aikoinaan Marimekon Finlandia-talossa näytöksessä lady halusi itselleen ja koiralleen ihan oman sopin. Ei halunnut muita lähelleen. ja niinku kerrottiin ylpeä on muija, niin ollakseen jotta. No kyllähän sen näkee jo kauas. Ei ole tullut tyttö äitiinsä.
Maria on diiva,vai onko?
5
724
Vastaukset
- Mariaa kannustaen
Asun Tampereella, Maria lehtitietojen mukaan Ylöjärvellä; joka tapauksessa olen törmännyt Mariaan Tampereella ja jutellut hänen kanssaan muutaman sanan, ja hän on mitä iloisin, välittömin ja mukavin. Lisäksi Maria on lahjakas, kaunis, älykäs ihminen, joka tekee sitä, mitä osaa parhaiten. Laulaa, tanssii, esiintyy. Tarkemmin en häntä tietenkään tunne. Ja jos Maria on diiva, niin hän on positiivisesti Diiva isolla deellä, eikä mikään bitch-diiva:) eli siis tervettä ylpeyttä ja vahvaa itsetuntoa saa olla!!!!!!!
- älykkyytensä
Tähän asti ohjelman perusteella älykkyys ei ole kyllä näkynyt millään lailla. Hihittelee vaan.
Samoin oli tartu mikkiin ohjelmassa, jossa vaikutti myös tyhjänpäiväiseltä hihittelijältä.
Kaunis hän kyllä on, ja tanssii mainiosti.
Mutta myöskään lastentarhamainen oikuttelu parilleen ei kovin vakuuttavaa ollut. - juu.....
älykkyytensä kirjoitti:
Tähän asti ohjelman perusteella älykkyys ei ole kyllä näkynyt millään lailla. Hihittelee vaan.
Samoin oli tartu mikkiin ohjelmassa, jossa vaikutti myös tyhjänpäiväiseltä hihittelijältä.
Kaunis hän kyllä on, ja tanssii mainiosti.
Mutta myöskään lastentarhamainen oikuttelu parilleen ei kovin vakuuttavaa ollut.Maria on fiksu ja älykäs eikä hihittely sitä miksikään muuta. Ihanaa kun ihminen on iloinen ei mikään hapannaama. Enkä minä nyt ymmärrä miten tuossa ohjelmassa älykkyytään pääsee erikseen näyttämään.....heh ja mistä sä ton "oikuttelun parilleen" tempasit. Jos siitä treenipätkästä niin hiukan kyllä isottelet asiaa.
- hapannaama
juu..... kirjoitti:
Maria on fiksu ja älykäs eikä hihittely sitä miksikään muuta. Ihanaa kun ihminen on iloinen ei mikään hapannaama. Enkä minä nyt ymmärrä miten tuossa ohjelmassa älykkyytään pääsee erikseen näyttämään.....heh ja mistä sä ton "oikuttelun parilleen" tempasit. Jos siitä treenipätkästä niin hiukan kyllä isottelet asiaa.
Tykkään aina vähän liiotella;)
Ja Maria ärsyttää, olipa sitten millaisilla älynlahjoilla tahansa varustettu.
Lähinnä tarkoitin sitä, että, kun toiset sanovat tuomareille ihan fiksujakin kommentteja, Maria vain hihittää, ja on ärsyttävää jos ei ihminen saa mitään järkevää sanottavaa aikaiseksi.
Mutta sinä saat toki ajatella mitä haluat, samoin minä, ja siitä huolimatta, että meillä Maria ärsyttää kaikkia, luulen hänen olevan kisan finaalissa.
- . . . . .. .
diiva. Kuvittelee olevansa parempi kuin muut. Olen myös törmännyt häneen ja jutellut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760