Totisesti minä Jeesus olen kanssanne.
Kulkaa älkää peljätkö, sillä ympärillä mailma melskaa, teitä yritetään eksyttää.
Pysykää lujana katsoen Kristukseen, kaiken yli joka hetki.
Minä vahvistan teitä, Sanani kautta Pyhä Henki teissä on oppaanne.
Rikkaita te olette minussa, valon lähettiläät, te loistatte, kuin tähdet yössä.
Mailma ei teitä tajua, sillä te olette Hengessä, se on mailmalle hullutus.
Tunnustakaa suullanne vain hyvää, silloin voitte nähdä ihmeitä.
Kasvakaa Kristuksessa, tunistakaa ja tunnustakaa syntinne.
Vapaiksi Kristus teidät vapautti, Hänen rauha on teissä.
Vihreilleille niityille hän vie omansa lepämään.
Ahkeroikaa siis hänen työssään ja antakaa kaikki kunnia hänelle.
Etsikää vain totuutta, olkaa sanan tekijöitä eikä vain kuulioita.
Itse Jeesus kasvun teille antaa, pyytäkää kasvua itsellenne.
Jeesus kunnioittaa tahtoanne, eikä mitään väkisin teille anna.
Kirkastukoon Kristus teille, kuinka suuri on hänen rakkautensa omia kohtaan.
Jos sinulla on itselläsi ajatus Jumalan suuruudesta, sen kuvan Jumala tahtoo särkeä ja osoittaa, sinulle suuruutensa.
Hänen lempeytensä rakkautensa pitkämielisyytensä ja hyvyytensä on niin suuri, ettei ymmäryksemme siihen riitä.
Tiesitkö, että Jeesuksen huumorin taju on todella kaunis ja mielenkiintoinen.
Jeesus on omilleen asettanut teltamajansa suojaksi, mitkään pahan palavat nuolet ei sitä läpäise.
Rauha sisälläsi on kaiken keskellä, ei sitä mikään horjuta.
Pyri kasvamaan pyytäen kasvua, jotta vahvistuisit.
Jotta olisit vahva lopun ajalla, lue Sanaa ja anna Pyhän Hengen kirkastaa sinulle uutta ja vanhaa.
Rakkaus omia kohtaan on suuri, siksi kuulkaa tai olkaa kuulematta mitä Henki seurakunnalle puhuu.
UUDESTI SYNTYNEILLE
Profeetta 3
5
616
Vastaukset
- Daniel 1
Täyttä asiaa jälleen kerran.
- Suksen luisto ihana
>Totisesti minä Jeesus olen kanssanne.
Oho, Jeesus ihan itse kirjoittelee suomi24-forumeille! Ihme! - anskutin_89
Oliko tämä profetia? Miksi Jumala antaisi profetian, jonka sisällöstä 90% on Raamatussa jo valmiiksi?
- Marko.P
se on .!Siunausta Herra Jeesus kanssasi .Tässä on asiaa, hyvä teroittaa itsekullekkin..!
- hyvä kirjoitus
Joka sana osui niin sydämeen. Ja mitä sitten, vaikka siinä oli sellaista asiaa, mikä löytyy Raamatusta. Minä ainakin sain vahvistusta tästä. Mutta niinhän se on, että usko Jeesukseen on tälle maailmalle hullutus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760