Vanha sananlasku sanoo: "Viha vie viljan maasta, kateus kalan vedestä". Tätä autoverokeskustelua seuratessani olen havainnut, että aivan turhan monet tuontiautointoilijat ovat myrkyttäneet mielensä näillä haitallisilla tunteilla, vihalla ja kateudella. Tuntuu todella hullulta, että ihmisellä on päällimmäisinä ajatuksissaan vain viha tullia ja virkamiehiä kohtaan ja tässä mielentilassa värkätty mahdollisimman tiukka valitus laillisesta veropäätöksestä. Eikö elämä tarjoa näille ihmisille mitään muuta mielenkiintoista???
Pitkän elämäni aikana olen havainnut, että jos ihminen antaa ajatuksissaan vallan vihalle ja kateudelle, niin tie varsinaiseen menestykseen on silloin poikki. Vihainen ja kateellinen ihminen säteilee silloin ympäristöönsä pahaa energiaa ja karkottaa kaikki viisaat ja järkevät ihmiset ympäriltään. Juuri näiden viisaiden ja ymmärtäväisten ihmisten kanssa seurustelu takaisi heille kuitenkin tien parempaan maailmaan, mutta vihoissaan he eivät sitä silloin tätä polkua löydä. Se tietysti aiheuttaa lisää vihastumista.
Jos ihminen pistää kaiken tarmonsa ja energiansa vain halvan tuontiauton saamiseen, niin muilla elämänalueilla hänen elämänsä köyhtyy (henkisesti) suuresti. Tämä usein johtaa ihmissuhdevaikeuksiin ja muuhun vastaavaan. Vanha sananlasku alkaa silloin käydä toteen tällaisen ihmisen elämässä.
Henkevää loppukesää kaikille toivottelee
Fossiili
Viha vie viljan maasta!!!
11
1156
Vastaukset
- kyllä
Kamalaa... vielä pahempaa on vain se, että käyttää kaiken aikansa erilaisilla harrastusforumeilla trollailuun ;)
- E39
Nyt olet kyllä pahasti metsässä.
Ensinnäkin autontuonti on taloudellisesti hyvin kannattavaa (nykyisilläkin veroilla). Miten siitä voisi tulla vihainen ja katkera mieli? Ei minulle ainakaan: aina, kun höräytän ison kuutosen käyntiin ja loksautan valitsimen D-asentoon, kaikki työvitutuksetkin kaikkoaa välittömästi.
Toisekseen tämä on myös opettavaista monessakin mielessä: miten Saksan autokauppa ja rekisteröintiviranomaiset toimii, oppii/parantaa uutta kieltä, oppii miten Suomen viranomaiset toimivat suhteessa EU-määräyksiin ja miten niitä soveltavat (älä luulekkaan, että autoverojuttu olisi jokin poikkeus, sama periaate on varmaan muissakin jutuissa) ja oppii miten virkamiesten toimista voi ja saa valittaa. Samoin siitä voi olla hyötyä muissa jutuissa.
En minä ainakaan suostu olemaan vihainen: tämähän on hauskaa! - Rehellinen
Paskapuhetta!
Epäoikeudenmukaisuus pistää vihaksi. Sille ei voi mitään. Suomalaista autonostajaa on kustu valtiovallan puolesta autokauppiaitten eduksi silmään jo niin pitkään, että on suuri vääryys jos Kuituset ja kumppanit eivät saa kenkää.- Alalla
"autonostajaa on kustu valtiovallan puolesta autokauppiaitten eduksi silmään"
Viitsitkö täsmentää tuota lausetta? En oikein ymmärrä miten autokauppias hyötyy siitä että autot myy huonosti korkean hinnan takia, tai että ihmiset ostaa korkean hinnan vuoksi halpoja autoja, tai että korkean hinnan takia vaihtoautostakin pitää hyvittää järjettömiä?
Missä se autokauppiaan etu siis on??? - Tyyrääjä
Alalla kirjoitti:
"autonostajaa on kustu valtiovallan puolesta autokauppiaitten eduksi silmään"
Viitsitkö täsmentää tuota lausetta? En oikein ymmärrä miten autokauppias hyötyy siitä että autot myy huonosti korkean hinnan takia, tai että ihmiset ostaa korkean hinnan vuoksi halpoja autoja, tai että korkean hinnan takia vaihtoautostakin pitää hyvittää järjettömiä?
Missä se autokauppiaan etu siis on???Kylläpäs ny alan ammattilainen tekeytyy tyhmäksi. Kun auton hinnassa on veroa toisen auton hinta, niin siinä samassa autossa on myös myyntikatetta sen toisen auton hinta. Vai väitätkö, että autokauppa ottaa myyntikatteen vain verottomasta nettohinnasta?
- kukahan kapeakatseinen?
mistä olet kaivanut tuon "kateudella" -sanan tekstiisi?
"aivan turhan monet tuontiautointoilijat ovat myrkyttäneet mielensä näillä haitallisilla tunteilla, vihalla ja kateudella"
Paljon enemmän kateutta löytyy siitä joukosta, joka ei osaa / pysty / viitsi hakea itselleen hinta-laatu suhteeltaan selvästi parempaa autoa ulkomailta.
Niinhän se on aina ollut - suomessa, jos ei muuhun pystytä, ollaan ainakin kateellisia.
Eikä autoverotus ole mailman tärkein asia. Onpahan hyvä, konkreettinen ja monelle omakohtainen virallisen väkivaltakoneiston tämän koko lystin kustantavia kohtaan harjoittaman mielivallan ilmentymä, jonka laillisiin puitteisiin EU:n avulla pakottamalla on hyvä osoittaa päättäjille ja ylimmälle virkavallalle todellisen vallan oikea "koti". Se on kansalaiset - demokratiassa - jotkut pakkaavat senkin unohtamaan.- Fossiili
Olen kanssasi samaa mieltä, että hienojen tuontiautojen mollaajat ovat vieläkin kateellisempia kuin tuontiautointoilijat. Heillä tuo vihan ja kateuden kohde on vaan heikommin määritelty. Kateus saa paljon pahaa aikaan myös heidän elämässään ja ihmissuhteissaan.
- Tyyrääjä
Fossiili kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä, että hienojen tuontiautojen mollaajat ovat vieläkin kateellisempia kuin tuontiautointoilijat. Heillä tuo vihan ja kateuden kohde on vaan heikommin määritelty. Kateus saa paljon pahaa aikaan myös heidän elämässään ja ihmissuhteissaan.
Siellä viranomaisten ja poliitikkojen keskuudessahan ei ole kateutta lainkaan?
- kriz
Vai että nyt taistellaan korkeiden verojen ja matalan verotuoton puolesta sekä epakohtien puolesta henkisillä asioilla....
Oikeesti mielivalta ruokkii mielivaltaa. Minimoin veroni pimeillä hommilla ja haen kaikki tuet. Olen niin nuori, että nykyinen tuleva eläkeuudistus pitää huolen tulevaisuudestani jokatapauksessa...
t:"sairaslomalainen est 2001"- Rehti
Olet yhteiskunnan mätäpaise!
Verotulojen romahdettua sinunlaisesi
rikollliset siivotaan ensiksi.
- Kake
Hyvä kirjoitus. Auto on vain yksi ja aika pieni osa elämää. Suurempien arvojen, esim terveys, rinnalla sillä ei ole juurikaan painoarvoa.
Mukavaa loppukesää kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770