Matteuksen evankeliumi:
24:20 Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.
Markuksen evankeliumi:
13:18 Mutta rukoilkaa, ettei se tapahtuisi talvella.
Kumpi näistä on rakkaampi
3
79
Vastaukset
Sanoisin, että vain Israelin vuoristoihin
pakeneville tuo kysymys on tärkeä.
Ortodoksijuutalaisille etenkin, sillä vain sapatinmatkan saa sapattina kulkea ulkosalla.
Ja tuo kilometri ei vielä saata vuorten turviin.
Apt 1:11-12
11
Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle?
Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."
[Ap. t. 2:7 | Ap. t. 3:21]
12
Silloin he lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan* päässä.
He palasivat Jerusalemiin
[Matka, joka sapattina oli lupa kulkea, noin kilometri.] [Luuk. 24:52]
4 Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
5
Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti.
Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana.
Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin,
ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan.
[Aam. 1:1 | Juud. 14].
Rukoukseen on jo vastattu! Ei ainakaan talvi ole:
Sak. 14:6
Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä.
Sakarja 14. luku - Herran päivä:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Sak. 14:1&rnd=1206826392806- Jesaja todistaa sapatin vie...
Jesaja 66. luku - Herran päivä
23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]
24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.
[Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48].
Herran päivä Jesaja 66. mukaan:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 66:1&rnd=1206826497970 - adventisteille?
Adventtikirkon virallista oppia
## Niin kiinnostunut Kristus oli sapatin pyhyydestä, että puhuessaan hänen taivaaseenastumistaan seuraavista vainoista hän neuvoi opetuslapsiaan: "Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina" (Matt. 24:20). Jonathan Edwards totesi tämän osoittavan, "että kristityt vielä silloinkin noudattivat tarkoin sapattia. ##
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507964Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662254Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322161- 1451725
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251237Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511231Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1021123Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65841Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58776Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7742