Vanhan ja uuden liiton aikan Jumala on keskustellut ja keskustelee opettajiensa ja profeettojensa kanssa salaisen lahjan ja armolahjojen kautta.
Sananl. 17:8
Lahjus on käyttäjänsä silmissä kallis kivi: mihin vain hän kääntyy, hän menestyy.
Sananl. 21:14
Salainen lahja lepyttää vihan ja poveen kätketty lahjus kiivaan kiukun.
Nämä ihmiset, jotka Jumala valitsi ja valitsee tehtäviinsä, olivat ja ovat nöyriä, eli heillä on kyky kuunnella Jumalaa ja elää Jumalan Tahdossa kaiken keskelläkin. Maailma ei saa Jumalan omien mieltä muutettua ja vaikka se kuinka melskaisi Jumalan oma pysyy Jumalassa ja uskollisena Häntä kohtaan. Siis hyvinä ja huonoina päivinä.
Jumala kutsu vanhan liiton opettajia ja profeettoja ystävikseen ja sitä nämä todella olivat, sillä he tahtoivat yli kaiken rakastaa ja kunnioittaa Jumalaa ja tekivät sitä mitä Jumalan Tahto osoitti olevan tarpeellista tehdä.
Jokaisen näistä ystävistään Jumala koetteli ja näin vahvisti ystäviensä uskon lujaksi ja läpäisemättömäksi, eli teki heistä kultaisia astioita.
Jumala ilmoittaa, että Hän ei muutu ja todellakaan Hän ei ole muuttunut tässäkään asiassa, eli tänäänkin Jeesus on suorassa yhteydessä monien omiensa kanssa, heidän, jotka Hän on valjastanut tehtäviinsä.
Tänään tämä tapahtuu armolahjojen muodossa, tai jopa rintaan annetun salaisen lahjan muodosssa.
Jeesus valitsee Itse astiansa käyttöä varten ja toisista Hän tekee kultaisia astioitaan ja toiset astiat ovat halvempaan käyttöön, mutta kaikki Hänen astiat ovat Hänessä.
Tämänkin päivän profeetat ja opettajat ovat koeteltuja ja heidän uskonsa on vahvistettu.
Jeesus loi vain katseensa valitsemaansa opetuslapseen ja ilmoitti, että sinä se olet ja antoi tälle valitsemalleen uuden nimen ja sen jälkeen Jumala kutsui tätä ihmistä aina uudella nimellä, koska vanha nimi kuului lihalle. Uusi nimi annettiin merkiksi elämän uudeksi tulemisesta, eli ihmisen tulemisesta hengelliseksi.
Samoin Jumala toimii meidän päivässämme. Armolahjat ovat erityisessä käytössä juuri opettajilla ja profeetoilla, sekä voimatekoja tekevillä ja on erittäin suuri harmillinen asia uskovaisille se, että heidät on ajettu pelkuruuteen näiden asioiden kohdalla ja siksi he eivät uskalla pyytää armolahjoja ja näin heidän uskonsa jää kehitysasteeltaan matallalle, sillä yksikään ei voi uskoa täydellisesti, eikä elää uskossa täydellisesti jos hänen uskonsa on puolinaista, eli osan Sanan opetuksista hylkäävää.
Uskovaisten tulee uskoa Jumalan Sana, eivätkä he saa missään uskoa vastustajaan, joka pyrkii kaikessa murtamaan ja muuttamaan Jumalan Sanaa.
Vasta sitten, kun rakkaus on täydelliseksi tullut loppuu armolahjat, koska sitten näitä vajavaisia, mutta tälle ajalle äärettömän tärkeitä lahjoja ei enää tarvita. Emme ole viellä täydellisessä rakkaudessa, eli elämmme vajavaisuudessa ja nämä armolahjat kasvattavat meitä täydellisyyttä kohti. Jokaisen uskovaisen tulee pyrkiä osalliseksi armolahjoista pyytämällä niitä Jumalalta. Jumala antaa kenelle antaa ja valitsee astiansa halpaa ja kallista käyttöä varten.
Ilman armolahjoja ei pysty opettamaan täydellisyydestä ja siksi Jumalalla ei ole yhtäkään opettajaa tässä ajassa ilman Pyhän Hengen voitelua ja täyteyttä jossa armolahjat ovat. Jos tahdotte tehdä kallista työtä täällä, pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista, sillä teidän on kasvettavat täydellisyyttä kohden ja teidän on kasvatettava teitä kuulevia täydellisyyteen. On mahdotonta opettaa täydellisesti täydellisyydestä ilman Jumalan kanssa yhteydessä olemista ja armolahjat takaavat joka hetkisen Jumalan kanssa yhteydessä olemisen.
1. Korinttolaiskirje 12
1 Mutta mitä hengellisiin lahjoihin tulee, niin en tahdo, veljet, pitää teitä niistä tietämättöminä.
2 Te tiedätte, että kun olitte pakanoita, teitä vietiin mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin.
3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.
4 Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama;
5 ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama;
6 ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.
12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
14 Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
15 Jos jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
16 Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
17 Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
18 Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.
19 Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
20 Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
21 Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä".
22 Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä;
23 ja ne ruumiin jäsenet, jotka meistä ovat vähemmän kunniakkaita, me verhoamme sitä kunniallisemmin, ja niitä, joita häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme;
24 mutta ne, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian,
25 ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan.
26 Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.
27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
29 Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
31 Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.
Raamattu ja Jumalan oma
19
348
Vastaukset
- luomiskertomuksen
todellisuuden? Voiko se todistaa helvetin olemassa olon? Jos Jeesuksen kuolema on pelastanut häneen uskovat, että he pääsevät taivaaseen. Mihin ennen Jeesuksen syntymää ja kuolemaa kuolleet ihmiset ovat joutuneet. Helvetissäk on ollut tunkua!
En kiellä Jumalan olemassa oloa, mutta kiellän turhat ihmisten peloittelut ja harhat.- Diana*
.....sillä tiellä, alat olla jäljillä enemmän kuin moni muu. Tarinoilla on syvempikin merkitys, ei pidä tuijottaa vain vaatteisiin, mihin tarina on puettu.
Helvetin voit heittää ensimmäisenä vaikka parvekkeelta alas.
- Diana*
ja varsinkin alussa ihan kaunistakin tekstiä.
Mutta Jeesus tuli taas Jumalan paikalle.
Vertaus astiasta tulee Kabbalasta, eikä sillä ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa.
Kabbala puhuu kuudennesta aistista, jossa herää henkisyyden kaipuu.
Kun ihminen jatkaa etsintäänsä, hänessä kehittyy ikäänkuin astia, johon Jumalan valo virtaa, auttaen eteenpäin, auttaen löytämään ja ymmärtämään.
Mutta HUOM! Jumalan astioita, ei Jeesuksen.
Myös kristittyjen kertoma, kristuksen ruumiinjäsenet, tulee Kabbalasta, mutta ei taaskaan kerro Jeesuksesta, vaan tarina menee näin:
Kaikkivaltias loi ensimmäisen sielun Adam Kadmonin, tästä ensimmäisestä sielusta pirskottuivat kaikki sielut maan päälle.
( puhutaan siis henkimaailman asioita)
No ilman muuta Jeesus on sijoitettu sinnekin Adam Kadmoniksi. Ihan mikä tahansa tarina kelpaa, sujautetaan Jeesus jonkun muun paikalle ja kerrotaan sitä kristinuskon viisautena. Alkaa olla jo sellainen sekamelska, että Jeesus nähdään Raamatussakin niin Jumalan paikalla, kuin jopa viinirypäleen mehussa ( veressä) ja kaikessa siltä väliltä.- opetus Dianalle.
Annoin tämän jo sinulle tuolla helluntailaisten palstalla, mutta tässä uudelleen ja vähän laajempana:
Jeesus on Sana, joka tuli lihaan ja eli lihanpäiviä 33 vuotta ja niistä kolme vuotta opetti Itsensä tuntemista. Vaikka Jeesus eli lihassa Hän ei langennut lihan tahtoon, vaan kykeni elämään Jumalan Hengen johdatuksessa.
Jeesus on nimi, jonka edessä on kerran kaikkien polvien notkistuttava.
Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala ja tämä Sana tuli valmistettuun ruumiiseen ja opetti lihansa päivinä uskollisuuden tien meille jäljestä tuleville, eli Jeesus kulki ihmisistä esikoisena kuuliaisuuden tien, sillä Hän oli kuuliainen Jumalan Tahdolle hamaan ristinkuolemaan asti.
Nyt kysyt, että miten Jeesuksen, joka on Jumala piti olla kuulainen Isälle. Isä, Poika ja Pyhä Henki on yksi Jumala, mutta armotalouden aikakaudessa esiintyvät kolmessa muodossa ja siksi Jeesus rukoili Isää Ihmisen Poikana ollessaan ja siksi Jeesus teki kaikki tunnustekonsa ja ihmeensä Pyhän Hengen voimalla, sillä Jeesus todella riisutui tähtemme jumaluudesta ja eli orjan, eli ihmisen muodossa 33 vuotta ja sen jälkeen palasi alkuperäänsä, eli Jumalaksi, joka on nyt ylimäinen pappimme, eli Jeesuksen tehtävä jatkuu armotalouden aikakauden loppuun asti.
Kerran tulee päivä, jolloin saamme tietää Jeesuksen uuden nimen ja omat uudet nimemme.
Ilm. 2:17
Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.' - Diana*
mieltä kanssasi. Jeesus ei ole Jumala, ja Jeesuksen palvonta on epäjumalanpalvontaa.
Jeesus oli vain sananvälittäjä ja ihminen.
On myöskin järjetöntä odottaa pelastusta toisen kuolemasta.
Kolmiyhteysoppi on harhaoppi, kolme ei ole yksi. - sinunkin
Diana* kirjoitti:
mieltä kanssasi. Jeesus ei ole Jumala, ja Jeesuksen palvonta on epäjumalanpalvontaa.
Jeesus oli vain sananvälittäjä ja ihminen.
On myöskin järjetöntä odottaa pelastusta toisen kuolemasta.
Kolmiyhteysoppi on harhaoppi, kolme ei ole yksi.pitää keksiä oma usko ja rakentaa rakennelmaa, joka ei Uuden Testamentin opetuksen mukaan tule kestämään, sillä sen rakkennuksen, joka kestää, perustana on ainoastaan Jeesuksen usko.
Jumala antaa todistuksen jokaiselle, joka uskoo uuden liiton aikalaisille annetut opetukset, eli uskoo Jeesukseen ja Hänen opetuksiinsa ja tahtoo elää sen uskon mukaisesti. Itse olen saanut todistukset ja siksi kirjoittelen näille palstoille ja kerron niistä valtavista ihmeistä, mitä Jeesus on elämälleni tehnyt.
Jeesus on antanut kauan sitten minulle uuden, hyvän elämän ja terveyden ja tasapainon ja rauha ja ilo on osanani ja kaikki tämä on pysyvää.
Uskon Sanan mukaisesti ja uskoni on todella saanut Jumalan antamat todistukset. - Diana*
sinunkin kirjoitti:
pitää keksiä oma usko ja rakentaa rakennelmaa, joka ei Uuden Testamentin opetuksen mukaan tule kestämään, sillä sen rakkennuksen, joka kestää, perustana on ainoastaan Jeesuksen usko.
Jumala antaa todistuksen jokaiselle, joka uskoo uuden liiton aikalaisille annetut opetukset, eli uskoo Jeesukseen ja Hänen opetuksiinsa ja tahtoo elää sen uskon mukaisesti. Itse olen saanut todistukset ja siksi kirjoittelen näille palstoille ja kerron niistä valtavista ihmeistä, mitä Jeesus on elämälleni tehnyt.
Jeesus on antanut kauan sitten minulle uuden, hyvän elämän ja terveyden ja tasapainon ja rauha ja ilo on osanani ja kaikki tämä on pysyvää.
Uskon Sanan mukaisesti ja uskoni on todella saanut Jumalan antamat todistukset.sinulle mielipiteestäsi. Olen ihan vilpittömästi
iloinen puolestasi.
Uskosi on sinut parantanut, siis uskosi paranemiseesi, ihmisen mieli on aikamoinen voima.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että puhe Jumalasta ja Jeesuksesta on kahden jumalan palvontaa ja minulle riittää yksi, siis Jumala yksin.
Ei minun tarvitse uusia oppirakennelmia kehitellä, minä olen löytänyt omani Vanhasta Testamentista, samaa Lakia ja profeettoja se Jeesuskin opetti, joten ei se kovin paljon poikkea. UT:hen on lisätty niin paljon muuta ulkopuolista töhnää, että minun puolesta saa olla.
Mutta ei meidän tarvitse tästä riita-asiaa kehitellä, olkaamme onnellisia omissamme.
Hyvää jatkoa sinulle. - urakka
Diana* kirjoitti:
sinulle mielipiteestäsi. Olen ihan vilpittömästi
iloinen puolestasi.
Uskosi on sinut parantanut, siis uskosi paranemiseesi, ihmisen mieli on aikamoinen voima.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että puhe Jumalasta ja Jeesuksesta on kahden jumalan palvontaa ja minulle riittää yksi, siis Jumala yksin.
Ei minun tarvitse uusia oppirakennelmia kehitellä, minä olen löytänyt omani Vanhasta Testamentista, samaa Lakia ja profeettoja se Jeesuskin opetti, joten ei se kovin paljon poikkea. UT:hen on lisätty niin paljon muuta ulkopuolista töhnää, että minun puolesta saa olla.
Mutta ei meidän tarvitse tästä riita-asiaa kehitellä, olkaamme onnellisia omissamme.
Hyvää jatkoa sinulle.Vanhan Testamentin lain täyttämisessä! Sitä kun ei ole tähänasti täyttänyt kukaan muu kuin Jeesus itse. Tosin moni yritti ja yrittävät vieläkin mutta se koituu heille kohtalokkaaksi.
- Profeetta 3
Kaiken tämän opettajan lahja sinussa on Jumalan sinulle asettama.
Minullakin on monta armolahjaa, sempä tähden minukin kasvatukseni on ollut pitkä, ja monen tulen läpi olen kulkenut.
Jumala ei anna armolahjoja koskaan vain omaan käytöön, vaan lohdutukseksi opetukseksi ihmisille jotka tahtovat Jeesusta seurata.
Vahvuus on siinä, että uskoo Jeesukseen. eikä katso vallitseviin olosuhteisiin.
Usko, joka on luottamus sitä kohti joka ei näkyväistä ole.
Minä olen tullut Jeesuksen opetuksen piiriin silloin, kun vuosia sitten sain Profetan armolahjan.
Tähän lahjaan kuuluu monet lahjat, ensimäisenä mainitsen Henkien erottamisen lahjan koska se on tärkeä tälle ajalle.
Kielillä puhumisen ja selittämisen lahja, näkemisen lahja, tässä on vain ne lahjat, jotka tässä haluan mainita.
Nöyryys on tärkeä asia se, että kaikki kunnia kuuluu Jumalalle.
Ylpeyden aihetta ei silloin ole, koska Jumala itse on lahjojen asettaja.
Lahojoja tulee tarkastella raamatun valossa, tulevina aikoina tulee sellaisia opetuksia, jotka kuuluvat lopun ajalle.
Vanha on käynyt toteen ja uutta minä annan teille Sana sanoo.
Lopun ajalle anetaan uutta sen tähden, koska Jumala lähtti enkelinsä seurakuntiin julistamaan totuutta.
Heidät valjastetaan itsekukin omalle alueellen.
Heidät puhdistetaa ja poltetaan kultaisiksi astioiksi,
toisetet halvempaa käytöä varten.
Näin jyvät ja akanat erotetaan toisistaan.
Joka uskoo ja täytää Jumalan tahdon pelastuu, vain Hengellinen ihminen löytää totuuden, uskonnoliset ihmiset eivät tähän pysty.
Tolevat aja tuovat suuria ihmeitä tullessaan, Raamatun lupauksen mukaan suurmpia ihmeitä, kuin Jeesuksen aikana.
Totuus katoilta julistetaan, väärin vannojat joutuvat häpeään.
Ne jotka vääryydessä kulkevat ja opettavat vääryyttä jotuvat itse sanoistaan vastuuseen.
Voi heitä, jotka eksyttävät he saavat ansionsa mukaan.
Totisesti vanhurskaa loistavat pimeydessä, kuin tähdet, sillä heidät on vyötetty totuuden sanoilla.
Jeesus tuntee omansa ja heille hän antoi oman nimen, jolla hän kutsuu.
Joka uskoo se löytää totuuden, totuus tekee vapaaksi.- Jeesus.
Totta toinen puoli joka kirjoituksessa.
1. Korinttolaiskirje 15
27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Ja
Gal. 3:20
Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1. Tim. 2:5
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Hepr. 9:15
Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön. - Diana*
Jeesus. kirjoitti:
Totta toinen puoli joka kirjoituksessa.
1. Korinttolaiskirje 15
27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Ja
Gal. 3:20
Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1. Tim. 2:5
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Hepr. 9:15
Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.Jos Jeremiassa korrottu Uusi Liitto, edellytti Israelin paluun takaisin maahansa, niin olisko Jumala pettänyt kansansa ja tehnyt toisaalla jonkun kristinuskon kanssa erillisen liiton.
Empä usko, se on kristittyjen väärää tulkintaa. - Raamatusta..
Diana* kirjoitti:
Jos Jeremiassa korrottu Uusi Liitto, edellytti Israelin paluun takaisin maahansa, niin olisko Jumala pettänyt kansansa ja tehnyt toisaalla jonkun kristinuskon kanssa erillisen liiton.
Empä usko, se on kristittyjen väärää tulkintaa.mitään ymmärrä, älä tuo tänne eksyttäviä oppejasi.
Nöyrällä mielellä kyseleville täällä kyllä voidaan vastata. - Stm Lahtinen
Raamatusta.. kirjoitti:
mitään ymmärrä, älä tuo tänne eksyttäviä oppejasi.
Nöyrällä mielellä kyseleville täällä kyllä voidaan vastata.Ihminen on merestä tullut. Minä olin aluksi kala, eli ahven. Kyllä sen on tunnustaneet kaikki tiedemiehetkin. Muuten uskotko joulupukkiin. ...Minä uskon. Hän kun riisuu turkkinsa, totuus paljastuu, että ihminenhän se siellä lahjoja jakaa.
- Diana*
Raamatusta.. kirjoitti:
mitään ymmärrä, älä tuo tänne eksyttäviä oppejasi.
Nöyrällä mielellä kyseleville täällä kyllä voidaan vastata...perustella, mitä en ymmärrä.
Minulla on tapana lukea itse, ei uskoa sitä, mitä
minulle syötetään.
Kerro mikä on harhaanjohtavaa??? - orjan muodon tähtemme.
Jeesus. kirjoitti:
Totta toinen puoli joka kirjoituksessa.
1. Korinttolaiskirje 15
27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Ja
Gal. 3:20
Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1. Tim. 2:5
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Hepr. 9:15
Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Filippiläiskirje 2
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
14 Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, - Pesko
Diana* kirjoitti:
..perustella, mitä en ymmärrä.
Minulla on tapana lukea itse, ei uskoa sitä, mitä
minulle syötetään.
Kerro mikä on harhaanjohtavaa???lähteneet ihmisten tarpeesta löytää selityksiä olemassaolomme arvoituksesta.
- eksytyksen
Diana* kirjoitti:
Jos Jeremiassa korrottu Uusi Liitto, edellytti Israelin paluun takaisin maahansa, niin olisko Jumala pettänyt kansansa ja tehnyt toisaalla jonkun kristinuskon kanssa erillisen liiton.
Empä usko, se on kristittyjen väärää tulkintaa.henkeä, kun ei ymmärretä enää Raamatustakaan mitään! Niinhän Raamattu sanookin että Jumala lähettää eksytyksen hengen niiden päälle jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen. Siten heistä tuleee pimeyden ruhtinaan palvelijoita tietämättään kun ovat niin syvästi eksytettyjä!
- lahnahan
Stm Lahtinen kirjoitti:
Ihminen on merestä tullut. Minä olin aluksi kala, eli ahven. Kyllä sen on tunnustaneet kaikki tiedemiehetkin. Muuten uskotko joulupukkiin. ...Minä uskon. Hän kun riisuu turkkinsa, totuus paljastuu, että ihminenhän se siellä lahjoja jakaa.
sinä oletkin. Varo vaan etet joudu pataan! Tai paistinpannuun!
- ja vielä
Pesko kirjoitti:
lähteneet ihmisten tarpeesta löytää selityksiä olemassaolomme arvoituksesta.
varmaan ihmiseltä joka on kaikki kirjoitukset tutkinut. Kiitos valistuksestasi mutta ei kiitos! Ällöttävää että ihminen voi paljastaa tyhmyytensä noin avoimesti! Puhut siis sellaista jota et itsekään usko kun et tiedä siitä puhumastasi mitään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507964Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662254Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322161- 1451725
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251237Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511231Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1021123Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65841Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58776Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7742