Miksi nainen tekee sen

quopuss

Michiganin Yliopiston politiikan tutkija, psykologi Martin Schnauber sanoo;

Valta kiehtoo naisia suunnattomasti, sillä nainen tietää pystyvänsä manipuloimaan miestä omalla kehollaan. Julkisuuden vahvat miehet saavat naisten halut ja vallanhimon syttymään ja he hakeutuvat sellaisten miesten läheisyyteen, joilla on rahaa ja vaikutusvaltaa.

Kyseessä on primitiivinen reaktio jonka naisten hormonaalinen toiminta aiheuttaa.

Tutkittuaan haastattelemalla useita kymmeniä julkisuuden seksiskandaaleissa ryvettyneitä miehiä, Schnauber teki yhteenvetona päätelmän, jonka mukaan naiset itse tyrkyttävät kehoaan ja seksiä vaikutusvaltaisille miehille, mutta kun suhde ei voi kehittyä, naiset kostavat saadakseen kokea vallan tuottaman mielihyvän.

Useimmat näin toimineet naiset saavat jälkeenpäin monitasoisia mielenterveysongelmia, sillä he tietävät toimivansa väärin eivätkä normaalit parisuhteet pysty enää jatkossa tarjoamaan henkistä mielihyvää.

Schnauberin mukaan jopa 40% naisista olisi valmiit romuttamaan oman avioliittonsa, mikäli heille tulisi mahdollisuus saada aviomieheksi rahaa ja vaikutusvaltaa omaava mies. Sama 40% naisista on valmis tarjoamaan seksiä julkisuuudessa esiintyville miehille jos sellainen mahdollisuus tulee mahdolliseksi.

-----

Ylen 2006 esittämässä Pohjois-Karjalan poikamiehet-ohjelmassa asia tiivistettiin suoraan; p***u se on mikä maailmaa pyörittää!

1

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksityisyrittäjä

      Rahasta ja tittelistä,näin se vaan on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe