitä selvittää teille. Seuravan kertomuksen enoni lähetti tekstiviestinä. Insinööri ei ole välttämättä venäläinen. Kuka tietää, olisiko suomalainen.

Hurrikaani iski täysin odottamatta. Risteilyalus upposi ja insinöörimies havahtui ajautuneensa pienen saaren rantaan eikä hän nähnyt muita ihmisiä tai tarvikkeita. Hänellä oli vain banaaneja ja kookospähkinöitä. Tottuneena viiden tähden hotelleihin hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tehdä, joten seuraavan neljän kuukauden aikana hän söi banaaneja, joi kookospähkinämehua,kaipasi vanhaa vaimoaan ja tarkkaili merta toivoen huomaavansa pelastusaluksen.
Eräänä päivänä kun insinööri oli makailemassa puoliunessa rannalla,hän havahtui silmäkulmastaan huomaamaansa liikkeeseen. Kyseessä oli soutuvene, jossa oli kauneimman näköinen nainen, jonka hän oli koskaan nähnyt. Nainen souti hänen luokseen. Epäuskossa mies kysyi häneltä:
- Mistä sinä tulit? Kuinka sinä pääsit tänne?
- Soudin saaren toiselta puolelta, nainen vastasi. Ajauduin tänne, kun risteilyalus upposi joitain kuukausia sitten.
- Uskomatonta, insinööri vastasi. Luulin että kukaan muu ei selviytynyt. Kuinka monta teitä on? Olitpa onnekas, kun soutuvene ajautui luoksesi, minulla ei ole mitään.
- Olen yksin, nainen vastasi, eikä tämä soutuvene ajautunut, ei minullakaan ollut mitään.
Mies oli hämmentynyt.
- Mistä sinä sitten sait tuon soutuveneen?
- Voi, sehän oli yksinkertaista, nainen vastasi. Tein soutuveneen siitä, mitä tältä saarelta löytyy. Airot ovat kumipuun oksia, ja koversin pohjan palmupuun rungosta ja sivut sekä keulan eukalyptus-puusta.
- Mu-mu-mutta sehän on mahdotonta! insinööri änkytti. Sinulla ei ollut työkaluja eikä tarvikkeita, kuinka sinä siinä onnistuit?
- Eihän se nyt ollut ongelma, nainen vastasi. Saaren toisella puolella on paljon ihmeellistä laavakiveä ja huomasin, että kun sitä kuumentaa
tulisijassa, siitä tulee helposti muotoiltavaa rautaa. Käytin sitä tehdäkseni joitain työkaluja ja niillä sitten sain tehtyä kaiken tarvittavan.
- Mutta ei siitä sen enempää, nainen jatkoi. Missä sinä asut?
Häpeillen insinööri tunnusti, että hän oli nukkunut rannalla avotaivaan alla koko ajan.
- No, eiköhän sitten soudeta minun puolelleni, nainen sanoi. Parin minuutin soutamisen jälkeen vene rantautui pieneen merenlahteen. Kun mies katsoi rannalle hän melkein tippui veneestä. Rannalta lähti kivetty polku johtaen upeaan bungalowiin, joka oli maalattu siniseksi ja valkoiseksi. Kun nainen kiinnitti venettä ammattitaitoisesti punotulla hamppuköydellä, insinöörimies pystyi vain tuijottamaan tyhmänä.
Kun he saapuivat taloon, nainen sanoi rennosti:
- Eihän tämä nyt kovin erikoinen ole, mutta kutsun sitä kodiksi. Istu alas, ole hyvä. Haluaisitko drinkin?
- Ei, ei kiitos, mies vastasi edelleen hämmentyneenä. En halua enää pisaraakaan kookospähkinän mehua.
- En ajatellut kookospähkinämehua, nainen vastasi. Miten olisi Pina Colada?
Yrittäen peittää hämmästyksensä mies nyökkäsi vaisusti, ja he istuivat sohvalle keskustelemaan. Kun he olivat kertoneet tarinansa, nainen ilmoitti:
- Vaihdan nyt jotain mukavampaa päälleni. Haluaisitko käydä suihkussa ja ajaa partasi? Partahöylä on yläkerrassa kylpyhuoneen kaapissa.
Kysymättä enää yhtään mitään insinööri meni kylpyhuoneeseen. Kaapissa oli partahöylä, joka oli tehty luusta. Kaksi terävää simpukankuorta
oli kiinnitetty sivuistaan kasvoja myötäilevään mekanismiin.
- Tämä nainen on ihmeellinen, hän mutisi. Mitähän ihmeitä tässä vielä paljastuu? Kun hän palasi olohuoneeseen, nainen istui sohvalla
pukeutuneena ainoastaan pariin isoon lehteen, jotka oli strategisesti aseteltu, ja hän tuoksui ihanalta. Nainen pyysi häntä istumaan viereensä.
- Kerrohan minulle, nainen aloitti vihjailevalla äänensävyllä siirtyen samalla lähemmäksi miestä, me olemme olleet tällä saarella todella pitkään, ja olen ollut yksinäinen. Uskoisinpa, että sinäkin haluaisit tehdä juuri nyt jotain, mitä olet kaivannut kaikkina näinä kuukausina,
ymmärräthän... Ja hän tuijotti syvälle miehen silmiin.
Insinööri ei voinut uskoa korviaan.
- Tarkoitatko---??? hän vastasi, että voin lukea sähköpostini täältä?

0

698

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

        Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
        Maailman menoa
        650
        7955
      2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

        Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
        Maailman menoa
        466
        2245
      3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

        Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
        Kotimaiset julkkisjuorut
        231
        2145
      4. Poliisi otti Stefun kiinni!

        Seiska tietää kertoa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        145
        1711
      5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

        Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
        Viihde ja kulttuuri
        51
        1230
      6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

        Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        25
        1229
      7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

        Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
        Kotimaiset julkkisjuorut
        99
        1113
      8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

        nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
        Ikävä
        65
        839
      9. Steppuli veressä

        Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        58
        762
      10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

        Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
        Suhteet
        7
        736
      Aihe