"Sillä kolme on, jotka todistavat, että me olemme

Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä."
1 Joh. 5:7-8.

Pyhä Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me
olemme Jumalan lapsia.

Room.8:16.

Kastevesi todistaa maailmalle, että olemme maailmasta erotetut, olemme siis "haudatut kasteen kautta kuolemaan."

Room.6:4.

Jeesuksen veri todistaa Taivaassa ja maassa, että syntiemme edestä on rangaistus kärsitty.

Jesaja 53:5.

Jokainen uudestisyntynyt, kastettu ihminen on Jumalan lapsi.

Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.
1116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Henki, vesi ja veri todistavat.
Siksi on tehtävä opetuslapsia "kastamalla heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Sillä niinkuin täällä alhaalla todistavat Henki,
vesi ja veri - niin ylhäällä (vaikkapa taivaallisessa pyhäkössä, jos välttämättä joku
tahtoo sellaista nimitystä viljellä9 - taivaassa
todistavat Isä, Poika ja Henki.

Kristus pyhittää koko ihmisen - hengen, sielun ja
ruumiin - vaikka lihassamme asuu synti loppuun
asti; kuten Paavali asiaa kuvaa.

1. Tess. 5:23
Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon
koko olemuksenne, teidän
henkenne, sielunne ja ruumiinne,
niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. [1. Kor. 1:8 ]

Room. 7:17
Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jumalan lapsia. kirjoitti:

Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä."
1 Joh. 5:7-8.

Pyhä Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me
olemme Jumalan lapsia.

Room.8:16.

Kastevesi todistaa maailmalle, että olemme maailmasta erotetut, olemme siis "haudatut kasteen kautta kuolemaan."

Room.6:4.

Jeesuksen veri todistaa Taivaassa ja maassa, että syntiemme edestä on rangaistus kärsitty.

Jesaja 53:5.

Jokainen uudestisyntynyt, kastettu ihminen on Jumalan lapsi.

Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu