Luulen, että Napoleon joukkoineen sai vihiä minun viesteistäni. Ja varsinkin kokki, joka myöhemmin itse keitettiin Napoleonin käskyllä "Heat her!", paksu Margaritta jota myös Telleksi kutsuttiin, on listallani ykkösenä.
En kuitenkaan syyllisiä etsi sillä nämähän saivat jo silloin Napoleonin aikana rangaistuksensa. Sekin sotilas joka menetti päänsä pestyään Napoleonin pyykin huonosti.
No joo. Mutta oikeasti luulen että joku tajuttuaan omat hullutuksensa (jälleensyntymä jutut)suuttui niin paljon että poistatti arvomaailmaansa uhkaavan kirjoitukseni. Toivon, että tämä henkilö olisi oikeasti alkanut miettimään onko näissä jälleensyntymä/kehitys tarinoissa mitään perää. Ja hienoa olisi jos minun kirjoitukseni olisi saanut sen aikaan!
Ps. Olin entisessä elämässä tää Elvis Presley, tiedäthän...se laulaja joka teki sen its ö final countdown -hittibiisin.
Niin ja olin se Antti Sotahalli ja muutin sinne New Yorkkiin ja manageri kutsui minua Andy Warhalliksi ja pisti pensselit käteen ja käski maalailla.
Jaa ja sen jälkeen tai sitä ennen olin tuo Napoleon ja mua kyrsii vieläkin se paksu Margaritta mutta ei siitä sen enempää.
Kuuluisimmillani olen ollut silloin kun kuoriuduin Aku Ankaksi. Jeps! Ihan totta.
Kerran kun tulin kehoportaaliin ja aloin tunneloitumaan valitsemaani kroppaan sattuin pieni moka. Se harakka oli siinä juuri tiellä ja kimposin siitä sitten päistikkaa Intian mantereelle ja suoraan naudaksi. Ilman sitä mustaa sonnia elämä oliskin ollut ihan kivaa.....
Joku toinen sai sitten sen valitsemani Nicole Kidmanin kropan.Kukahan sen sai? Olis kyllä kiva tietää kuka sai Nicolen kropan. Minähän sen olen muokannut mieleisekseni ja joku toinen sen sai. Sen elämän olisin halunnut viettää naisena.
En ole siitä katkera sillä luulen että tiedän sen varkaan joka sen multa vei. Pistelen sille sitten vähän tuota karmakerrointa lisää ensi elämää varten ja harakoita matkan varrelle.
Mua ei haittaa yhtään se että joku alhainen varas otti minun Nicolen kropan...ei yhtään (¤@3!). Se oli varmaan Ärg, muinaissielu aikojen alusta. Yleensä se on valinnut isomman kropan, noin kahden metrin pituisen ja 150-200 kiloisen karvaisen kropan. Siinä se on yleensä viihtynyt. Kyllä sillä nyt on varmaan hankaluuksia hallita noin pienta ja solakkaa kroppaa (minun muokkaamaani, minun!). Ei käy kateeksi! Ei! Ei yhtään. Ei pätkääkään käy kateeksi että Ärh VARASTI minun Nicole -kropan. Voi kroppa parkaa. Olisko kellään harakoita? Tarvin niitä aika paljon. Voin maksaakin niistä...
Olen tässä miettinyt sitä uutta kroppaa ensi elämää varten. Ajattelin syntyä uudelleen sellaiselle seudulle missä ei ole harakoita. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Ei mitään sellaista oikeaa syytä siihen ole. Kunhan vaan varmistelen. Oon aina ollut mies (ja kerran nauta) mutta pitäiskö koittaa tuota naisen kroppaa seuraavaksi. Vähän tuossa jo hiuksia asettelin....vaaleat ja pitkät hiukset.....taivaan siniset isot silmät.....c-kuppi..hmm...vai D?.......pitkät hoikat sääret...kauniisti kaartuvat lanteet....povi...........MITÄ? Resurssit loppuivat kesken...HÄH? Mites nyt sitten aivot? Mitä niihin laitellaan....ahaa....tässähän tää onkin....vaihdan vaaleat hiukset maantiehiekan värisiksi niin saan sitten enemmän ytyä tuonne aivoihin. Jeps! Ainahan niitä voi sitten värjäillä. Juu-u!
Ärg sai minun Nicolen ja siloin kun minä sitä muokkailin kehoportaalissa niin silloin mulla oli enemmän kerättynä jälleensyntymisbonuksia. Nicoleen pystyin valkkaamaan parempia osia bonusten avulla. Mieheen on niin halvat osat ja helppo tehdä mutta kun olen jo niin kehittynyt niin haluaisin kokeilla jotakin muuta. Aina kun ei jaksa sen viivottimen kanssa miettiä pituutta ja tehdä kompromissejä. Jos teet pitemmän niin se syö bonukset ja jos teet lyhyemmän niin luonne muuttuu epätoivoisemmaksi.
Pitäis kerätä bonuksia sanoo teleportin vartija. Sillä niitä saa kun tunneloidut naudaksi. TIEDETÄÄN! Kovaa rääkkiä. Pari keikkaa nautana niin olisi bonuksia uuteen Nicoleen. Intiaan ei kannata lähteä naudaksi kun siellä joutuu kärsimään koko elämän sen sonnin kanssa. Samat bonukset saa kun syntyy naudaksi lehmätilalle. Lyhyempi elämä-nopeammin takaisin. Bonukset kertyy. Ja jotkut vielä kehtaa sanoa että tämä on puppua!
Päivää vaan täältä kehonmuokkauslaitokselta, S-fääriltä. Bonusosastolta.
Erikoistarjouksessa uudelleensyntyjille.
Poistuminen ruumiista nyt 3 bonuspistettä.
Paluu ruumiiseen 300 bonuspistettä.
Kokonaan kuoleminen vitosen.
Paluu koiraksi tuottaa 100 bonuspalloa.
Koirana kiinassa tuottaa miljoona bonuspalloa.
Ikuinen elämä vitosen.
Kropan vaihto vitosen.
Lentely muuten vaan vitosen.
Entisten elämien hallinta ja historian muuttaminen uusien tietojen valossa -lamppusarja 100 euroa. Hehku lamppuun vitosen.
Läiskikäs ihovoide paluuta varten ysiysi.
Nicolen kroppa - ei myynnissä....se on minun.....palauta se Ärg....en ole sulle katkera mutta palauta se!
Palautusvoide vitosen.
-Mitä, onko se noin halpaa, vitosen purkki?
-Kyllä vain, meillä S-fäärissä. Laitetaanko pakettiin?
-Kyllä! Riittääkö se koko kroppaan? Sellaiseen Nicolen mittaiseen.
-Odotas katsotaan....tässähän se onkin....Nicole voideltava kolmeen kertaan aamuin illoin.....palautuminen epävarmaa bonuksilla ostetuille jäsenille.
-Äh! Sääret jäisi palautumatta....onko teillä sääriä?
-Kyllä löytyy.....mutta valikoima on nyt pienehkö....tässä olisi tälläiset talvella lämpimät.
-Ei. Liikaa karvaa.
-Onko harakoita myynnissä?
-On. Mustavalkoisia.
-Anna sata kappaletta. Jos annan teille Ärg -profiilin niin voitteko toimittaa harakat hänen uudelleensyntymän eteen?
-Kyllä voimme.
-Upeaa..hähähähäää....
-Anteeksi vielä, mutta näettekö te sieltä paljonko mulla on bonuksia?
-Hetki.....teillä on tuhat bonuspalloa...sehän on aika paljon.
-Wau!!! Se riittääkin jo kahteen Nicoleen seuraavissa elämissä. Ei tarvitsekaan syntyä naudaksi.
-Hetkinen.....teillä on karmakerroin miinuksella...tästä tuleekin -1000 bonuspalloa.
-Eh? Ö
-Katkeruutenne veti karmakertoimen miinuspuolelle.
-.....mitä sillä saa...naudaksi?
-Ehei nyt sentään, vai vielä naudaksi....tässä nyt olisi tälläinen kaksimetrinen 200 kiloinen karvajärrikkä tarjolla. Mites on? Laitetaanko ensi elämään?
-Tuota....en otakaan niitä harakoita...palautuiko bonukset?
-Hmmm....jonkin verran...Intian suuntaan vetää vielä......juuh naudaksi.
-Jaahas....vai sillä lailla......kertyypä bonuksia sitten....oliko takalistovoidetta?
-Kyllä....arvioisin 100 kiloa näin ensi alkuun, vai mitä?
-Juuu-u.....moikka....
-Tervetuloa ensi elämässä takaisin S-fääriin ja bonuksille!
Varmuuskopio
3
163
Vastaukset
- Takia
En niitä ota....
..kirjoitahan kirja kirjoitahan vain.. tarinaa riittää senkin uusi huovinen..
- I&S
Löysin tälläisen jutun kun kolusin noita jälleensyntymissivuja netissä.
Muinaissielu kertoo.
-Kuka olet?
-Moi vaan kaikille syntyjille....mää oon muikkari elikkäs muinaissielu ihmiskunnan alkuajoilta. Oon Ärg nimeltäni ja pääsin tänne tätä haastattelua kertomaan kun irtaannuin kropastani.
-Kuinka vanha olet?
-Emmää sitä ossaa sannoo....about ainakin 20000 vuotta näin nopsasti laskien.
-Kuinka monesti olet jälleensyntynyt?
-Niin...tota noin....ainaski vissiin 3000 kertaa.
-Sehän on valtavasti. Hienoa. Ootko koskaan ollut kuuluisa henkilö?
-No tota oonhan mää nytki toi Nicole Kidman....
-Hetkinen! Nicole Kidman! Wau! Miksi juuri valitsit Nicole -kropan uudelleen syntymäsi kohteeksi.
-Emmäää....noin tiiä...joku vahinko....siinä oli kaikenlaista tullessa....harakoita tiellä ja tollasta nii mää vaan kimposin sitten tähän kroppaan....että...olis siinä voinut käydä huonomminkin ku siinä vieressä oli toi lehmähaka. Mut näin vaan kävi....emmää tätä valinnut...tää kroppa on mulle ahdaskin.....
-Ahaa. Vai niin kävi. No miten tästä eteenpäin? Oletko jo valinnut uuden kropan seuraavaan elämään?
-Juu oon varannu jos vaan bonuspallot riittää ja karmakerroin on tarpeeksi korkealla niin musta tulee sellainen noin kaksimetrinen 200 kiloinen metsien urho.
-Just. Miten on, kun nyt käydään tätä keskustelua tästä henkisestä kehittymisestä uudelleensyntyvien kohdalla. Miten se on sinuun vaikuttanut?
-Emmäää....noin......kai se sitten.......oon kai mää vähä kehittynyt...ainaski mää ossaan jo kulkea noissa kehoportaaleissa jo ja tätä leijumistakin oon harjoitellu.....tota pitäis kohta palata ku tää Nicole alkaa heräämään eikä se saa huomata että olen poistunut itsestäni kun meillä on nää säännöt ettei sille kropalle jossa asustelee saa kertoa mitään. Tiätsä? Ku se meillä kielletty ettei se kroppa rupsahda kesken asumisen....mihin sitten...leijutaan vaan sen aikaa että aika täyttyy.....juu nou...ei niinku herkkua ollenkaa.......jaa nyt se jo aukoo silmiä moro!
-Jahas, hyvää matkaa takaisin sinne kroppaan, vie terveisiä ja tule joskus sen koko kropan kanssa kyläilemään ja saunomaan. Viiniä ja tuollaista...Päätän raporttini tähän. Täällä hypnoktikko Iikku Kiikku.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507955Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662245Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2312145- 1451711
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251229Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991113Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65839Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58762Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7736