Vajaan tunnin päästä aukee sivut

Vielä vajaa tunti, niin sivut ovat taas toiminnassa.

Tämä on varma, tänään iltapäivällä tullut tieto.
3672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuulin juuri sponsorilta joka tuntee Hannun henkilökohtaisesti että 16.4 aukeaa, on ollut vähän vaikeuksia uuden järjestelmän implementoinnin kanssa. 15.5 seuraavat kotiutukset.

Äänestä
  • Ko. systeemillä ei todellakaan STOPTHEPRESS - vaan jos huomenna ei aukea on rikosilmoitusten määrä huomattavasti kasvussa.

    Mikäli sivut eivät ole vuorokauden kuluessa auki, eikä minkäänlaista tiedotetta näy missään on syytä pistää syyllinen vastuuseen. Ja syyllinen löytyisi sieltä aivan sylttytehaalta. Sponsoreita on turha syyttää mistään.

    Korostan, että edes vuonna 2004 liittyneet sponsorit eivät ole epäilleet toiminnan laillisuutta - ennen kuin korkeintaan nyt.

    Uusilla jäsenillä on turha kitistä mistään sponsorin petoksesta. Hehän ovat uskoneet systeemiin samalla tavalla kuin sponsorikin. Ja mikäli homma jatkuu, niikuin todella toivon, ovat monet heistä kohta sponsoreita!! Kiinnostus WinCapitaan on lisääntynyt huomattavasti, joten jos toiminta jatkuu, on uusia jäseniä tulossa.. Jännitys kiehtoo!! Ja onhan tämä ollut jännittävä neljä vuotta WinCapitan parissa. Siinä sivussa on tullut hankittua huippukoulutus Klubin rahoilla, joten mitään en kadu vaikka mitä tapahtuisi.

    PS. Korostan sitä, että uudet jäsenet olivat saaneet varoituksen, mitä heidän sponsorinsa eivät olleet saaneet.

    Äänestä

Juuri tuossa mietin, että moneltako sivujen pitäisi aueta? Heti puolenyön aikaan vaiko vasta huomenna johonkin aikaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Win C. kirjoitti:

Vielä vajaa tunti, niin sivut ovat taas toiminnassa.

Tämä on varma, tänään iltapäivällä tullut tieto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu