MEILLÄ OLI KESKUSTELU KAHVIPÖYDÄSSÄ SIITÄ, ETTÄ VOIKO PERUNAA KUTSUA ESINEEKSI? ELI TOISIN SANOEN MIKÄ ON ESINEEN MÄÄRITELMÄ? TÄRKEÄ JUTTU.
PLEASE VASTATKAA!!!!!!
VOIKO PERUNAA KUTSUA ESINEEKSI?
9
769
Vastaukset
- vailla
Peruna ei ole asia se on siis esine.
- dsassf
Peruna orgaanista se ei ole esine. Esine on elotonta materiaalia
- Voi esimerkiksi
kärsiä siitä, että se keitetään elävältä. Kaikista kauheimpia ovat tietenkin kasvissyöjät, jotka eivät edes tapa ruokaansa ennen syömistä.
- esimerkiksi
taideperunaa voi kutsua myös esineeksi.
- Ledzeppele
On elintarvike. Se ei ole kestohyödyke, toki sitä voidaan myös uusiokäyttää, mutta esine se ei nähdäkseni ole, vaikka onkin kinteässä muodossa olevaa ainetta.
- Pajero mies
teillä olla riita?
Periaatteessa on ihan hyväkin esinellistää peruna, koska esimerkiksi nykyajan koulussa on perunaa yhä vähemmän syötäväksi ja kohta askareetkin joudutaan liimaamaan perunalla, niin kuin ennen.
Silloin saadaan syntymään tietynlainen ristiriita välillä syönkö-liimaanko.
Hei, ei tässä ole paljonkaan mahdollisuuksia nykyään. Mummoillla on aika vähän rahaa, mutta onneksi niitä on aika paljon.
Ne on yleensä aika kärttyisiä, mutta kyllä ne siitä tokenee, kun pistetään niille bumaskat eteen. Imetys saattaa olla niillä viellä mielessä, mutta laitetaankin niille imeytyskaivot. Eiköhän se tästä lähde. - päivänselvä
Peruna on biologisesti kasvanut, siis eloperäinen, kuten ruuat ja kasvit ovat.
Esine on aina kuollutta materiaa.- ole...
Pitääkö esineen siis aina olla kuollut? Jos se ei ole koskaan elänytkään, niin miten se voi kuolla?,kuten koriste-esine... Vai onko kuollut kissa esine?
- Näin sen näin
voihan ihmistäkin kutsua esim. aasiksi :)
Asia riippuu siitä, mikä merkitys sille annetaan.
Perunakin voi olla esine, jos jätät sen vaikka pöydälle itämään. Se saa silloin koristeellisen merkityksen.
(Eikö ollutkin hienosti väännetty juttu :D)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096926Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1014600L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473888TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133290Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6301904- 661298
- 91269
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2021265Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551263Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481230