Onko teos kuvaus ihmisen olotilasta kuoleman jälkeen ja Jumalan varoitus?
23 minuuttia helvetissä.
48
3218
Vastaukset
- Aritta
Selvännäkijä Sylvia Brownen mukaan on "harmaita" ihmisiä jotka lasketaan pahoiksi. He joutuvat ensin sellaiseen paikkaan jossa he harhailevat sumussa eivätkä tajua missä ovat. Sen jälkeen he menevät sisälle "vasemmasta ovesta" joka vie suoraan takaisin maan päälle.
Ehkä jotain sen tapaista on, en tiedä, mutta minä en usko pahoihin ihmisiin.
Sylvia Brownen mukaan ei kukaan kuitenkaan ole kokonaan hukassa vaan ennemmin tai myöhemmin Jumala saa napattua nämä harmaat henget valoonsa.
Oli niin tai näin niin ikuista helvettiä ei kuitenkaan ole olemassa ja näitä harmaita ihmisiä on hyvin vähän.- rthrtyujry
paskamäärällä joka sen suusta tulee, sais peitettyä paskaan maailman suurimmankin kaatopaikan
- pahuus
rthrtyujry kirjoitti:
paskamäärällä joka sen suusta tulee, sais peitettyä paskaan maailman suurimmankin kaatopaikan
luettuasi säälittäviä juttujasi. juolahti mieleen .että lähden saatanan mieliksi kirkon eteiseen paskalle ja revin raamatusta perseen pyyhkimis paperia. sitten kusen penkkirivien välissä raamatun päälle.sitten ylistän ja kiitän saatanaa hyvästä teostani
- Aritta
pahuus kirjoitti:

Ei se minua häiritse.
- Arittaa se ei..

..varmaan häiritse, mutta ehkä muita.
Sitäkö pahuus mm. on, mitä kirjoitit tekeväsi kirkossa? Oletko unohtanut, että JOKAISESTA sanastasikin joudut kerran tilille?!
Eiköhän olisi aika "kasvaa aikuiseksi" ja ottaa todesta, mitä Jeesus Raamatussa opettaa?! Siellä kyllä varoitetaan "heittämästä helmiä sioille", mutta teen sen kuitenkin.
Niin, se että Jeesus kaikesta huolimatta rakastaa sinuakin ja meni ristille SINUNKIN puolestasi niinkuin meidän muidenkin, on IHME! Ja sitten SINÄ "syljet Hänen päälleen".
Sekin, että vielä olet elossa kaiken tuon rivouden jälkeen, on ihme.
Mutta, kuten sanottua, Jeesus ON ihmeellinen ja RAKASTAA sinua! - hhffggrr
Arittaa se ei.. kirjoitti:
..varmaan häiritse, mutta ehkä muita.
Sitäkö pahuus mm. on, mitä kirjoitit tekeväsi kirkossa? Oletko unohtanut, että JOKAISESTA sanastasikin joudut kerran tilille?!
Eiköhän olisi aika "kasvaa aikuiseksi" ja ottaa todesta, mitä Jeesus Raamatussa opettaa?! Siellä kyllä varoitetaan "heittämästä helmiä sioille", mutta teen sen kuitenkin.
Niin, se että Jeesus kaikesta huolimatta rakastaa sinuakin ja meni ristille SINUNKIN puolestasi niinkuin meidän muidenkin, on IHME! Ja sitten SINÄ "syljet Hänen päälleen".
Sekin, että vielä olet elossa kaiken tuon rivouden jälkeen, on ihme.
Mutta, kuten sanottua, Jeesus ON ihmeellinen ja RAKASTAA sinua!puhuu asiaa.
- Aritta
Arittaa se ei.. kirjoitti:
..varmaan häiritse, mutta ehkä muita.
Sitäkö pahuus mm. on, mitä kirjoitit tekeväsi kirkossa? Oletko unohtanut, että JOKAISESTA sanastasikin joudut kerran tilille?!
Eiköhän olisi aika "kasvaa aikuiseksi" ja ottaa todesta, mitä Jeesus Raamatussa opettaa?! Siellä kyllä varoitetaan "heittämästä helmiä sioille", mutta teen sen kuitenkin.
Niin, se että Jeesus kaikesta huolimatta rakastaa sinuakin ja meni ristille SINUNKIN puolestasi niinkuin meidän muidenkin, on IHME! Ja sitten SINÄ "syljet Hänen päälleen".
Sekin, että vielä olet elossa kaiken tuon rivouden jälkeen, on ihme.
Mutta, kuten sanottua, Jeesus ON ihmeellinen ja RAKASTAA sinua!se ei häiritse minua on että minä en käy kirkossa enkä siis tule näkemään mitä tämä tyyppi siellä touhuaa.
Enkä tietenkään usko että hän joutuu tilille Jumalan edessä tuollaisesta lapsellisesta idiotiasta. Kylläkin varmaan joutuu oikeuteen ja tuomitaan täällä maan päällä.
"Sekin, että vielä olet elossa kaiken tuon rivouden jälkeen, on ihme."
Tätä en ymmärtänyt. Mikä hänet tappaisi? - Greuss
Aritta kirjoitti:
se ei häiritse minua on että minä en käy kirkossa enkä siis tule näkemään mitä tämä tyyppi siellä touhuaa.
Enkä tietenkään usko että hän joutuu tilille Jumalan edessä tuollaisesta lapsellisesta idiotiasta. Kylläkin varmaan joutuu oikeuteen ja tuomitaan täällä maan päällä.
"Sekin, että vielä olet elossa kaiken tuon rivouden jälkeen, on ihme."
Tätä en ymmärtänyt. Mikä hänet tappaisi?et voi tietää mikä on hänen kohtalo, älä tee itsestäsi Jumalaa.
- Aritta
Greuss kirjoitti:
et voi tietää mikä on hänen kohtalo, älä tee itsestäsi Jumalaa.
kenties tehnyt itsestäni Jumalan? Vaikka kaikkihan olemme osa Jumalaa.
Sen kyllä tiedän että Jumala ei tuomitse joten tilille ei joudu kukaan vaikka tekisi mitä. - Hurskas katolinen
kukas se täällä niitä totuuksia kertoo, no tietenkin Aritta, kukas muukaan. Juorut pitivät paikkansa, näköjään olet rekistöröitynyt Suomi24 jäseneksi, sepä ikävää. No mitenkä pitkä aika siitä on, kun me viimeksi keskusteltiin, onko siitä jo vuosi aikaa? Muistaakseni enkelipalstalle taidettiin joitakin keskusteluja käydä, en muista tarkkaan.
Vai sinä luotat selvännäkijöihin, no ehkä osa heistä saattaa puhua "totuuksia", mutta suuriosa heistä on vain huijareita ja rahastajia, kuten myös suuriosa näistä uususkonnollisista liikkeistä, joihin nämä "ennustajat" kuuluvat, ikävä kertoa tämä sinulle Aritta, mutta totuus on joka tapauksessa kerrottava. Tässä vähän tietoa tästä Sylvia Brownista toivottavasti osaat englantia: http://en.wikipedia.org/wiki/Criticism_of_Sylvia_Browne
Vai ei helvettiä ole olemassa, kuinka voit olla siitä niin varma, sillä ei kukaan edesmennyt ihminen ole tullut kertomaan siitä meille, eikä tässä maailmassa elävät ihmiset voi sitä tietää, koska tämähän on langennut maailma ja meidän tietomme ovat rajalliset tässä maailmassa. Poikkeuksen tekee ylösnoussut Kristus, joka ristinkuolemallaan tuhosi helvetin ja saatanan vallan tästä maailmasta.
Vai et halua uskoa edes pahoihin ihmisiin sitähän tämä maailma on täynnä, niin fyysisesti kuin hengellisesti.
Jos sinä nyt rupeat saarnaamaan minulle siitä, että kristityt pelottelevat ihmisiä helvetillä, jonka olen kuullut sinun "hyviltä ystäviltäsi" niin se ei pidä paikkaansa ja kaikkein pahinta on se, että sinä vääristät tahallasi todellista kristinuskon totuutta ja sanomaa. Tuntuu siltä, että et sinä kristinuskon sanomaa edes tunne. - Et ilmeisesti..
Aritta kirjoitti:
kenties tehnyt itsestäni Jumalan? Vaikka kaikkihan olemme osa Jumalaa.
Sen kyllä tiedän että Jumala ei tuomitse joten tilille ei joudu kukaan vaikka tekisi mitä...ole lukenut Raamattua, kun tuollaista väität:
"Sen kyllä tiedän että Jumala ei tuomitse joten tilille ei joudu kukaan vaikka tekisi mitä." - DeltaEssiivi
Hurskas katolinen kirjoitti:
kukas se täällä niitä totuuksia kertoo, no tietenkin Aritta, kukas muukaan. Juorut pitivät paikkansa, näköjään olet rekistöröitynyt Suomi24 jäseneksi, sepä ikävää. No mitenkä pitkä aika siitä on, kun me viimeksi keskusteltiin, onko siitä jo vuosi aikaa? Muistaakseni enkelipalstalle taidettiin joitakin keskusteluja käydä, en muista tarkkaan.
Vai sinä luotat selvännäkijöihin, no ehkä osa heistä saattaa puhua "totuuksia", mutta suuriosa heistä on vain huijareita ja rahastajia, kuten myös suuriosa näistä uususkonnollisista liikkeistä, joihin nämä "ennustajat" kuuluvat, ikävä kertoa tämä sinulle Aritta, mutta totuus on joka tapauksessa kerrottava. Tässä vähän tietoa tästä Sylvia Brownista toivottavasti osaat englantia: http://en.wikipedia.org/wiki/Criticism_of_Sylvia_Browne
Vai ei helvettiä ole olemassa, kuinka voit olla siitä niin varma, sillä ei kukaan edesmennyt ihminen ole tullut kertomaan siitä meille, eikä tässä maailmassa elävät ihmiset voi sitä tietää, koska tämähän on langennut maailma ja meidän tietomme ovat rajalliset tässä maailmassa. Poikkeuksen tekee ylösnoussut Kristus, joka ristinkuolemallaan tuhosi helvetin ja saatanan vallan tästä maailmasta.
Vai et halua uskoa edes pahoihin ihmisiin sitähän tämä maailma on täynnä, niin fyysisesti kuin hengellisesti.
Jos sinä nyt rupeat saarnaamaan minulle siitä, että kristityt pelottelevat ihmisiä helvetillä, jonka olen kuullut sinun "hyviltä ystäviltäsi" niin se ei pidä paikkaansa ja kaikkein pahinta on se, että sinä vääristät tahallasi todellista kristinuskon totuutta ja sanomaa. Tuntuu siltä, että et sinä kristinuskon sanomaa edes tunne.Meedio Sylvia Browne on tuomittu törkeästä varkaudesta.
Hän ennusti suorassa tv-lähetyksessä kadonneen pojan vanhemmille että heidän poikansa on hukkunut. Todellisuudessa poika oli kidnapattu ja pääsi pakenemaan ja palaamaan kotiin elävänä. Sylvia Browne on itse sanonut epävirallisesti, että hyväuskoiset ansaitsevat tulla höynäytetyksi. Ja veloittaa puolen tunnin puhelinvastaanotosta $750.
Että semmonen meedio.
Hän teki kuusitoista ennustusta vuodelle 2007, joista oli yksi ja puoli oikein...
Ja tuolta muutama muu epäonnistunut 'selvänäkötapaus':
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2007/11/sylvia-brownen-haastattelu.html
Ja ennustajaeukko vauhdissa:
http://www.youtube.com/watch?v=JgPIc22VRdg
Is she drunken? - Aritta
Et ilmeisesti.. kirjoitti:
..ole lukenut Raamattua, kun tuollaista väität:
"Sen kyllä tiedän että Jumala ei tuomitse joten tilille ei joudu kukaan vaikka tekisi mitä."mutta sieltä on vaikea löytää oikeaa Jumalaa. Kylläkin sellaisia jumalia on paljon jotka ovat lihaa ja verta.
- Mitähän..
Aritta kirjoitti:
mutta sieltä on vaikea löytää oikeaa Jumalaa. Kylläkin sellaisia jumalia on paljon jotka ovat lihaa ja verta.
.."raamattua" oikein olet lukenut, vai oletko ehkä lukenut sitä RAAMATTUA silmät ummessa ja "vastaanotto" lukittuna?
- Mitähän..
Aritta kirjoitti:
mutta sieltä on vaikea löytää oikeaa Jumalaa. Kylläkin sellaisia jumalia on paljon jotka ovat lihaa ja verta.
.."raamattua" oikein olet lukenut, vai oletko ehkä lukenut sitä RAAMATTUA silmät ummessa ja "vastaanotto" lukittuna?
- Aritta
Hurskas katolinen kirjoitti:
kukas se täällä niitä totuuksia kertoo, no tietenkin Aritta, kukas muukaan. Juorut pitivät paikkansa, näköjään olet rekistöröitynyt Suomi24 jäseneksi, sepä ikävää. No mitenkä pitkä aika siitä on, kun me viimeksi keskusteltiin, onko siitä jo vuosi aikaa? Muistaakseni enkelipalstalle taidettiin joitakin keskusteluja käydä, en muista tarkkaan.
Vai sinä luotat selvännäkijöihin, no ehkä osa heistä saattaa puhua "totuuksia", mutta suuriosa heistä on vain huijareita ja rahastajia, kuten myös suuriosa näistä uususkonnollisista liikkeistä, joihin nämä "ennustajat" kuuluvat, ikävä kertoa tämä sinulle Aritta, mutta totuus on joka tapauksessa kerrottava. Tässä vähän tietoa tästä Sylvia Brownista toivottavasti osaat englantia: http://en.wikipedia.org/wiki/Criticism_of_Sylvia_Browne
Vai ei helvettiä ole olemassa, kuinka voit olla siitä niin varma, sillä ei kukaan edesmennyt ihminen ole tullut kertomaan siitä meille, eikä tässä maailmassa elävät ihmiset voi sitä tietää, koska tämähän on langennut maailma ja meidän tietomme ovat rajalliset tässä maailmassa. Poikkeuksen tekee ylösnoussut Kristus, joka ristinkuolemallaan tuhosi helvetin ja saatanan vallan tästä maailmasta.
Vai et halua uskoa edes pahoihin ihmisiin sitähän tämä maailma on täynnä, niin fyysisesti kuin hengellisesti.
Jos sinä nyt rupeat saarnaamaan minulle siitä, että kristityt pelottelevat ihmisiä helvetillä, jonka olen kuullut sinun "hyviltä ystäviltäsi" niin se ei pidä paikkaansa ja kaikkein pahinta on se, että sinä vääristät tahallasi todellista kristinuskon totuutta ja sanomaa. Tuntuu siltä, että et sinä kristinuskon sanomaa edes tunne.tapana saarnata. Sitä tekevät uskovaiset.
En ole mikään Sylvia Browne fani mutta tiedän että hän ei ole mikään cold reader. Hän on aito. Sitäpaitsi hän ennusti James Randille että tällä on sydämessä vikaa jonka takia hänen on mentävä tutkimuksiin mahdollisimman pian. Ja kuinka kävikään. Randille jouduttiin laittamaan pacemaker.
Selvännäkijöistä vielä sen verran että tunnen muutaman ja olen peräti itsekin onnistunut siinä jonkin verran. Tyttäreni on myös mediaalinen. Mediaalisuus on minulle niin tuttua että ei kannata alkaa väittelemään kanssani.
Ja siitä kristinuskosta. Se sanoma mitä uskovaiset yrittävät saarnata ei tunnu erikoisen aidolta. Siitä puuttuu se tärkein - rakkaus. - ..tarkoitus..
Aritta kirjoitti:
mutta sieltä on vaikea löytää oikeaa Jumalaa. Kylläkin sellaisia jumalia on paljon jotka ovat lihaa ja verta.
..tuplasti viestittää, mutta Suomi 24 nikotteli taas!
- Aritta
Mitähän.. kirjoitti:
.."raamattua" oikein olet lukenut, vai oletko ehkä lukenut sitä RAAMATTUA silmät ummessa ja "vastaanotto" lukittuna?
tavallista raamattua. Silmät auki mutta en tosiaankaan mitenkään erikoisen vastaanottavaisesti koska olen jonkin verran kriittinen kaikkeen mitä luen. Joten raamatussakin näen sellaista mitä eivät uskovaiset näe koska nielevät kaiken mitä siinä sanotaan sananmukaisesti.
- ..niitäkin ..
Aritta kirjoitti:
tapana saarnata. Sitä tekevät uskovaiset.
En ole mikään Sylvia Browne fani mutta tiedän että hän ei ole mikään cold reader. Hän on aito. Sitäpaitsi hän ennusti James Randille että tällä on sydämessä vikaa jonka takia hänen on mentävä tutkimuksiin mahdollisimman pian. Ja kuinka kävikään. Randille jouduttiin laittamaan pacemaker.
Selvännäkijöistä vielä sen verran että tunnen muutaman ja olen peräti itsekin onnistunut siinä jonkin verran. Tyttäreni on myös mediaalinen. Mediaalisuus on minulle niin tuttua että ei kannata alkaa väittelemään kanssani.
Ja siitä kristinuskosta. Se sanoma mitä uskovaiset yrittävät saarnata ei tunnu erikoisen aidolta. Siitä puuttuu se tärkein - rakkaus...kirjoituksia silmät ummessa lukenut, vai etkö vaan halua tunnustaa, että kyllä niissä Jeesuksen rakkaus selvästi kerrotaan.
Sinuakin Jeesus rakastaa. Sinunkin syntiesi tähden Hän on ristillä kuollut. Hänen ylösnousemuksensa on VOITTO niille, jotka Häneen uskovat.
Eikö olisi hienoa olla voittajien puolella?! - Aritta
DeltaEssiivi kirjoitti:
Meedio Sylvia Browne on tuomittu törkeästä varkaudesta.
Hän ennusti suorassa tv-lähetyksessä kadonneen pojan vanhemmille että heidän poikansa on hukkunut. Todellisuudessa poika oli kidnapattu ja pääsi pakenemaan ja palaamaan kotiin elävänä. Sylvia Browne on itse sanonut epävirallisesti, että hyväuskoiset ansaitsevat tulla höynäytetyksi. Ja veloittaa puolen tunnin puhelinvastaanotosta $750.
Että semmonen meedio.
Hän teki kuusitoista ennustusta vuodelle 2007, joista oli yksi ja puoli oikein...
Ja tuolta muutama muu epäonnistunut 'selvänäkötapaus':
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2007/11/sylvia-brownen-haastattelu.html
Ja ennustajaeukko vauhdissa:
http://www.youtube.com/watch?v=JgPIc22VRdg
Is she drunken?että vastaukseni tämän keskustelun aloittajalle herätti tuollaisen paniikin uskovaisten piirissä.
Ihan normaalia.
Sylvia Browne ei ole menttoorini sen kummemmin kuin kukaan muukaan. No, yksi meedio täällä Ruotsissa on ansainnut ihailuni täydellisesti koska hän on tosiaan hyvä. Hän on auttanut kuolleita ja eläviä kyvyillään.
Sen voisin vielä kirjoittaa että ei kukaan näkijä ole aina sataprosenttisen varma. Sylvia Browne on kuitenkin aika lähellä sitä, mitä minä nyt hänestä tiedän. Joka asiassa en kuitenkaan ole hänen kanssaan samaa mieltä ja nämä "harmaat" ihmiset kuuluvat siihen. En usko että on pahoja ihmisiä.
Ja ennustukset ovat epävarmoja koska ihminen voi muuttaa tulevaisuuttaan moneen kertaan. Ei Jumalakaan tiedä meidän tulevaisuuttamme koska se on meidän käsissämme.
Minulla ei ole tapana käydä ennustajilla.
Ennustaja ja selvännäkijä eivät välttämättä ole sama asia. - Aritta
..niitäkin .. kirjoitti:
..kirjoituksia silmät ummessa lukenut, vai etkö vaan halua tunnustaa, että kyllä niissä Jeesuksen rakkaus selvästi kerrotaan.
Sinuakin Jeesus rakastaa. Sinunkin syntiesi tähden Hän on ristillä kuollut. Hänen ylösnousemuksensa on VOITTO niille, jotka Häneen uskovat.
Eikö olisi hienoa olla voittajien puolella?!kristinuskossa on juuri tuo "ristinusko". Jeesus ei kuollut syntiemme takia. Enkä ole ihan varma siitä että juuri uskovaisten kuvailemaa Jeesusta on ollutkaan. Jeesus-story on liikaa samanlainen kuin vanhat egyptiläiset kertomukset.
Me olemme jo voittajien puolella koska hävijöitä ei voi olla. - Et sinä..
Aritta kirjoitti:
tavallista raamattua. Silmät auki mutta en tosiaankaan mitenkään erikoisen vastaanottavaisesti koska olen jonkin verran kriittinen kaikkeen mitä luen. Joten raamatussakin näen sellaista mitä eivät uskovaiset näe koska nielevät kaiken mitä siinä sanotaan sananmukaisesti.
..taida olla tasapuolisesti kriittinen, kun medioihinkin uskot ja itsekin sitä harrastat, omien sanojesi mukaan. Olet tyttäresikin saanut mukaan moiseen.
Siihen Jeesuksella oli tiukat sanat, että jos joku viekoittelee yhdenkin niistä pienimmistä (tarkoittaen lapsia, kuten ymmärrät), niin parempi olisi, että hänen kaulaansa ripustettaisiin myllynkivi ja upotettaisiin.
Kaikki taikuus ja ennustamiset ovat Raamatun mukaan SYNTIÄ! - Vai..
Aritta kirjoitti:
kristinuskossa on juuri tuo "ristinusko". Jeesus ei kuollut syntiemme takia. Enkä ole ihan varma siitä että juuri uskovaisten kuvailemaa Jeesusta on ollutkaan. Jeesus-story on liikaa samanlainen kuin vanhat egyptiläiset kertomukset.
Me olemme jo voittajien puolella koska hävijöitä ei voi olla...ei hävijöitä ole.
Jos ei ole hävijöitä, miten voi olla voittajia? Epäloogista.
MILLÄ perusteella väität, ettei Jeesus kuollut meidän syntiemme sovitukseksi???
Kirjoitat, ettet "ole ihan varma siitä, että juuri uskovaisten kuvailemaa Jeesusta on ollutkaan". Luepa Lee Strobelin kirja "TAPAUS KRISTUS", jos maltat lukea muutakin kuin meediojuttuja. - Aritta
Vai.. kirjoitti:
..ei hävijöitä ole.
Jos ei ole hävijöitä, miten voi olla voittajia? Epäloogista.
MILLÄ perusteella väität, ettei Jeesus kuollut meidän syntiemme sovitukseksi???
Kirjoitat, ettet "ole ihan varma siitä, että juuri uskovaisten kuvailemaa Jeesusta on ollutkaan". Luepa Lee Strobelin kirja "TAPAUS KRISTUS", jos maltat lukea muutakin kuin meediojuttuja.paljon muutakin kuin meediojuttuja. Ennen luin jopa kristillistä kirjallisuutta. En enää kun se ei kiinnosta.
Uskovaisten Jeesus ei ole todellinen. Ehkä on ollut joku Jeesus-avatar-opettaja mutta hän ei kuollut ihmisten syntien takia. Kautta aikojen on syntynyt opettajia joilla on ollut suunnilleen sama sanoma ihmisille ja luultavasti Jeesus oli eräs heistä. Tänäänkin on maan päällä opettajia rakkauden sanoman levittäjinä ja tulevaisuudessa heitä tulee olemaan.
"MILLÄ perusteella väität, ettei Jeesus kuollut meidän syntiemme sovitukseksi???"
Syntiä ei ole. On vain epäonnistumia ja virheitä ja oppimattomuutta.
Kaikkien meidän on elettävä elämämme itse ja opittava niistä jotain. Virheistä varsinkin opimme. Kukaan muu ei voi ottaa virheitämme pois.
"Jos ei ole hävijöitä, miten voi olla voittajia? Epäloogista."
No, sitten ei ole kumpiakaan. Samaten kuin ei ketään voi pelastaa koska kukaan ei ole sellaisessa tilanteessa mistä pitäisi pelastaa. - Nyt herätit..
Aritta kirjoitti:
paljon muutakin kuin meediojuttuja. Ennen luin jopa kristillistä kirjallisuutta. En enää kun se ei kiinnosta.
Uskovaisten Jeesus ei ole todellinen. Ehkä on ollut joku Jeesus-avatar-opettaja mutta hän ei kuollut ihmisten syntien takia. Kautta aikojen on syntynyt opettajia joilla on ollut suunnilleen sama sanoma ihmisille ja luultavasti Jeesus oli eräs heistä. Tänäänkin on maan päällä opettajia rakkauden sanoman levittäjinä ja tulevaisuudessa heitä tulee olemaan.
"MILLÄ perusteella väität, ettei Jeesus kuollut meidän syntiemme sovitukseksi???"
Syntiä ei ole. On vain epäonnistumia ja virheitä ja oppimattomuutta.
Kaikkien meidän on elettävä elämämme itse ja opittava niistä jotain. Virheistä varsinkin opimme. Kukaan muu ei voi ottaa virheitämme pois.
"Jos ei ole hävijöitä, miten voi olla voittajia? Epäloogista."
No, sitten ei ole kumpiakaan. Samaten kuin ei ketään voi pelastaa koska kukaan ei ole sellaisessa tilanteessa mistä pitäisi pelastaa...kyllä mielenkiintoni, että kysyn, MITÄ uskontoa tai oppia, what ever, sinä oikein edustat???
- Aritta
Nyt herätit.. kirjoitti:
..kyllä mielenkiintoni, että kysyn, MITÄ uskontoa tai oppia, what ever, sinä oikein edustat???
Ei kait sillä ole mitään nimeä miten minä uskon. Eikä se ole mikään oppikaan.
Se on vain pelkkää selvää järkeä: Tehkää muille niin kuin haluatte itsellenne tehtävän. Niin kuin kylvät niin niität. Suurinpiirtein. Aika vanhaa tietoa. :-) - Sinä "sanot"..
Aritta kirjoitti:
Ei kait sillä ole mitään nimeä miten minä uskon. Eikä se ole mikään oppikaan.
Se on vain pelkkää selvää järkeä: Tehkää muille niin kuin haluatte itsellenne tehtävän. Niin kuin kylvät niin niität. Suurinpiirtein. Aika vanhaa tietoa. :-)..että "syntiä ei ole. On vain epäonnistumia ja virheitä ja oppimattomuutta."
Kun on (sanojesi mukaan)syyn ja seurauksen laki, silloin jokainen kärsii seuraukset/rangaistuksen tekemästään teosta, jos teko on väärä. Se on oikeudenmukaisuutta, eikös?
JOS hän ei tässä elämässä kadu ja kärsi niitä "seurauksia", hän tietysti kärsii ne "rajan" tuolla puolen, eikös. Sillä olisihan epäoikeudenmukaista, ettei hän vastaa teoistaan, vai mitä.
Järkevää, sanot sinä? Sehän "ei ole mitään uskontoa",sanojesi mukaan.
Siis, mihin tulokseen päädymme?.. JOKAISEN tulee oppia teoistaan ja vastata niistä, sen mukaan, ovatko teot hyviä vai pahoja.
Sinä mainitsit jossain, ettei kukaan rankaise ketää, eikä ole Jumalaa, jos nyt oikein muistan.
Eikö se sinustakin olisi omituista,ettei kukaan vastaa mistään, vai oletko ehkä epäoikeudenmukaisuuden kannalla.
Asia on nyt kuitenkin niin, että KAIKKI maailman synnit on JO sovitettu! Jeesus Kristus teki sen ristinkuolemallaan.
On vain yksi mutta. Jokaisen tulee se HENKILÖKOHTAISESTI ottaa vastaan USKOMALLA Jeesukseen Kristukseen, Hänen ARMOONSA.
TÄHÄN me uskomme, ME, teidän mielestänne,"hihhulit". - Sinä "sanot"..
Aritta kirjoitti:
Ei kait sillä ole mitään nimeä miten minä uskon. Eikä se ole mikään oppikaan.
Se on vain pelkkää selvää järkeä: Tehkää muille niin kuin haluatte itsellenne tehtävän. Niin kuin kylvät niin niität. Suurinpiirtein. Aika vanhaa tietoa. :-)..että "syntiä ei ole. On vain epäonnistumia ja virheitä ja oppimattomuutta."
BY THE WAY..näitä viestejä voi tulla kasittain,sorry, palvelin nimittäin väittää taas olevansa suljettu.
Kun on (sanojesi mukaan)syyn ja seurauksen laki, silloin jokainen kärsii seuraukset/rangaistuksen tekemästään teosta, jos teko on väärä. Se on oikeudenmukaisuutta, eikös?
JOS hän ei tässä elämässä kadu ja kärsi niitä "seurauksia", hän tietysti kärsii ne "rajan" tuolla puolen, eikös. Sillä olisihan epäoikeudenmukaista, ettei hän vastaa teoistaan, vai mitä.
Järkevää, sanot sinä? Sehän "ei ole mitään uskontoa",sanojesi mukaan.
Siis, mihin tulokseen päädymme?.. JOKAISEN tulee oppia teoistaan ja vastata niistä, sen mukaan, ovatko teot hyviä vai pahoja.
Sinä mainitsit jossain, ettei kukaan rankaise ketää, eikä ole Jumalaa, jos nyt oikein muistan.
Eikö se sinustakin olisi omituista,ettei kukaan vastaa mistään, vai oletko ehkä epäoikeudenmukaisuuden kannalla.
Asia on nyt kuitenkin niin, että KAIKKI maailman synnit on JO sovitettu! Jeesus Kristus teki sen ristinkuolemallaan.
On vain yksi mutta. Jokaisen tulee se HENKILÖKOHTAISESTI ottaa vastaan USKOMALLA Jeesukseen Kristukseen, Hänen ARMOONSA.
TÄHÄN me uskomme, ME, teidän mielestänne,"hihhulit". - Aritta
Sinä "sanot".. kirjoitti:
..että "syntiä ei ole. On vain epäonnistumia ja virheitä ja oppimattomuutta."

TÄHÄN me uskomme, ME, teidän mielestänne,"hihhulit".Kun tekee jotain "pahaa" saa sitä takaisin. Ei kuitenkaan rajan takana. Vain täällä ja jos ei tässä elämässä niin seuraavassa.
Syy ja seuraus on sama kuin vetovoimalaki (kiitos Jennylle että valisti minua tuosta sanasta). Se tarkoittaa sitä että vedämme puoleemme sitä mitä ajattelemme ja varsinkin sitä mitä pelkäämme koska se on ajatuksissamme. Siksi ei oloansa valittavasta köyhästä tule koskaan rikasta. Siksi raha menee rahan luo jne.
Ja siksi "paha saa aina palkkansa".
Joten kaikki vastaavat teoistaan mutta Jumala ei rankaise ketään eikä tuomitse.
No, te "hihhulit" (itse kutsuit itseäsi niin) uskotte että Jeesus on sovittanut synnit. Miksi hän sitten puhui syyn ja seurauksen laista jos ei se sitten pidäkään paikkaansa? - Aritta
Sinä "sanot".. kirjoitti:
..että "syntiä ei ole. On vain epäonnistumia ja virheitä ja oppimattomuutta."
BY THE WAY..näitä viestejä voi tulla kasittain,sorry, palvelin nimittäin väittää taas olevansa suljettu.
Kun on (sanojesi mukaan)syyn ja seurauksen laki, silloin jokainen kärsii seuraukset/rangaistuksen tekemästään teosta, jos teko on väärä. Se on oikeudenmukaisuutta, eikös?
JOS hän ei tässä elämässä kadu ja kärsi niitä "seurauksia", hän tietysti kärsii ne "rajan" tuolla puolen, eikös. Sillä olisihan epäoikeudenmukaista, ettei hän vastaa teoistaan, vai mitä.
Järkevää, sanot sinä? Sehän "ei ole mitään uskontoa",sanojesi mukaan.
Siis, mihin tulokseen päädymme?.. JOKAISEN tulee oppia teoistaan ja vastata niistä, sen mukaan, ovatko teot hyviä vai pahoja.
Sinä mainitsit jossain, ettei kukaan rankaise ketää, eikä ole Jumalaa, jos nyt oikein muistan.
Eikö se sinustakin olisi omituista,ettei kukaan vastaa mistään, vai oletko ehkä epäoikeudenmukaisuuden kannalla.
Asia on nyt kuitenkin niin, että KAIKKI maailman synnit on JO sovitettu! Jeesus Kristus teki sen ristinkuolemallaan.
On vain yksi mutta. Jokaisen tulee se HENKILÖKOHTAISESTI ottaa vastaan USKOMALLA Jeesukseen Kristukseen, Hänen ARMOONSA.
TÄHÄN me uskomme, ME, teidän mielestänne,"hihhulit".vaikka ei niitä heti näykään.
- Sanoin..
Aritta kirjoitti:
Kun tekee jotain "pahaa" saa sitä takaisin. Ei kuitenkaan rajan takana. Vain täällä ja jos ei tässä elämässä niin seuraavassa.
Syy ja seuraus on sama kuin vetovoimalaki (kiitos Jennylle että valisti minua tuosta sanasta). Se tarkoittaa sitä että vedämme puoleemme sitä mitä ajattelemme ja varsinkin sitä mitä pelkäämme koska se on ajatuksissamme. Siksi ei oloansa valittavasta köyhästä tule koskaan rikasta. Siksi raha menee rahan luo jne.
Ja siksi "paha saa aina palkkansa".
Joten kaikki vastaavat teoistaan mutta Jumala ei rankaise ketään eikä tuomitse.
No, te "hihhulit" (itse kutsuit itseäsi niin) uskotte että Jeesus on sovittanut synnit. Miksi hän sitten puhui syyn ja seurauksen laista jos ei se sitten pidäkään paikkaansa?..kylläkin..TEIDÄN MIELESTÄNNE hihhulit. No, se siitä.
"Syy ja seuraus on sama kuin vetovoimalaki."...Ai jaa. Noh, tuo selitys kyllä oli tuttu jo ennestään.
Mutta on mielenkiintoista, että pidät sitä jonkinlaisena elämänlakina, ihan tosissaan.
Kuka onkaan Jenny? Onko hän ehkä "opettajasi"?
SAAKO paha AINA palkkansa jo täällä elämässä??? Minä olen saanut aivan toisenlaisen kuvan tästä maailmasta.
Kuka on opettanut sinulle, että "Jumala ei rankaise ketään eikä tuomitse"? PUHUIKO Jeesus syyn ja seurauksen laista? Osoita se paikka minullekin. En tähän hätään löytänyt sellaista.
Raamatussa kyllä kerrotaan Jeesuksen uhrikuolemasta, mutta kuten jo sanoin, en löytänyt näin äkkiseltään mitään syyn ja seurauksen laista. Siitähän SINÄ kirjoitit, vai ymmärsinkö sinut väärin. - Aritta
Sanoin.. kirjoitti:
..kylläkin..TEIDÄN MIELESTÄNNE hihhulit. No, se siitä.
"Syy ja seuraus on sama kuin vetovoimalaki."...Ai jaa. Noh, tuo selitys kyllä oli tuttu jo ennestään.
Mutta on mielenkiintoista, että pidät sitä jonkinlaisena elämänlakina, ihan tosissaan.
Kuka onkaan Jenny? Onko hän ehkä "opettajasi"?
SAAKO paha AINA palkkansa jo täällä elämässä??? Minä olen saanut aivan toisenlaisen kuvan tästä maailmasta.
Kuka on opettanut sinulle, että "Jumala ei rankaise ketään eikä tuomitse"? PUHUIKO Jeesus syyn ja seurauksen laista? Osoita se paikka minullekin. En tähän hätään löytänyt sellaista.
Raamatussa kyllä kerrotaan Jeesuksen uhrikuolemasta, mutta kuten jo sanoin, en löytänyt näin äkkiseltään mitään syyn ja seurauksen laista. Siitähän SINÄ kirjoitit, vai ymmärsinkö sinut väärin.pyydä minua etsimään mitään raamatusta. En löydä sieltä yhtään mitään. Kaikki mitä viittaan siihen on aikaisemmin opittua. :-)
Jenny on eräs täällä kirjoitteleva, varsinkin "Enkelit" sivulla. Hän juuri kirjoitti siellä vetovoimalaista jota olen kutsunut atraktiolaiksi (ruotsiksi: attraktionslag).
Paha saa aina palkkansa mutta ei välttämättä juuri tässä elämässä, ehkä seuraavassa. Millä tavalla olet saanut toisenlaisen kuvan? Silläkö että on paljon pahuutta maailmassa ja monet rikolliset pääsevät kuin koira veräjästä? Niinhän sitä luulisi mutta ennemmin tai myöhemmin he joutuvat sovittamaan rikoksensa. Minä uskon esim että murhaajat joutuvat pelastamaan murhaamansa sielun hengen seuraavassa elämässä. Se on sovittamista. Rankaisemisesta ei opi yhtään mitään. Ja se juuri on tärkeää että kehitymme eteenpäin joka ikinen. Se on kuitenkin vain mahdollista kokemusten kautta.
#Kuka on opettanut sinulle, että "Jumala ei rankaise ketään eikä tuomitse"#
Jumalalla ei ole niitä tarpeita kuin ihmisellä. Jos olisi niin hän ei olisi Jumala vaan ihminen. Jumalan ei tarvitse vaatia meiltä yhtään mitään koska me olemme täällä kokemassa hyvää ja pahaa ja kasvamassa henkisesti kohti täydellisyyttä. Kohti pyyteetöntä rakkautta jota Jumala on. Ei sellainen rakkaus vaadi sokeaa kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta. Vain ihmiset, tyrannit, tekevät niin. Jumala on kaikkivaltias.
#Raamatussa kyllä kerrotaan Jeesuksen uhrikuolemasta, mutta kuten jo sanoin, en löytänyt näin äkkiseltään mitään syyn ja seurauksen laista. Siitähän SINÄ kirjoitit, vai ymmärsinkö sinut väärin.#
Et ymmärtänyt. Jeesus puhuu kylvämisestä ja niittämisestä. Se on sama kuin syy ja seuraus. Niin kuin kylvät niin niität.
Minä en kutsu uskovaisia hihhuleiksi. :-)
Jotkut uskovaiset kutsuvat meikäläisiä hihhuleiksi joten tasoissa ollaan. :-) - Lightbluesoul
.. siltä että tämä sumuinen paikka on VÄLITILA, koska ystäväni sukulainen on sanonut hänelle olevansa paikassa joka on sumuinen ja epäselvä, ja hän aikoi ottaa selvää tuosta paikasta. Tämä kyseinen ihminen eli varsin alkoholistista elämää..
- No, joo..
Aritta kirjoitti:
pyydä minua etsimään mitään raamatusta. En löydä sieltä yhtään mitään. Kaikki mitä viittaan siihen on aikaisemmin opittua. :-)
Jenny on eräs täällä kirjoitteleva, varsinkin "Enkelit" sivulla. Hän juuri kirjoitti siellä vetovoimalaista jota olen kutsunut atraktiolaiksi (ruotsiksi: attraktionslag).
Paha saa aina palkkansa mutta ei välttämättä juuri tässä elämässä, ehkä seuraavassa. Millä tavalla olet saanut toisenlaisen kuvan? Silläkö että on paljon pahuutta maailmassa ja monet rikolliset pääsevät kuin koira veräjästä? Niinhän sitä luulisi mutta ennemmin tai myöhemmin he joutuvat sovittamaan rikoksensa. Minä uskon esim että murhaajat joutuvat pelastamaan murhaamansa sielun hengen seuraavassa elämässä. Se on sovittamista. Rankaisemisesta ei opi yhtään mitään. Ja se juuri on tärkeää että kehitymme eteenpäin joka ikinen. Se on kuitenkin vain mahdollista kokemusten kautta.
#Kuka on opettanut sinulle, että "Jumala ei rankaise ketään eikä tuomitse"#
Jumalalla ei ole niitä tarpeita kuin ihmisellä. Jos olisi niin hän ei olisi Jumala vaan ihminen. Jumalan ei tarvitse vaatia meiltä yhtään mitään koska me olemme täällä kokemassa hyvää ja pahaa ja kasvamassa henkisesti kohti täydellisyyttä. Kohti pyyteetöntä rakkautta jota Jumala on. Ei sellainen rakkaus vaadi sokeaa kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta. Vain ihmiset, tyrannit, tekevät niin. Jumala on kaikkivaltias.
#Raamatussa kyllä kerrotaan Jeesuksen uhrikuolemasta, mutta kuten jo sanoin, en löytänyt näin äkkiseltään mitään syyn ja seurauksen laista. Siitähän SINÄ kirjoitit, vai ymmärsinkö sinut väärin.#
Et ymmärtänyt. Jeesus puhuu kylvämisestä ja niittämisestä. Se on sama kuin syy ja seuraus. Niin kuin kylvät niin niität.
Minä en kutsu uskovaisia hihhuleiksi. :-)
Jotkut uskovaiset kutsuvat meikäläisiä hihhuleiksi joten tasoissa ollaan. :-)..vältän kyllä nimittelemistä. Se ei johda mihinkään rakentavaan.
Samoilla linjoilla kuitenkin näköjään ollaan, kun kirjoitat, että "paha saa aina palkkansa, mutta ei välttämättä juuri tässä elämässä, ehkä seuraavassa".
Ero vain on siinä, että se "seuraava" ei minun uskoni mukaan ole TÄSSÄ ulottuvuudessa. Se on sitten sitä tuonpuoleista iankaikkisuutta, toisilla elämää ja toisilla vain olemassaoloa, kuten Ilmestykirjassa kerrotaan.
Se kirja kyllä on sellainen, ettet halua sitä lukea. Siellä muun muassa sanotaan Jumalan tuomitsevan.
Me ihmiset mielellämme unohdamme sen, että Jumala on vanhurskas ja Pyhä samalla, kun Hän on hyvä, armollinen ja rakastava.
Sana VANHURSKAS merkitsee mm oikeudenmukaista. Silloin, kaiken oikeudenmukaisuuden vuoksi, meidän jokaisen kohtalona olisi helvetti, jos Jumala toimisi sen mukaan.
Sinä sanot, että "ei ole mitään syntiä". Mutta Jumalan silmissä KAIKKI, mikä on Hänen tahtonsa vastaista, on SYNTIÄ. Me emme voi sitä muuksi muuttaa, vaikka kuinka haluaisimme.
Se kirja, jota suosittelin, on kyllä lukemisen arvoinen, jännittävä, mielenkiintoinen, ja ajatuksia herättävä. Sanoit, ettei kiinnosta. Toivoisin, itsesi tähden, että kiinnostaisi.
Sinä valitit, että RAKKAUS puuttuu kirjoituksistamme. Jos TODELLA on niin, niin valitan. Totuus on toinen. Me välitämme kaikista ihmisistä. Siksi pidämme Sanaa Jeesuksesta
"esillä" ja toivomme, että vastaatte Jeesuksen kutsuun myöntävästi.
Toivottelen hyvää yötä ja siunausta sinulle. - benedi
ikuinen, helvetti nimittäin, sillä tämä maapallo, joka on varattu tulelle kadotuksen päivää varten,
poltetaan ja jumalattomat sen mukana.
Kun tämä maa luodaan uudeksi, ja pelastettujen kodiksi, niin kuinka tämä maa samaan aikaan voisi tulessa olla, kun leijona käyskentelee lampaan kanssa kedolla ja pieni poikanen niitä paimentelee...ja leikkii kyykäärmeenkin kololla....
Kuinka pelastetut voisivat tulla joka viikko sapattina uuteen Jerusalemiin täällä maanpäällä, jos tämä iankaiken tulessa olisi?
Maa on valmistettu asuttavaksi, ei hän sitä autioksi luonut!! kertoi Jumala
Taivas on Herran taivas, mutta maa on annettu ihmisten lapsille!! (raamattu)
Pelastetut rakentavat, istuttavat viinitarhoja jne..eikä merta enää ole....eivät kai he tulelle tänne rakenna...vaan itse he kuluttavat kättensä työt, kertoo Raamattu.
Eihän tuli niitä kuluta enää siinä vaihessa, kun kaikki on uudeksi luotu!!
Helvetillä on määräaikansa, se kestää tasan niinkauan kuin on poltettavaa...kun polttoaine loppuu siinä sammuu tuli , niinkuin autokin!! - Aritta
No, joo.. kirjoitti:
..vältän kyllä nimittelemistä. Se ei johda mihinkään rakentavaan.
Samoilla linjoilla kuitenkin näköjään ollaan, kun kirjoitat, että "paha saa aina palkkansa, mutta ei välttämättä juuri tässä elämässä, ehkä seuraavassa".
Ero vain on siinä, että se "seuraava" ei minun uskoni mukaan ole TÄSSÄ ulottuvuudessa. Se on sitten sitä tuonpuoleista iankaikkisuutta, toisilla elämää ja toisilla vain olemassaoloa, kuten Ilmestykirjassa kerrotaan.
Se kirja kyllä on sellainen, ettet halua sitä lukea. Siellä muun muassa sanotaan Jumalan tuomitsevan.
Me ihmiset mielellämme unohdamme sen, että Jumala on vanhurskas ja Pyhä samalla, kun Hän on hyvä, armollinen ja rakastava.
Sana VANHURSKAS merkitsee mm oikeudenmukaista. Silloin, kaiken oikeudenmukaisuuden vuoksi, meidän jokaisen kohtalona olisi helvetti, jos Jumala toimisi sen mukaan.
Sinä sanot, että "ei ole mitään syntiä". Mutta Jumalan silmissä KAIKKI, mikä on Hänen tahtonsa vastaista, on SYNTIÄ. Me emme voi sitä muuksi muuttaa, vaikka kuinka haluaisimme.
Se kirja, jota suosittelin, on kyllä lukemisen arvoinen, jännittävä, mielenkiintoinen, ja ajatuksia herättävä. Sanoit, ettei kiinnosta. Toivoisin, itsesi tähden, että kiinnostaisi.
Sinä valitit, että RAKKAUS puuttuu kirjoituksistamme. Jos TODELLA on niin, niin valitan. Totuus on toinen. Me välitämme kaikista ihmisistä. Siksi pidämme Sanaa Jeesuksesta
"esillä" ja toivomme, että vastaatte Jeesuksen kutsuun myöntävästi.
Toivottelen hyvää yötä ja siunausta sinulle.Jumala on ihan erilainen kuin mitä uskovaiset uskovat.
Olen kyllä lukenut raamatun kannesta kanteen ja sitten olen tutkinutkin sitä jonkin verran. Myönnän myös että siinä on paljon hyvää ja järkevää sanottavaa ihmisille.
Suurin osa on vain keksittyä ja vääristeltyä ja myös väärin käännettyä. Nämä tiedot tulevat uskonnonhistorian tutkijoilta, ei minulta. :-)
Ja kun olen itsekseni miettinyt minkälainen oikea Jumala on niin hän ei voi mitenkään olla sellainen joka määrää mitä saamme tehdä ja mitä ei koska se tekee hänestä ihmisen, ei kaikkivaltiasta.
No, meillä on uskoissamme jonkin verran eroa koska minä uskon että olemme ikuisia henkiä (vaikka enkeleitä) ja ihmisruumiimme ovat meillä vain lainassa. Elämme täällä niin monta elämää kuin tarvitsemme ja sitten pääsemme lopullisesti sinne mistä olemme lähtöisin.
Hyvää yötä vain sinullekin. Mukava jutella ilman riitaa. :-) - Aritta
Lightbluesoul kirjoitti:
.. siltä että tämä sumuinen paikka on VÄLITILA, koska ystäväni sukulainen on sanonut hänelle olevansa paikassa joka on sumuinen ja epäselvä, ja hän aikoi ottaa selvää tuosta paikasta. Tämä kyseinen ihminen eli varsin alkoholistista elämää..
Vaikuttaa järkevältä ajatukselta.
- Aritta
benedi kirjoitti:
ikuinen, helvetti nimittäin, sillä tämä maapallo, joka on varattu tulelle kadotuksen päivää varten,
poltetaan ja jumalattomat sen mukana.
Kun tämä maa luodaan uudeksi, ja pelastettujen kodiksi, niin kuinka tämä maa samaan aikaan voisi tulessa olla, kun leijona käyskentelee lampaan kanssa kedolla ja pieni poikanen niitä paimentelee...ja leikkii kyykäärmeenkin kololla....
Kuinka pelastetut voisivat tulla joka viikko sapattina uuteen Jerusalemiin täällä maanpäällä, jos tämä iankaiken tulessa olisi?
Maa on valmistettu asuttavaksi, ei hän sitä autioksi luonut!! kertoi Jumala
Taivas on Herran taivas, mutta maa on annettu ihmisten lapsille!! (raamattu)
Pelastetut rakentavat, istuttavat viinitarhoja jne..eikä merta enää ole....eivät kai he tulelle tänne rakenna...vaan itse he kuluttavat kättensä työt, kertoo Raamattu.
Eihän tuli niitä kuluta enää siinä vaihessa, kun kaikki on uudeksi luotu!!
Helvetillä on määräaikansa, se kestää tasan niinkauan kuin on poltettavaa...kun polttoaine loppuu siinä sammuu tuli , niinkuin autokin!!Ja ensimmäiseksi poltetaan kaikki vihamieliset murhanhimoiset fanaattiset uskovaiset.
- benedi
Aritta kirjoitti:
Ja ensimmäiseksi poltetaan kaikki vihamieliset murhanhimoiset fanaattiset uskovaiset.
sinä siis kuitenkin tunnet Jumalan sanaa?
1 Piet. 4:17 " Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu , jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset"
" murhanhimoiset fanaattiset uskovat, eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset"!!!
Tiedätkös mikä niiden loppu on?
Vastaus: " The wicked shall be turned into hell, and all the nations that forget God" Psalmi 9: 17
( Kuningas Jaakon käännös"" - linkki.
Aritta kirjoitti:
Ei se minua häiritse.
Saatte kuulla näyn helvetistä, mutta mikä vieläkin tärkeämpää, saatte kuulla näyn, joka kertoo läheisestä suhteesta Jeesukseen Kristuksen ja rakkaudesta, jota Hän tuntee koko maailmaa kohtaan. Bill kävi helvetissä. Bill ei ollut siellä vain satunnainen tarkkailija, niin kuin hyvin monet ihmiset ovat aidoissa helvettiä koskevissa näyissään olleet, vaan hän koki helvetin kärsimyksiä noin puoli tuntia ilman pienintäkään toivoa päästä koskaan pois sieltä. Bill ja hänen vaimonsa ovat syvästi sitoutuneita Jeesukseen Kristukseen, Jumalan työhön ja Pyhän Hengen johdossa olemiseen. Tekin tulette pitämään Billistä. Olkaa ystävälliset ja toivottakaa tervetulleiksi Bill ja Annette Wiese...
Katso video.
http://video.google.com/videoplay?docid=-6590516484582845025 - sääli
pahuus kirjoitti:
luettuasi säälittäviä juttujasi. juolahti mieleen .että lähden saatanan mieliksi kirkon eteiseen paskalle ja revin raamatusta perseen pyyhkimis paperia. sitten kusen penkkirivien välissä raamatun päälle.sitten ylistän ja kiitän saatanaa hyvästä teostani
arittan suuhunhan onkin jo paskottu.........sellaista rapaa sieltä tulee
- Aritta
benedi kirjoitti:
sinä siis kuitenkin tunnet Jumalan sanaa?
1 Piet. 4:17 " Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu , jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset"
" murhanhimoiset fanaattiset uskovat, eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset"!!!
Tiedätkös mikä niiden loppu on?
Vastaus: " The wicked shall be turned into hell, and all the nations that forget God" Psalmi 9: 17
( Kuningas Jaakon käännös""mutta hän ei ole Oikea Jumala vaan Jahve joka oli kaikkea muuta kuin Jumala.
- benedi
Aritta kirjoitti:
mutta hän ei ole Oikea Jumala vaan Jahve joka oli kaikkea muuta kuin Jumala.
Olitko hautajaisissa, jos Jahve kerran vain oli?
- Aritta
benedi kirjoitti:
Olitko hautajaisissa, jos Jahve kerran vain oli?
Nykyään hän on rajan takana.
- Juuso.
sääli kirjoitti:
arittan suuhunhan onkin jo paskottu.........sellaista rapaa sieltä tulee
Olet valinnut osuvan nikin itsellesi,tekstisi
ovat typeryydessään säälittäviä. - benedi
Aritta kirjoitti:
Nykyään hän on rajan takana.
..jospa se on sinne kipaissut?
- Aritta
benedi kirjoitti:
..jospa se on sinne kipaissut?
kun olet lähempänä.
- Arska
Aritta kirjoitti:
kun olet lähempänä.
kyllä elävä jeesus on olemassa, ja jumala tulee hakemaan joskus omansa pois, se tarkoittaa sitä että ei uskovaiset joutuvat ikuiseen kadotukseen(helvettiin) Eli jos sä et vieläkään hyvänsään aikana usko moiseen niin sen tiedät viimeistään sitten kun tulee mailmanloppu ja maapallo katoaa avaruudesta ja palat helvetin tulessa. Mä toivon todella että tulet uskoon ja samoin toivoo rakas elävä Jeesus!.
Herran siunausta sinulle!.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507955Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662245Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2312145- 1451711
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251229Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991113Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65839Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58762Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7736