Helluntailaisuus perustuu ennakkoluuloihin

poikalapsi

Aika moni helluntailainen luulee asioita ja uskoo omiin luuloihinsa. Siksi heitä onkin kohtuullisen helppo villitä milloin mitäkin ihmisryhmää vastaan - kun halveksii tutkittua tietoa ja asiallisia asenetiat, menee helpolla lahkon koukkuun.

"Homoilla ny ei muutenkaan käy ihmiset kun ympäristö leimaa heti vierailijatkin poikkeaviksi." Näin väitti lahkoveljenne kaaleppi alempana. Pereusteluita hän ei harhaluulolleen esittänyt - kaipa hän on nekin Raamatusta tai Ristin Voitosta poiminut. Ainakin jälkimmäinen "luotettava" tietolähde ruokkii tunkaltaisia epätotuuksia mielellään.

Vastaavia luuloja on liikkeellä muillakin. Sanotaan, että lapsena kastaminen on väärin, vaikkei kyetä todisteita esittämään eikä rajaamaan sitä, missä lapsen ja aikuisen raja kulkee. Luullaan, luullaan, tuomitaan, leikitään inkkaria tai keskiaikaista sanakaria ja luullaan taas. Jääräpäisyys ja valehtelu tuntubvat kuuluvan helluntailasien toiveominaisuuksiin.

Tiukassa ovat ennakkoluulot. Onneksi iso soa maailamsta sentään tutkii, ennen kuin hutkii.

3

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ¨...---

      Mutta synnistä on tehävä parannus! Jos on vaikeeta olla harrastamatta homostelua niin kannattais hakea apua vaikka Aslanista!

    • oppilasso

      kymmenisen vuotta helluntai ja vapaakirkoissa.Siellä oli silloin jos jonkinlaisia villityksiä,nauruherätystä,torontolaisuutta,menestysteologiaa,ihmeparantumisia ja suurella äänellä kielillä puhumista ja mahtipontista profetointia.Huomasin että kaikesta huolimatta ihmiset eivät muutu mitenkään,ja luonteepiirteet ja tavat(huonotkin) säilyvät.Mutta eniten panin merkille että varsinkin vierailevilla saarnamiehillä oli aina saarnojensa keskeisenä sanomana uhkakuvat.Tosin silloin oli muslimit ja jonkunsortin vasemmistolaiset ne päällimmäiset,mutta heti seuraavana tulivat seksuaaliset vähemmistöt ja tietenkin toiset uskonnot .Itsekin kyselin ihan ääneenkin että miksi nämä puhujat eivät korosta Kristuksen uhria syntiemme puolesta,vaan asettavat meidät vastakkain ja kumma kyllä yrittävät saada meidät ikäänkuin pelkäämään erinlaisuutta tai edes niin ajattelevia? Todellisia uhkia jos niitä haetaan on ihmisten ahneus,kateus,suvaitsemattomuus(ahdasmielisyys),köyhyys joihin juuri kukaan ei koskaan kiinittänyt mitään huomiota.Hiljalleen häivyin niistä kuvioista,mutta uskoa se ei ole millään lailla nakertanut ,päinvastoin.

    • kaaleppi..

      tulee noita kirjoitusvirheitä kun hermostut. Tosin niitä on lysti lukea kun tietää sun tunnetilan. Käy sen armaasi vieressä rauhoittumassa. Pidätte toisia kädestä kiinni ja muista verhot sulkea ettei ilkeät ihmiset vahingossakaan nää että härkäparihan se siellä. Hahaha en minä ilkeä ole sanon vaan joskus mitä ajattelen.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe