sekaisin uskonto-sopassa

minä-olento

Miksi kaikki uskonnot tuntuvat minusta huuhaalta?

On hirvittävä tarve uskoa johonkin, mutta en mitenkään löydä omaani. Olen tutkinut kristinuskoa, melkein tunnustautunut wiccaksi, hörhöillyt hindulaisuudessa, tehnyt netissä typeriä testejä; tulokset new age, kommunismi, materialismi..ihmetellen olen tutkinut termien sisältöä erilaisista opuksista.

Viimeksi päädyin luonnonuskontojen sivuille ja löysin termin panteismi.

En tunne itseäni, mutta haluaisin oppia tuntemaan. En usko kuoleman jälkeiseen elämään, en usko monijumalaisuuteen. Uskon, että Jumaluus on yksi maailmankaikkeus ja luonto. Jumaluutta on kaikkialla. Ihminen on tasavertainen kaiken elollisen kanssa. Kaikkea elollista on suojeltava.

Ahimsa. Olen löytänyt sellaisenkin.

Maailmaa ei ole luotu. Se on syntynyt ja kehittynyt, niin kuin tieteellisesti on arvioitu.

Jeesus, Muhammed, Mooses, Buddha..Varmaan olleet viisaita.

Olisi niin helppoa uskoa johonkin -kuulua johonkin uskontoon, jonka avulla voisi selittää omia aatteitaan. Uskonnot ovat kuitenkin mielestäni pöljiä. Niistä yksikään ei ole minua varten ja samalla ne kaikki ovat. Hirvittävän hämmentävää!

5

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaska

      Ei ole epänormaalia, että ihminen haluaa tutustua itseensä ja ympäröivään maailmaan ja muodostaa näistä asioista jonkinlaisen käsityksen, mieluumminkin se on hyvin luonnollista tai kuten itse uskon, Jumala on itse laittanut ihmiseen kaipuun etsiä Häntä, että saisimme Hänet myös löytää Jeesuksen kautta.

      Olethan jo muodostanut itsellesi tietynlaisen maailmankuvan, joka taitaa seurailla panteismia tai naturalistista filosofiaa. Toivottavasti et tyydy vain omaksumaan jonkin filosofian omaksi käsitykseksesi, vaan haluat löytää jotain todellista. Ei uskonnollisuutta tai maailmankuvaa, vaan todellisen elävän Jumalan johon voi uskoa tietäen, että uskon kohde on todellinen.

    • ava

      Hei olevainen olento :)

      Ehkä sinua hieman rauhoittaisi tieto, että asiat ovat juuri niin kuin ne ovat, riippumatta siitä kuinka me ihmiset niitä kulloinkin tulkitsemme tai minkälaisia merkityksiä keksimme niille kulloinkin antaa ( tai merkityksille niiden takana).

      Mitä on, se ei muutu. Etsi rauhassa.




      Toivottavasti myös löydät :-)

    • .pp.

      hölmöltähän ne tuntuu, eikä vaan tunnu hölmöjähän ne on niinkuin taikauskoisuus aina.
      Mihin muuten tarvitset uskontoa,
      onko todellisuus jotenkin vaikeaa elää?
      Tämä maailmankaikkeus tässä ja nyt on uskomattoman suuri, monipuolinen, ihmeellinen, kaunis, maapallomme elämänmuodot ovat runsaudessaan ja monipuolisuudessaan uskomattomia.
      Mikseet vain selvittäisi niitä ja ymmärtäisi sitä edes vähän, ottamalla selvää miksi, miten ja milloin, tietoahan on saatavissa, siis todellista perusteltua tietoa ei pelkästään uskomuksia ja luuloja.
      Ei muuta kuin selvittämään asioita todellisuudesta, vähemmän uskoa enemmän tietoa niin näet maailman ja elämäsi sellaisena kuin se oikeasti on.

    • Jakob

      Mistä maailma on kehittynyt?
      Mistä big bang tuli?
      Tiedän fyysikkojen uskovan kuten itsekin että
      tyhjästä (pisteestä=singulariteetti)!
      Miten tyhjästä voi tulla mitään?

      tahtoisin antaa sinulle oman todistukseni.
      http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000001007317
      Kuten avakin kirjoitti Jeesus sanoo: etsivä löytää. Vastus on oma järki ja saatanan eksytys.
      Järjen menettäminen tässä tarkoittaa tulla vilpittömaksi lapsen kaltaiseksi.
      Sinun koulutuksesi/työpaikkasi/logiikkasi ei häviä kun USKOT, mutta ne eivät enää sodi Jumalan sanaa vastaan.

      Kaikilla ihmisillä on terve uskoa johonkin. Tuoksena on
      ateismi
      välinpitämättömyys
      teismi
      panteismi
      TAI
      ?


      Siitä tämä palsta kaikkineen todistavat ja SINÄ.
      Jumala jota et tunne vielä on sen kaipuun Sinuunkin laittanut.
      Ehdotukseni on: etsi Jumalaa Jeesuksesta.
      Jakob

      • :pp.

        >miten tyhjästä voi tulla mitään<
        Onko singulariteetti tyhjää?
        Se ei todellakaan tarkoita vain pistettä, tollo.
        Jokainen musta aukko tässä maailmankaikkeudessakin on singulariteetti.
        Ja ne ovat taasen valtavamäärä tiheätä massaa joka on puristunut kokoon, niiden vetovoima on niin suuri, ettei valokaan pääse sieltä pois.
        Tälläisen singulariteetin räjähdys toisi ympäristöön valtavan määrän ainetta ja energiaa, ettei sitä voi edes käsittää.
        Eli, älä kysele typeriä vaan ota selvää asioista, mutta eihän se käy, koska sinullahan on jo oma "totuutesi", tosin senkin totuuden perustuvat valheisiin niinkuin juttusikin yleensä.

        Mitä muuten syntyy sanasta?
        Sanoista syntyy lauseita, esm, Isä, Poika ja Pyhähenki, tai esimerkiksi sana voi muodostaa nimen, kuten Jumala?
        Kuten huomaat ne ovat vain sanoja ja siitähän uskosi mukaan "kaikki luotiin"?
        Tosin tässä tapauksessa luoja oli sanojen käyttäjä eli ihminen, että siinä mielessä tuo "luoja" oli oikeassa.
        Luoja loi sanalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe