Olen tuonut maahan viime vuoden lopulla (marraskuu) Audin, jonka markkina-arvoksi tulli laittoi noin 40000 euroa ja oma arvioni autosta oli noin 28000 euroa (näyttöä oli), jonka myös laitoin verotusilmoitukseeni. Valitusta en ole vielä laittanut sisälle, koska olen ajatellut ottaa sen 9 prossan koron siitä ylimenevästä veron osuudesta.
Miten käykään kolmen vuoden päästä noin vuoden 2005 lopulla, kun valitukseni on käsittelyssä ja pitäisi arpoa oikea markkina-arvo autostani eli minkä arvoinen autoni oikeasti olikaan vuoden 2002 lopulla.
Käsitykseni mukaan Suomen valtion käyttämä lainvastainen verotuspolitiikka on pitänyt käytettyjen autojen hinnat liian korkeana jo kauan aikaa vuodesta 1995 (liittyminen EU:hun) ja siten sen hetkisiin/jälkeisiin autojen markkina-arvoihin tukeutuminen on myös lainvastaista koska markkinat/verotus ovat vääristäneet auton arvon. Ei voida katsoa jonkun auton verotusperusteeksi sellaista arvoa jonka arvoon valtion oma lainvastainen toiminta on johtanut! Nyt autoni arvo on ehkä 25000 euroa eli siinä on ollut huimasti arvonalentumista 10 kuukauden aikana. Kuitenkin tulli aikoo käyttää arvonmääritysajankohtana viime vuoden loppua, jolloin hintojen laskua ei vielä ollut tässä määrin. Eli tullin 2002 lopun määrittämän markkinahinnan ja tämänpäivän todellisen markkinahinnan ero on uskomattomat 15000 euroa ja tämä 10 kuukaudessa. 40 prossaa tänä aikana.
Tilanne tulee riistäytymään käsistä kun arvonmäärityksiä aletaan tehdä 3-4 vuoden jälkeen tullauspäätöksestä ja kenelle kuuluu näyttövelvollisuus. Pitääkö vanhat lehdet ja muut automyyntikanavat säilöä vuosikausiksi, jotta voi edes vähän horjuttaa tullin mielivaltaa.
Kaikki olisi ok jos tulli olisi ottanut oikean markkinahinnan verotuksensa pohjaksi vuonna 2002 mutta vedättämällä veron määrää se on tehnyt itselleen sudenkuopan. Jokainen vastaa oman ostamansa tavaran normaalista arvonalenemisesta, mutta yhteiskunnan ei pitäisi lisätä sitä omalla toiminnallaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Noinhan se toimii sosialistimaissa. Asiat ovat sekaisin ja virkavalta on ylimielisesti aina oikeassa. Kutsutaan "mielivalta".
Huokaan onnesta ettei tuohon soppaan (mainitsemasi arvot, lehdet, selvitys jne) tarvitse osallistua. Pysyn poissa kunnes Suomesta on tullut aito demokratia jossa oikeus ja laki toimii.
"Käsitykseni mukaan Suomen valtion käyttämä lainvastainen verotuspolitiikka on pitänyt käytettyjen autojen hinnat liian korkeana jo kauan aikaa vuodesta 1995 (liittyminen EU:hun) ja siten sen hetkisiin/jälkeisiin autojen markkina-arvoihin tukeutuminen on myös lainvastaista koska markkinat/verotus ovat vääristäneet auton arvon."
Erittäin hyvin sanottu siellä takana!
Vasta se Saksassa hinta tippuu,ei ole kuin pari vuotta niin hinta jo puolittuu,jos vaikka A6 TDI-95-96 lienee ollut uutena n.35-40t€ ja nyt 5000€,melkein 5000€/vuosi tippumista